Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Peli on auki vain hyväksytysti liittyneille pelaajille ja heidän hahmoilleen, joihin voit tutustua Peli-otsikon alta löytyvästä Hahmot-linkistä. Saman otsikon alta löydät myös uutiset, jonne kirjaamme parhaillaan roolipelissä meneillään olevat tapahtumat. Kanssapelaajien kanssa jutellaksesi ja juonitellaksesi suuntaa chatroomiin.

miten pelaan ?

H A H M O N   N I M I

Kirjoita tekstisi tähän joko minä- tai hän-muodossa. "Käytä järkevää kappalejakoa!" sanon pelaajalle, ja pyydän häntä samalla ilmaisemaan puhetta äsken esitellyllä, tavallisesta tarinakirjallisuudesta tutulla tavalla. Toivottavasti kukaan ei luule olevansa ylivoimainen tai liikuttele muiden hahmoja ilman lupaa!

Muistakaa myös, että graafinen väkivalta ja seksuaalisuus (K-18), on ehdottomasti kielletty! Pelimme on virallisesti K-16, joten pelatkaa rajoituksen mukaisesti. Useamman hahmon roolaukset voi hyvin laittaa yhteen ja samaan viestiin. Hauskoja pelihetkiä!

 << <  5  6  7  8  9  10  11 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Sebarus

20.07.2019 16:17
C H O R
Chor pysähtyi kuin seinään miehen äänen kuullessaan. Kuka muu samoaisi täällä keskellä korpea, Chor mietti. Toinen metsästäjä kenties? Joutuisiko hän taistelemaan saalistaan?
”Jos luulet että…” Chor aloitti, mutta hiljeni tunnistettuaan tutun figuurin seisovan itseään vastapäätä, suu levälleen jääden. ”Greed?” hän kysyi, ottaen askeleen eteenpäin. Vihreä vuoti hänen silmiinsä, ja villisika valui miehen olalta, maahan tömähtäen.
”Ei, ei voi olla”, Chor sanoi nojautuen eteenpäin. Hän kallisti päättään, ihan niin kuin yrittäisi etsiä jotakin virhettä, joka todistaisi, ettei hänen edessään todella seissyt hänen vanha ystävänsä. Kaikki oli kuitenkin aivan niin kuin Chor muisti. Mies suoristi selkänsä ja hänen suupielensä vääntyivät ylöspäin. Silmien vihreä vaihtui mustaan.
”Tämä on jonkinlainen julma vitsi. Sinä olet jonkinlainen muodonmuuttaja, joka piileskelee minun ystäväni kasvojen takana. Sinun täytyy olla”, Chor murisi, ottaen päättäväisiä askelia kohti edessään seisovaa miestä.

A I D A N
Aidan nyökkäsi kiitokseksi baarimikon tuodessa kaljat heidän eteensä, ja otti hörpyn. Laskiessaan sen takaisin pöydälle, hän piti huolen, ettei se ollut liian lähellä häntä itseään. Hänellä oli normaalia ihmistä lähestulkoon kaksi kertaa korkeampi ruumiinlämpötila, ja kylmien juomien ennenaikainen lämpeneminen johti alentuneeseen makuelämykseen, joka toi Aidanille huonoja muistoja kaduilla selviämisestä mieleen.
”Jatkuvasti. Oonhan mä täältä peräisin. Ja henkimaailmassa on tylsää, täällä on kaikki hauska”, Aidan sanoi ja joi taas, nostaen tuoppiaan hieman, aivan kuin korostaakseen pointtiaan.
”Ihan mielenkiinnosta, mitä sää teet huvikses? Sillon ku sä et tee töitä?” Aidan kysyi, hieman kurtistaen kulmiaan inhoavasti sanan ’töitä’ sanoessaan.

A L I S T A I R
Alistair hymähti heikosti Calypson todetessa, että hän saattaisi vielä kiintyä saareen. Olihan sillä omat puolensa, Alistair myönsi. Ainakin taikuuden harjoittaminen ja loitsukomponenttien löytäminen oli paljon helpompaa.
Hän nyökkäsi naisen vastatessa hänen kysymykseensä. Joka puussa oli mädännyt hedelmä, ja jokainen päätyy jossain vaiheessa puraisemaan sitä. Siitä ei päässyt mihinkään. Alistair tunsi omasta hedelmästään saamansa madon liikahtavan hänen rinnassaan.
”Raivon ja itseinhon sokaisemana”, mies totesi ja kiristi leukojaan. ”Satutin jotakuta. Hän satutti minua ensin, mutta minä otin häneltä jotakin mitä hän ei voi koskaan saada takaisin”, hän kertoi ja jäi tuijottamaan jonnekin tyhjä katse silmissään.
”Sinä sait varmaan jonkinlaista koulutusta omaa loitsimistasi varten. Millaiseen taikuuteen sinä edes erikoistut?”, Alistair kysyi muutaman sekunnin jälkeen, pakottaen väsyneen hymyn kasvoilleen.

Nimi: Harley

18.07.2019 14:48
G R E E D

Kykin puskassa keskellä korpea. Ai miksi? Armas velikulta Ludo oli jostain järjettömästä syystä halunnut päästä hurmaavasta seurastani eroon ja lähettänyt mut hieman nuuskimaan saaren pohjoispuolelle. Kuolettavan tylsä missio. Satunnaista pähkinänpurijaa lukuun ottamatta mailla halmeilla ei ollut ketään, eikä oravista häävin saa kaveria. Kipittävät pakoon pörröhäntä koipien välissä, jos yhtään yrittää jutskata, mitä nynnyjä. Siinä sitä sitten lampsittiin metsässä toista tuntia ypöyksin.
Potkiskelin pikkukiveä turhautuneesti, mutta jähmetyin, kun kauempaa kuului oksien ratinaa. Oi, vihdoin toimintaa. Pyöräytin taskuveitsen esiin ennen kuin lähdin harppomaan epäilyttävää ääntä kohti. Kymmenisen metriä myöhemmin yritin piiloutua kuusen taakse väijytykseen, vaikka meikäläisen vaateparsi ei nyt varsinaisesti kovin hyvin maastoutunut. Kurkistin eteenpäin, innokas hymy vaihtuen hämmennykseen. Polulla käveli isompi heppu, roikotti jonkin sortin raatoa harteillaan. Jaahas, että sitä ollaan metsästysretkellä. Kaikkea kummaa väkeä täällä liikkuu... Hetkonen.
Keltainen lihaskimppu sarvilla? Kuulostaapa erikoisen tutulle. Ei kai suinkaan olisi mahdollista, että tämä oli vanha ystävä? Elämä on yllätyksiä täynnä. Jos häiskä sattuisi olemaan Chor, en voisi päästää sitä lompsimaan tiehensä. Ja jos olisin vain erehtynyt henkilöstä, voisihan tästä silti tulla mielenkiintoista. Hölkkäsin siis esiin havujen takaa viheltäen kovaa. "Hei, köriläs!" huusin ukon perään kättä heiluttaen.

C H A R L I E

Ihmiset ovat kovin erikoisia. Miksi mikään älyllinen eliö käyttäisi aikaa ja energiaa tällaiseen ilman loogista syytä? Tekivätkö he todella mitä ensimmäisenä mieleen juolahtaa vain sen takia, että pystyvät? Hyvin outo ajattelutapa. Charlie ei ollutkaan aiemmin tajunnut, että ihmiset elivät niin vahvasti vaiston ja tottumuksen varassa. "Niin kai", sateenhenki totesi Aidanin selitykselle hieman mietteliäästi.
Charlie katseli tarkasti, kuinka tulenhenki sammutti savukkeen kengänpohjallaan asfalttia vasten, ja jäi odottamaan, mitä Aidan keksisi tällä kertaa - hänellä itsellään ei ollut ehdotuksia. Punahiuksisen miehen keksiessä keskustelun seuraavaksi haasteeksi, Charliella ei ollut mitään ideaa vastaan eikä puolesta. "En varsinaisesti", hän myönsi henkikollegansa olettamuksen oikeaksi. Jos häneltä kysyttiin, ei kuulunut henkien toimenkuvaan kommunikoida taikamaailman ulkopuolisten kanssa. Se ei varsinaisesti ollut sääntörikkomus, mutta ei Charliesta myöskään tarpeellista. On tärkeämpiä tehtäviä, joihin keskittyä.
Charlie kulki Aidanin perässä sisään baariin, jonka mekkala rasitti hiljaisuuteen ja rauhaan tottuneen sateenhengen korvia. Hän tähyili ympärilleen ilmeettömästi, mutta lievästi kiinnostuneena ihmismassasta, joka puhui kovaäänisesti, liikehti ja elehti. Aidanin esimerkkiä seuraten hän istui korkealle tuolille baaritiskin ääreen, katsellen tummaa nestettä, kun tuoppi työnnettiin hänen eteensä. Se varmaankin oli alkoholijuoma.
"Käytkö ihmismaailmassa usein?" Charlie kysäisi kääntyessään Aidanin puoleen.

C A L Y P S O

Sääli, etteivät kaikki pyrkineet ymmärtämään taian erilaisia muotoja. Calypson mukaan mikään taikuudenhaara ei ollut perimmäiseltä luonnoltaan tuhoisa, kunhan sitä ei käytettäisi pahoihin tarkoituksiin. Mustakaan magia ei aina suoraan tarkoita käyttäjänsä haluavan kylvää harmeja. "Ehkäpä sinä vielä huomaat kiintyväsi saareen. Odota vain", vanhus sanahti optimistisesti.
Alistairin todetessa, että hän oli nuorekas korkeaan ikäänsä nähden, muori naurahti huvittuneesti. "Olen imarreltu", hän helähti pilke silmäkulmassaan. Miehen jatkaessa keskustelua kysymällä, minkälaista taikamaailmaan sisällä syntyminen oli, hän vaikeni mietteliääseen hiljaisuuteen ja katseli poissaolevasti yläviistoon. Haikea, lämmin hymynkare keinahti naisen huulille. "Fantastista", hän huoahti syvään. "En kadu päivääkään, enkä murehdi, että jäin paitsi ihmismaailman erikoiksuuksista. En siltikään tarkoita, että kaikki olisi ollut silkkaa ruusuilla tanssimista. Synkkyyttä ja kärsimystä on kaikkialla, sekä täällä että ulkopuolella."
Calypso vilkaisi vierellään kävelevään mieheen uteliaasti. "Miten sinä löysit magiasi ensi kertaa?"

Nimi: Sebarus

13.07.2019 20:56
{Chor}
Keltainen miehenjärkäle istui sammaleisen aukion laitamilla, katsellen tarkkailevasti ympärilleen silmillä, jotka hohtivat valkoista valoa. Hän katsoi, kun kuultava sininen villisika laukkasi aukion läpi toisella puolella sijaitsevaan ryteikköön, jossa sen jälkiä olisi helpompi seurata. Chor nousi hymähtäen ylös, kun sininen maisema palautui normaaliksi, häivähdys vihreää välähtäen hänen nyt keltaisissa silmissään. Mies jatkoi jahtiaan.
Villisikaa ei ollut vaikea seurata risuisemmassa maastossa ja pian Chor sen jo saavuttikin, kaataen eläimen maahan ja murtaen sen niskan. Hän polvillaan lausui nopean kiitoksen luonnolle ja villisialle, piirtäen verisen viivan sen otsaan sormella, jonka oli raapaissut torahampaaseensa. Nostaessaan eläimen ruhon olalleen niin kuin perunasäkin ja kääntyessään takaisin Sudenpesässä odottavaa mökkiään kohti, Chor, joka ei ollut edes nähnyt suurpetoa, saatikka sitten pimeyden olentoa viikkoihin, toivoi hiljaa mielessään, että löytäisi haastavampaa saalista.

{Aidan}
Aidan katseli kärsivällisesti, kun Charlie poltti ja otti tupakan takaisin tämän lopetettua.
”No se pointti siinä on että…” Aidan sanoi ja otti sauhut. Hän oli hetken hiljaa, kurtistaen kulmiaan pohtivasti. ”No ei siinä kai oikeastaan ole mitään pointtia. Se on vain sellainen asia mitä ihmiset tekevät koska voivat. Ihmiset tekevät paljon asioita ihan vain koska voivat”.
Hän pudotti tumpin maahan ja sammutti sen jalallaan. ”Se siitä! Mitä seuraavaksi?”, Aidan kysyi ympyrää kävellen. ”Smalltalk!”, hän huudahti paikoilleen pysähtyen. ”Korjaa jos olen väärässä, mut mä oletan, että sää et oo koskaan keskustellu tuiki tavallisten, ei-maagisten ihmisten kanssa ja jos oot niin se on ollu joskus parisataa vuotta sitten, tai kuinka vanha sää sit otkaan, jollon ihmiset on puhunu ihan eri tavalla”, Aidan sanoi ja lähti tallustelemaan kohti baaria, iskien silmää sen edustalla tupakoiville naisille, ennen kuin astui sisään puheensorinan ja alkoholin hajun täyttämään huoneeseen. Hän istahti baaritiskille siihen nojaten ja tilasi kaksi kaljaa.

{Alistair}
”Kyse ei ole siitä, ettenkö viihtyisi täällä. Ainakaan täällä minun ei tarvitse piilotella… osaamistani niin paljon kuin ihmisten joukossa, vaikkakaan kaikki eivät katso sitä täälläkään hyvällä. Sanotaan nyt niin että on vielä ihmisiä, jotka tarvitsevat apuani”, Alistair kertoi.
Rouvan kerrottua iästään mies korotti kulmiaan. ”Olette ikääntynyt hyvin”, hän sanoi. Hän myös tajusi, että jos Calypso oli kerran syntynyt Vechnostissa, niin hän ei varmaankaan tiennyt sen ulkopuolisesta maailmasta mitään.
”Millaista se oli? Taikuuden ympäröimänä kasvaminen?”, Alistair kysyi. Hän oli altistunut yliluonnolliselle jo pienenä, mutta hän ei voinut edes kuvitella, millaista olisi ollut kasvaa tietäen sen olemassaolosta alusta lähtien.

Nimi: Harley

13.07.2019 17:19
T Ó M A S

"Aww, that's so cute", kihersin hymyssä suin Jerryn kertoessa pikkusiskostaan. Isosisaruksissa on aina jotain viehättävää, ne on niin suojelevaisia ja huolehtivaisia ja vastuullisia, hoivavietti ja kaikkea kivaa. Ainakin siis oman ruusunpunaisen käsitykseni mukaan. "So does she live here too or somwhere else?" kysyin puhtaasti uteliaisuudesta. En varsinaisesti tiennyt, oliko systeri edes taikaolento, mutta sukulaissuhteen takia uskalsin tehdä johtopäätöksiä. Olisi varmaan hauska tavata joskus, vaikka ehkä oli himpun liian aikaista järjestää treffejä Jerryn perheen kanssa, ei tässä vielä oltu kihloja ostamassa.
"Oh, rebel", tirskahdin samalla, kun vohkin tarjottimelta lautaselleni kaksi tulikuumaa paninia. Pahoissa pojissa on sitä jotain, turha kiistää. Siveyden sipuleissa ei ole jännitystä. Mitä teinielämää se muka on, jos ei koskaan riko sääntöjä? "I'm not exactly innocent myself, I used to sneak out all the freakin' time. Not that my parents were really against me partying and stuff - they never said no if I wanted to go out, they're like super chill and cool -, but it was so fun and exciting."
Mietiskelin vastausta seuraavaan kysymykseen, kun haukkasin leivästä. Tähystelin mietteliäästi katonrajaan, mussuttaen äänekkäästi, ja pari palaa nielaistuani olin valmis vastaamaan. "I was, I'm not sure, I guess about five? Six maybe? Anyway, our daycare did a small play and I was chosen for the leading role. We performed this short thingy and when we got the round of applause I was over the moon. At that moment I knew this is what I want to do", selostin kultaista lapsuusmuistoa nostalgisesti hymyillen. Sinä kauniina päivänä sain teatterikärpäsen pureman.
"Okay, now a serious one: do you prefer dogs or cats?" esitin seuraavan kysymyksen. Tämä oli kriittinen hetki.

S A L V A T O R E

Eugenio empi aluksi ojennettuun käteen tarttumista, mulkoillen vierasta lasta epäluuloisesti ja lievästi halveksuen. Hän kuitenkin taipui kättelemään, kun sai tarpeeksi tiukan katseen isältään, vaikka naamalla pysyi hapan ilme. "Real pleasure", poika vastasi ivallisesti, joskin isänsä läsnäolon takia hieman peitteli suoraa pilkkaamista. Lasten esittäydyttyä virallisesti herra Castiglione nyökkäsi tyytyväisesti.
"Jay, I believe education is extremely imporant. That's why, if it is alright with you, you'll be attending the same school as Gino right after Christmas. Before that we hire a tutor who will help you to get started with the basics here at home", hän vaihtoi puheenaiheen koulunkäyntiin. Hän oli keskustellut asiasta vaimonsa kanssa ja tullut tulokseen, että olisi kaikille eduksi, mikäli lapsi aloittaisi koulutuksen mahdollisimman ripeästi. Ennen sitä olisi kuitenkin hyödyksi, jos kotiopettaja antaisi pikakurssin perustaidoista, jotta siirtyminen kouluun muiden lasten joukkoon sujuisi ongelmitta. "What do you think?"

Nimi: Eggnat

09.07.2019 09:48
Matvei

Silmäilin hetken tytön kasvoja. Toivottavasti hän ei luulisi mitään väärää. En minä ole pehmennyt hänelle, en vain halunnut, että hän lähtisi haavoittuneena ulos. Tee oli vain helpoin tekosyy. Otin astiat pöydältä suuriin käsiini ja kannoin ne keittiön minimaaliselle tasolle. Teepannu oli jo valmiiksi roikkumassa tulisijan yllä pirtin keskiosassa. Upotin leilin kuivakaapin vieressä olevaan sankoon, jossa oli kaivovettä. Vilkaisin tyttöä hermostuneena, mutta en antanut sen näkyä vakavilla kasvoillani.
"Sugar..?", kysyin ja käännyin hitaasti, etten läikyttäisi vettä leilistä. Kävelin pöydän ohi tulisijalle, nostin teepannun kantta ja kaadoin veden sinne. Tuli tarvitsisi kohennusta, takassa kyti vain muutama pitkä, punainen kekäle.

Nimi: Corpiet

08.07.2019 17:02
{Raven}
Vilkaisin olkani yli kivikasvoisen mieheen matalan käskyn kantautuessa ilmoille. Sehän muutti mielensä nopeasti, vähän aikaa sitten se halus mut niin kauas itsestään kuin mahdollista. Noh, mikä ettei, jos herra kerran vaatii.
”Alright then”, tokaisin ja istahdin takaisin puiselle jakkaralle. Kallistin päätäni kevyesti seuratessani miehen hääräilyä ympäri pienehköä keittiötä. Hymähdin hiljaa ja keskitin huomioni uuden letin tekemiseen. Huomasin miehen olevan edelleen hiukan varautunut, joten en pakottaisi tuota puhumaan mistään.

{Jeremiah}
”I’ve got a little sister, Caroliana. She is three years younger than me and a little angel”, vastasin hymyillen pehmeästi silmäillen ravintolan hirsikattoa. Missäköhän sekin on nyt? Tiedän ettei tuo tänne tulisi, ei, Lia nautti hienostuneesta elämätyylistään aivan liikaa lähteäkseen taikamaan perään.
Käänsin katseeni takaisin eteenpäin huomatessani mustaessuisen tarjoilijan astelevan pöytäämme kohti tarjotin täynnä panineja. Nyökkäsin kiitokseksi tuon asettaessa paninit ja vesikannun lasien kera pöydälle ennen matkansa jatkamista.
Kaadettuani lasillisen vettä itselleni aloin miettimään miten sanottaisin vastaukseni Tomin kysymykseen. Tottahan tässä pelissä tuli puhua, enkä hävennyt ajamistani lainkaan, mutta ei silti ole tarkoitus säikytellä peliseuraa.
”I actually started running away regulary when I was seventeen. I guess I had strict parents. What about… Tell me one memory that still makes you smile.”

{Jaime}
No mutta kappas, herra Isopomo tuli kunnioittamaan minua läsnäolollaan, ja tuo oli vielä ottanut kakaransa mukaan. Ja totta kai kummallakin oli ylihinnoitettu puku päällä. Alkaa pikkuhiljaa tuntua että kukaan täällä ei oo kuullut rennosta pukeutumisesta.
”Sure, come in”, vastasin taiteillen kasvoilleni mahdollisimman kohteliaan ilmeen ilman tarvetta hymyillä. Astuin sivuun ovelta päästääkseni kaksikon huoneeseen ja suljin mahongista tehdyn oven noiden perässä. Käännyin katsomaan parivaljakkoa käyden mielessäni läpi syytä, miksi he vaivautuisivat tulemaan tänne, eivätkä kutsuneet minua herra Isopomon huoneeseen. Todennäköisin vaihtoehto olisi, että herra Isopomo halusi tutustuttaa minut poikaansa ’turvallisessa’ ilmapiirissä. Ja paskat, ihan kuin mä olisin tehnyt oloani kotoisaksi missään vajaan päivän sisällä.
Ahaa, herra Isopomo siis halusi tutustuttaa mut poikaansa, joka tosin ei ilmeestä päätellen oo turhan innoissaan tästä. Kohotin kulmakarvaani kevyesti tuon mittaillessa mua tuomitsevalla katseella. Tästä voisi tulla hauskaa.
”As he said, I’m Jay. Pleasure to meet you”, sanoin ojentaen käteni eteen kättelyä varten. Pidin mahdollisimman neutraalin ilmeen kasvoillani nostaen leukaa korkeammalle antaakseni itsevarman, muttei hyökkäävän vaikutelman.

Nimi: Harley

06.07.2019 19:08
T O M Á S

"Seriously?" hihkaisin yllättyneenä ja pomppasin hieman ylöspäin tuolillani, kun Jerry vastasi olevansa New Yorkin kasvatteja. "I lived there since I was a teen! Broadway, Manhattan, baby", kerroin innoissani. Uskomaton hauska sattuma, että oltiin molemmat tietämättämme saman kaupungin poikia. "But my heart will obviously always belong to Puerto Rico", huokaisin liikuttuneesti käsi sydämellä. Oma koti kullan kallis, välillä on kova ikävä.
Vuoro siirtyi Jerrylle, ja varauduin henkisesti jo astetta tiukempaan kysymykseen, mutta jätkä päästi mut onneksi vähällä. Huokaisin dramaattisesti helpotuksesta. "Nope, I'm the only child", sanoin kera enkelimäisen hymyn. Olin kyllä muksuna haaveillut sisaruksista, varsinkin isommista, jotka olisivat voineet vanhempina ja viisaampina ohjeistaa elämän polulla ja estää mua olemasta idiootti, mutta olin pärjännyt hyvin ilmankin. Kaveriporukka oli aina korvannut sisaruspulan.
Naputtelin kynsillä pöytää miettiessäni seuraavaa kysymystä. "Have you ever... ran away from home?" kysyin ilkikurisesti virnistäen. "And I mean sneaking out to a party without permission or something, not like 'bye bye forever, Mom, you won't be seeing me again'. Not that I've ever done anything like that, I was such a good son", naurahdin muka viattomasti.

S A L V A T O R E

Herra Castiglione kumartui alas poikansa silmien tasolle siistimään hänen hiuksiaan ja oikaisemaan puvuntakkia hartioista, mutta Eugenio nyrpisti nenäänsä ja riuhtaisi itsensä irti isän otteesta. Mies huoahti syvään lapsen oikuttelulle. Pitikö pojan aina olla näin jääräpäinen ja vastahakoinen? Oli vaadittu monen tunnin raskas kinastelu ja jankkaaminen, että hän oli edes saanut Eugenion suostumaan tapaamaan mafiaan vasta saapunutta orpoa, joka kaiken lisäksi oli periaatteessa hänen adoptoitu veljensä. Olisi sietänyt osoittaa hieman enemmän kunnioitusta uudelle perheenjäsenelle, ajatteli tästä mitä hyvänsä. "Comportati bene", isä käski tiukasti poikaansa käyttäytymään siivosti, ennen kuin hän koputti oveen.
Hetkisen kuluttua oven avasi Jay, jota herra Castiglione tervehti hillityllä hymyllä. "Good evening. Can we come in for a short while?" hän kysyi kohteliaasti lupaa käydä peremmälle. Pojan annettua myöntävän vastauksen isä asteli sisään, kannustaen poikaansa tulemaan mukana tuuppaamalla häntä kevyesti selästä. Eugenio näytti hapanta naamaa, mutta kuitenkin seurasi kiltisti.
"I'm happy to finally introduce you to my son. Jay, this is Eugenio", herra Castiglione esitteli kaksikon toisilleen. "Eugenio, this is Jay. He will be staying with us from now on." Totta kai hän oli jo aiemmin kertonut pojalle ja vaimolle, että katulapsi jäisi heidän hoiviinsa pysyvästi - kumpikaan ei ollut erityisen riemuissaan. Vaikkei se tullut uutena tietoa, Eugenio osoitti mieltään katsomalla Jayta päästä varpaisiin tuomitsevasti, mikä sai hänen isänsä mulkaisemaan häneen varoittavasti. Jos hän ei lopettaisi ilkeilyä, hän saisi kuulla kunniansa.
"I hope you two will become good friends", mies jatkoi toteamalla rauhallisesti.

Nimi: Eggnat

06.07.2019 09:20
Matvei

Katsoin tytön tuolilta kipuamista vieläkin hieman huolestuneena. Nyökkäsin jokseenkin hämmentyneenä hänen kiitollisuudestaan. Otin pöydän laidalta likaisen kankaanriekaleen, jota olin käyttänyt kenkälankin levittämiseen. Pyyhin kädestäni tahnan rätin puhtaaseen reunaan. Purin poskeani hermostuneesti. Yritin kerätä voimia tavalliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.
"Stay", sanoin. Suupieleni värähti minun toruessa itseäni ääneni jämeryydestä. En halunnut vaikuttaa pelottavalta.
"I make tea. You are weak for a while."

Nimi: Harley

30.06.2019 15:41
B E N J I

Eipä tarvinnut kahdesti käskeä, jätkä heittäytyi kaulani kimppuun innolla ja riemulla. Olin varautunut henkisesti jo kipuun, mutta terävien kulmahampaiden puhkaistessa ihon rikki irvistin, vaikkei se mitään hirvittävää tuskaa ollut. Piikittäminenkin on joskus sattunut hitosti enemmän. Nojauduin oudolle mutkalle kiviseinää vasten, yrittäen retkottaa lujassa otteessa suhtkoht rennosti, vaikka onhan sitä vampyyrin imussa hiukan vaikea chillata muina miehinä. Zacin puristus käsivarsistani tiukentui koko ajan, kunnes rutistus tuntui jo melko murskaavalle, jolloin kiemurtelin epämukavasti aloillani. "You trying to crush my bones or something?" mumisin sekä lievästi huvittuneena että lievästi turhautuneena. Ei olisi kiva muussaantua nyt, se tekisi hallaa orastavalle ystävyydellemme.

Muutaman minuutin kuluttua Zac sai sudennälkänsä taltutettua ja päästi minut irti. Verenluovutus oli alkanut jo nousta päähän huippauksena, joten jalat hyytelöllä tukeuduin seinään, painaen kädellä yhä hieman vuotavaa haavaa kaulalla. Mulkaisin naama pokerina Zacia, joka oli suloisen huolestunut voinnistani, ilmeisesti hän oli hörppinyt vähäsen uumoilemaansa enemmän. Voi reppana, hän pelkäsi traumatisoineensa minut. "No, no, actually I think I'm going to...", henkäsin dramaattisesti ja leikin muka pyörtyväni seinää vasten, nousten kuitenkin heti takaisin pystyyn ja virnistäen piruilevasti.
"Nah, I'm good", vastasin sitten rehellisesti. Mikäs tässä.

G E N E

Tässäkö se olisi, tukehtuisin omaan nikotteluuni viinapäissä eteisen lattialla. Ei hohdokas loppu näin hienolle tarinalle. Vapisten kyyhötin polvillani, pahoinvointi ja humala lietsoen holtitonta itkukohtausta. Pelkäsin hetkenä minä hyvänsä oksentavani sisuskaluni ulos, mutta en ehtinyt, sillä yhtäkkiä joku riuhtaisi minut ylös, heitti roikkumaan harteelleen pää alaspäin ja lähti kiikuttamaan minua jonnekin. "Stop! Put me down! Now!" huusin ja kiljuin raivokkaasti, takoen kidnappaajan selkää nyrkillä ja potkien jalkoja ilmaan, eikä aivoihini rekisteröitynyt vielä hetkeen, että kyseessä ei ollutkaan joku tuntematon hyypiö, vaan vanha tuttu Costa. Vasta portaiden yläpäässä humalan sumentamaan tajuntaani upposi, mitä oli meneillään, mutta se ei varsinaisesti lieventänyt hämmennystäni ja kiukkuani. Pyristelin pakoon kahta kauheammin.

Huoneeni ovensuussa pääsin riuhtomaan itseni vapaaksi - tai ehkä Costa laski minut itse alas, en tiedä. Hoipuin aloillani melkein kaatuen uudelleen, säilyttäen tasapainon nipin napin. Käännyin Costaan päin silmät leiskuen vihaa ja inhoa, koko keho täristen. "Get out of my house! Get out!" rääkäisin ja huidoin ulko-ovelle päin. Vailla mitään kontrollia puskin Costaa päin ja tönin häntä aggressiivisesti, yrittäen kirjaimellisesti työntää miehen ulos talosta. Häivy, idiootti, häivy. "I hate you! Get out!" karjuin naama punaisena.

Nimi: Sonya

30.06.2019 00:30
{ Zachary }

Oi luoja mikä ilta, oikeasti! Monet Kalmankidassa ovat kyllä tottuneita puruleluja, mutta näin suuri myöntyväisyys oli kyllä harvinaista herkkua. Toljotin Benjiä kuin mikäkin idiootti hänen paljastaessaan kaulansa kunnolla, ja pakkohan se on myöntää, että hillitön nälkä ja himo oikein vihlaisivat, kun aivosoluni tajusivat kunnolla, mitä edessä oli tarjolla.

Olin jo melkein käymässä kimppuun, mutta humoristiseksi tarkoitettu kommentti sai minut kuitenkin hetkeksi vakavoitumaan. Okei Zac, keskity. Osaat syödä imemättä ihmisiä kuiviin. Osaat kyllä. Ei sinun ole niin iso nälkä. Ihan vähän vain.

Rauhoitteluista huolimatta olin Benjin vierellä kumartumassa hänen kaulaansa kohti ennen kuin tajusinkaan. Pakko heittää vähän itsekehua, että ongelmasyöjäksi olen todella siivo purija. En raatele kaulaa auki niin kuin jotkut sankarit. Ei tarvitse kuin neljä kulmahammasta, kieli hoitaa loput. Vielä kun osaisi lopettaa ajoissa...

Veren huuma vei minua mennessään ja hitaasti väkivahvat käteni kietoutuivat ateriani kehon ympärille, lukiten miehen ansaan, josta pakeneminen oli mahdotonta. Niin hyvää. Nälkä. Lisää.

Napsahdin pois transsistani tajutessani aivan yhtäkkiä, miten lujaa puristin uutta ystävääni käsilläni. Otteeni irtosi säpsähtäen lukostaan ja kavahdin taakse päin, veripisara huuliltani valuen. "Sorry", inahdin vaivaantuneesti hiuksiani haroen. "You okay?" varmistin, vilkuillen hermostuneesti Benjin silmiä, peläten että olin järkyttänyt miehen ikihyväksi.

{ Tino }

Käänny, kävele kotiin, leiki ettei tätä ikinä tapahtunut. Mikä loistava toimintasuunnitelma!

Silti löysin itseni vain muutamaa sekuntia myöhemmin nostamasta lattialle romahtanutta mafioson vesaa hartioilleni, valmiina estämään kaikki epätoivoiset vastusteluyritykset. Lähdin hitaasti mutta varmasti raahaaman miestä rappusia ylös, kohti huonetta, josta tiesin lellipennun luksushuoneen löytyvän.

Soimasin hiljaa mielessäni itseäni joka askeleella. Katuisin tätä myöhemmin, aivan varmasti katuisin. Jonain päivänä iskisi hirveä halu palata ajassa taaksepäin ja jättää pikkumafioso tukehtumaan omaan kyyneleisiinsä ja viinaan. Tänään olisin kuitenkin katunut, jos olisin jättänyt miehen aloilleen - ja halusin kyllä selvittää, mistä moinen käytös johtuu.

Vaikka mieleni teki piikitellä ja ampua kovilla niin että tuntuu, olin ihme kyllä hiljaa, suorastaan haudan vakava. En sanonut mitään, en edes katsonut Genen suuntaan. Keskityin vain etenemään huonetta kohti, pois kolkosta, avarasta aulasta. Mietin vain, että onkohan tämä niitä helvetin kuuluisia 'kerran elämässä' kokemuksia.

Nimi: Corpiet

29.06.2019 23:47
{ Raven->Matvei }

Mitä, sainko mä kehun tältä kivikasvoiselta miekkoselta? Hymähdin kevyesti purren hampaitani yhteen päähän kohdistuvan kivun takia. Perhana, vois tää alkaa jo parantumaan.
"A little bit", vastasin miehen piilotettuun huoleen hymyillen pehmeästi. "Don't worry about me, it'll heal soon enough."
Tahnan loputtua laskeuduin pöydänkulmalta takaisin jaloilleni ja käännyin katsomaan itseäni reilusti pidempään mieheen virnistäen iloisesti: "Thank you, thank you for all of this."

{ Raven->Moustafa }

Aamuauringon noustessa puiden ylle olin jo lähdössä jatkamaan matkaani. Vilkaisin vielä olkani yli kirkkaankeltaiseen taloon, jonka oven olin sulkenut tiukasti. Hymyilin itsekseni ajatellessani eilisen illan ja tämän aamun tapahtumia.

Ennen lähtöäni olin laskenut keittiön pöydälle muutaman sulan joista Moustafa vaikutti pitäneen, sekä loitsin yhden perhosen lentelemään ympäri keittiötä. Perhonen tosin katoaisi parin päivän sisällä, mutta se muistuttaisi miestä ainakin hetken eilisestä. Hymähtäen itsekseni nykäisin rinkkaani ylemmäksi olalleni ja kävelin mäkeä alas viheltäen jotain iloista sävelmää, jonka nimeä en enää muistanut. Mitäs pienistä.

{ Jeremiah }

"New York, born and raised", vastasin hymyillen aurinkoisesti koiranpentumaiselle miehelle edessäni, "Though my mother is from Norway and father is Canadian."
Kallistin päätäni kevyesti vasemmalle miettiessäni sopivaa kysymystä. Pelin luonteeseen kuului vastata itse samaan kysymykseen, ja pahimmat kysymykset tuli esittää vasta pelin lopussa. Hmm... Mitä kysyä, mitä kysyä... Voi näitä elämän vaikeita päätöksiä.
"Do you have any siblings?"

{ Jaime }

Muutamaa päivää myöhemmin siitä, kun tapasin herra Isopomon makasin minulle osoitetussa huoneessa selälläni, tummaruskeat hiukset takuttomina ja levinneinä silkkityynyllä. Heittelin ilmaan viinipullon korkkia, joka oli jäänyt lojumaan taskunpohjalle.

Perhana, kun mä sanoin liittyväni mafiaan niin en ajatellut sen olevan näin tylsää. Samana päivänä kun mä liityin, mut kierrätettiin läpi kaiken maailman vampyyrit, jotka mun tuli tietää, ja voin sanoa, ne piti musta suurinpiirtein yhtä paljon kuin minä niistä, mutta tottakai ne nuoli herra Isopomon kenkiä ja käyttäytyivät ikäänkuin pitäisivät musta. Sen jälkeen multa otettiin parit mitat ja pian mulla olikin vaatekaapillinen uusia pukuja. Perkele näiden rikkaiden paskiaisten kanssa.

Joten tässä sitä ollaan, maataan sängyllä puku päällä, kiillotetut kengät jalassa ja upouusi puvuntakki jossakin hevonkuusessa. Nostin pääni tyynyltä kuullessani koputuksen ovelta. Heilautin jalkani lattialle ja astelin putipuhtaan huoneen toisessa päässä olevalle mahonkiselle ovelle ja avasin sen nähdäkseni, kuka on päättänyt tuhlata kallisarvoista aikaani, mullahan olini niin helvetin tärkeää tekemistä.

Nimi: Harley

29.06.2019 23:46
{ Benji }

Verihommelin heitin kyllä puoliksi läpällä, mutta kaipa ideassa oli jotain itua. Meinaan, että ei minulla nyt mitään ehdottomasti sitä vastaan ollut. Olin sattumoisin ollut kaksi kertaa aiemmin vampyyrin puruleluna - vähän juu nipistää ja aiheuttaa melkoisen sotkun, jos torahampainen osapuoli hosuu, mutta paljon vähemmän dramaattista kuin kauhuelokuvien perusteella luulisi. Siispä punapään tarkistaessa, olinko tosissani, kohautin harteita leveästi. "Why not?" hymähdin rennosti. "Just try not to, you know, kill me while you're at it."

Olisi aika valitettavaa, jos vahingossa tulisi imetyksi kuiviin, mutta minulla oli sen verran luottoa Zaciin, etten uskonut hänen innostuvan liikoja. Liiasta innostumisesta puheen ollen, jollakin oli tuhmia mielessä. Zac ei ilmeisesti tarvinnut paljoa yllytystä, että ajatuksenlento lähti ylikierroksille, sillä jätkällä pyöri mielessä jonkin muunkin kuin veren imeminen. Meinasin tyrskähtää nauruun sitä kuunnellessa, mutta huvittuneisuuteni jäi leveän virneen tasolle.

"Well, guess you're just gonna go for it? Right here?" kyselin. Nääh, tuskin sillä niin hirveästi on väliä, hörppiikö hän tässä julkisella paikalla vai suljettujen ovien takana, kun koko paikka joka tapauksessa kuhisee vampyyreja. Ei tulisi shokkina kenellekään viattomalle ohikulkijalle, jos kukaan nyt edes sattuisi meitä täältä sivukujalta bongaamaan. Minulla ei ollut paljoa suojaamassa kaulaani, joten länttäsin vain havaijipaidan kauluksen alas. Anti palaa.

{ Gene }

Töllötin vain Costaa pää kallellaan, enkä oikein jaksanut yrittää sisäistää mitään, mitä blondin suusta tuli ulos. Päläpälä, sitä ja tätä, mitä väliä. Lievästi turhautuneena rypistelin kulmiani, kuin olisin tarpeeksi pistävällä tuijotuksella voinut hävittää miehen tuhkana tuuleen. Se taktiikka ei valitettavasti toiminut.

"Yeah. He's not. He's never home", töksäytin. Tarkalleen ottaen en minä tiennyt, missä isäukko hiihteli, eikä varsinaisesti liikuttanut. Ei häntäkään eikä äitiäkään kiinnostanut hittoakaan, missä minä olin luuhannut viimeiset kaksi viikkoa, että olinko kadonnut tai kidnapattu tai ehkä itkemässä viinapäissä sängynpohjalla, joten mitä minä rupeaisin hänen menojaan vahtaamaan. Mitä väliä.

Huokaisin raskaasti ja lähdin hyvästejä jättämättä ja ovea sulkematta hoippumaan takaisin sisälle, kuin unohtaen koko Costan olemassaolon. Pehmeä peti odottaa. Pehmeä ja kylmä ja yksinäinen. Ja uusi pullo, ellei kaappi ole jo tyhjä. No, aina voi hakea lisää viinikellarista. Viiniä viinin päälle, kunnes siihen hukkuisi.

Yhtäkkiä kompastuin eteisen käytävässä jalkoihini ja kaaduin rähmälleni. Kuului hirveä lasin pirstaloitumisen ääni, kun marmoriin osunut pullo hajosi palasiksi, ja hakksin nyrkillä maata niin lujaa kuin pystyin, takoen siihen kaiken vihani. "Jesus Christ", ähkäisin kyyneleissä, kun väsyin lyömiseen. Hartiat luimussa nyyhkin polvillani.

{ Calypso }

Calypso vilkaisi hitusen säälivästi Alistairiin. Poikarukka turhaan tuhlasi energiaansa, poispääsy saarelta ei ollut yksinkertainen hanke. Ei tosin mahdotonta, kuten suurin osa luuli, muttei vaivatonta. Toisaalta vanhus itse Vechnostin ylpeänä kasvattina ei automaattisesti ymmärtänyt, miksi ihmeessä kukaan haluaisi noin kovasti pois täältä. Vikansa kullakin paikalla, mutta kokonaisuutena saari oli melkoinen paratiisi. Taikaolennoille ei ollut olemassa toista yhtä varmaa turvaa. "No jopas", Calypso hymähti harmistuneesti. "Miksikä haluat lähteä? Etkö viihdy täällä vai kaipaatko jotakuta ihmsmaailmassa?"

Alistairin esittäessä vastakysymyksen noita vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Aika lentää niin valtavan nopeasti, vastahan oli ollut 1700-luku ja nyt jo oltiin vuoden 2020 kynnyksellä, uskomatonta. Ikinuorilla aikakäsitys tuppaakin olemaan hiukan erikoinen. "Liekö siitä reippaat kolmesataa vuotta. Oi voi, kylläpä vuodet vierivät", hän lopulta vastasi ja naurahti perään. "Koko ikäni toisin sanoen, synnyin täällä."

{ Charlie }

Hauskaa. Ihmiset pitivät hauskaa tai puhuivat hauskoja, Charlie oli kuullut siitä paljon. Esimerkeistä ja tarinoista huolimatta hän ei täysin ymmärtänyt koko konseptia ja sen tarkoitusta. Se vaikutti jopa kovin turhanpäiväiselle, vaikka toisaalta ihmiset vaikuttivat pitävän sitä korkeassa arvossa. Käsittämättä kunnolla, mistä Aidanin suuri innostus johtui, Charlie jäi paikoilleen tapittamaan, kun tulenhenki kävi ilmeisesti hakemassa jotakin naisjoukolta. Mies palasi mukanaan pieni, kapea sylinterinmuotoinen esine.

Ahaa, kyseessä oli savuke. Charlie kyllä tiesi entuudestaan, mitä tupakoiminen on, vaikkei siinäkään nähnyt logiikkaa. Hän tarkkaili hiljaa, kun Aidan opasti demonstroinnin kera, miten toimia oikein, ja miehen ojentaessa sytytetyn savukkeen sateenhengelle hän otti sen vastaan kuuliaisesti. Hetken aikaa Charlie vain piteli tupakkaa laihojen sormiensa välissä, katsellen sitä kuin tuntematonta kappaletta. Hieman jähmeästi hän asetti sen huulilleen, hengitti savua ja puhalsi ulos harmaan pilven. Jälkikäteen hän köhähti.
"En ymmärrä sitä", Charlie totesi värittömästi.

{ Salvatore }

Herra Castiglione tunsi sisimmässään syvää tyytyväisyyttä ja läikähdyksen lämpöä, kun huomasi pikkuruisen hymyn kohoavan lapsen suupielille. Tähän saakka poika oli ollut järkähtämättä haudanvakava - ei pilkahdustakaan ilosta, vain tiukkaa ja kurinalaista selviytymisvaistoa. Varmaankaan katujen kasvatilla ei ollut varaa näyttää tunnetilaansa ulospäin, ehkä hän koki sen riskinä tai heikkouden merkkinä. Salvatoresta oli miellyttävää, että poika kuitenkin uskalsi osoittaa hänen edessään jo hieman tunteitaan. Ennen pitkää, jos luottamus rakentuisi lujaksi, kenties hän pystyisi joku päivä olemaan täysin rehellinen ja avoin.

Lapsi jatkoi kysymällä, oliko hänet nyt velvoitettu vannomaan jokin vala. Herra Castiglione katsoi poikaa hieman hämillään, epävarmana siitä, oliko toinen aivan tosissaan. Luojan tähden, millainen mies olettaisi hädin tuskin kymmenvuotiaan lupaavan koko tulevaisuutensa mafialle? Ei suinkaan, sellaista olisi kohtuutonta odottaa pikkupojalta. Vihkimisriitti voitaisiin suorittaa vasta aikuisuuden kynnyksellä, vielä oli liian aikaista. "Of course not", Castiglione naurahti lievästi huvittuneena. "No, that can wait until you're grown up."

{ Tomás }

"Se on sillä selvä", tokaisin iloisesti. Viitoin viereisen pöydän asiakkaille vesikannua tuovalle tarjoilijalle, joka pian vipelsi luoksemme logolla varustellussa essussaan, muistikirja esillä ja kynä tanassa. Kera leveän hymyn latelin tilauksemme, kaksi kertaa brunssipanini, ja poju kirjasi sen pikaisesti ylös. Juomaksi otimme vielä sitruunalla maustettua jäävettä, se tekisi terää näin helteisillä keleillä.

Kun tarjoilija lähti viemään tilausta keittiöön, jäimme taas kaksinkeskiseen rauhaan. Nojasin leukaani rystysiini ja vain ihailin Jerryn upeaa naamaa, vieläpä kun auringonvalo osui siihen filmaattisesti. Havahduin haaveistani kuitenkin, kun se ehdotti meidän pelaavan ajankuluksi. 20 kysymystä, tuo teiniaikain ikivihreä klassikko. Mun kasvot kirkastuivat ja nyökyttelin innokkaasti. "Joo totta kai!" kajautin iloisesti. Oi että, tästä tulee hauskaa.

"Mä eka", varasin heti ensimmäisen vuoron ja virnistin ilkikurisesti. Mun mielessä pyöri ainakin tuhat kysymystä, osa vähän sellaisia, jotka oli aika rohkeita ensimmäisille treffeille, mutta voisihan pelin korkata jollain skandaalittomammalla. "Hmmm, jos alotetaan jostain kivasta ja helposta. Miten olisi ettääää... mistä sä oot kotoisin?"

{ Moustafa }

Kun perhosparvi lehahti ulos, huoneen peitteli kotoisa hämärä, vaikka verhojenraosta pilkistikin yön valoisuus. Harmi, että ne katosivat jo näin pian, niiden lepattelua oli hauskaa seurailla. Kuin transsissa käännyin viereeni Ravenin puoleen ja haukottelin leveästi, pyyhkäisten hiuspehkoa sivuun otsalta ja lösähtäen raajat velttoina patjaa vasten. "Sama", huoahdin syvään. Väsymys oli yltynyt sen verran, että voisin vaipua unten maille muutamassa sekunnissa.

Tummatukan kiittäessä uudelleen, kun sai jäädä yökuntiin, mun suupielessä vieraili lyhyt hymynkare. Huitaisin kättä rennosti, ilmoittaen, ettei tästä pikku palveluksesta ole mitään vaivaa. Kiva oikeastaan välillä jakaa sänky jonkun muunkin kuin viltin ja muumipehmon kanssa. "Kiitti ittellesi. Seurasta siis", hymisin tyytyväisesti. Tavut alkoivat puuroutua muminaksi, josta ei saa selkoa, ja unisena mun pää valui tyynyyn. "Kauniita unia", toivotin juuri ennen höyhensaarille matkaamista.

Nimi: Eggnat

29.06.2019 23:45
{ Matvei }

Hymähdin hieman yllättyneenä. Haistoinkin hänessä kenties hienoista eläimellistä tuoksua, mutta Vechnostissa se saattoi johtua mistä tahansa.
"No wonder... You are.. tough", sanoin kuin etsien sanoja päästäni. Englanti ei ollut äidinkieleni, joten se oli joskus hieman vaikeaa minulle. Nostin peukaloani, kun tyttö sihahti kivusta. Huoli välähti silmissäni, mutta en halunnut vaikuttaa liian välittävältä, joten laskin käteni ottamaan lisää tahnaa.
"...Does it hurt?", kysyin hiljaa ja lisäsin yrttiseosta tytön ohimolle. Voisin tarjota hänelle sidettä päähän, kun hän lähtisin. Keittäisin teetä tietenkin... Olihan hän auttanut minua.

Nimi: Sebarus

29.06.2019 23:45
{ Alistair }

Alistair nyökkäsi totisen jäykästi Calypson huokaistuun tokaisuun.
”Muutaman vuoden vain, luulisin”, hän sitten vastasi naisen kysymykseen. ”Olen käyttänyt sen koko ajan etsien keinoa pois täältä”, hän jatkoi.
Kirottu paikka, hän mietti heikosti potkaistessaan kiven polun syrjään.
”Entä sinä?” Alistair kysyi takaisin.

{ Aidan }

”Hahahaa!”, Aidan naurahti riemastuneesti ja pumppasi nyrkkiään kerran ilmassa. ”Tästä tulee hauskaa!”
Punatukkainen mies jäi hetkeksi miettimään, mitä Charlielle näyttäisi ensimmäisenä, kunnes näki baarin edustalla tupakoivat naiset. Hän lompsi reippaasti porukan luokse, pyysi lainaamaan tupakan, ja palasi Charlien luokse.

”Sää et oo varmaan koskaan kokeillut mitään ihmispaheita?” Aidan sanoi samalla kun sytytti tupakan koskettamalla sen päätä sormellaan.
”Se pistetään suuhun ja sit sää vedät savua sisään ja puhallat ulos. Näin”, hän ohjeisti ja näytti, miten se tehdään, sitten ojentaen sitä Charlielle.
”Kokeile. Siitä ei oo meille ees mitään haittaa.”

©2020 VECHNOST ★ - suntuubi.com