Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Peli on auki vain hyväksytysti liittyneille pelaajille ja heidän hahmoilleen, joihin voit tutustua Peli-otsikon alta löytyvästä Hahmot-linkistä. Saman otsikon alta löydät myös uutiset, jonne kirjaamme parhaillaan roolipelissä meneillään olevat tapahtumat. Kanssapelaajien kanssa jutellaksesi ja juonitellaksesi suuntaa chatroomiin.

miten pelaan ?

H A H M O N   N I M I

Kirjoita tekstisi tähän joko minä- tai hän-muodossa. "Käytä järkevää kappalejakoa!" sanon pelaajalle, ja pyydän häntä samalla ilmaisemaan puhetta äsken esitellyllä, tavallisesta tarinakirjallisuudesta tutulla tavalla. Toivottavasti kukaan ei luule olevansa ylivoimainen tai liikuttele muiden hahmoja ilman lupaa!

Muistakaa myös, että graafinen väkivalta ja seksuaalisuus (K-18), on ehdottomasti kielletty! Pelimme on virallisesti K-16, joten pelatkaa rajoituksen mukaisesti. Useamman hahmon roolaukset voi hyvin laittaa yhteen ja samaan viestiin. Hauskoja pelihetkiä!

 1  2  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus yhdeksän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Harley

20.08.2019 23:14
A M B R O S E

Surullisesti suupieleni nykäisivät alaspäin, kun Rebecca vastasi myöntävästi, vaikka olisin kuinka halunnut lohduttaa häntä hymyllä. En saanut sellaista väkisinkään kasvoilleni, joten vain puristin naisen olkapäätä lujaa, yrittäen viestiä rohkaisua ja tukea. "Me too", totesin hiljaa. Emme kumpikaan saaneet Noelia mielestämme hetkeksikään, se oli selvä.
Kävelin parin metrin päähän ikkunaruudun ääreen, tähystäen hajamielisesti ulos. Viime päivinä järkyttävät rankkasateet olivat riivanneet koko saarta, enkä tiennyt miksi, mutta säässä oli jotain hyvin omituista. Luonnoton ei ollut järkevä kuvaus, koska eihän sateessa voinut varsinaisesti olla muuta kuin luonnollista, mutta silti en karistanut tunnetta, että jotakin oli pielessä. Sade ei hellittänyt käytännössä edes muutamiksi minuuteiksi, joten pahoin pelkäsin, että jos tämä tahti jatkuisi, joet ja järvet tulvisivat hillittömästi. Siitä seuraisi harmeja.
Havahduin synkeistä mietinnöistäni, kun Rebecca kertoi yrityksistään ennustaa - jopa kristallipallolla, jollaista en edes tiennyt hänen omistavan. Tunsin rajun pistoksen sydämessäni. Olin liikuttunut, että hän yritti niin kovasti ja periksiantamattomasti, mutta olin huolissani, palaisiko hän loppuun. En kuitenkaan voisi kieltää häntä jatkamasta, koska tiesin, että aivan kuin minä, ei mikään estäisi häntä yrittämästä löytää Noel, keinolla ja hinnalla millä hyvänsä. "You should rest at least for a little bit longer", sanoin. "I understand how important your efforts are, and I'm very thankful, but I don't want to see you become exhausted. Maybe you should try to get more sleep? Maybe I should, too."

Olin jo harkitsemassa takaisin makuuhuoneeseeni suuntaamista, sillä tunti tai pari lisää unta ei todellakaan tekisi huonoa. Ennen sitä halusin auttaa Rebeccaa jollain tavalla, joten nappasin hänen astiansa kera pikkuriikkisen, vaisun hymyn. Astioiden tiskaaminen olisi vähintä, mitä voin tehdä. "I'll clean them up for you", sanoin, viittoen päälläni häntä menemään lepäämään yläkertaan.
Kuljetin astioita keittiön puolelle, mutta en ehtinyt edes puoliväliin, kun yhtäkkiä terassilta kuului juoksuaskeleita. Käännähdin kohti juuri ajoissa nähdäkseni, miten ovi lensi rymisten auki ja joku syöksyi sisään sellaisella vauhdilla, että kaatui suoraan lattialle. Aluksi olin hämilläni, kuka tämä vettä valuva vieras on, kunnes äkillisesti tajusin. Suuni loksahti auki järkyttyneesti, ja pudotin lautaset ja kupin otteestani. Särkymisen ääni soi korvissani.

"Noel!" kiljuin täyttä kurkkua rynnätessäni hänen luokseen, liukuen polvilleni lattialle. Täristen tartuin hänen kylmiin käsiinsä, puristaen niitä äärettömän tiukasti, kuin peläten hänen katoavan ilmaan, jos en pitäisi kiinni tarpeeksi kovasti. Sydämeni pamppaili, kun huolen ja helpotuksen sekamelska myllersi päätäni. Silmäkulmiini puski onnenkyyneleitä, jotka valuivat holtittomasti alas leualleni. Hän on oikeasti tässä.
"You're here, you're really here", mumisin tukahtuneesti samalla, kun rutistin Noelin halaukseen, painaen pääni hänen hartiaansa ja silittäen hänen märkiä hiuksiaan. En voinut uskoa sitä todeksi - kaikkien etsintöjen jälkeen hän vain ilmestyy tyhjästä kahvilaan. Minua ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä kiinnostanut lainkaan, miten hän oli selittämättömästi päässyt tänne. Tärkeintä oli, että hän on turvassa.

Nimi: Sonya

20.08.2019 22:42
R E B E C C A

En ollut juurikaan nukkunut Noelin katoamisen jälkeen, ja sen kyllä huomasi. Elämää suuremmat silmäpussit varjostivat kasvoni vieraiksi ja kehoni oli niin uupunut, etten muistanut koskaan olleeni fyysisesti näin loppu. Päässäni kuitenkin jyskytti jatkuvasti, kun ajatusten virta ei ottanut loppuakseen. En antanut sen loppua, vaikka alitajuntani pyysi minua vähän väliä lopettamaan.

Muistelin tuskaista näkyä Noelin kuolemasta kerta toisensa jälkeen. Katsastettuani paikan, josta veriset jäljet olivat löytyneet, olin äärimmäisen varma, että kyseessä oli juurikin Noelin putoamispaikka. Vuoristossa toki on satoja samankaltaisia kallionharjanteita, mutta silti. Minne Noel olisi siitä siirtynyt ja miten? Verijäljet eivät johtaneet mihinkään, eli hän ei ole voinut itse raahautua pois. Joku on siirtänyt häntä, mutta kuka ja minne? Miksei Noelin löytäjä ole reagoinut katoamisilmoituksiin? Miksi, voi miksi näin piti edes tapahtua?

Hätkähdin tuntiessani käden olallani ja rekisteröin vasta nyt Ambrosen läsnäolon. Epätoivoinen katseeni kääntyi miehen suuntaan. "Yeah", vastasin heikosti. Katsoin rakkaimman ystäväni uupuneita, surun murtamia kasvoja ahdistuksen vallassa.

Nousin sitkeästi seisomaan, korjaten sieltä täältä nakerrellun aamupalan jämät yhdelle lautaselle, asetellen kupposia edes takaisin ilman päämäärää, kädet täristen. "I used three hours trying to predict more possible deaths, in case Noel dodged his fate and the way of possible death has changed... Even digged my old crystal ball out, tried to re-watch Noel's fall. I started getting weary so I had to take a break but I promise I'll be back at it soon", selitin, yrittäen pakottaa itseeni tarmoa ja intoa.

N O E L

Tuntui kuin olisin kellunut vedessä. Olo oli huolestuttavan kotoisa, jotenkin pehmeä. Voisin kuvitella pilvissä loikoilemisen tuntuvan tältä, jos se olisi mahdollista. En olisi halunnut avata silmiäni. Antakaa minun jäädä tähän. Ei ole kylmä eikä kuuma, ei nälkä eikä väsymys. Kaikki on hyvin. Vai onko? Tuntui kuin joku olisi huutanut kaukaa vastarannalta jotain, yrittäen epätoivoisesti tavoittaa minua. Hitaasti keinunta muuttui levottomammaksi, kunnes lopulta luulin hukkuvani myrskyyn.

Silmäni rävähtivät auki ja ponkaisin istumaan, tuijottaen eteenpäin näkemättä tai kuulematta hetkeen mitään. Hitaasti aistini alkoivat rekisteröidä asioita ympäriltäni. Silkkiset lakanat. Hämärä huone. Tuulen kahina avoimen ikkunan edessä heiluvissa verhoissa. Sade. Peilipintoja pahoinpitelevä rankkasade. Loputtomia sinisen sävyjä.

Sininen? Katseeni kiinnittyi sinisiin verhoihin ja niiden aaltoilevaan liikkeeseen. Tämän sinisen olen nähnyt jossain muualla. Jonkun päällä. Kuka kumma... Aivan. Se nainen vuorilla. Hänen sininen leninkinsä.

Samassa muistikuvat tulvivat päähäni sellaisella nopeudella, että hetken aikaa tuntui, kuin päässäni olisi pimennyt taas. Olin patikoinut vuorilla aamuyöllä. Häirikköakka oli liittynyt seurakseni. Mizu... Mizu oli vedenhenki, viimeinen alkuperäinen päähenki. Olimme jo melkein huipulla, kun... putosin.

Hitaasti katseeni laskeutui syliini. Sydämeni alkoi hakkamaan villisti, kun tajusin tuijottavani veren punaiseksi värjäämää paitaa. Jos olen Mizun luona hoidettavana, miksei minua ole kääritty liinoihin? Miksei vaatteitani ole vaihdettu? Miksi olen yksin? Missä olen?

Paniikkikohtaus hyökkäsi kimppuuni varoittamatta. Ei se ollut ensimmäinen kerta, olinhan kärsinyt paniikkihäiriöstä aina silloin tällöin kilpailukausilla. Tämä oli kuitenkin erilainen. Tämä oli täysin hallitsemattomissa. Se iski niin kovaa, etten saanut henkeä. Sydämeni tuntui supistuvan kokonaan pois, kun näkymätön häkki puristi sen kasaan.

Loikkasin ylös sängystä vain romahtaakseni alas kyljelleni, kun jalat eivät kantaneetkaan. Väkisin vääntäydyin ylös ja puskin ulos huoneesta. Silmäni juoksivat holtittomasti vieraita seiniä pitkin. Käytävät tuntuivat jatkuvan joka suuntaan. Missä olen? Missä on koti? Missä Ambrose? Rosie. Rose. Rose Cafe. Koti.

Lähdin juoksemaan käytävää pitkin, kyyneleet vyöryen pitkin poskiani. Muutaman mutkan verran jaksoin, kunnes romahdin jälleen alas, raapien kynsilläni kylmää marmorilattiaa. "Please, let me home. Let me home, I wanna go to Rosie, please, where is he?" nyyhkin ja anelin, kuin itse Jumala olisi seisonut edessäni kuuntelemassa.

Yhtäkkiä tajusin puristavani käsissäni hiekkaa. Meri pauhui taustalla levottomana rankkasateen hakatessa selkääni niin lujaa, että iho tuntui menevän mustelmille. Pääni rävähti ylös adrenaliinin vallassa ja hahmottaessani missä olin, lähdin pinkomaan hiekkalla suoraan kohti Aurinkolahtea, jossa rakkaan kahvilan ääriviivat häämöttivät jo. Yritin kaikin voimin muuttua tunturihaukaksi, jotta olisin voinut lennähtää kotiin muutamalla siiven lyönnillä, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Havainto pahensi paniikkitilaani entisestään, kuin uusi pala vapauttani olisi riistetty.

Pamahdin ovesta sisään niin vauhdilla, että muutaman askeleen kuluttua olin jälleen lattialla, mutta tällä kertaa tutulla ja turvallisella sellaisella. Päässäni jyskytti uuden kolahduksen ja viimeiset voivani vieneen juoksun jäljiltä, enkä kyennyt näkemään eteeni, vaikka aamuaurinko paistoi ikkunoista suoraan ylleni.

"R-rosie? Becca? I-I'm home, please... Please help, I... Help", nyyhkin surkeasti, etsien käsilläni jotain mistä ottaa kiinni.

Nimi: Harley

19.08.2019 22:47
A M B R O S E

Kuin luoti, sikeän uneni lävisti terävästi vertahyytävä kiljaisu. Sydän rinnassani takoen hätkähdin hereille, tuijottaen makuuhuoneeni pimeässä Rebeccaa, joka sänkyni eteen kumartuneena ravisteli harteitani lujalla otteella. Kaikki väsymys kaikkosi kuin taikaiskusta ja olin täydessä valmiudessa sekunneissa, kun huomasin rajattoman epätoivon ja hädän ystäväni kasvoilla. En silti osannut aluksi muuta kuin ponkaista istumaan ja pidellä tiukasti Rebeccaa käsivarsista, yrittäen saada selkoa itkunsekaisista sanoista.
"What?" parkaisin hiljaa, silmäni leviten järkytyksestä. Eihän se voinut olla totta. Noel voi hyvin, hän oli terve kuin pukki, olinhan tavannut hänet viimeksi vasta toissapäivänä. Hän oli ollut hyväntuulinen, vaikka kuuma loppukesä ärsytti häntä. Oliko hän ajautunut vaaraan? Oliko hän vakavasti loukkaantunut? Pahat aavistukset kuristivat kurkkuani ja hetken tuntui, etten saa vedetyksi henkeä. Mutta nyt ei saanut panikoitua. Piti toimia.

Heitin peiton päältäni lattialle ja hyppäsin pystyyn, tunkien kengät nopeasti jalkaani ja rynnäten portaikkoon. Kyyneleet polttelivat silmäkulmiani, mutta ilmeeni oli jähmettynyt päättäväiseksi, ja sydän hakkasi niin, että kuulin jyskytyksen korvissani. "Do you know where he is? Do you have any idea?" kysyin tiukasti samalla, kun riuhdoin takkia t-paitani ja pyjamahousujen päälle. Rebeccan mukaan näyssä Noel oli pudonnut alas jyrkältä kallionkielekkeeltä - kuvaus väänsi vatsaani inhottavasti -, joten keksin vain yhden loogisen vaihtoehdon. Vuoristo.
"I'll go search the mountains. We’ll find him. I promise. We’ll find him", vakuuttelin, vaikka ääneni värisi, ja puristin Rebeccan harteita jonkinlaisena rohkaisuna. "Look for the Guard, wake up the neighbors. Tell them that this is a life-threatening emergency and we need all the help we can get immediately", annoin ohjeita mahdollisimman selkeästi ja tyynesti. Jos tässä on tosi kyseessä, pitäisi hälyttää virkavalta, naapurusto ja kaikki muut, jotka voisivat auttaa etsinnöissä.
"We'll find him", toistin ties kuinka monetta kertaa ennen kuin syöksyin ulos ovesta. Ei ollut aikaa hukattavaksi, joten muutin muotoni lennosta gepardiksi ja kaikin voimin lähdin pinkomaan Suurvuorelle, yliannostus adrenaliinia virraten suonissani. Oikaisin polulta metsikköön välittämättä siitä, kuinka oksat piiskasivat kasvojani ja okaat viilsivät turkkiani. Rauhallisen pintani alla kupli ääretön huoli ja pelko, mutta en suostunut sen ottavan valtaa enkä antanut vauhtini hidastua, vaikka kilometrien jälkeen lihakseni valittivat. En silti tuntenut uupumusta enkä kipua; en lepäisi, ennen kuin Noel olisi varmasti turvassa.

Loikin yli kivenlohkareiden, karjuen Noelin nimeä uudelleen ja uudelleen, yrittäen nähdä edes vilahduksen liikkeestä tai ihmishahmoista. Ei ketään, ei ristin sielua, vain ääneni säikäyttämä lintuparvi. Öinen vuoristo oli aavemaisen äänetön, ja loputtomaan huhuiluuni vastasi ainoastaan oma kaikuni. Pystyin kuvittelemaan minuuttien vilisevän, kellon tikittävän kuin aikapommi. Etsintä vei itäiseltä rajalta länteen, mutta turhaan. Hyödytöntä.
En tarkalleen tiedä, kauanko kiersin ympäriinsä, mutta aamuauringon kivutessa puunlatvojen yläpuolelle voimistani oli jäljellä vain rippeet. Korkealla kallionharjalla vaihdoin ihmishahmoon, purskahtaen lohduttomimpaan itkuun, jota olin ikinä itkenyt. Puhki juoksetut jalkani eivät enää kantaneet, vaan pettivät allani, ja lyyhistyin maahan. "Noel! I'm here! I will find you!" huusin niin kovaa kuin keuhkoistani pystyin. Maisema pysyi edelleen vaiti.
Se oli pahaenteisin koskaan kuulemani hiljaisuus.

Neljättä päivää raastavaa, sietämätöntä epätietoisuutta.
Ennen pitkää minun oli ollut pakko palata kertomaan epäonnistumisestani Rebeccalle, joka myös oli haahuillut koko yön Noelin perässä. Vartioston partiotkaan eivät onnistuneet paikantamaan Noelia - eivät elossa, eivät kuolleena. Mikä karmivinta, ainoa johtolanka oli vuoristoalueelta seuraavana päivänä löytyneet melko tuoreet veriläiskät, joiden alkuperästä ei kuitenkaan ollut varmuutta. Muuten ei ollut jälkeäkään, joka viittaisi häneen, kuin hän olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Noelin talossakaan ei ollut mitään vihjettä siitä, mitä oli tapahtunut. Tämä kuitenkin sai minut sinnikkäästi uskomaan, että toivo ei ollut menetetty. Niin kauan kuin ruumista ei löytyisi, en lopettaisi etsintöjä.
Katoamisen jälkeen olin kiertänyt tauotta ympäri saarta, joka ikisessä kylässä ja kaupungissa. Uutisoin tapahtumista kaikkiin Vartioston päämajoihin, neuvostolaisille sekä kenelle tahansa muulle, joka voisi millään keinolla auttaa. Jaoin vastaantulijoille katoamisilmoituksia ja ripustin niitä kymmenittäin rakennuksiin, seiniin, pylväisiin. Sana tragediasta kiiri nopeasti, mutta silminnäkijöitä ei ilmaantunut.
Sisimmässäni ymmärsin, miten toivotonta tämä kaikki oli. En kuitenkaan voisi luovuttaa.

Kun kahvila oli suljettu, se tuntui luonnottoman tyhjälle ja hiljaiselle. Rose Cafén ovet pysyisivät kiinni, kunnes Noelin tilanteeseen saataisiin selkoa, ja paikalliset ymmärsivät, ettei Rebecca voisi tämän kaiken keskellä murehtia työnteosta. He kaikki rakastivat Rebeccaa, tienoon parhaan kahvilan emäntää ja kylän omaa parantajamestaria, ja olivat pahoillaan hänen puolestaan. Vaikka olin kiitollinen heidän osanotoistaan, seläntaputuksistaan ja myötätuntoisista katseistaan, en voinut olla turhautumatta, kun he suhtautuivat asiaan kuin Noel olisi jo julistettu virallisesti kuolleeksi. Sitä paitsi pelkkä empatia ei toisi häntä ehjänä kotiin.
Neljäntenä aamuna kävelin raskain askelin alakertaan. Olin nukkunut taas pari kolme tuntia, nekin katkonaisesti ja painajaisten riivaamana. Väsymys oli uskomatonta, mutta huoli Noelista niin valtavan suuri, etten edes kiinnittänyt univajeeseen kovin paljoa huomiota. Hieroskelin ohimoitani ajatuksiini uponneena, havahtuen vasta kahvilatilan ovensuussa siihen, että Rebecca istui yksikseen erään pöydän äärellä, hartiat lysyssä ja katse teekupin pohjassa. Hän oli yleensä niin aurinkoinen ja iloinen, tulvillaan energiaa. Hänen näkemisensä näin surullisena riipaisi.
Harkitsin hetken, pitäisikö minun olla häiritsemättä häntä, jos hän kenties haluaisi olla rauhassa. Päätin kuitenkin varoen kävellä peremmälle. "Morning", sanahdin hiljaa, kun pysähdyin hänen viereensä. Vaikka en halunnut lannistaa häntä entisestään, en voinut olla kuulostamatta vaisulle ja apealle. Toisaalta pirteyden teeskenteleminen olisi ollut vielä pahempaa, eikä edes tapaistani. "Are you thinking about him?" kysyin, pyrkien olemaan lempeä, vaikkei hienovaraisuus ole bravuurini. Käteni laskeutui hellästi ystäväni hartialle.

C H A R L I E

Nykäys. Varoittava tuntemus, että jossain jokin suuri muutos on tapahtunut. Kuin tuulen suunta vaihtuisi.
Charlie muisti etäisesti tuon oudon, epäilevän pistoksen, mutta viime kerrasta oli kovin kauan, monta vuosikymmentä. Hänen katseensa nousi autiosta puutarhasta korkeaan lasikattoon, jonka takana purjehti ja pyörteili hitaasti nousevan auringon purppuraksi, vaaleanpunaiseksi ja kultaiseksi värjäämä pilvimassa. Aamu koitti. Jollekulle päivä oli kuitenkin juuri laskenut.

Edes tietäessään, mitä tämä merkitsi, ei Charlie kyennyt aistimaan itsessään hätää tai huolta; pikemminkin kaikki vähäinenkin tunne haihtui, jättäen hänet pelkäksi ontoksi kuoreksi. Hänen kasvonsa olivat jähmeät, vailla väriä ja ilmettä, ja silmissä lasittunut kiilto, kun hajamieliset askeleet ohjautuivat kohti vedenhenkien siipeä, tutun oven luokse.
Kapean käytävän perimmäisen makuuhuoneen oven, siron ja vedensinisen, edessä hän pysähtyi hievahtamattomaksi. Kirjaimet olivat hävinneet hopeisesta laatasta, jossa vielä aiemmin tänään oli lukenut vedenhengettären nimi. Charlien laihat sormet kohosivat sipaisemaan metallia. Jäisen kylmä.

Minuutin tai kymmenen kuluttua Charlie antoi oven liukua auki, astuen sisään ja seisahtuen kynnykselle.
Valkean silkin ja pellavan keskellä makasi tuntematon nuori mies. Marmorinen iho vasten tummanruskeita hiuksia. Hän oli levollinen, syvässä unessa, horroksessa oikeastaan. Niin täysin liikkumatta ja koskematon, että häntä olisi hyvin voinut erehtyä luulemaan kuolleeksi. Sitä hän ei kuitenkaan taatusti ollut.
Aavistus oli osunut oikeaan. Viimeinen viidestä ikivanhasta alkuperäisestä luonnonhengestä oli historiaa. Vedenhenkien äiti ja luoja oli korvattu. Hän oli vasta äsken ollut heidän luonaan, mutta nyt arvaamatta tiessään, niin kuin vesi valuu sormien välistä ja katoaa olemattomiin kuivan ja janoisen maan nielaistessa sen. Charlie ei parkaissut, ei edes inahtanut. Hän vain tuijotti sieluttomasti muukalaista paikalla, joka oli ennen kuulunut Mizulle. Jostain epäloogisesta syystä hän ei kai ollut aidosti uskonut, että Mizu voisi koskaan kuolla pois. Se oli kaukainen, hämmentävä ajatus. Yhtä omituinen kuin yrittäisi väittää merten ehtyvän ja jokien virtaustenkatkeavan, koska niin kuin ne, Mizu oli ollut ikuinen ja muuttumaton. Ainakin tähän saakka.
Kasvot eivät värähtäneet, mutta Charlien kalpealle poskelle valui kyynel. Yksi, kaksi ja tuhat.

Ulkopuolella satojen pilvien rykelmät kerääntyivät suuremmiksi, niiden värit haalistuen ja vaihtuen kauniin heleästä harmaaksi, myrskyisäksi ja synkäksi. Kaikki alkoi pienistä pisaroista, joka yltyi tihkuksi. Pian uskomaton rankkasade vihmoi maahan. Taivaskin itki sateenhengen mukana.

Nimi: Corpiet

19.08.2019 21:15
{Jeremiah}

Tunsin pienen virneen nousevan kasvoilleni kuunnellessani Tomin vastausta. Selvästi joku nautti biletyksestä. Ymmärsin kyllä, tosin mulla mahdollisesti saattaa mennä vähän turhan helposti mikä vaan kurkusta alas, ja sehän vaan kasvattaa adrenaalin himoa ja seuraavana aamuna onkin helvetillinen krapula ja kasa selittämättömiä haavoja.
"Well, I admit it, I have pretty nasty temper and sharp tongue when I'm angry, but I calm down as fast as I get angry", myönsin kohauttaen olkiani ja tunkien lisää paninia suuhuni. Minkäs mä temperamentilleni voin, perinyt sen äidiltä.
"What mildly annoying curse do you wish you could curse people with?" esitin kysymykseni päättäen, että keskustelu kaipaisi vähän kevennystä. "I would curse people to have the feeling that you're going to sneeze, but like, all the time."

{Jaime}

Pyyhin voitonriemuisen virneen naamaltani kääntyessäni jällen kasvokkain Juniorin kanssa. Se anto loppujen lopuksi kumminkin periksi suhteellisen helposti. En pitänyt mitään kiirettä astellessani tuolille, jolle Pikkupomo minua niin innokkaasti viittoi. Nautin voitostani täysin rinnoin laskeutuessani samettiverhoilulle tuolille.
Annoin pikkumafioson ottaa korttipakan pidätellen virnettä kurissa. Jollakin on selvästi hermot kireällä. Mistäköhän se johtui?
"I've seen few of the guys playin' poker few days ago, and I think I understood some of it, but it's the game we're gonna play. So no, I haven't played", selitin tasaisella äänellä Juniorille. Valmistauduin jo sietämään minkä tahansa nälväisyn tuo heittäisi, sillä mä todellakin halusin oppia pokeria.

Nimi: Sonya

19.08.2019 19:02
T I N O

Pitihän se arvata. Pikkumafiosolla ei ollut minkään sortin muistikuvia eilisestä. Voi luoja mikä työmaa tästäkin tulisi... Huokaisin syvään ja hieroin ohimoitani kuin uupunut yksinhuoltajaisä. Lempeyteni oli kulutettu viime iltana aika lailla loppuun, enkä enää jaksanut säästellä, vaan aloin surutta heittelemään teräviä veitsiä.

"Well, you called me over and then I fucked you harder than ever before 'cause you begged for it on your knees", totesin aurinkoisesti ja katsoin Genen suuntaan pirullinen virne huulillani, silmistä paistaen täysi turhautuminen koko mieheen. Kun vampyyrin ilme valahti entistäkin surkeammaksi, jos se nyt oli mahdollista, en kuitenkaan viitsinyt kiusata reppanaa enempää.

"Chill, just kidding", totesin ja heittäydyin rennosti retkottamaan selälleni, ristien käteni pääni taakse. "I came to see your dad but found you instead, drowning on whiskey in the hallway", kerroin totuuden rauhoittelevasti. "And you didn't want to be alone, so I stayed over for the night, and no, we did not have sex this time, even though you were very eager to do so", lisäsin, arvaten mafioson vesan päässä vilisevät kysymykset.

Z A C H A R Y

Silmissäni välähti jo hetkellisesti vaarallinen liekki, kun hetken aikaa luulin, että Benji oli tosissaan valmiina osoittamaan kamppailutaitonsa. Tajusin kuitenkin miehen ilmeestä, että kyseessä oli silkka vitsi, eikä hän tainnut harrastaa kamppailulajeja ollenkaan. Hitto, olisi mahtavaa päästä pitkästä aikaa ottelemaan ihan kunnolla. Ainoa vampyyriksi muuttumisen huono puoli oli, ettei kenestäkään varsinaisesti ollut enää mitään vastusta.

"Mixed martial arts, that's my life", vastasin hymyillen, katsoen jonnekin kaukaisuuteen kuin silmieni edessä olisi kelautunut video urani huippuhetkistä. "My dad took me to watch him fight when I was old enough to walk, and there was no going back", jatkoin, silmät innosta kiiluen. Se oli ollut parasta ikinä.

"I was a reigning six-time Canadian champion when I was still a human", kerroin ylpeänä. "And I've got quite a few medals from the World Championships also", lisäsin, kun tärkein meinasi unohtua. Kulta oli jäänyt saamatta, ja sekös harmittaa.

Nimi: Sonya

19.08.2019 18:25
V E D E N H E N G E N K U O L E M A

Yleensä kesä ja aurinko tuovat pitkän talven jälkeen hymyn ihmisten huulille, mutta nuoren tunturihaukan elämässä vaikutus on täysin päinvastainen. Lämpöasteiden kohotessa kolmenkymmenen asteen pahemmalle puolelle Noel Pennrose vaipui luonteelleen tyypillisesti epätoivoon. Trooppiset yöt aiheuttivat niin suurta pään vaivaa, ettei miehestä lopulta kuulunut ulos kuin marinaa ja valitusta. Ainoa, jolla enää riitti hermoja kitinän kuuntelemiseen oli muodonmuuttajan rakas puoliso. Ambrose ymmärsi talvea rakastavan puoliskonsa tuskan, vaikkei hyväksynytkään entisen herttuan ongelmaista asennetta. Eikä hänellä liiemmin edes riittänyt aikaa rakkaansa loputtoman tuskan lievittämiseen, olihan Rose Cafén kesäsesonki täydessä vauhdissa. Kylmien juomien tarjoilu ja Rebeccan uuden ruusujäätelön valmistaminen vei aikaa aamuyön tunneista pitkälle yöhön.

Noel ei kuitenkaan ole niin surkea vätys kuin saattaisi hellekauden perusteella päätellä, ja aikaisin eräänä aamuna, kolmisen tuntia ennen auringonnousua, tunturihaukka laskeutui Suurvuoren alemmille huipuille, suositun patikointipolun aloituspisteeseen. Muodonmuuttaja ajatteli voivansa levätä ylhäällä vuorilla viileiden tuulien ja raikkaiden vuoristojokien keskellä iltaan saakka ennen paluuta kotiin, ja niinpä hän lähti päättäväisesti taivaltamaan pitkää ja kivistä reittiä huipulle. Huipulle lentäminen ei tullut kysymykseenkään, sillä Noel rakasti haasteita ja kaipasi liikuntaa - taitoluistelija koki kaiken muun murheen lisäksi lihoneensa liikaa kesän aikana.

Eräs toinenkin oli ajatellut kiivetä juuri tänä yönä huipulle, tosin eri syistä kuin helteen uuvuttama tunturihaukka. Vedenhenki oli herännyt painajaisiin keskellä yötä ja pianoaan aikansa soiteltuaan tajunnut, että oli nähnyt Vechnostin saaren henkeäsalpaavat maisemat vuorilta käsin viimeksi loistokauden alussa - mikä siis käytännössä tarkoitti 754 vuotta sitten. Henkien mittapuulla se oli kovin lyhyt aika, varsinkin jos viimeiseltä alkuperäiseltä päähengeltä kysytään. Mizu päätti kuitenkin mieltään virkistääkseen suorittaa pienen yöllisen kävelyn vuorilla - puolivälistä ehtisi vielä hyvin huipulle katsomaan auringonnousua.

N O E L

Mitä korkeammalle pääsin ja mitä viileämpänä vuorien tuulet puhalsivat, sitä leveämmäksi hymyni hitaasti levittäytyi. Pimeydessä eteneminen oli ajoittain hieman kompurointia, mutta jos en aivan väärin arvioinut, minun pitäisi ehtiä huipulle ennen auringonnousua. Kaiken varalta pitänee silti kiristää tahtia, etten vain ole vielä kapuamassa, kun se helvetin valopallo alkaa töihin. Siinä ei tulisi kuin lämpöhalvaus ja paha mieli.

Matkani kuitenkin keskeytyi surkeaan kiljahdukseen ja siihen, että valuin takamus edellä muutaman metrin jyrkkää polun kohtaa alaspäin. Nenäni eteen ilmestyi täysin varoittamatta siniseen leninkiin pukeutunut nainen, joten eipä siinä oikein voinut olla saamatta paskahalvausta.

”Oh my, I’m very sorry. I didn’t think there would be anyone else around at this hour”, brunette sanoi pahoittelevasti ja ojensi minulle kättään. Hetken epäröityäni tartuin auttavaan käteen ja pääsin takaisin jaloilleni. Katsoin irvistäen kiviin naarmuuntuneita kämmeniäni, joista tihkuva veri oli nyt sotkenut tuntemattoman rauhanrikkojankin kädet.

”Let me help with that”, nainen totesi leveästi hymyillen ja tarttui lupia pyytelemättä käsiini. En ehtinyt paeta otteesta ennen kuin jähmetyin paikalleni naisen käsien muuttuessa vedeksi. Toljotin suu auki, kun naarmut paranivat. Naisen irrottaessa normaaleiksi palanneet kätensä riuhtaisin hätäisesti irti otteesta, tutkien käsiäni kuin varmistaakseni, ettei niille oltu tehty mitään epäilyttävää. ”T-thanks”, sain lopulta mutistua. Mitä helvettiä nyt oikeasti taas?

”The least I could do! I apologize for scaring you like that”, nainen jatkoi aina yhtä iloisesti. Samassa tajusin, että hän aikoi jäädä juttelemaan enemmänkin. No voi perkele, olisi pitänyt pysyä kotona. ”Going up to see the sunrise?” nainen kysyi, ennen kuin ehdin livistää mihinkään suuntaan. ”Yes”, vastasin hiljaa, haroen hiuksiani kiusaantuneesti. ”Ah, wonderful. Mind if I walk along with you?” häirikköakka ehdotti ja katsoin häntä vähän turhankin kyseenalaistavasti.

”Why don’t you just… teleport or whatever?” kysyin vakavana, toivoen naisen ottavan vinkistä vaarin. ”It’s a great way of spending time and also exercising. Even nature spirits can get fat”, brunette virkkoi nauraen hetken vitsilleen, jota minä en ymmärtänyt alkuunkaan. Kulmat rutussa katsoin naista tuimana. Nuoko ovat vaatteesi urheilua varten, kesätossut ja mekko? Olkoot, ei paina minun aamujani.

Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten enempää väittelemättä annoin naisen lähteä seuraamaan kulkuani mutkaisia polkuja ylös. Yritin tarkoituksella ylläpitää hillittömän reipasta tahtia, mutta jostain hiton syystä kummajainen ei hyytynyt lainkaan, vaan jutteli aina vaan hengästymättä. Seuraavan puolen tunnin aikana naiselle muodostui nimi Mizu, totesin hänen olevan aivan liian ystävällinen ja iloinen, ja tulin myös siihen tulokseen, että hän on omituinen ja järjetön tapaus, jolla on kummalliset harrastukset.

Tunnin kuluttua huippu häämötti ja tajusin itsekin juttelevani taukoamatta. Kun kävi ilmi, että nainen tosiaan oli joku ihmeen henki, innostuin ihan tosissaan ja paasasin helteestä sekä viime talven vähälumisuudesta suu vaahdoten. Matkaseuraani kommentit hymyilyttivät, mutta kuulema hän lupasi välittää palautteen eteenpäin.
Iloinen matkanteko päättyi kovin yllättäen, kun liukas kivi karkasi jalkojeni alta ja horjahdin kallion reunaa kohti. En ehtinyt tarttua naiseen vierelläni enkä mihinkään muuhunkaan, kun putosin melkein neljän metrin matkan alas. Luja kallionharjanne otti minut vastaan ja kaikki pimeni.

M I Z U

Kaikki tapahtui kovin nopeasti. Vuosituhannet olivat hidastaneet nuoruuteni refleksit, enkä ehtinyt kutsua vettä apuun tai tarrautua reunaa kohti kaatuvan ystäväni käteen. Sormeni pyyhkäisivät tyhjää ja luja mätkähdys alhaalta sai parkaisun karkaamaan huuliltani. Noel makasi liikkumattomana alhaalla ja veri levisi hitaasti hänen kasvojensa ympärille.

Laskeuduin vesipisarana kallionharjanteelle ja ihmiseksi muututtuani painoin korvani hädissäni nuoren miehen rinnalle. Sydän hakkasi yhä, taivaan kiitos. Olimme kuitenkin vuorilla, kaukana avusta. Yritin keskittyä arvioimaan Noelin vammoja. Lakkaisiko verenvuoto ajallaan vai vuotaisiko hän kuiviin? Päästä tunnetusti tulee hämäävän paljon verta. Vaikka verenvuoto tyrehtyisi, olisiko pinnan alla piilossa niin pahoja vaurioita, että mies menehtyisi joka tapauksessa? Pudotus oli niin korkea, että vastaus oli varmasti kyllä.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että minulla olisi korkeintaan minuutteja aikaa pelastaa muodonmuuttajan henki. Millä sen tekisin, ei tietoakaan. Aloin tyhjentämään Noelin omaa reppua, toivoen löytäväni ratkaisun. Kiipeilyköysi, pullollinen vettä, hanskat, pyyhe. Ei mitään tilannetta mullistavaa. Lopulta käteeni jäi vain teräväreunainen puukko. Katselin hopeisesta pinnasta heijastuvaa peilikuvaani ja seurasin katseellani poskeani alas vierivää kyyneltä.

Hassua, miten tärkeäksi ventovieras voi muodostua näin lyhyessä ajassa. Muodonmuuttajan kalpeat, levolliset kasvot olivat vielä hetki sitten olleet niin täynnä eloa ja tahdonvoimaa. Nyt ne tuntuivat vain muistolta. Jäisikö joku kaipaamaan häntä? Onko hänellä perhe ja ystäviä? Ehtikö hän saavuttaa unelmansa?

Kysymykset tulvivat mieleeni ja yhtäkkiä huomasin vastailevani niihin ääneen. ”They’ll miss me for sure. But I hope they’ll be kind to you. What happens next is… not your fault at all”, juttelin hiljaa, silittäen Noelin poskea varoen. “I have the best family one could ask for”, jatkoin, asetellen puukkoa Noelin käteen. “Zimoy is a lot to handle sometimes… But he doesn’t mean to be difficult, he’s just… full of life. He has more emotions than an average spirit. Try to understand that”, selitin tyynesti.

“And Charlie… I think you’ll like him. He’s calm and clever. Oh my, he’s so clever and kind, and he doesn’t even realize it. He will help you, eventually, I promise”, jatkoin, niellen kyyneleitä, mutta hymyillen muistellessani rakkaita lapsiani. ”Ria is delicant, just like fog should be. You’ll learn to love her too”, lisäsin vielä, nyyhkäisten syvään. "And dreams... I've forgotten the dreams I had years ago."

Hitaasti nostin Noelin nyrkkiin sulkemaani puukkoa ylöspäin, kohti rintakehääni. ”I’m not sure if this is a good idea”, totesin hiljaa. ”But it is sad, when you don’t even know how old you are. When you’ve lost so many friends. When you’ve wanted to go with them, but couldn’t.”

“Remember to celebrate your birthdays. They’re important, every single one of them. I should have celebrated instead of mourning all these years. I hope you’ll do better than I ever did.” Katseeni laskeutui alas Noelin kasvoille. Verenvuoto oli lakannut, mutta hän näytti silti surullisen elottomalta. ”I’m sorry. I can’t think of anything else. And… even though my heart is filled with sorrow right now, I feel kind of free.”

Määrätietoisesti käänsin nousevan auringon valossa välkehtivän terän sydäntäni kohti. Noelin kalpea nyrkki puristi sitä omien käsieni välissä, kun terä uppoutui lihaani. Hitaasti ruumiillinen kehoni alkoi haihtua, sulautuen haihtuvan Noelin kehoon, kun voimani siirtyivät seuraavalle vedenhengelle.

Muutama katkonainen henkäys. Viimeinen kyynel. Hymy. Kohotin katseeni kultaiselle taivaalle. Anteeksi, rakkaani. Antakaa anteeksi.

R E B E C C A

Heräsin unestani itkien ja hätäisesti hapuilin käsiini yöpöydän valon. Vedin syvään henkeä ja tuijotin tyhjyyteen kelaten päässäni juuri näkemääni unta. Noel makasi unessani verilammikossa elottomana. Oliko se uni? Voi luoja, antakaa sen olla vain unta.

Kammottavat kykyni tiedostaen jouduin kuitenkin hyväksymään, ettei se ollut unta, vaan ennustus. Kauanko meillä oli aikaa? Tunti, vuorokausi, kuukausi? Ponkaisin ylös ja juoksin käytävään, rynnistäen koputtamatta Ambrose huoneeseen. Mies nukkui sikeästi rankan, pitkäksi venyneen työpäivän jäljiltä.

”Wake up, Ambrose, wake up!” huusin ja aloin ravistella miestä hysteerisesti. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskillani, enkä kyennyt rauhoittumaan. ”Where is Noel, when have you seen him?” kysyin heti, kun Ambrose sai silmänsä raolleen. ”He’s going to die, Ambrose, we have to find him NOW”, jatkoin parkuen.

Nimi: Harley

18.08.2019 22:41
G E N E

Kaamealta päänsäryltä ja väsymykseltä en saanut ajatuksiani kokoon sen vertaa, että olisin voinut muodostaa mitään järkevää toimintasuunnitelmaa. Mitä enemmän yritin miettiä, sitä enemmän ohimoita kiristi. Hätkähdin säikysti, kun arvaamatta sängystä kantautui hyvien huomenten toivotus, ja nostin pääni äkisti kämmenistäni Costaan, joka selvästi oli herännyt. Jäykästi käänsin kylkeni hänelle. En halunnut hänen katsovan minuun tällaisena, saisi vielä sätkyn.
"Morning", vastasin käheästi, mutta kaikkea muuta kuin hilpeään sävyyn. Tilanne vajosi raastavan pitkäksi aikaa hiljaisuuteen, minä tuijottaen peilikuvaani inhoksuen silmiin ja naputellen piironkia. Lopulta en kestänyt sitä painostavaa kiusallisuutta. "Why you're here?" kysyin hitaasti matalaan ääneen. Yritin hillitä turhautumistani jonkin verran, mutta levottomuuteni taisi paljastaa sen.

B E N J I

Oli viihdyttävä näky, kun Zac meni hämilleen siitä, että sai kauniit sääreni syliinsä. Ei tarvinnut edes ajatustenlukua tajutakseen, että hänen oli vaikea suhtautua tilanteeseen. Kaksi melkein toisilleen ventovierasta häiskää boksereillaan istuskelemassa sohvalla, eihän tässä ole mitään epänormaalia. En kuitenkaan avoimesti virnuillut, vaan viileän rauhallisesti haeskelin miehen kasvoista tunnetiloja.
"Hey, don't judge a book by its cover", tokaisin filosofisesti, kun Zac kyseenalaisti tarinani todenmukaisuuden. Hitto, hän ei nielaissut pajunköyttä aivan tuosta vaan. Satuilutaitoni taisivat olla vähän ruosteessa. "You sure you wanna underestimate me? I can be a dangerous foe", uhosin pokkana, vaikken vakavaan sävyyn, koska en sentään halunnut Zacin luulevan tätä oikeaksi tappelun haastamiseksi. Sepä kiusallista, jos ilta päättyisi siihen, että jätkä löylyttää minut. Se siitä kungfu-mestaruudesta.
"And what you're supposed to be? A street brawler?" piikittelin vitsillä.

Nimi: Harley

18.08.2019 22:26
T O M Á S

"We should", henkäisin innostuneena, kun Jerry ehdotti - tosin ei välttämättä ehkä aivan vakavissaan -, että meidän pitäisi lähteä yhteiselle superreissulle. Kuulosti unelmien seikkailulle, vain minä, hän ja avara maailma pullollaan jännittävää nähtävää ja koettavaa. Harmi, että olimme jumissa täällä saarella. Vechnost ei sinällään ollut pöllömpi paikka, vaan tykkäsin siitä kovasti, mutta matkustamisesta pystyi valitettavasti vain haaveilemaan. Ehkä vielä joskus jotkut velhonerot keksivät keinon päästä täältä pois.
Nauroin railakkaasti Jerrryn kertoessaan hulvatonta saippua-anekdoottia, mutta hiljennyin miettimään seuraavaa kysymystä. "Cuddles sound perfect", sanahdin leveästi hymyillen. "I'm not so sure. Sometimes I want someone to hold me close and say nice things. Sometimes I just need to get out and party like there's no tomorrow. It depends on the circumstances", selitin omaa laitaani ja kohautin olkia. Niin kivaa ja sööttiä kuin onkin käpertyä jonkun kainaloon paijattavaksi, musta joskus paras lääke pahaan mieleen on kunnon biletys. Ei tanssilattialla heiluessa ehdi olla surullinen.
"Well, what about when you're pissed off? Do you sulk or do you forgive quickly?" aiheeseen sopivasti kyselin, miten Jerry reagoi suuttumiseen. "I confess that I can be extremely annoying and, who would have guessed, really dramatic if I lose my temper. And not very nice overall", tunnustin naurahtaen. Tiedän, etten ole vihaisena mikään pikku enkeli, mutta kai voisin kamalampikin olla. Ainakaan en antanut nyrkkien puhua.

E U G E N I O

Eugenio yritti jättää kylmästi katulapsen huomiotta ja keskittyä rauhassa omiin puuhasteluihinsa, mutta hän ei voinut estää itseään vilkuilemasta epäluuloisesti Jayn suuntaan. Toisen sanoessa häipyvänsä ja kävellessä ovelle hän nousi äkäisesti takaisin ylös, tuijottaen lähtöä tekevää poikaa raivon partaalla. Hänen lyhyttä pinnaansa oli koeteltu tarpeeksi, eikä kestäisi kauaa, ennen kuin Eugenion kiukku räjähtäisi täydellisesti valloilleen.
"Okay", hän huudahti vihasta punoittaen ja potkaisi jalalla lattiaa. "Let's play some stupid games with your stupid cards then", poika ärisi vastahakoisesti. Eugeniolle ei ollut lainkaan tyypillistä käytöstä suostua muiden komenneltavaksi, jos isää ei otettu laskuihin. Ylpeytensä nielaisten hän kuitenkin istui pyöreän pöydän ääreen kangasverhoillulle tuolille ja viittoi Jayta istumaan vastapäätä itseään. Tämä oli tyhmää ja ärsyttävää, mutta silti parempi vaihtoehto kuin tuottaa pettymys isälle.
"Well? Give me those", Eugenio kivahti kärsimättömästi ja repäisi korttipakan tarkoituksella lujaa Jayn käsistä, kun nuorempi poika istahti hänen kanssaan pöydän ääreen. Hän kyräili kulmiensa alta Jayta koko ajan, kun avasi pakan ja ryhtyi sekoittamaan kortteja. "What we'll play? Have you even played anything before?”

Nimi: Sonya

18.08.2019 21:28
T I N O

En ole täysin varma, missä välissä olin mennyt nukahtamaan. Olin pidellyt pikkumafiosoa tuntikausia, senkin jälkeen kun hän oli varmasti nukahtanut, kuin mikäkin uskollinen vahtikoira. Nyt kuitenkin heräsin ilman suojattini fyysistä läsnäoloa ja hätkähdin istumaan. Katseeni paikansi Genen kuitenkin välittömästi ja saatoin huokaista helpotuksesta. Tosin mitä hittoa minäkin tässä nyt muka hätäilen, aikuinen ihminen saa tulla ja mennä miten huvittaa. Mafioson vesa ei ole pienissäkään määrin vastuullani, päinvastoin enemmän minä olen hänen vastuullaan. Tosin en kunnolla enää sitäkään, mistä jonkin sortin välirikkomme tuntui johtuvan.

Katselin miestä pitkän aikaa hiljaisuudessa, tarkkaillen hänen kärsinyttä edustuskuntoaan ja epätoivoisia ilmeitään. Gene täytti kaikin puolin rekan alle jääneeltä. Olin aina kuvitellut nauttivani suuresti, jos ikinä näkisin hänet näin surkeana, mutta jostain syystä tilanne oli enemmänkin ahdistava. Aistin suurta ahdistusta myös tarkkailuni kohteessa, enkä voinut lakata miettimästä, miten voisin auttaa häntä.

"Morning", sanoin lopulta vain hiljaa, odottaen tietoa siitä, oliko mies yhä humalassa vai elämänsä pahimmassa krapulassa.

Z A C H A R Y

Benjin jalkojen pamahtaessa syliini jähmetyin hetkellisesti täysin, tietämättä minne tunkea käteni. Lopulta ristin ne päättäväisesti rintakehälleni, etten vahingossakaan laskisi niitä toisen jalkojen lähelle tai varsinkaan päälle.

Katseeni kääntyi kiinnostuneena Benjin suuntaan, kun keskustelu siirtyi kamppailulajeihin. Loin arvioivan katseen miehen paljaaseen vartaloon ja tulin nopeasti siihen tulokseen, että laittaisin hänet pakettiin alle kymmenessä sekunnissa, vaikken olisi edes vampyyri.

"Reaaally? You don't really look like a professional fighter, nor a fighter at all", totesin toista kulmaani kysyvästi nostaen, hieman epävarma hymyn kare huulillani nykien.

Nimi: Corpiet

17.08.2019 23:22
{Raven}

Voimakkuus vaarallista? Saattaa pitää paikkansa, mutta se myös pitää sut elossa hätätilanteissa.
"I'm not too good witch myself, just few tricks here and there and also this", vastasin napauttaen sormella ohimoani. Olihan henkien pelastus kätevää ja nopea parantuminen on tullut tarpeeseen muutamaan otteeseen, mutta se ei tositilanteessa ratkaisisi mitään. Pystyisin haavojen paikkaamiseen yrteillä ja parilla kankaanpalalla, eikä se hidastaisi matkaa.
Ehkä on parempi ettei Matvei tiedä uravalinnastani. Saattaisin joutua lähtemään ja vauhdilla. Vilkaisin varmuudeksi huoneen kaikki uloskäynnit läpi. Tietysti olisi se sama raskaalta vaikuttava puuovi, jonka saattaisin pystyä avaamaan jos heittäytyisin sitä vasten koko painollani. Sitten olisi tuo pieni ikkuna toisessa päässä huonetta josta saattaisin päästä yhdellä loikalla läpi sillä ehdolla, että hylkäisin rinkkani. Mutta oletetaan nyt että saan poistua rauhassa ulko-ovesta.
"Believe me, it's even worse near the cities", huomautin nojaten päätä kämmeneeni. Toden totta, kaupungeissa on aina hirveästi kilpailua siitä, kuka saa tyhjentää rikkaimmalta näyttävän herran taskut.
"I assume that you don't invite just anyone into your house, huh?" kysyin koittaen pitää keskustelua yllä.

{Jeremiah}

"Yeah, I guess I had pretty strict parents", vastasin olkiani kohauttaen. Mitäs sille enää mahtaa, hyvällä tuurilla mä en näe kumpaakaan niistä enää ikinä.
"Oh, I wish you could be my tourist guide there, I think I would've enjoyed it even more then", flirttasin iskien silmää Tomásille. "I can confirm, Australia and Paris are both amazing places", jatkoin hymyillen nostalgioiden niitä kertoja, kun olin kyseissä paikoissa käynyt isän kanssa bisneksien takia. "Maybe we should go around the world together."
"Hmm... I guess it would be the one where we got hammered and decided to sneak into public pool and fill the kids section with dish soap. We didn't get caught, luckily, but it was one wild night", naurahdin kevyesti muistellessani kyseisiä pippaloita. Poliisit kävivät kaikki lähialueen lukiot läpi etsien syyllisiä, mutta luovuttivat viikon kuluessa. Jotain hyötyä kotiopetuksestakin.
"How do you like to be comforted when you're sad or upset?" Kallistin päätäni miettiessä hetken omaa vastaustani. "I think all I need is cuddles and some soothing words, like singing."

[Jaime}

Yritin pidättää nauruani, mutta puolikuvittunut tuhahdus karkasi huuliltani. Voi ei, pelkääkö mafian pikku kultapoika rumia sanoja. Uskomatonta. Astuisit joskus ovesta ulos ja kävelisit laitureille niin sulta varmaan tippuisi korvat päästä. Mutta eihän Juniori niin kauas kotoaan lähtisi, saattaisi vaikka eksyä.
Vai jaksaa Juniori vielä panna vastaan? Kävin äkkiä mielessäni kaikki vaihtoehdot läpi kunnes päädyin lopputulokseen, että jos pois kävely ei auttaisi, niin lähtisin tosissani tutkimaan hotellia.
"Well, if you are not goin' to cooperate, then I'm gonna leave. Have fun gettin' yelled at by your father", tokaisin välinpitämättömällä äänensävyllä ja aloin kävellä kohti huoneen ainoaa ovea. Tartuin kupariseen ovenkahvaan ja väänsin oven auki astuen käytävälle. Viimeinen mahdollisuus Juniori.

Nimi: Harley

17.08.2019 16:24
G E N E

Yllättäen mies painoikin minut patjaa vasten tiukasti, häilyen ylläni kuten monesti ennenkin ja nojautuen piinaavasti suoraan kasvojeni eteen. Itkuisuus karisi taas hämmästyttävän nopeasti tiehensä ja kurkotin kaulaani epätoivoisesti häntä kohti, pystymättä kuitenkaan venymään tarpeeksi koskettaakseni hänen huuliaan. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
"Do not", kivahdin vastaväitteeksi, kun Costa yhtäkkiä rikkoi hiljaisuuden töksäyttämällä, että muka löyhkään alkoholistille. No en takuulla haise, ällöttävää. Olisin muuten ollut valmis puskemaan hänet suuttuneesti pois päältäni, mutta menetin toimintakyvyn ja raajani muuttuivat veltoksi äkisti, kun hän painoi kaulanvarrelleni pari kolme suudelmaa. Yritin miehen selkään takertumalla saada hänet jatkamaan, mutta hän vetäytyi kauemmas ja otteeni irrottautui.
En minä halua odottaa aamua enkä minä halua nukkua. Inisten potkin lakanoita ja huidoin nyrkkejä sinne tänne kuin kiukutteleva vauva, vastustellen nukkumaanmenoa. Costan sujahtaessa viereeni peittoihin rauhoituin hitaasti, levoton huidonta sulaen hiljaisuuteen ja liikkumattomuuteen. Kuin pelokas pieni lapsi änkesin itseni miehen kainaloon, liimautuen kiinni viileään, mutta turvalliselta tuntuvaan ihoon. "I don't want to fall asleep, I don't", hoin itkunsekaisesti, kunnes uni vei väkisin voiton.

Havahduin kamalaan jyskytykseen takaraivossani. Jäykästi vääntäydyin istumaan, miltei taipuen kaksinkerroin pahoinvoinnista. Helvetillinen krapula. Hieroin hetken otsaani, kunnes siirryin silmäilemään huonetta, jotta saisin kasattua jonkin käsityksen siitä, mitä ihmettä on meneillään. Viimeisimmät kirkkaat muistikuvat olivat uutiset Witaliksen kuolemasta ja ryyppuputken aloitus, ja siitä taisi olla jo viikko tai ehkä kaksi.
Hätkähdin rajusti, kun tajusin Costan nukkuvan vieressäni alushoususillaan. Hitto. Miksi hän on täällä? Oliko hän todistanut minun humalaisia sekoilujani? Olinko maannut hänen kanssaan lohduksi? Ei kai vanhempani tai joku muu ollut saanut vihiä tästä? Tuhat mahdollista skenaariota ja kaikki yhtä surkeita. Varovaisesti, etten herättäisi Costaa, kömmin jaloilleni sängystä ja tepastelin eteenpäin hatarin askelin, jalat tuntuen heiveröisiltä allani. Raahauduin ovelle tarkistamaan, että se oli lukittu, ja hengähdin helpotuksesta. Jotain positiivista.
Otin tukea piirongonlaatikosta, jonka yllä roikkui pyöreä peili. Kuvajaiseni näytti niin hirveälle, etten halunnut myöntää sen olevan minä. Rasvaiset, takkuiset hiukset, mustat silmäpussit ja epämääräinen sänki. Olin täydellinen sotku. Luoja, miten olin ajautunut tähän tilanteeseen. Upotin kasvoni kämmeniini ahdistuneena.

B E N J I

"You're welcome", sanahdin tyynen viileästi Zacin kiitellessä kehusta, mitä nyt pieni virnistys nyki suupieliäni. Hänen nolostelunsa oli viihdyttävää ja huvittavaa, enkä häpeillyt ottaa siitä kaikkea iloa irti. Jatkoin rauhassa istuskelua ja leivän mutustelua, odotellen mielenkiinnolla, minkä puheenaiheen punapää aikoo repäistä.
"Don't worry, you still look kinda badass", totesin leveästi virnistäen, kun olin nielaissut viimeisetkin muruset leivänkannikasta. Heittäydyin sohvalle niin, että makasin leveästi pitkin pituuttani, ja oikaisin jalkani lupia kyselemättä Zacin syliin. Käsivarteni taitoin niskatyynyksi pääni alle.
"So, you must be the troublemaker type, ya?" kyselin rennosti. "Enjoy a good fight? I can understand. I used to kick all kinds of butt back in the day. My dad's old friend became a Shaolin monk, pretty cool guy. He taught me kung fu. I almost won the national championship when I was nineteen", suolsin täyttä paskaa naama pokerina. En ollut eläissäni osallistunut yhdellekään itsepuolustustunnille puhumattakaan mistään kansainvälisistä mestaruuskisoista, enkä edes ollut kotoisin Kiinasta, mutta eihän Zac sitä tiennyt. Jos kertoisin rehellisesti oikeasta elämästäni, herranen aika, siinähän keskustelukumppani kuolla kupsahtaisi tylsyyteen.

T O M Á S

Virnistin leveästi Jerryn paljastaessa oman emävaleensa. Huvittavaa, että tarinamme olivat oikeastaan melko samanlaiset. Ei hänkään ollut teininä puhdas pulmunen. "Five months? That's like forever", huudahdin järkyttyneesti. Kuka muka pystyisi istumaan kotiarestissa viisi kokonaista kuukautta sekoamatta totaalisesti? Eikö siinä sielu näivettyisi ilman seuraa ja juhlimista ja muuta kivaa? "I couldn't stand grounding for even a week, I'd go nuts. Thank God my parents let me off the hook easily, they didn't even really punish me for that imaginary field trip."
Silmäni syttyivät, kun Jerry sanoi unelmiensa matkakohteen olevan rakas kotisaareni. Aww, voisinpa joskus viedä hänet sinne ja toimia turistioppaana. "As a proud Puerto Rican I can confirm that Puerto Rico is literally the best place in the world. You should totally visit it someday", hehkutin intopiukeena. Vaikka olin asunut vaikka kuinka kauan New Yorkissa, en koskaan lakkaisi identifoitumasta puertoricolaiseksi. "As for me, I guess I'd want to go to Australia. Or somewhere fancy and romantic in Europe, like Paris. I've been to London and it was awesome, so I wouldn't mind going again. I can't decide!" nauroin päättämättömyydelleni. Jos voisin valita, haluaisin matkustaa joka ikiseen maahan ja kaupungiin ja kylään, mutta se ei kai ollut kovin realistista.
"What's the wildest party you've experienced?" kysyin vuorostani. "It's hard to pick one 'cause I've seen some crazy shit, but this one time I went to a nightclub with a huge group of friends and we all basically got high on ecstasy and I woke up with three random guys in a stranger's apartment. Fun times. But don't worry, I don't usually use drugs", lisäsin perään. Oli sitä tullut biletettyä rankasti, mutta yleensä vain alkoholin voimin.

E U G E N I O

Eugenio meinasi vetäytyä taaksepäin, kun poika marssi lähemmäs, mutta pysyi aloillaan itsepäisesti, vaikka pelkästi orpobakteerien leviämistä. "Don't come closer, I don't want your germs", hän sähähti kuvottuneena, mulkoillen nuorempaansa iljetys kasvoillaan paistaen. "And don't use bad words", hän lisäsi vihaisesti huudahtaen, kun Jay sanoi rumia sanoja. Hänen isänsä oli opettanut hyvin tiukasti, että on tuhmaa kiroilla. Jankutus oli mennyt perille.
"I never ever want to play cards with you, stupid", Eugenio sanoi toisen ehdottaessa pokeripelin opettamista, painottaen viimeistä sanaa. Kädet puuskassa hän käänsi selkänsä uhmakkaasti ja torjuasti Jaylle. "Do something else, I'm not playing", hän kieltäytyi, laskeutui takaisin polvilleen ja alkoi keräämään pudottamiaan tinasotilaita järjestykseen itsekseen.

Nimi: Eggnat

17.08.2019 10:23
Matvei

Siirtelin purkkeja tieltäni. olin asetellut kaiken ruokakomerossa aakkosjäjestykseen, mutta sokeria ei näkynyt missään. Hymähdin Ravenin sanoille hiljaa. Erikoista. En ollut koskaan tavannut ihmissutta, joka ei olisi yrittänyt popsia minua suihinsa. Minulla oli hieman huono hirstoria kyseisten olentojen kanssa. Tämän takia en kommentoinut mitään tytön sanoihin. Kävin keittiön puolelle ruokakomerosta ja avasin keittiön pienen kaapin oven. Löysin sokerin sieltä ylimmältä hyllyltä. Olinkohan laittanut sen sinne epähuomiossa? Piiloon lapsilta? Kulmani värähti ajatuksistani ja käännyin katsomaan Ravenia harhauttaakseni itseäni.
"Don't think so.. Powerful means dangerous. I'm good as I am", vastasin tytölle ja asetin sokerikon pöytään.
"There's enough people roaming around here. I don't need people coming after my magic", murahdin tyytymättömänä. En pitänyt kulkureista. Jotkut tulivat kiinnostuksissaan tutkimaan mökkini laitoja, josko minulla olisi jotain kähvellettävää. Säikytin heidät kyllä helposti pois.

Nimi: Corpiet

16.08.2019 23:28
{Jeremiah}

"Oh, poor thing. I'll be a shoulder for you to cry on if needed", virnistin ilkikurisesti miehelle. Sanoissa piili kyllä vakavampikin merkitys, sillä aivan sama mitä tapahtuisi, halusin olla paikalla lohduttamassa Tomia. Vaikka sitten ystävänä jossen muuten.
"Biggest lie? Probably when I told I needed money for new school uniform, but went and got a tattoo. Mother screamed at me for like thirty minutes and put me under arrest for five months. It was annoying, but so worth it", hymähdin kevyesti muistikuvalle. Muistin isän tuomitsevan katseen äidin huutaensa suunsa puhtaaksi ja Carolianan huolen sen jälkeen kun olin marssinut huoneeseeni.
"If you could visit one place on Earth where would you go?" kysyin yrittäen keventää hieman tunnelmaa. "I have always dreamed of going to Puerto Rico. I love the architecture, the culture, the food", vastasin omaan kysymykseeni nojaten päätäni käteeni. "But I guess it's just a dream now.

{Jaime}

Kohotin harjoitellusti toista kulmaani Juniorin näyttäessä siltä, että tuo menettäisi kohta malttinsa. Huvittavaa nähdä joku, jonka isä on aina niin koottu ja rauhallinen raivokohtauksen partaalla. Se oli selvää, ettei Juniori ollut tottunut ihmisiin, jotka uskalsivat laittaa mafian kultapojalle vastaan. Noh, saisi luvan tottua mikäli herra Isopomo halusi hänen tutustuvan minuun, sillä eihän Juniori uskalla laittaa isälleen vastaan.
No mutta katos, Juniorilla onkin vähän sisua. Kohotin kulmiani yllättyneenä pojan räjähtäessä käsiin. Mä oon itseasiassa vähän pettynyt että se sortu tähän näin äkkiä. Astuin muutaman askeleen lähemmäs pikkumafiosoa pitäen tiukan katsekontaktin yllä. Tokihan nuo sanat nipistivät edelleen, mutta tälle pennulle en sitä näytä.
"You know that you can't say anything I haven't heard before? Orphan freak, son of a whore, brat, useless piece of shit, seen it all, heard it all. You can't hurt me, Eugenio", sähähdin pikkumafiosolle, ennenkuin omaksuin jälleen neutraalin ilmeen kasvoilleni nojautuen kauemmas Juniorista. "What 'bout you teach me poker? I've got the cards."

Nimi: Sonya

16.08.2019 23:26
T I N O

Sisäisesti nauroin hetken aikaa ja solvasin, miten typerä pikkumafiosomme onkaan, mutta ulkoisesti olin tyyni ja lempeä, suorastaan pelottavan hellä. Varoin kaikin keinoin loukkaamasta miestä, joka tuntui murenevan koko ajan lisää, vaikka kuinka yritti varoen käsitellä. Pieni, rauhoittava hymy roikkui suupielissäni, ja se leveni lievässä huvittuneisuudessa, kun tajusin, mitä Gene oikein mumisi.

Varoittamatta nappasin miestä ranteista ja iskin hänet tiiviisti kiinni patjaan, nojautuen perässä vain muutaman sentin päähän hänen paljaasta ihostaan. Hiljaa tuijotin Geneä syvälle eksyneisiin silmiin, hengittäen syvään miehen viinanhuuruista hengitystä. En ole eläessäni harrastanut seksiä humalaisen kanssa, enkä aio niin myöskään tehdä. Huhujen mukaan ei ole hyvä kokemus.

"You smell like an alcoholist", totesin hiljaa, annettuani jännityksen kasvaa tarpeeksi pitkään. Painoin muutaman kiusoittelevan suudelman vampyyrin kaulalle, ennen kuin päästin irti ja suoristauduin. "Maybe in the morning, if you promise to sleep well", lisäsin myhäillen. Kävelin kepein askelin tarkistamaan, että ovi oli kunnolla lukittu, ja aloin sitten järjestelmällisesti riisumaan omia vaatteitani, viikaten ne siististi tuolille.

"I'm not going anywhere", totesin hiljaa saatuani viimeisenkin kangaspalan pois yltäni. Napsautin valot pois ja kampesin itseni sänkyyn Genen vierelle. "Not no, and not ever. I promise", kuiskasin miehen korvaan napattuani hänet tukevasti ihoani vasten, silitellen rauhoittavasti hänen takkuisia hiuksiaan.

Kaikkea sitä voikin ajautua tekemään työskennellessään mafialle.

Z A C H A R Y

Vaatteiden vähentäminen tuli muutenkin tarpeeseen, sillä jostain helvetin syystä yhtäkkiä tuli kauhean kuuma. Lopulta heittäydyin pelkissä boksereissa peittojen ja tyynyjen päälle, yrittäen näyttää mahdollisimman huolettomalta ja itsevarmalta. Pieni puna tuntui kuitenkin nousevan poskilleni, kun Benjin silmät liukuivat ihollani. "Well thank you", sain soperrettua yllättävän vakaasti.

Kohensin ryhtiäni ja yritin ohjata keskustelua raiteille, jotka eivät saisi minua hermostumaan. "You should've seen the scars and bruises I had when I was still a human, made me look like a badass", totesin virnistäen leveästi. Kummasti kaikki vanhat katutappeluiden jättämät jäljet haihtuivat, kun heräsin vampyyrina, mutta kai se kuului asiaan.

Nimi: Harley

16.08.2019 21:46
T O M Á S

"Oh god, being a lawyer or doctor or something like that would be so dreadfully boring. Not that I'd ever be one even if I really wanted to 'cause I'm way too dumb for jobs that require that many brain cells, but anyways", naureskelin omalla kustannuksellani. "It's weird to hear these stories about parents that expect thing like that from their kids. Like, just chill and take care of your own business, please. Mine were always totally cool with the idea of me becoming a starving artist. Guess I just got luck that I have so laid-back and supportive family", mietiskelin huvikseni ja kohautin loppuun iloisesti harteitani.
Jerryn nojatessa taas hieman eteenpäin automaattisesti kopioin häntä ja valuin itsekin lähemmäs, lepuuttaen leukaani rystysiäni vasten ja hymyillen onnellisesti ihastellessani jätkän kasvoja. Seuraava kysymys palasi rakkausteemaan, mitä en vastustanut. "Well, I remember in kindergarten my friend - who was a girl by the way, so I had in no shape or form crush on her - gave me a small kiss, but I don't think that counts. My real first kiss was when I was a few of months under fourteen and it was with a super cute freshman, my friend's older brother, during a house party", selitin huvittuneena muistosta. Se oli kömpelöä ja limaista, mutta silti hieno kokemus. "I was madly in love with him after that, but he didn't want to date a 8th grader, which, looking back, I understand. It's embarrasing how heartbroken I was when he told me we would never work out", nauraa räkätin menneelle itselleni. Olin selvästi jo silloin epätoivoinen romantikko.
"Hmm. What's the biggest lie you've ever told?" heitin seuraavan kysymyksen tiskiin. Nyt mentiin aika syviin vesiin. "I think I'm a pretty honest an sincere person, not to brag or anything. But I'm not gonna say I haven't have my weak moments. Probably one of the worst was this one time when I faked that I had an important school field trip to a different state and asked my parents to pay for the costs when in reality I just went there for a concert. Dad was really pissed out when he found out the truth", tunnustin syntini kera virneen.

E U G E N I O

Eugenion kasvot kurtistuivat synkkään, halveksuvaan irveeseen. Koko olemus päästä varpaisiin huokui inhoa edessään seisovaa Jayta kohtaan, kuin hän joka solullaan vihasi tuota melkein ventovierasta poikaa. Hän oli tottunut olemaan ikätovereidensa keskuudessa se, jolle kukaan ei uskalla sanoa ei - saamaan tahtonsa läpi aikuistenkin kohdalla tarpeeksi sinnikkäällä jankkaamisella ja marinalla. Päädyttyään nyt ensi kertaa enäkkäin sellaisen kanssa, joka ei ollut heti valmis tanssimaan hänen pillinsä mukaan, hän oli hämillään. Hämmennystä suurempia olivat kuitenkin turhautumus ja suuttumus.
"I didn't ask to babysit you", Eugenio tuhahti kylmäkiskoisesti ja tuijotti kiukkuisesti nuorempaa poikaa silmiin, pistäen kätensä puuskaan naama väärässä. Hän olisi tehnyt mieluummin mitä tahansa muuta kuin joutunut lapsenvahdiksi tuolle riesalle. Viha kiehui hänen sisässään. "And I don't even want you here. No one truly does. You should go back where you came from. Orphan freak", hän sähähti niin häijysti kuin koskaan osasi.

Nimi: Corpiet

16.08.2019 19:56
{Jeremiah}

"My eyes?" kallistin päätäni virnistäen ilkikurisesti ja räpytellen silmiäni, "aaw, that's so cute." Kyllähän mä tiesin että mun perse on hyvä, mutta silmät oli yllätys.
Tuijotuskilpailun jatkuttua parin hetken ajan kuuntelin Tomásin selostusta tämän herkimmästä pussailukohdasta.
"Sensitive ears, huh?" virnistin härnäten vastapäätäni istuvaa miestä. Hmh, jos vain oltaisiinkin kämpillä niin tästä ois voinut tulla hyvin nopeasti hyvin mielenkiintoista. Ei sillä, ettenkö mä nauttisi Tomin seurasta ihan vain näin, täähän on viikon kohokohta mulle.
"Oh, we're going to personal questions now", härnäsin miestä iskien silmää samalla, "well, my mother always wanted me to become lawyer or doctor, but I wanted to be something cool, like rockstar or mechanic."
"What about... When was your first kiss?" virnistin ilkikurisesti nojautuessani lähemmäs Tomia, aivan kuin nuorena peitoista ja tyynyistä rakennetuissa majoissa salaisuuksia jakaessa. "Mine was when I was seventeen, there was this one guy who just kissed me, I can tell, it wasn't pretty", naurahdin hieman vaivaantuneena. Se suukko oli täynnä yhteen kolahtelevia hampaita ja pieniä haavoja huulissa, mutta oli se jotain.

{Jaime}

Pidätin pienen sävähdyksen kun Juniori huitaisi lelusotilaansa maahan. Ainakin onnistuin ärsyttämään tota perhanan pentua katotaan nyt mihin tää etenee. Se ois kyllä sääli mikäli tuo menee ja kantelee herra Isopomolle, saattaa määrätä meidät pian eroon toisistamme ja mikä tradegia se olisikaan.
No mutta katso, hän puhuu. Tuhahdin puolihuvittuneesti pennun noustessa seisomaan uhmakkaasti. Luuletko sä tosissaan että herra Isopomon kiellot pysäyttäis mut?
"But he didn't say that I can't explore. Also, I'm your responsibility, so it would be your fault, so you better think of something and quick", nousin itsekkin nojatuolista ylös ilman mitään kiirettä. Laskin edelleen käsissäni olevan kirjan sohvapöydälle ja nostin käteni puuskaan rinnalle. Mähän en perääntyisi, jos mä en saa tekemistä, mä hommaisin tekemistä. Kohotin vielä leukani korkealle uhmakkaasti ja otin tiukan katsekontaktin Junoiriin. Uskallappas vielä kieltää mua.

Nimi: Harley

16.08.2019 14:17
T O M Á S

Kuka järkevä ihminen säilyttää makuuhuoneessa puutarhatonttua? Kristus, yritäpä nukkua kun joku parrakas patsasukko tuijottaa yöpöydällä, ei ollenkaan häiritsevää. "Okayyy. No offense to your mom or anything, but that's just plain creepy", sanoin pystymättä estämään hervotonta naurua. En oikeasti tarkoittanut sitä pahalla - olisi aika idioottimaista loukata deitin vanhempia ensitreffeillä päin naamaa -, mutta kyllä Jerry itsekin varmasti tajusi, että tuossa äitinsä tonttuilussa oli jotain äärimmäisen huolestuttavaa.
Esitin imarreltua ja punastelevaa, kun Jerry sanoi pitävänsä minussa eniten hymystäni - ja sitä ennen sain kaupanpäällisiksi vielä kehaisun kiharoistani, minkä takia pitäisi varmaan jossain välissä jättää hiukset suoristamatta Jerryä varten. Voi juku, niin söpö ja viaton vastaus. "Personally, I like your ass", vastasin omasta puolestani ja nojauduin ilkikurisesti hymyillen lähemmäs Jerryä, jonka valitettavasti erotti minusta pöytä välissämme. "And I really love your eyes. So, so dreamy", lisäsin, etten antaisi käsitystä, että välitin pelkästään takamuksista. Samalla unohduin tuijottamaan Jerryn hypnoottisiin silmiin, joita en turhaan ylistänyt.
Jerryn kertoessa seuraavaksi herkimmän suukkokohtansa painoin sen tarkasti mieleeni. "I'll be sure to remember that", sanoin kera itsevarman virnistyksen. "Mine's probably... ears, to be honest. Especially if you nibble or bite a little bit. I know, I know, it's a weird, but I just like it, no can do", vastasin naureskellen ja kohautin olkiani vitsikkäästi. Makuasioista ei voi kiistellä, niin kuin sitä sanotaan. Jostain syystä korvapusuttelu vain on parhautta.
"I wanna know more about baby Jerry. What was your dream job as a kid?" kysyin iloisesti hymyillen. Mun mielestä lapsuuden haaveammatti kertoo henkilöstä yllättävän paljon. "Mine top three were obviously a Hollywood actor, a pop star and a vet", lisäsin oman vastaukseni perään.

E U G E N I O

Toisen pojan rikkoessa pitkäksi venyneen hiljaisuuden Eugenio nosti katseensa tinasotilaistaan hitaasti ja vastentahtoisesti häneen, silmissään inhoava katse. Hänen jo entuudestaan pahantuulinen ilmeensä kiristyi entistä nyrpeämmäksi, kun orpo väitti lähtevänsä seikkailemaan ympäri taloa, jos ei hänelle ei keksittäisi jotain muuta tehtävää. Ärsyyntyneenä poika huitaisi käsivarrellaan puolet pataljoonastaan alas pöydältä matolle kuin mielenosoitukseksi.
"You're not allowed", Eugenio, joka oli sinnikkäästi pitänyt mykkäkoulua, puhui ensimmäistä kertaa koko iltana. Se oli vihainen kivahdus. "Father didn't give you permission, so you can't. If you do it anyway, I will tell father when he comes back home, and he will become really mad at you", hän kielsi ja uhkaili nousevaan äänensävyyn, kömpien lattialta seisomaan kuin pönkittääkseen auktoriteettiaan.

Nimi: Corpiet

15.08.2019 21:13
Raven

Seurasin miehen toimia ympäri keittiötä pää kevyesti kallellaan. Tunsin jo otsan kihelmöinnistä haavan alkaneen parantua, kohtapuolin voisin jo pestä salvan pois arpikudoksen päältä. Olisikohan kannattanut jättää sokeri ottamatta niin Matvei olisi päässyt helpommalla?
"Yah, ma's a werewolf and pa was a wizard", vastasin Matvein varsin retoriselta kuulostaneeseen kysymykseen. "Ya know that most mages don't ever unlock their full potential, right? I think theres more in you than you know", jatkoin. Toteamus kuulosti varmaan sääliltä, mutta tunsin koko mökissä vahvempaa taikuutta, vaikken sitä pystynytkään paikantamaan.

Nimi: Corpiet

15.08.2019 21:03
{Jeremiah}

Tunsin kylmien väreiden hiipivän ylös selkäpiitä.
"Ugh, garden gnomes. I developed some kind of phobia for them when I was young. I don't know why, but my mother always had them 'round the place, even in bedrooms", kommentoin Tomin heräteostoksia hieroen niskaa kädelläni.
Virnistin leveästi Tomin puujalkavitsille. Mukava kuulla että joku sai ilmaista seksuaallisuutensa rauhassa. "You have curls? Oh my god that is so adorable."
"My favorite thing about you? That would be your smile, it's so freaking adorable", vastasin iskien silmää Tomásille. Pitäähän sitä nyt vähän flirtata välillä ettei taidot ruostu, eikö vain?
"What about... Where is your favorite place to be kissed?", kallistin päätäni kevyesti seuraten Tomin reaktioita. "Mine is my neck, right here", jatkoi napauttaen kyseistä kohtaa kurkkuni yläosasta, ihan leuan vierestä.

{Jaime}
Herra Isopomo sitten päätti lähteä perheineen illanviettoon toiselle puolelle kaupunkia. Mikäs siinä, mähän pärjään vallan mainiosti yksinäni huoneessani, lukien mitä kirjoja nyt sattui löytymään lojumasta ympäri hotellia, mutta miksi hemmetissä sen piti jättää Juniori tänne mun kanssa? Eikö se oo päivänselvää että me ei pidetä toisistamme? Kai se sitten toivoo että me tutustuttais toisiimme paremmin ja oltais kuin veljekset siihen mennessä kun se palaa.
No hyvimpähän me tutustuttiin, Juniori leikkii tinasotilailla ja mulkoili mua kulmiensa mun istuessa samettiverhoillussa nojatuolissa lukien Frankeinsteiniä. Tää alkaa käydä jo tylsäks, parempi keksiä jotain parempaa tekemistä ja äkkiä. Nostin katseeni kirjan jo hiukan kellastuneilta sivuilta ja se kiinnittyi samantien parin metrin päässä istuvaan pikkumafiosoon. No mikä ettei, ärsytetääs häntä vähän lisää.
"So", aloitin näpäyttäen kirjani kiinni jättäen pöydällä lojuneen paperinpalan kirjan väliin, "I'm gettin' quite bored, and if you can't think of anything for us to do, I'm just gonna go and explore 'round the house a bit, and that just wouldn't do, would it?" Vaikka vihasin tän pennun seuraa lähes yhtä paljon kuin se vihas mun seuraa, oisin valmis sietämään sitä ihan vain Juniorin ärsyttämisen takia.

Nimi: Eggnat

15.08.2019 20:47
Matvei

Voi pahus. Missäköhän sokeria oli? Olin käyttänyt sitä viimeksi marjojen säilöntään. Otin klapin tulisijan viereltä ja kohensin sen avulla hiillosta. Työnsin klapin sen jälkeen kekäleitten päälle. Kuiva koivu alkoi heti palaa, joten käännyin nostamaan kaksi muuta halkoa sen seuraksi palamaan. Nousin ylös ottaen tukea tulisijan hormin laidasta. Käännyin katsomaan tyttöä hänen kysyessään minulta yrteistäni ja velhoudestani.
"Da. But not good. Just some.. tricks and healing", puhuin hänelle hieman ympäripyöreästi. En halunnut paljastaa voimiani Vasaran suhteen. Ihmisistä ei koskaan tiennyt. Tässä tapauksessa hybrideistä ei koskaan tiennyt. Lähdin sitten etsimään sokeria ruokakomerosta.
"So you said you are a cross-breed, yes?"

Nimi: Harley

15.08.2019 19:37
T O M Á S

"Pretty sure. Though we were so hammered I wouldn't be surprised if it really was me", naureskelin naama virneessä. Jäin sitten mielenkiinnolla ja uteliaisuudella odottamaan, mitä hulluja ostoksia Jerry oli hamassa menneisyydessä mennyt tekemään. Kaikista kymmenistä villeistä veikkauksita, jotka vilisivät päähäni, säkkipillit ei aivan varmasti ollut yksi niistä. Tyrskähdin hervottomaan nauruun ja tuijotin Jerryä osin epäuskoisena ja osin järkyttyneenä.
"Dios Mío. I can only imagine those beautiful, heavenly sounds", henkäisin. Pelkkä ajatuskin säkkipillien suloisista soinnuista riipi korviani. "That beats mine 100-0. But yeah, I used to do a ton of online shopping when I was like 18-years-old and buy all kinds of stupid, useless stuff. Once I ordered this... creepy-ass garden gnome that had batteries and yodeled if you'd shake it? God, it was the worst thing ever." Mulla oli edelleen traumatakaumia sen tontun sieluun saakka porautuvasta katseesta.
Keskustelun siirtyessä sanaleikkikentälle virnistin ilahtuneesti, puujalkavitsit on parhautta. Jerryn kellojuttu sai mut repeämään hillittömään nauruun. "That's so bad", irvistin naurun lomasta ja annoin raikuvat aplodit jätkän kumartaessa. "I freaking looove puns but I mostly suck at making them up. Let me see... Well, I used to always say 'I'm so gay even my hair can't keep straight' or something along those lines every time my hair would get curly when it's rainy or damp outside", selitin naurahtaen ja vaistomaisesti tukasta puhuesta ryhdyin oikomaan kampaustani. Jerry ei tainnut edes tietää, että olin luonnostaan kiharapää, mutta harrastin suoristusrautoja.
Miettiessäni seuraavaa valintaani hieroin käsiäni yhteen pahaenteisesti. Nyt on korkea aika keksiä jokin kuumottavampi kyssäri. "What's your favorite thing about my appearance?" kysyin hitaasti, virnistäen ovelasti ja räpytellen ripsiäni herttaisesti. No niin, tästä tulisi mielenkiintoista kuultavaa.

E U G E N I O

Eugenion mielestä hänen isänsä oli suuri typerys. Hän oli väkisin tuonut sen oudon kummajaisen asumaan hänen perheensä luokse, vaikka hän ei halunnut olla missään tekemisissä sellaisen roskasakin kanssa. Eikä hänen äitinsäkään halunnut, mutta jostain syystä isää kiinnosti se otus. Sehän oli vain joku tuntematon, likainen kakara. Varmasti nukkunut katuojassa ja pilannut heidän upean talonsa orpobakteereillaan. Vaikka kuinka hän intti vastaan, ei isän päätä käännetty, joten Eugenion oli ollut vain pakko niellä harmistuksena ja hyväksyä uusi asukki. Hän tosin vannotti itselleen, ettei ikinä kohtelisi sitä ystävällisesti, ja hän jaksoi sitkeästi jatkaa kiukutteluaan ja hapannaamaisuutta monta kuukautta.
Eugenio vältteli hyvin onnistuneesti Jayn seuraan päätymistä, mutta aina välillä joutui pakosta olemaan hetken kahden kesken hänen kanssaan. Eräänä iltana, kun Jay oli asunut mafian helmoissa jo viikkokausia, heidät jätettiin kaksistaan kotiin, kun aikuisväki lähti tärkeään tapaamiseen kaupungin toiselle laidalle. Isä käski Eugeniota vanhempana vahtimaan Jayta, mille poika vain tuhahti synkästi. Niin varmaan.
Isän sananvalta oli kuitenkin niin suuri, ettei Eugenio uskaltanut pistää vastaan, joten samana iltana kellon lähestyessä yhdeksää hän istui polvillaan olohuoneen sohvapöydän vieressä ja leikki tinasotilaillaan, jättäen täysin huomioimatta Jayn, vaikka hän oli vain parin metrin päässä. Välillä poika suostui tiedostamaan Jayn läsnäolon sen verran, että loi häneen inhottavan, kylmän katseen kulmiensa alta, ja sitten taas jatkoi hiljaisia leikkejään kuin toinen olisi pelkkää ilmaa.

Nimi: Corpiet

15.08.2019 16:01
{Jeremiah}

"Are you sure you weren't that one guy?" härnäsin Tomia virnistäen ilkikurillisesti. Vai että voltteja katolta, vanha kunnon klassikko. Tulee oikeen vanhat katukuskiajat mieleen, sielläkin oli aina jollakin jos jonkinlaista haavaa ja mustelmaa mitä tyhmimmistä syistä.
Vai että heräteostoksia? Oi niitäkin tuli niin miljoonia tehtyä silloin nuorempana. Mutta niistä kaikista tyhmin?
"I think it was bagpipes. I was drunk when I bought them, and though I tried to learn to play them only sound I could make was the sound of ten seagulls dying near a megaphone", naurahdin selittäen jällleen kerran yhtä upeista päähänpistoksistani. Kyseinen säkkipilli päätyi takavarikoiduksi äitini toimesta, mutta se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.
"What is the worst pun you know by heart? Mine definetly is 'have you ever tried eating a clock? It’s really time-consuming, especially if you go for seconds'", esitin kysymykseni virnistäen leveästi ja tehden niin ylidramaattisen kumarruksen kuin vain mahdollista istuessa.

{Jaime}
Perhanan Isopomo Juniori, luulee olevansa niin paljon parempi, koska nyt vain sattui syntymään kultalusikka suussa setelipinojen keskelle. Ja pah, katsotaanko niin kakara ei pärjäis kaduilla päivääkään, varmaan palais poroksi heti auringon noustessa. Se olisikin näky, Isopomo Juniori kyhjöttämässä jollakin kujalla roskalavan takana koittaen päästä pakoon auringonsäteitä.
"Thank you, I promise I'll do my best", vastasin Herra Isopomolle antaen pienen hymyn nousta huulilleni, pyyhkien sen lähes samantien pois jatkaessani lausetta, "Also, I'd appreciate Eugenios help." Mikä voisi olla tämän parempi tilaisuus ärsyttää Pikkupomoa? Kakara ei selvästikkään uskalla vastustaa isäänsä, ja jos tuo käskisi hänet auttamaan perheeseen saapunutta orpoa.

Nimi: Harley

15.08.2019 14:14
T O M Á S

"What, you, a reckless driver?" virnistin kiusoittelevasti. Vai että kaahailua. Tirskahdin huvittuneesti Jerrylle, kun se kuvaili ensimmäistä autoajoaan nostalgisoiden. Itse en ollut ikinä ymmärtänyt autohehkutuksen ja rallin päälle, mutta on ihana katsella, miten joku syttyy puhuessaan intohimoistaan. Ja olihan kaasun polkeminen selvästi merkki siitä, että tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista, ja se on aina plussaa.
Huokaisin dramatisoidusti, kun Jerry sanoi olevansa sekä kissa- että koiraihmisiä. Mikä helpotus. "Thank goodness. For a second I was worried you're gonna say you hate cats, and if that had been the case, well, I would have stormed straight out of here. 'Cause personally I'm a crazy cat lady", puuskahdin vitsikkäästi. Ehkä pientä liioittelua, tuskin olisin aivan raivoissani marssinut tieheni ja kieltäytynyt enää koskaan puhumasta Jerrylle. Mutta oli siinä sekin riski, koska kissat on elämä ja otan kissojen inhoamisen henkilökohtaisena loukkauksena.
"Seriously? You absolute madman", henkäisin jja nauroin ärkyttyneesti, kun Jerry vihjaisi hypänneensä liikkuvan auton kyydistä. Okei, se on ihan tosissaan hurjapää. Mitäköhän muita villejä stuntteja jätkä on ehtinyt testaamaan? En alkanut utelemaan heti lisää, vaan jäin miettimään omaa vastaustani. Voi luoja, oli niin paljon vaihtoehtoja. Niin, niin paljon. Niin noloja ja niin epäilyttäviä. "Alright, probably this one time I was hanging out with a bunch of my friends and we were totally drunk. This one guy got this brilliant idea that we should try do backflips from the roof into the trampoline in the backyard", kerroin ja facepalmasin antaumuksella. "The roof wans't that high, but about three or four of us ended up in the emergency room, me included."
Irvistin tarinalleni ennen kuin iskin pöytään seuraavan kysymyksen. "Okay, what's the single worst impulse buy you've ever made?" kysyin leveästi virnistäen. Jos Jerry oli yhtään kuin minä, sillä olisi kauhistuttavan pitkä lista huonoja heräteostoksia vuosien varrelta. Voi sitä tuhlatun rahan määrää.

S A L V A T O R E

Kun poika totesi, ettei osaa lukea, Eugenio mulkaisi häneen ja päästi hiljaisen, mutta pilkallisen tuhahduksen, kuin halveksuen toisen sivistymättömyyttä. Hänen isänsä loi häneen tiukan, varoittavan katseen. Oli töykeää ivata toisen lukutaidon puutetta, kun henkilöllä ei ollut koskaan ollut reilua mahdollisuutta koulunkäyntiin. Ei herra Castiglione itsekään ollut nuorena sällinä päässyt koulunpenkille, vaan oppinut lukemaan ja kirjoittamaan kunnolla vasta nuoruusiällä.
Castiglionen kasvot pehmenivät hänen kääntyessään takaisin Jayn puoleen. "I see, of course. What a pity", hän nyökytteli ymmärtäväisesti. "You can study here at home with a tutor as long as you need. If few months aren't enough time to learn the basics, you can enter school later. Don't worry, you won't be sent to school while you're not ready", mies selitti rauhallisesti. Olisi kohtuutonta pakottaa lapsi kouluun, jos hän ei kokenut oloaan valmiiksi. Järkevintä oli, että hän harjoittelisi perusteet kuntoon yksityisopettajan kanssa ennen koulumaailmaan astumista.
"I hope you'll be hard-working and focus on your training", herra Castiglione totesi ryhdikkäästi. Ääni oli lempeä, mutta siinä oli jämäkkyyttä. Hän ei halunnut asettaa järkyttävää painolastia Jayn harteille, mutta odotti silti pojan olevan ahkera ja tekevänsä parhaansa koulutuksensa eteen. "Eugenio here will surely keep you company and give a helping hand with your studies. Right, Eugenio?" mies sanahti painostavammin ja asetti kätensä poikansa selälle. Vastentahtoisesti, mutta isää miellyttääkseen hapannaamainen poika taipui nyökkäämään, vaikka oli selvää, ettei hän oikeasti halunnut ryhtyä kenenkään opiskelukaveriksi.

Nimi: Corpiet

13.08.2019 18:10
{Raven}

"Yes, thank you", vastasin kivikasvoiselle miehelle hennosti hymyillen. Pyyhkäisin hiukseni pois otsalta jotteivat ne sotkeutuisi salvaan.
"So... Are you a mage? Just guessin' from that collection of herbs you have there", kysyin seuraten miestä katseellani. Ilma täyttyi yrttiteen tuoksusta ja kuulin, kuinka sade ropisi mökin kattoa vasten. Matkan jatkamisesta ei tulisi mukavaa touhua tällä säällä, mutta minkäs sille voi, Lumokkeitaan basaarissa on nyt vain helpoin näpistää ohikulkijoilta tavaraa.

{Jeremiah}

"Nah, she could end up in here, but I don't think she will. She enjoys too much her life back at home", vastasin Tomille tunkien ensimmäisen palan paniinia suuhuni. Herranjumala tää on hyvää! Tunsin sulavani penkkiin kiinni pureskellessani paniinia alas.
"Sounds adorable", hymähdin nojatessani tuolini takajalkojen varaan. "I've got one, the feeling of adrenaline when I got my first car and drove 'round the block with it. I might have gotten a speeding ticket, I don't even remember anymore", jatkoin virneen hiipiessä naamalleni. Oih, kultaiset nuoruusvuodet.
Kuullessani Tomin seuraavan kysymyksen päästin tuolin jälleen laskeutumaan neljälle jalalle jotta voisin pitää katsekontaktin yllä.
"Both. Cats are ar too cute for their own good and dogs are absolutely adorable. It's impossible to choose!" vastasin virne edelleen naamallani. Minkä mä sille voin, ei pitäis kysyä mitään näin hankalia kysymyksiä jos haluaa suoran vasteuksen.
"So... What's the stupidest thing you have done because someone dared you to? I might or might not have jumped out of a moving car."

{Jaime}
Kättelin Isopomo Junioria napakalla kädenpuristuksella ennenkuin vedin käteni takaisin. Hän ei selvästikkään luottanut saati sitten pitänyt minusta, ja voin sanoa, tunne oli molemminpuoleinen. Hetken tuijotuskilpailun jälkeen Herra Isopomo päätti siirtyä asiaan.
Vai että kouluun? Tajuako sä että me en osaa edes lukea, saati sitten mitään mitä koulussa mun ikäset osaavat jo unissaan? Mutta enhän mä sitä voinut tälle miekkoselle sanoa, potkasevat mut pian takas kaduille. Se ei kyllä olis maailman huonoin vaihtoehto huomioonottaen miten pari viimeisintä päivää on sujunut. Ruokaa oli enemmän ja nukkumapaikka oli kuivempi, mutta siihen se jäikin. Mutta, esitetään nyt innostunutta.
"Sounds good to me. I trust that you're aware that I can't read?" vastasin kääntäen puolikysyvän katseeni herra Isopomoon. Perkele jos se on menny ajattelemaan että mä osaan lukea, se tekee tästä reilusti haastavampaa.

Nimi: Harley

11.08.2019 16:56
G R E E D

Kiilasin välimatkan Choriin nopeasti kiinni, kun hän kävi noukkimassa raatonsa maasta, ja lähdin hölkyttämään hänen rinnallaan iloinen kohti minne lie sarvipää oli menossa. Hänen kysellessä, mitä muulle porukalla kuului tätä nykyä, hätkähdin rajusti. "Herranjee, mites melkeen unohtu sanoa", tokaisin hölmistyneenä ja löin itseäni otsaan. "Mary löyty ihan vasta pari kuukautta sitten! Pääsi turvallisesti takaisin laumaan. Enää puuttuu sitten Cole ja Lee ja on koko onnellinen perhe koossa. Ei kyllä mitään haisua, missä ne kyyhkyläiset hiihtää."
Jossain välissä tajusin, että reipas kävelymme johdatti kohti Sudenpesää. O-ou, huonompi juttu. "Et toki oo viemässä mua tutustumaan siihen metsäläisyhdyskuntaan?" kysyin ja vilkaisin Choria jokseenkin skeptisesti. Pysäytin jätkän tarttumalla häntä käsivarresta. "Infoksi vain, että mulla on lähimenneisyydessä ollut, nooh, pikkuista kränää sudenpesäläisten kanssa. Semmonen epävirallisen virallinen porttikielto, sanotaanko. Joten en tälleen kasuaalisti marssisi sinne niinku hopeatarjottimella, jos olisin minä. Sattumoisin mää olen, joten ei tuu kesää, sisko."

C H A R L I E

Charlie kuunteli hiljaisuudessa Aidanin kuvailua kustakin vaihtoehdosta, harmaat silmät lipuen ihmisten ylitse edelleen näyttämättä merkkejä mielenkiinnosta. Kun tulenhenki oli saanut neuvonsa päätökseen, ei hän vieläkään tiennyt tarkalleen, mitä pitäisi tai kannattaisi tehdä. Vilkaistuaan ensin Aidania kuin jonkinlaisen hyväksynnän saamiseksi hän nousi tuoliltaan seisomaan ja käveli hitaasti kohti vanhempaa partasuuta, joka parin kolmen metrin päässä tuijotti tyhjän lasinsa pohjaa. Mies oli lähimpänä heitä kahta, joten vaikutti tavallaan luontevimmalle valinnalle.
Harmaantunut mies kyräili synkästi Charlieta jo ennen kuin sateenhenki tavoitti häntä. "Älä tuu häiritteen", hän murahti, mutta Charlie ei reagoinut varoittavaan sävyyn pysähtymällä tai perääntymällä, koska ei osannut lukea miehen tunnetilaa ja siinä mahdollisesti piilevää riskiä. Välittämättä mitään selkeästi negatiivisesta ja vihamielisestä asenteesta hän käveli miehen viereen saakka.
"Iltaa. Kollegani mukaan -", Charlie yritti aloittaa keskustelun tasapaksuun ääneen, mutta lause keskeytyi, kun mies hyppäsi äkisti pystyyn. "Enkö muka sanonu jo, että häivy? Painu kuuseen siitä, saatana", hän örisi, sanat alkoholin vaikutuksesta sammaloituneina. Kun Charlie ei edes hievahtanut, ukko tönäisi häntä lujaa rintakehään, mutta sekin sai sateenhengen vain hieman horjahtamaan ja astumaan yhden askeleen taaemmas. Turhautuminen ja kasvava kiukku paistoivat miehen kasvoilta, vaikkei Charlie ymmärtänyt niistä puoltakaan.
"Vai haluut turpaas, hä?" mies huusi täyttä kurkkua ja nappasi Charlieta riuhtaisemalla takinpielistä. Tilanteen huomanneet ihmiset ympärillä loikkasivat sivummas silmät pyöreinä, mutta eivät tulleet väliin, kun miehen nyrkki rysäytti Charlieta voimalla poskeen. Charlien ilme muuttui jäykästä lievästi hämmentyneeksi vasta, kun hän hoippui taaemmas ja sipaisi kädellään kipeästi jyskyttävää huultaan. Verta?

C A L Y P S O

"Et tietenkään, olet kävelemässä teelle", nainen hymähti iloisesti, hivenen ilkikurisesti. Häntä sekä hieman huvitti että hieman harmitti Alistairin epäluuloisuus. Hän ei kuitenkaan yrittänyt väkisin vakuutella, ettei täällä ollut mitään aihetta huoleen, sillä uskoi miehellä olevan omat pätevät syynsä olla varuillaan.
Calypso johdatti reipasta tahtia Alistairin portaikkoon, joka kiemurrellen vei ylempiin kerroksiin. Pari minuuttia myöhemmin he saapuivat pyöreään torniin, josta aukesi näkymät sumuisille raunioille ja harmaalle merelle. Katosta roikkui kimmeltävä aurinkokunnan pienoismalli, ja ikkunan vieressä seisoi pronssinen teleskooppi. Kiviseinille kiinnitettyjen, kellastuneiden tähtikarttojen muste hohti hämärään sinertävää valoa. "Äitini oli innokas tähystämään tähtiä. Sanoi niiden olevan peili tulevaisuuteen ja vastaus arvoituksiin", vanhus tokaisi hilpeästi samalla, kun heilautti kättään ja loihti pieneen pöytään huoneen keskellä teeastiaston kannuineen ja lusikoineen.
Calypso istahti rauhallisesti pöydän ääreen, viittoen Alistairia käymään häntä vastapäätä samanlaiselle kangasverhoillulle antiikkituolille. "Mitä saisi olla? Skonssi, kroisantti, rinkeli?" hän luetteli vaihtoehtoja, kun kaatoi itselleen posliinikuppiinsa vadelmanpunaista, marjaisaa ja makeaa teetä. "Entäpä tee? Minttua, sitruunaa, mustaherukkaa? Sano mitä tahansa mielesi tekee."

G E N E

Yhtäkkiä vahvat käsivarret nostivat minut ylös maasta. En ehtinyt enkä jaksanut pistää vastaan, vaan roikuin lannistuneesti Costan otteessa, kun hän siirsi minut sänkyyn. Miehen alkaessa napittamaan auki paitaani, jossa oli epämääräinen tummanpunainen tahra läikkyneestä viinistä, silmieni apea katse kirkastui. Äkillisessä innonpuuskassa autoin häntä riisumaan vaatteeni, potkien housut nilkkoihin omin voimin. Kun olin alusvaatteisillani, kurkotin sormeni Costan paidankaulukselle, mutta hänen seuraavat sanansa saivat minut jähmettymään aloilleni. Nukkumaan?
Kasvoni synkkenivät. Katsoin häntä pettyneesti, melkein suoraan sanottuna loukkaantuneesti, painaen sitten katseeni hitaasti sivuun ja antaen käsieni valahtaa alas. Olin ymmärtänyt kokonaan väärin. "I thought you were goin' to...", mumisin pahastuneesti, taas itkun partaalla. Siinä mielentilassa ja siinä helvetillisessä humalassa oma erehdykseni tuntui henkilökohtaiselle loukkaukselle, kuin hän olisi torjunut minut hyvin tylysti. "Nevermind", tuhahdin lopulta pää pystyssä. Miksi edes muka haluaisin sinua, pah.
Ylpeä itsevarmuuteni karisi kuitenkin takaisin epätoivoon ja ahdistukseen sekunneissa. Tarrauduin Costan käteen kuin lapsi, joka ei uskalla nukahtaa, koska pelkää hirviön väijyvän sängyn alla. "I can't sleep", vaikersin ja kiemurtelin lakanoissa levottomasti. Ajatuskin nukkumisesta puistatti, niin väsynyt ja uupunut kuin olinkin. "If I fall asleep now you'll be gone when I wake up, I know you will. I don't wanna wake up alone", nyyhkin, puristaen Costan kättä yhä tiukemmin. Et saa mennä.

B E N J I

"What was that? 'Fuck you'? You mean me? Maybe in your dirty fantasies", hörähdin porkkanapäälle ja virnistin entistä pirullisemmin. Enpä ihan ensimmäisenä olisi veikannut, että hän on yhtään kiinnostunut minusta - jätkä vaikutti melko heterolta, jos nyt nojataan ikävästi stereotyyppeihin ja oletuksiin. Siltä kuitenkin vaikutti, enkä ollut yhtään harmissani. Olihan Zac aika hyvännäköinen sälli. Kyllä kai tuollaisen kanssa kehtaisi vähän harrastaa vispilänkauppaa.
Heittäydyin takaisin selälleni sohvalle, asettaen kädet koukkuun niskani taakse ja jääden seuraamaan, mitä Zac keksii seuraavaksi. Nostin kulmiani uteliaasti, kun hän alkoi vuorostaan strippaamaan. Vai ei poika halunnut olla syypää märkään länttiin huonekalussani. "How considerate of you", tokaisin vitsikkäästi. Herttaista, vaikka ei tämä koinsyömä sohvankuvatus ollut ansainnut tällaista huomaavaisuutta. Sainpahan kaupanpäällisenä silmäniloa.
Hyräilin hiljaa itsekseni jotain epämääräistä melodiaa, napaten pikkupöydältä leivänkannikan. Aloin mutustaa kuivaa leipäpalaa, samalla vilkuillen Zacin kroppaa päästä varpaisiin. Mitäs oli itse aloittanut vihjailun. Nyt olin tuhmien ajatusten turmelema enkä saanut sellaisia enää pois mielestäni, kiitti kovasti. "Nice muscles you got there", kommentoin kasuaalisti mussutukseni seasta Zacin riisuessa paitansa.

Nimi: Sonya

07.08.2019 22:10
T I N O

"My memory is sharper than yours will ever be", totesin hymähtäen puoliääneen. En minä unohtaisi tätä. En unohda ikinä mitään muutakaan, lainkaan liioittelematta. Ilmeisesti jotenkin yhteydessä kykyihini - liiallinen mielenhallinta tuntuu johtaneen siihen, etteivät edes turhat muistot pääse ajatuksistani pois. Mistä tulikin mieleen, että muistaakohan pikkumafioso itse tästä keskustelusta mitään enää huomenna? Ehkä olisi kaikkien onni, ettei muistaisi. Mutta silti, jotenkin... Jotenkin se harmittaisi.

Hetken aikaa odottelin hiljaisuudessa ja annoin Genen hengittää, kunnes lopulta nappasin häntä varoittamatta kainaloiden alta kiinni ja riuhtaisin hellästi ylös. Muutamalla napakalla askeleella olin saanut velttona käsiini tukeutuvan miehen viskattua takaisin sängylle, ja mitään kyselemättä aloin tyynesti riisumaan hänen vaatteitaan. Viskoin ne surutta yhteen myttyyn huoneen nurkkaan, menisivät kuitenkin pestäväksi huomenna. "It's time for you to try get some sleep", totesin isälliseen sävyyn.

Z A C H A R Y

Siinä katsellessani välillä asunnon sotkuisia nurkkia ja välillä aina vain vaatteitaan vähentävää Benjiä, ajatukseni lähtivät hermostuneesti laukalle, kun en tiennyt miten päin olisin asettunut ja minne. Säpsähdin hieman rekisteröidessäni Benjin sanat siitä, että muka mittailin häntä katseellani siinä mielessä. Mitä helvettiä, en mitenkään voinut olla niin päivän selvä? Arentino oli kyllä joskus väittänyt, että olen maailman huonoin ajatusten peittelemisessä...

"Oh fuck you", totesin kysymyksille virnistäen leveästi. Totuus ehkä osallani oli sellainen, etten sitä ääneen myöntäisi, joten päätin lähteä surutta leikkiin mukaan. "Though I've never heard anyone complain about having too much sex", totesin olkiani kohauttaen navigoidessani itseni sohvalle Benjiä vastapäätä, etten joutuisi vain seisomaan hölmönä. Pysähdyin tosin ennen kuin istuuduin, kun tajusin ajatella - yllättävää minulle - , etten voisi heittäytyä alas märillä vaatteillani ja kastella koko systeemiä. Hitaasti aloin nyhväämään omia vaatteitani pois, aloittaen aikaisemman seikkailun aikaan saaneesta takistani, ja paljastaen alta kireän lihaksiani nuolevan, läpimärän, valkoisen t-paidan.

Nimi: Sebarus

05.08.2019 15:41
C H O R
Chor ei ollut uskoa korviaan. Ensin hän törmäsi Greediin keskellä ei mitään, ja nyt hän sai kuulla, että Ludokin oli täällä. Sitten Greed kertoi, että he olivat löytäneet pomon, joka oli mystisesti kadonnut jokin aikaa sitten. Chor hieroi sarviaan epäuskoisesti, tässä oli paljon prosessoitavaa. Pian hän kuitenkin henkäisi syvään, ja ryhdistäytyi. Hän käveli takaisin villisian ruhon luokse, ja viskasi sen olalleen, suunnaten takaisin Sudenpesää kohti.
”Puhu kävellessä. Eli me, Ludovic ja Marina. Entä muut? Ovatko hekin täällä, vai jäivätkö he ihmettelemään katoamistamme ihmisten maailmaan?”

A I D A N
Aidan hieraisi leukaansa analysoidessaan ihmisporukoita katseellaan. Kaikki heistä voisivat auttaa Charlieta ymmärtämään ihmisiä paremmin, vaikkakin eri tavoilla.
”Riippuu mitä haluat. Tuo porukka, jos puhut heille, niin näet, millaista ihmisnuoriso on. Sinä myös näytät nuorehkolta(?), joten he todennäköisesti ottavat sinut mukaan joukkoon helpoiten. Tuo äijä, todennäköisesti yrittää hukuttaa jotakin huoliaan alkoholiin, joten hän saattaa olla hieman vihamielinen, mutta hän saattaa tarvita neuvoa joltakulta viisaalta. Nuo kaksi todennäköisesti yrittäisivät joko iskeä sinut tai sitten haukkuisivat sinut pystyyn, joten en suosittelisi sitä vaihtoehtoa, paitsi jos sellainen kokemus kiinnostaa”, Aidan selitti, yrittäen lukea baarin asiakaskuntaa niin hyvin kuin pystyi.

A L I S T A I R
Alistair kuunteli hartaasti ja nyökkäsi mietteliäästi Calypson puhuessa ennustamisesta. Hän pistäisi tämän neuvon korvansa taakse, nainen vaikutti viisaalta.
Saarekkeella komeilevan linnan saapuessa näkyviin Alistair pysähtyi ihailemaan rakennusta. Hän ei ollut olettanut rouvan asuvan näin ruhtinaallisesti. Pian hän kuitenkin otti Calypson kiinni ja seurasi tämän perässä.
Oven auetessa ja Calypson toivotettua hänet tervetulleeksi, Alistair pysähtyi uudestaan ovensuuhun, tarkkailen ruhtinaallista eteistä tutkivasti, hieman epäluuloisesti.
”Minä en ole kävelemässä ansaan, enhän?”, hän kysyi jäykästi naurahtaen, toispuoleinen hymy kasvoillaan ja silmät hieman siristettynä.

Nimi: Harley

02.08.2019 01:32
G R E E D

"Ai että olenko se minä? No totta kai se olen mää, kuka muukaan? Mun paha klooni vai?" naureskelin maireasti. Ei söör, minunlaisiani taideteoksia on vain yksi uniikki kappale, meikä ei ole massatuote. Töykeää suorastaan, että Chor luuli minun olevan vain joku imitaattori, aivan kuin kukaan muka osaisi kopioida uskomattoman tyylitajuni tai maneerini. Chor jatkoi lähemmäs hipsuttamista aivan liian hitaasti minun makuuni, joten kirin lopun välimatkan oma-aloitteisesti kiinni ja läimäytin miehenkörilästä toverillisesti olalle.
"No kuules, kolossaalinen ystäväni, me hortoiltiin pöpelikössä Ludon kanssa ja puf, eksyttiin noin vaan tänne. Ei sen ihmeellisempi tarina. Ollaan jo pidemmän aikaa pyöritty täällä, on muuten harvinaisen hyvä paikka bongata metsästyskelpoista sakkia", selitin upean seikkailun saarelle ajautumisemme takana lyhyesti ja ytimekkäästi, lopussa kehuen Vechnostin potentiaalisten saalisten määrää. "Ja herranjee, me muuten löydettiin Marina! Elävänä vieläpä. Täällähän se koko ajan lusmunnut", kerroin niin innoissani, että ravistin Choria harteista. Hän ei tiennytkään, että olimme löytäneet onnistuneet tehtävässämme löytää pomo - olisi kai pitänyt aloittaa sillä jokseenkin olennaisella infolla.
"Mutta mua hei kiinnostaisi että mitäs sää täällä teet, häh?" kysyin janoten lisätietoja, kurottauen ylös miehen naamaa kohti uteliaasti. Oli pieni ihme, että kaikista universumin kolkista Chor oli päätynyt juuri tänne, puhumattakaan nyt siitä, että satuimme juuri tänään juuri tällä kellonlyömällä koluamaan samaa metsikköä. On se kohtalotar melkoinen hassuttelija.

C H A R L I E

Charlie kuunteli Aidanin puolustusta osoittamatta erityisemmin merkkejä välittämisestä - hän ei hätkähtänyt kohonnutta äänenvoimakkuutta, eikä vakava, väritön ilme värähtänyt. Hän ei varsinaisesti tiennyt, miksi kysymys oli aiheuttanut reaktion, jonka tulkitsi heikolla tunteiden ymmärryksellään vihaksi. Kenties tulenhenki koki hänen yrittävän estää vapautta kulkea ihmismaailmaan. Se oli rajoitus, jonka Charlie olisi saattanut lisätä listaan, jos olisi jollain keinolla voinut puuttua sääntöihin. Hänellä ei kuitenkaan ollut oikeutta määrätä muiden menemisiä ja tulemisia, varsinkaan päähengen.
Nopeasti tulenhengen olemus vaihtui takaisin aiempaan, Charlien pysyessä tutussa vaisussa ja ilmeettömässä. Hän kallisti kevyesti päätään Aidanin sanoessa, että hänen pitäisi kokeilla käydä keskustelua jonkun kanssa. Minkäköhän takia Aidan ajatteli sen olevan hyödyllistä? Harmaat silmät lipuivat hitaasti ihmisjoukon ylitse pysähtymättä kenenkään kohdalle. Lähimpänä istuivat nelihenkinen nuorisoporukka juttelemassa kovaäänisesti, yksinäinen parrakas mies kyyristyneenä lasin ylle, ja kaksi naista kritisoimassa taustalla soivaa musiikkia. Charlie ei tiennyt, mitä Aidan odotti häneltä, eikä osannut valita. Miten mielenkiintoisuuden näkee ulospäin?
"Kuka heistä on mielenkiintoisen näköinen?" hän kysyi kääntyessään tulenhengen puoleen.

C A L Y P S O

"Ennustaminen onkin kinkkinen laji", muori nyökytteli. "Enkä voi väittää erityisesti suosittelevani sitä. Minusta tulevaisuuden kuuluu olla hämärän peitossa, eikä sitä verhoa kannata mennä raottamaan ilman painavaa syytä. Useimmiten on parempi, jos ei tiedä etukäteen, mitä tuleman pitää. Enteet eivät tuo turvallisuutta eivätkä varmuutta, vaikka monet reppanat niin toivovat", hän ilmaisi mielipiteensä, joskin ei vakavaan tai saarnaavaan sävyyn, vaan aiempaan tapaan kepeästi ja jutustellen.
"Ei suinkaan, olemme tuota pikaa perillä", Calypso vastasi miehen kysellessä, oliko jäljellä vielä pitkästi, ennen kuin he saapuisivat hänen talolleen. Vastaus piti paikkansa: vain parin minuutin kuluttua kaukaisuudessa siinsi saareke, jolla pilviin kurkotteli hänen ajan rapistaman mutta rakkaan linnansa tornit. "Ah, siellähän se. Tännepäin, pääsemme etuovelle tätä siltaa pitkin", vanhus opasti ja kulki etunenässä, kun he ylittivät leveän kivisillan, joka yhdisti pienen saaren rantajyrkänteeseen.
Calypso hengähti syvään kavutessaan portaat tammioven luokse. "Alkaa pikkuhiljaa ikä painamaan", hän naurahti huvittuneesti, vitsikäs pilke välkähtäen silmäkulmassaan. Noita käänsi rintamasuunnan eteensä, koputtaen oveen kevyesti kuin olisi itsekin vierailija, ja se lipui hitaasti ja narahtaen auki. "Tervetuloa, Alistair hyvä", hän toivotti hyväntuulisesti kävellessään sisään valtaisaan eteiseen, joka moniväristä, lasista kupolikattoa kannattelivat suuret pylväät.

G E N E

Ole kiltti, anna minulle jotain, jolla on merkitystä. Valehtele vaikka, kunhan hetkeksi tämä paino nostetaan päältäni ja saan hengittää ilman kuristusta kurkulla. Tuijotin suoraan Costan tuttuihin harmaisiin silmiin, häneen tarrautuneet kädet täristen, mutta eivät hellittäen tiukkaa otetta, joka oli ainoa asia, joka humalassa ja paniikissa naulitsi minut reaalimaailmaan. Ole kiltti, auta minut ylös tästä, äläkä jätä minua polvilleni lattialle. Kylmälle, kovalle, rakkaudettomalle, yksinäiselle lattialle.
Kyynelten putous yltyi kaksinkertaiseksi, kun Costan kädet asettuivat kasvojeni sivuille, vaikka enää minusta ei kuulunut ääntäkään, ei edes pientä nyyhkytystä. Hiirenhiljaa ja anovasti vain katsoin häntä, käteni nousten haparoivasti tarttumaan hänen ranteisiinsa, kuin pidellen häntä aloillaan, ettei hän varmasti päästäisi minusta irti. Päästäisi putoamaan. Kieppumaan pimeään.
Ja hän lupasi, että hän ei päästäisi. Ei, vaikka minä itse käskisin häntä tekemään niin. Hengitys raskaana pääni putosi alas, ja taas voimakas itkunpurkaus vapisutti koko kehoani. Olin jo itkenyt kasvoni märiksi, mutta se ei estänyt minua jatkamasta, ja pienen ikuisuuden vain kyyhötin Costan jalkojen juurella puristaen hänen käsiään ja katsoen maahan. Sopivia sanoja ei ollut, ja jos olikin, ei humalainen mieleni löytänyt niitä.
"Be sure to remember that", niiskautin lopulta heiveröisesti.

B E N J I

"Seriously? Weirdo", tuhahdin vitsillä porkkanapäälle, kun hän totesi iloisesti, että hänestä koiranilma oli kiva juttu. Sekopäistä. No, ehkä kastuminen sukkia myöten ei ole niin ärsyttävää vampyyrille, kun ei kerta voi vilustua johonkin helvetilliseen flunssaan ja kärvistellä kaksi viikkoa sängynpohjalla. Harva asia on minusta niin rasittavaa kuin sitkeä lenssu. Räkää, yskimistä ja kuumehoureita, yäk.
Jatkoin litimäristä vaatteista kuoriutumista riisumalla shortsit, jotka olivat tarttuneet reisiini, ja viskasin ne paidan kaveriksi käsinojalle. Lopuksi potkiskelin sandaalit jalasta ja heittäydyin makoilemaan sohvalle niin, että jouset narahtivat, ja suljin silmäni huokaisten. "Jesus, I'm freezing, and it's supposed to be summer", sanoin tuskastuneesti hieroessani naamaani käsiini ja huitoessani otsaan liimautunutta tukkaa sivuun.
Hetken hiljaisuudessa ehdin keskittyä Zacin ajatuksiin, jotka pomppivat huoneen toiselta laidalta puoleeni. Yksi pikku jointti ei ollut saanut minua sellaiseen pilveen, että se blokkaisi kykyni, vaikka havaitsin kyllä pientä pätkintää. Niin kuin huono puhelinlinja. Zac tutki kroppaani ja, yllätys, jopa ihan positiivisessa sävyssä. En nyt sanoisi, että olen mikään Adonis hammastikkumaisine raajoineni. Mikäs siinä, jokainen oman maun mukaan.
"You're checking me out", nauroin käsieni alta. Vääntäydyin istumaan, nojasin rennosti taaksepäin käsivarsieni varaan ja virnistin leveästi. "Are you horny? Sexually frustrated? Don't get laid enough or what?" piikittelin häntä säälimättä, hymyillen ilkikurisesti kuin mikäkin pirulainen.

Nimi: Sonya

01.08.2019 22:11
T I N O

Siinäpä vasta ilmestys. Olisinpa voinut ottaa kuvan ja laittaa talteen. Tähän hetkeen olisi hienoa palata aina, kun pikkumafioso käy taas hermoille. Voisin pitää kuvaa povarissa, aina valmiina repäisemään sen esille, kun tilanne vaatii. Gene kirjaimellisesti konttasi luokseni. Nyt olen nähnyt kaiken.

Tonnin setelin ilmeen väistyttyä tilalle ei kuitenkaan tullut huvittunutta hymyä ja pilkallista naurua. Olin vakava ja hiljainen, suorastaan huolestunut. Jos teräksen lujissa silmissäni ikinä pystyy havaitsemaan hitustakaan välittämistä ja myötätuntoa, niin tämä oli se hetki.

Laskin verilasin käsistäni viereiselle pöydälle. Hitain liikkein nappasin pikkumafioson kasvot kämmenieni väliin ja katsoin vakaasti itkuisiin, hätääntyneisiin silmiin. "I wouldn't leave you even if you told me to", vakuutin, ja ihan tosissani tarkoitin sitä. En tiedä uskoisiko humalainen sitä, mutta tosissani tarkoitin sanojani.

Z A C H A R Y

Seurasin Benjiä reippain askelin ja painoin reitin mieleeni, vaikka nämä seudut olivatkin kaikin puolin tutut. Voisin itseasiassa vannoa nukkuneeni joskus Benjin naapurissa, jos en aivan väärin muistan. Täällä päin harvoin tuli liikuttua täysin selvin päin, joten muisti saattoi tehdä hieman tepposia.

"I don't really even mind, weather fit for dogs", vastasin huvittuneesti myhäillen. Kannoin lempinimeäni mafiassa suurella ylpeydellä. Sen antajat olivat alun perin halunneet alentaa minua hullun koiran nimityksellä, mutta efekti oli täysin päinvastainen. Nimi toi mieleeni elämäni parhaat vuodet - ne, jotka olin viettänyt kehässä, tietenkin.

Katseeni seilasi ensin aktiivisesti pitkin rakennuksen nurkkia, mutta tajutessani Benjin vähentäneen vaatetusta, punasävyiset silmäni kiinnittyivät häpeilemättä hänen paljaalle iholleen. Ei huono.

Nimi: Harley

01.08.2019 21:47
G E N E

Rintakehäni kohoili pinnallisen hengityksen tahtiin. Tuijotin kyyneleistä kiiltävin silmin Costaa, liikahtamatta ja edes räpyttelemättä, tyhjällä ja turralla ilmeellä. En tiedä, odotinko jotain vastausta, joka mullistaisi maailmani iäksi ja vapauttaisi minut kaipuusta, vai halusinko vain kuulla jonkun lohduttavan ja lupaavan, ettei minua hylättäisi uudelleen, vaikka se saattaisi olla pelkkää valetta. Mitä tahansa halusinkaan, Costan vastaus riitti rauhoittamaan humalan sekoittaman mieleni ainakin osittain. Ei enää hysteeristä itkua, vain hiljainen nyyhkäys.
"You won't", sammalsin päättäväisesti ja rämmin huojuen istumaan. "Because I won't allow it. In fact, I forbid it", sanoin puolihuutoa kuin julistuksen. Costa ei todellakaan jättäisi minua, koska hän ei saa, koska minä teen uuden säännön, joka kieltää sen. Jos hän rikkoisi sen, hän ei saisi sitä anteeksi, ei vaikka matelisi takaisin polvillaan, ehei. Siitä rikoksesta pistetään jalkapuuhun. Tai heitetään tyrmään. Tai krokotiilin kitaan. Joku dramaattinen ja tuskallinen rangaistus.
Laskeuduin maahan sängystä oudolla, kömpelöllä kierähdyksellä, ja konttasin Costan jalkojen juureen kuin koira, joka kinuaa huomiota isännältään. Katsoessani ylös häneen kyyneleet tulivat takaisin ryminällä ja päästin surkean niiskaisun. Löin otsan miehen polvea vasten, takertuen hänen housunlahkeeseensa lujaa kaksin käsin, puristaen sitä rystyset valkoisina. "I won't let you go", parkaisin takaisin epätoivoon vajonneena.

B E N J I

Noh, tekemisenpuute ratkaistiin helposti. Ainakin kämpilleni kävellessä saimme hieman aikaa tapettua. Lampsin osan matkasta edellä ja osan Zacin rinnalla, kiroten naamalle piiskaavaa sadetta ja odottaen jo, että pääsen heivaamaan märät vaatteet kuivaamaan ja pistämään jotain lämmintä päälle. Muutaman minuutin matka hujahti nopeasti ohi, ja pian seisoimme ränsistyneen varastorakennuksen pihassa.
"There's no place like home", hymähdin vinosti virnistäen ja avasin herrasmiesmäisesti kumartaen oven Zacille, viittoen häntä käymään peremmälle matalaan majaan. Paikka oli pimeänä ja hiljaisena, kaverit eivät varmaan aikoneet tulla täksi yöksi kerhotalollemme. Olisin toki voinut esitellä jengin Zacille, jos he olisivat olleet täällä hengailemassa, mutta kaipa me pärjäisimme kahteen pekkaan.
Hivuttauduin itsekin sisään, sulkien oven ja heti ensimmäiseksi riisuen paitani. "Fuck this fucking rain", ärähdin rutistaessani paidasta vesilammikon betonilattialle. Läimäytin sen sohvan käsinojalle kuivahtamaan, romahtaen istumaan viereiseen tuoliin. "Awful weather, ya?" kysyin huokaisten Zacilta.

©2019 VECHNOST ★ - suntuubi.com