Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Peli on auki vain hyväksytysti liittyneille pelaajille ja heidän hahmoilleen, joihin voit tutustua Peli-otsikon alta löytyvästä Hahmot-linkistä. Saman otsikon alta löydät myös uutiset, jonne kirjaamme parhaillaan roolipelissä meneillään olevat tapahtumat. Kanssapelaajien kanssa jutellaksesi ja juonitellaksesi suuntaa chatroomiin.

miten pelaan ?

H A H M O N   N I M I

Kirjoita tekstisi tähän joko minä- tai hän-muodossa. "Käytä järkevää kappalejakoa!" sanon pelaajalle, ja pyydän häntä samalla ilmaisemaan puhetta äsken esitellyllä, tavallisesta tarinakirjallisuudesta tutulla tavalla. Toivottavasti kukaan ei luule olevansa ylivoimainen tai liikuttele muiden hahmoja ilman lupaa!

Muistakaa myös, että graafinen väkivalta ja seksuaalisuus (K-18), on ehdottomasti kielletty! Pelimme on virallisesti K-16, joten pelatkaa rajoituksen mukaisesti. Useamman hahmon roolaukset voi hyvin laittaa yhteen ja samaan viestiin. Hauskoja pelihetkiä!

<  1  2  3  4  5  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Harley

28.08.2019 13:55
T O M Á S

Hymyilin iloisesti Jerryn nautiskellessa konvehdista. Miehen syöttäessä mulle valkosuklaisen pallon nappasin sen sormien välistä hampaisiini, huokaisten onnellisesti, kun herkkupala suli suussani. Ehdin juuri ja juuri nielaista sen, kun Jerry jo kirjaimellisesti kiskoi mua seuraavaan kohteeseen, ja kompuroin nauraen mukaan viilettäessämme kohti kauempaa kantautuvaa, jazzahtavaa musiikkia. Pieni kokoonpano soitteli aukion laidalla heiluen hyväntuulisesti rytmissä. Biisi meni heti jalan alle ja napsuttelin sormiani sen tahtiin.
"Of course", suostuin innokkaasti, kun Jerry kutsui mua tanssimaan. Niiasin sievästi ennen kuin tartuin ojennettuun käteen. Muutamat bändin ympärille kerääntyneet katsojat vihelsivät kannustavasti meille, kun liihotin kavaljeerini kanssa keskelle aukiota, ja vastasin hurrauksiin leveällä hymyllä. En tiedä, oliko improvisoitu paritanssimme varsinaisesti mitään tiettyä tyylilajia, mutta joka tapauksessa oli hauskaa. "I'm used to dancing solo or in a group", totesin vauhdin pyörteissä. "But this is also really fun."

E U G E N E

"What can I do if ev'ry dame adores me? It's a blessing and a curse", Eugene tokaisi omahyväisesti, sipaisten siististi kammattuja ja sliipattuja hiuksiaan. Mitäpä komea nuorimies luontaiselle charmilleen mahtaa. Siinä oli etunsa, mutta toki varjopuolensakin. Oli rasittavaa, kun perässä juoksi rakkaudenkipeitä tyttösiä, jotka eivät tajunneet, että heidän kosiskelunsa oli turhaa vaivaa. Eugene ei nimittäin ollut järin kiinnostunut solmimaan pitkäaikaisempia saati syvällisiä suhteita.
Kun veli haukkui ilonpilaajaksi, Eugene tuhahti välinpitämättömästi. Hän kuitenkin kääntyi Jayn puoleen silmiään siristäen, kun poika lähti kuljeksimaan mukamas viattomana poispäin. Luojan tähden, miksi hänen pitää olla tuollainen maanvaiva? Eugene pyöräytti silmiään turhautuneesti. Jos tuo kiusanhenki nyt hankkiutuisi ongelmiin, isä varmasti valittaisi hänelle, miksei hän ollut pitänyt pikkuveljeään silmällä kuten isosisaruksen kuuluisi. Eugene harppoi välimatkan Jayhin kiinni nopeasti ja pysäytti hänet nappaamalla olkapäästä.
"Alright then, nitwit, you can come", hän ärähti. "But if ya make a fool of me, I swear to God, you're gonna regret it. So no funny business", hän saneli ehdot tiukasti, heristäen sormeaan Jayn naaman edessä. Jos pikkuveli aiheuttaisi harmeja, hänet passitettaisiin takaisin kotiin ennen kuin ehtii kissaa sanoa.
"Let's blouse." Eugene kulki Jayn kanssa reippaasti autoparkkiin, hyppäsi kalliin Cadillacinsa etupenkille ja odotti, että pikkuveli sai asetuttua pelkääjän paikalle. Eugene oli verrattain aloitteleva kuski, mutta oli revitellyt oottoria ahkerasti heti ajokorttinsa saatuaan ja oli hyvin itsevarma kyvyistään ratissa. Hän ohjasi heidät ulos vilkkaalle kadulle, kääntyi vasempaan ja lähti huristamaan syvemmälle kaupungin keskustaan.
"You're a bit young for a speakseasy, ain'tcha? Wouldn't maybe an ice cream bar be more fittin' for a kid like you?" Eugene totesi ja mulkaisi veljeään pilkallisesti. Ironista kommentoida toisen ikää, eihän hän ollut itse hädin tuskin vuotta vanhempi - vaikka kyllä oli olevinaan kovin paljon fiksumpi ja kypsempi. Joka tapauksessa hän ei tiennyt, halusiko viedä veljeä salakapakkaan. Voisi joutua kiipeliin, jos ratsia yllättäisi.

Nimi: Corpiet

27.08.2019 16:35
{Jeremiah}

Naurahdin huvittuneesti Tomin silmäillessä kojuja silmät kiiltäen. Suloista sinänsä kuinka paljon joku voi innostua pienistäkin asioista. Annoin suosiolla muodomuuttajan kiskoa mua perässään samalla silmäillen ohi kiitäviä kojuja kiinnostuneesti. Mistäs sitä tietää jos sattuisin vaikka bongaamaan jotain itselleni syntymäpäivälahjaksi?
Vilkaisin Tomia kysyvästi pysähtyessämme, mutta hämmentyneisyyteni suli huvittuneisuudeksi huomatessani miehen kädessä olevat suklaamakeiset. Avasin kuuliaisesti suuni tuon tarjotessa lämpimänruskeaa suklaapalloa. Poimin sen Tomin sormista varoen ja suljin silmäni nauttien suklaan mausta. Yleensä mä en tykkää mistään näin makeasta, mutta tämä oli selvästi poikkeus. Virnistin nielaistuani makeisen ja poimin pussista valkosuklaalla päällystetyn pallon ja painoin sen Tomin huulille hymyillen huvittuneesti: "open up."
Yhtäkkiä kuulin musiikkia kauempaa ja tarrasin jälleen kiinni Tomin käteen kiinni. Virnistin tuolle ilkikurisesti ennen musiikin suuntaan suunnistamista. Saavuttuamme pienelle aukiolle jossa joku paikallisista orkestereista oli soittamassa nopeatempoista, hieman swingin tyylistä kappaletta. "Care to dance?" kysäisin virnistäen Tomille iloisesti ja tarjoten kättäni.

{Jaime}

Vai että oli Juniorilla tylsää? No se voidaan kyllä korjata. Virnistin nojaten olkaani viereisen rakennuksen tiiliseinään.
"Goin' to paint the town red, huh. Try not to get another gold-diggin' birdie runnin' after you, will ya?" vastasin hymähtäen ja silmäillen samalla vieressä kulkevalla kadulla käveleviä ihmisiä. Mutta, se oli tosiaan ärsyttävää kun Gene oli päättänyt taas leikkiä jonkun naikkosen tunteilla ja jos tämä nimenomainen nainen sattui olemaan yhtään jääräpäisempi, saisi velipoika itselleen varjostajan joskus useammaksi viikoksikin. Toisaalta se oli myös huvittavaa seurata vierestä kun Gene menetti hermojaan, mutta silti.
"Aww, why not?" vastasin Juniorille mutristaen huuliani, "you're such a killjoy sometimes Tails, you know that, right?" Noh, jossei velipoika suosiolla suostuisi ottamaan mua mukaansa, pitää kai koittaa vanhaa, mutta toimivaksi todettua taktikkaa.
"Well, guess I gotta go and wander 'round here and hope I'll find somethin' intrestin' to do. Who knows, maybe I'll find some trouble", vastasin kohauttaen olkiani ja suunnaten kohti kujan uloskäyntiä turhia kiirehtimättä. Kujan päähän päästyäni vilkaisin taakseni ja heilautin kättäni ennen matkan jatkamista. Katsotaan tarttuuko Gene syöttiin.

Nimi: Harley

25.08.2019 23:13
A M B R O S E

Hän on vihdoin kotona, turvassa, sylissäni. Hyvänen aika, en tiedä, miten uskaltaisin enää koskaan päästää häntä silmistäni tämän kaiken jälkeen. Huojennuksen ja huolen sekamelska oli niin suuri, että sain hädin tuskin hengitettyä, mutta se tuntui hyvin toissijaiselle murheelle. Rutistin Noelia käsivarsissani äärimmäisen lujaa, antaen hänen itkeä olkapääni märäksi, silitellen hänen hiuksiaan rauhoittavasti. Yksikään aiempi halauksemme ei ollut tuntunut näin tärkeälle, enkä millään halunnut irrottaa, kun Rebecca pyysi minua perääntymään hetkeksi.
Vetäydyin taaemmas, pitäen yhä sormeni lukittuna Noelin sormiin. Vasta silloin tajusin, että hänen selkäpuolensa oli verenpunainen. Se levitti joka sopukkaani kauhun väristyksiä ja vilkaisin Rebeccaan hätäännys silmissäni kiiluen. "Are you injured? Hurt?" parkaisin hiljaa ja hain katsekontaktia Noeliin. En ollut juuri avuksi, kun Rebecca asetteli hänet makaamaan lattialle tutkimuksia varten, seurasin vain vierestä pahoinvoivan näköisenä. Onneksi, vaikkakin outoa, ei merkkejä vammoista ollut ainakaan ulkoisesti, ei mustelmia, ei käytännössä naarmuakaan. Rebecca ei sanonut, että olisi syytä kiidättää häntä hoidettavaksi, joten oletin, ettei ollut huolta myöskään sisäisitä vaurioista. Mistä hirveät veritahrat sitten olivat peräisin?
Yritin tasoitella hengitystäni, jotta pystyisin kunnolla keskittymään Noelin kertomukseen, kun hän alkoi selittämään tapahtumien kulkua. Istuin tiiviisti Noelin kylkeä vasten lattialla, silittäen kevyesti hänen kämmentään ja varmuuden vuoksi tukien häntä, jos häntä alkaisi vaikka heikottamaan. Tarinan edetessä kurtistin kulmiani mietteliäästi. Tavallaan kaikki kävi jotenkuten järkeen, mutta jätti silti selittämättömiä aukkoja, varsinkin sen, miten Noel oli päässyt tänne pelastajansa luota. Tuskinpa hän nimittäin naapurissa asui, olisimme muuten kuulleet tästä heti. Olikohan tämä joku voimakas maagi, jos oli onnistunut parantamaan hänet? Ja miksi tuo nimi, Mizu, kuulosti kummallisen tutulle?
"Thank goodness you're alright. When you go find her, I'm coming with you. I owe her my thanks too", huokaisin kiitollisesti. Mizu, kuka ikinä lieneekään, ansaitsi kaikki kiitokseni Noelin auttamisesta ja hänen henkensä pelastamisesta. Tarjoaisin varmasti jotain vastapalvelusta. Nyt ei tietenkään ollut sopiva aika lähteä etsimään yhtään ketään - Noel tarvitsisi ensin lämpimän kylvyn, puhtaat vaatteet ja kunnon yöunet.
Aioin ehdottaa, että hoitaisimme Noelin valmiiksi yöpuulle, mutta pysähdyin huomatessani Rebeccan järkyttyneet kasvot, joiden ilme näytti hyvin kärsivälle ja säikähtäneelle. Käännyin naisen puoleen kysyvästi sekä hämmentyneenä. Onko jokin vialla, vai itkeekö hän vain silkasta helpotuksesta? "Rebecca? What's wrong?" kysyin hieman varoen. Epämääräinen aavistus siitä, että jokin on pahasti pielessä, kiristi vatsaani. Toivoin, että olisin väärässä sen suhteen.

G E N E

Mulkoilin synkeästi Costaan olkani ylitse, yrittäen pitää kasvoni jotenkuten piilossa suoralta katseelta. Tuijotin miestä mahdollisimman pistävästi, kuin katseen voimalla ajaen hänet tiehensä loikoilemasta minun sängystäni. Valitettavasti mokoma ei vaikuttanut olevan hievahtamassa yhtään mihinkään, vaikka käskettiin.
Ai että nyt minut on kutsuttu kunniavieraana puljusi avajaisiin? Salli minun nauraa. Tuhahdin pilkallisesti. "Thanks for the friendly gesture, but I'm not particularly interested in attending your cute little party", vastasin kyyniseen, ivaavaan sävyyn. Pidä kaikessa rauhassa tyhmät pippalosi. Äiti ja isä varmaan osallistuvat mielihyvin, mutta minua et saa sinne houkuteltua. Olin vannottanut itselleni, etten astuisi enää ikinä siihen rakennukseen, ja aioin pitää kiinni päätöksestäni.
"Now, if you don't mind", korotin ääntäni lujaa ja käännähdin ärsyyntyneesti Costan puoleen, marssien hänen eteensä vihaisesti, "get out of my house." Osoitin sanojeni tehostamiseksi suoraan ovea. Olin saanut tarpeekseni miehen venymisestä ja vanumisesta, ja hänen oli korkea aika alkaa laputtaa. Jos ei, kärsivällisyyttäni tuskin kestäisi enää kauan.

B E N J I

"Boo hoo", totesin epäempaattisesti Zacin voivotuksiin kultaunelmiensa murskautumisesta ja virnistin pirullisesti. Ei sillä, että yrittäisin pahuuttani hieroa suolaa miespolon haavoihin, mutta huumorini sattuu olemaan hieman sieltä loukkaavammasta, ronskimmasta päästä. Vitsailulla olen kyllä ansainnut aika monet selkäsaunat vuosien mittaan, mutta naurut olivat silti sen arvoista. Pitäähän sitä leikkiä kestää.
"Hey, I don't have to prove anything to a punk like you", hymähdin kera vinon hymyn ja potkaisin uudelleen Zacin reittä. Oikaisin itseni sohvalla istumaan ja siitä seisomaan, venytellen käsiäni leveästi ja haukotellen maireasti. Voi pojat, kello taitaa olla aamuyön puolella. Sitä voisi painua kohta nukkumaan. Väsymystä pahempaa oli tosin tämä selväpäisyyden tuoma tuska.
"Ughh, soberness is killing me", ähkäisin ohimoitani hieroen. "One day on rehab is one day too much", jaoin viisaan mottoni. Varastojen tyhjyydelle pitää tehdä jotain ja vähän äkkiä, koska jos joudun kitkuttelemaan toisenkin päivän tällä tavoin, menettäisin järkeni. Onneksi rahaongelmaani ratkaisuna on nyt Zacin ystävällisesti lahjoittamat kolikot, eiköhän sillä summalla jotain irtoaisi.
"So what's next? You wanna bunk here this night orrr? Or do you vampire folks only sleep during the day?" kysyin, koska pelkkä mukavien juttelu alkoi tylsistyttää. Jos emme keksisi mitään parempaa tekemistä, voisin aivan hyvin painua pehkuihin. "You can have the sofa if you want, I can sleep on the floor. That is, if you don't insist to spoon with me", virnuilin kiusallani.

Nimi: Sonya

23.08.2019 22:23
T I N O

Tuijottelin rennosti kattoa, seuraillen sen monimutkaisia, taiteellisia kuvioita, vilkaisten vain välillä sivusilmällä pikkumafioson suuntaan. Hah, teesalonki olisikin hyvä ajatus eläkepäiville, täytyy laittaa muistiin! Eiku helvetti, eihän vampyyreilla taida pahemmin eläkettä vertyä. Varsinkaan tässä pahaisessa mafiassa, kuten tuli huomauttua...

En liikauttanut eväänikään poistuakseni. Parempaakin tekemistä varmasti olisi, mutta suoraan sanottu olin liian utelias. Halusin tietää, mistä eilisessä oli oikein kyse. Lisäksi olin juuri nyt sen verta ikävällä tuulella, etten viitsinyt päästää Geneä kuin koiraa veräjästä. En kuitenkaan lähtenyt lellipennun kiekutteluun ja masisteluun mukaan, vaan pysyin letkeänä ja hyväntuulisena.

"Actually my 'tea salon' is nearly ready. The opening is next Friday, and I've reserved the biggest VIP lounge for you and your parents", totesin leppoisasti, enkä suinkaan valehdellut. Genen pakettiin sisältyi myös mahdollisuus tutustua oman asuntoni puoleen, mutta jätetään se nyt toistaiseksi mainitsematta.

Z A C H A R Y

Kurtistin kulmiani hämmentyneenä Benjin ottaessa kullan puheeksi. En ollut maininnut erikseen, että olin jäänyt aina hopea- ja pronssisijoille. En kuitenkaan ehtinyt ihmetellä asiaa enempää, sillä täytyi iskeä vikkelästi takaisin piikittelyyn. "Oh c'mon", murahdin töytäistessäni nyrkillä Benjin jalkoja.

"I was about to finally get the gold! But well, then I turned into a vampire and disappeared from the human world", selitin kiihkeästi. Olisinkohan jo hallitseva maailmanmestari, jos se penteleen outolintu ei olisi vienyt minua mennessään? Ei sillä, että olisin päivääkään katunut vampyyrin perään lähtemistä. Siitä seurasi pelkkää hyvää.

"Keep on talking and I'm going to actually believe you'll prove that one day", lisäsin vielä, kun Benji toistamiseen vannoi voivansa rökittää minut. Ehkä korttipeleissä korkeintaan.

Nimi: Sonya

23.08.2019 22:07
R E B E C C A

Hymyilin Ambroselle uupuneesti hänen napatessa astiani. "Thank you", kuiskasin hiljaa miehen perään, katsoen hänen loittonevaa selkäänsä huolestuneena ja murtuneena. Jos Noel todella poissa, jos hän todella ei enää ikinä palaa luoksemme... Miten hän ikinä selviää siitä?

Ambrosen ystävällisestä kehotuksesta huolimatta en lähtenyt kapuamaan rappusia yläkertaan mennäkseni lepäämään makuuhuoneeseen, vaan raahustin ikkunan viereiseen lukunurkkaan, asettuen mahdollisimman mukavasti vanhalle divaanisohvalle. Katseeni harhaili lasiruutujen läpi kauas pihamaalle. Sade hakkasi jo neljättä päivää saarta taukoamatta niin voimalla, että kasvit olivat painuneet surkeina kasaan. Taivaan kiitos keräsin oman satoni talteen jo viime viikolla, vaikkei se nyt suuri ilon pilkahdus ollutkaan.

Säpsähdin rajusti pirstoutumisen äänen rikkoessa sateen säestämän hiljaisuuden ja loikkasin sydän pamppaillen pystyyn. Tajutessani, mitä juuri oli tapahtunut, rynnistin pää kolmantena jalkana eteiseen Ambrosen ja Noelin vierelle. "You're alive Noel, thank God, you're alive!" nyyhkin rutistaessani Ambrosen hartian yli retkottavaa kättä.

Tunnemyrskyni kuitenkin tyyntyi vakavuuteen, kun havaitsin suurin hädän ystäväni syvänsinisissä silmissä. "Ambrose, please let go off him for a second", pyysin lempeällä, mutta äärimmäisen vaativalla äänellä - 'lääkäriäänellä', niin kuin Noel aina sanoi. Siitä kuulema tiesi, että oli tosi kyseessä.

Ambrosen irrottauduttua katseeni kiinnittyi ensimmäisenä Noelin verellä sotkeutuneeseen urheilupaitaan. Tumma väri levittäytyi selvästi hartioiden suunnasta alaspäin - verta oli tullut runsaasti pään tienoilta. Ohjasin tunturihaukan makaamaan selälleen lattialle, kun vedin käyttökelvottoman paidan hänen päänsä yli.

Olin varautunut näkemään jotain huolestuttavaa - mustuneita alueita, merkkejä sisäisestä verenvuodosta, vaurioutunutta luustoa. Likaa lukuun ottamatta Noel oli kuitenkin fyysisesti täysin koskematon ja kulmani rutistuivat hämmennyksestä.

Miten tämä on mahdollista? Näkyni perusteella hänen olisi pitänyt loukkaantua kuollettavasti. Verestä päätellen hän ei ollut välttynyt putoamiselta. Kuka hänet oli parantanut ja miten?

"Noel, I need you to tell me what happened. Where have you been for four days?" kysyin vakavana tuijottaessani syvälle miehen hätäisiin, eksyneisiin silmiin.

N O E L

Muutaman ohikiitävän sekunnin ajan koin oloni hylätyksi. Olin yksin pimeydessä. Käteni tuntuivat hapuilevan pelkkää tyhjää. Kuulin vain holtittoman sydämeni sykkeen, kun paniikki ei suostunut laantumaan, vaan voimistui voimistumistaan. Itkin kuin pieni poika, joka on heitetty keskellä sotatannerta - lohduttomasti, täysin toivottomasti ja ehtymättömästi.

Lopulta kylmään käteeni kuitenkin osui jotain lämmintä ja pehmeää. Tuttua ja turvallista kättä seurasi tuttu ja turvallinen ääni. "Ambrose", inahdin heikosti. Kun rakkaani sulki minut syleilyynsä, paniikki suostui lopultakin väistymään. Hitaasti hätä vaihtui rauhaan ja yksinäisyys läheisyyteen. Olen kotona. "Rebecca", nyyhkäisin kuullessani naisen äänen läheltäni ja puristin heikosti hänen kättään. Myös Rebecca on täällä. En tiedä miten, mutta minä ihan todella olen Aurinkolahdella.

Hitaasti jyskytys päässäni rauhoittui ja aloin erottamaan ääriviivoja ympärilläni. Lopulta makasin selälläni lattialle, katsellen Ambrosen väsyneitä, itkuisia kasvoja. Voi miksi näytät tältä, miksi rakkaani näytät niin maasi myyneeltä? Mehän puhuimme nukkumisen tärkeydestä, ja sinä lupasit lopettaa ylityöt. Sinä lupasit.

Kuullessani Rebeccan puhuttelevan minua pakottauduin vääntäytymään istumaan, vaikka se sai huimauksen aallon iskemään ylitseni. Katsoin brunettea hämmentyneenä. "What do you mean four days? I saw you less than two days ago", totesin kulmat syvässä kurtussa.

"Noh, wait... No. So it's been four days already...", mumisin ohimoitani hieroen, kun pätkivä muistini suostui jälleen palauttamaan mieleeni muistikuvat patikoinnista ja sen traagisesta lopusta. "I've been at a woman's house... I think. Mizu's house. I'm not sure, she wasn't there when I woke up", yritin selittää.

"I... I was hiking, in the mountains. There was a woman, Mizu, walking with me, a brunette just like you, Becca. Suddenly I stumbled... And fell down a few meters and passed out, I guess", muistelin parhaani mukaan. Muistikuvat kohtalokkaasta pudotuksesta saivat kylmät väreet juoksemaan selkärankaani pitkin. En itsekään käsitä, miten olen yhä hengisssä.

"I believe Mizu saved me somehow and took me to her house... Argh, I panicked and ran away before I even said thanks! I need to find her!" tajusin yhtäkkiä ja häpesin suunnattomasti käytöstäni. Varmasti Mizu olisi ollut nukkumassa jossain viereisesti huoneista, jos olisin viitsinyt tarkistaa sen sijaan, että menin paniikkiin ja sekoilin tieni ulos.

"I have no idea, how I got here tough... I just suddenly found myself at the bea... Rebecca, are you okay?" Sekava selostukseni keskeytyi, kun huomioni kiinnittyi ystäväni järkyttyneeseen ilmeeseen. Hetki sitten ehtyneet kyyneleet valuivat jälleen valtoimenaan hänen kasvoillaan ja nainen piti kättään kasvojensa edessä, katsoen minua sydäntä särkevästi.

Nimi: Harley

23.08.2019 18:19
T O M Á S

"I'm glad that we agree", sanahdin kera välkehtivän hammashymyn. Jes, toiset treffit luvassa. "So it's settled, then? Maybe next friday night? My rehersal ends around 6pm. You could pick me up from the theater", ehdotin innolla jo päivämääriä ja kellonaikoja seuraavalle tapaamiselle. Ensi viikolla kalenterini oli buukattu melko täyteen, koska teatterin syyssesonki oli aukeamassa ja valmistauduimme täyttä häkää Kesäyön unelman ensi-iltaa varten, mutta perjantai ei olisi hassumpi idea.
Jerry maksoi laskun herrasmiesmäisesti puolestani. Pyyhkäisin vielä suupieleni ennen kuin nousin pöydästä ja seurasin reipasta tahtia deittiäni ulos ravintolasta. "Aww, I wanna know what the surprise is already", valitin kärsimättömästi, kun Jerry sanoi, että ylläri saisi odottaa vielä muutaman tunnin. Ilkeää kiusata minua tällä tavoin. Torilla kiertely kuulosti kuitenkin erittäin kivalle, joten en vastustellut, vaan menin mukana.
Käsi kädessä saavuimme vilkkaalle keskustorille, joka tulvi puheensorinasta. Värikkäiden kojujen edustoilla parveili asiakkaita. Vilkuilin ympärille uteliaasti, tutkaillen katseellani, mitä täällä kaupiteltiin. Myynnissä oli kaikkea maan ja taivaan välillä alpakasta kudotuista villapaidoista luomuna kasvatettuihin tomaatteihin. "Hey, that looks nice!" hihkaisin ja kiskoin Jerryn perässäni söpön herkkukojun luokse.
Esillä oli kasapäin erilaisia leivonnaisia ja makeisia. Muffinssit, kakkupalat ja lakunauhat toivat veden kielelle, mutta parhaalta näyttivät suklaakarkit. Kauaa miettimättä pyysin myyjää antamaan sekoituksen suklaita. Maksoin kolikolla ja otin pussukan vastaan kiittäen. "We just talked about chocolate, so I thought this is fitting", sanoin leveästi hymyillen. Kävellessämme eteenpäin kaivoin yhden kiiltäväkuorisista konvehdeista esiin ja työnsin sen Jerryn huulten eteen. "Taste it", kehotin iloisesti.

E U G E N E

"Boredom", Eugene vastasi veljensä uteluihin naama peruslukemilla. Hän nojaili seinään rennosti, seuraten pääkadulla kulkevia ihmisiä katseellaan, ja puhalsi tupakansavua ulos suupielestään. "Figure I'd go out and paint the town red", hän kertoi suunnitelmistaan venytellen harteitaan verkkaisesti kuin uninen kissa. Hän ei vaikuttanut olevan järin innoissaan, vaikka puhui lähtevänsä juhlimaan kaupungille, vaan sävy oli tylsistynyt. Viikonloppu toisensa jälkeen oli rutiinia: kiertelyä autolla, eläviä kuvia, samat vanhat huvitukset. Välillä sitä kaipaisi jotain uutta ja jännittävää.
"And you?" Eugene kysyi ja vilkaisi Jayta päästä varpaisiin kuin epäilisi veljen ryntäävän heti pahantekoon, kunhan hän kääntäisi selkänsä. "Try stay outta trouble. But don't even dream 'bout taggin' along. No way I'm takin' you with me", hän sanoi painokkaasti, koska pystyi jo aavistamaan, että Jay kinuaisi lupaa päästä mukaan.

Nimi: Corpiet

23.08.2019 17:38
{Jeremiah}

"I, Jeremiah Brooks, would love going on a second date with you, Tomás Garner", vastasin mahdollisimman teatraalisilla eleillä varustettuna. Tosissaan, en malttaisi odottaa seuraavaa tapaamistamme, mutta eihän tämäkään päivä suinkaan ole vielä lopussa. Ei tosiaankaan, päivä on vasta alkanut.
Viittasin tarjoilijan pöytään kun olimme syöneet ja maksoin laskun hymyn kera ennen pöydästä nousemista. "C'mon Tom, we've got few hours to burn before the surprise and I heard that there is some sort of a special day at the marketplace", kehoitin miestä nousemaan ilkikurinen virne naamallani. Nappasin tuon käden omaani johdattaen tuota toria kohti lähes pomppien innostuksesta. Tästä tulisi kivaa, nimittäin mikään ei ole niin mukavaa kuin vain kierrellä kaikkia kojuja, eikä ole edes pakko ostaa mitään.

{Jaime}
Siirsin pistävän katseeni siihen henkilöön, joka kehtasi tulla häiritsemään vallan mukavaa juttutuokiotamme. Tunnistaessani tämän kyseisen henkilön mafian kultapojaksi hartiani rentoutuivat huomattavasti, mutta jäin mulkoilemaan minulle tuntematonta mafialaista kylmästi. Ja paskat, minäkö muka kakara? Palataan pari vuotta taaksepäin, kuka hhäipy kesken korttipelin koska hävisi?
"Oh, shut it. It even wasn't my fault this time, he was the on startin' a fight", vastasin pyöräyttäen silmiäni turhautuneena. Tuhahdin siistien takkini asentoa miehen ripoteltua minut ovesta ulos.
"Aww, I love you too Tails", vastasin virnistäen Juniorille. Puistin päätäni huvittuneesti pyyhkäisten lehden pois vampyyrin olkapäältä. Uskomatonta kuinka äkkiä tähänkin paskiaiseen voi tottua ja kuinka siedettäväksi se kiukutteleva pikkupoika oli kasvanut.
"So, what brings ya out here, huh?" kysyin kallisten päätäni kiusoitteleva virne edelleen naamallani. Jos hyvin käy, saatan pystyä härnäämään Junioria lähtemällä sen mukaan.

Nimi: Harley

23.08.2019 16:17
T O M Á S

Nam, sitruunan ja valkosuklaan kombo kuulosti ihanalle. Harmi, etten voisi maistaa sitä, jos kerta olivat lopettaneet tuotannon. Herkkunälkääni helpottaakseni rouskutin viimeistä puoliskoa paniinistani ja hörppäsin päälle loput jäävedestäni. Olimme saaneet yhteisvoimin tuhottua kaikki tarjottimen antimet aika nopeaa tahtia.
"Sound? Does music count? If it does, I guess I have to choose the majestic ending of One Day More from Les Mis", hymähdin unelmoiden. Ne harmoniat iskevät suoraan sieluun. "Buuut if music doesn't count, I'd definitely go for the sound of waves. I've always loved the sea. It's the most relaxing thing ever to chill at the beach and just listen", kerroin kakkosvaihtoehdostani. Aaltojen kuohu on yksi kaunein ääni universumissa. Tylsää, että kesä oli taittumassa kovaa kyytiä syksyyn. Tulisi ikävä aurinkoa ja rantahiekalla pötköttämistä.
"Okay, last question!" heläytin innostuneesti ja hieroin käsiäni yhteen. Kaksikymmentä kysymystä oli hujahtanut ohitse tuosta vaan. Kyllä se aika rientää, kun on hauskaa. Rykäisin kurkkiani, suoristin ryhtini ja ojensin käteni juhlallisesti kohti Jerryä. "Would you, Jeremiah Brooks, consider going on a second date with me based on this experience?" kysyin dramaattiseen ääneen leveästi hymyillen.

E U G E N E

Eugene seisoskeli kadunkulmassa hotellin edustalla. Kuudentoista vanha nuorukainen vilkuili välinpitämättömästi ohi kulkevia ihmisparvia. Harvinaisen hiljainen ja tylsä perjantai. Ehkä pitäisi viedä Ford ajelulle kaupungin ympäri tai lähteä klubille tanssimaan. Tuurilla voisi törmätä tyttöporukkaan, josta saisi viihdytystä loppuillaksi.
Eugene oli sytyttämässä tupakkaa, kun kuuli lähistöltä tutun äänen. Hän pyöräytti turhautuneesti silmiään. Jaahas, taas sitä mennään. Hän työnsi savukeaskin takaisin takin sisätaskuun, käännähti kannoillaan ja käveli kohti sivukujaa. Siellä pikkuveli, kukas muukaan, oli tulossa ulos hotellin sivuovesta ja juuttunut haastamaan riitaa yhdelle tunnetusti äkkipikaiselle ja arvaamattomalle mafialaiselle. Oli hilkulla, ettei Eugene jatkanut matkaa vihellellen ja jättänyt Jayta selviämään ongelmistaan omillaan, mutta raskaasti huokaisten hän päätti mennä pistämään nahistelun poikki.
"Evening, gentlemen", nuorukainen tokaisi tyynesti suunnatessaan itsevarmasti sivukujan perukoille kaksikon luokse. Hän oli tarpeeksi pitkä, jotta pystyi nojaamaan lyhyehkön mafiamiehen hartiaan ja katsomaan alaspäin häneen. Kivinaamainen ukko mulkaisi häntä vihaisesti, ei todellakaan tykännyt keskeytyksestä. "Leave him alone, would ya? He's only a brat", Eugene tuhahti viitaten adoptioveljeensä.
Ukkeli ei ollut tyytyväinen, mutta synkeästi mumisten pisti puukkonsa pois esiltä ja lähti lampsimaan tiehensä. Kai hän meni kiusaamaan jotakuta itsensä kokoista. Kummallinen hyypiö, Eugene tuumasi katsoessaan hänen peräänsä nyrpeästi. Vaarallista touhua lietsoa tappeluita jäsenten kesken, vaikka vastapuolena nyt olikin tällainen epävirallinen tapaus. Typerää joka tapauksessa, koska kummisetä ei ilahtuisi, jos joku omista pojista mukiloisi ex-orpoa suojattiaan.
Eugene kääntyi Jayn puoleen vakavalla naamalla, mutta selvästi ärsyyntyneenä. "How 'bout you don't get in trouble for a change?" hän kysyi kuivaan, sarkastiseen ääneen, ja kaivoi esiin sytkärin. Pian savuava tupakka roikkui hänen suupielestään. "I tell ya, you're a real nuisance, Di Censo", nuorukainen piikitteli hivenen vitsikkääseen sävyyn. Vaikka heidän suhteensa alku oli ollut toivottoman kankea, muutaman vuoden mittaan hän oli jopa jollain tasolla kiintynyt tuohon maanvaivaan. Uskomatonta, mutta totta.

Nimi: Corpiet

22.08.2019 20:27
{Jeremiah}

Hymyilin huvittuneesti Tomin pörröttäessä hiuksiani. Noh, jos se niin paljon rakastaa mun tukkaa, niin senkun leikkii sillä, mä en panis pahaksesi. Itseasiassa se on ihan mukavaa kun joku haroo mun hiuksia tai lettittää niitä.
"Chocolate, huh? Well, I ate this white chocolate mixed with citron and it stole my heart. Unfortunately they stopped making that chocolate, and I've thought it since then", vastasin huokaisten haaveilevasti. Kirpeä sitruuna sekoitettuna makeaan valkosuklaaseen oli taivaallinen yhdistelmä.
"Well what about your favorite sound? Mine has to be the sound of the rain hitting window", jatkoin omalla kysymykselläni tunkien viimeisen paniininpalan suuhuni.

{Jaime}

Katsoin kiinni paiskattua ovea virnistäen leveästi. Huh, näyttää siltä että pikkumafioso ei ole kovin hyvä häviäjä. Puistin päätäni kerätessäni kortit lattialta ja tunkien ne takaisin taskuuni. Jännä että kun Juniori pelaa pokeria, se rentoutuu huomattavasti normaaliin verrattuna. Vois melkeen sanoa että se oli jopa miellyttävää seuraa. Hymähdin itsekseni asettuessani takaisin tuolilleni kirjani kanssa. Sanoisin että Genelle tuli huono olo kun Isopomo palaisi parin tunnin päästä. enhän mä pokeriseuraani pulaan jättäisi.
~~~
Tuijotin uhmakkaasti edessäni seisovaa vampyyria. Tuolla oli se sama säälittävä virne naamallaan ja toinen käsi piteli puukosta kiinni. Ja mähän en tuolle paskiaiselle oo antamassa yhtään mitään että pääsisin sen ohi.
"Don'tcha understand that I don't owe ya anythin'?" murahdin vampyyrille tuijottaen tuota kylmästi silmiin. Mä en alottaisi tappelua, mutta en myöskään antaisi tuon iskeä ilman mitään seuraamuksia joos tuo kävisi päälle. Jännitin hartiani jo valmiiksi kun tuo otti muutaman askeleen eteenpäin sadistinen kiilto silmissään.

Nimi: Harley

22.08.2019 13:41
T O M Á S

Hymyilin ilahtuneesti, kun Jerry sanoi itsekin viihtyvänsä. Tunne ei siis onneksi ollut yksipuolinen. Lupailut "yllätyksestä" saivat uteliaisuuteni huippuunsa. Minulla oli omat veikkaukseni ja mututuntumani, mitä se mahtaisi olla, mutta enhän voinut varmaksi sanoa, olinko oikeassa. Jännitys nousi äärimmilleen.
Kun seuraavan kysymyksen yhteydessä hän iski lisää flirttiä pöytään ja kehaisi mua komeaksi, henkäisin imarrellusti ja poseerasin kauniisti kuin musta näpsittäisiin valokuvaa Voguen kanteen. "I know I'm gorgeous", naureskelin vitsilläni. Oli siinä kyllä totuuttakin. Yhdessä välissä mun itsetunto oli laahannut aika lähellä pohjamutia, mutta nykyään olin erittäin tyytyväinen omissa nahoissani.
"Well, when you came to the rescue I knew you'd be my knight in shining armor and I almost cried tears of joy. And my second thought obviously was like 'omigosh he's so cute and pale, his hair is so snowy'", kuvailin ensitapaamisemme aikaista ajatuksenvirtaani kera välkehtivän hymyn. Olin ollut myyty ensimmäisestä sekunnista saakka. "And swoosh just like that I fell totally in love with your hair. It's white and fluffy and soft like a cloud", fanitin Jerryn hiuksia täysin ihastuneeseen ääneen ja kumarruin eteenpäin, että ylsin silittelemään ja pörröttämään valkoista päälakea.
"Oh right, where were we?" palasin pilvilinnoistani takaisin maan pinnalle iloisesti naureskellen. "Hmm, what's your favorite type of chocolate? I'm a sucker for anything disgustingly sweet so I'd have to say white or milk chocolate", valikoin tällä kertaa satunnaisemman, kevyemmän kysymyksen. Kas kummaa, heti suklaasta puhuessa karkkihammasta alkoi kolottamaan.

E U G E N I O

Keskittyessään tiiviisti kortteihinsa Eugenio ei enää edes kiinnittänyt kovasti huomiota siihen, että inhoksui vastapelaajaansa täydestä sydämestään, ja jopa melkein pystyi nauttimaan pelistä. Jay sai nopeasti kiinni jutun jujusta, mutta kokemuksellaan poika onnistui lyömään hänet kahdesti, mikä sai Eugenion kasvot loistamaan voitonriemuisella, omahyväisellä hymyllä. Hän oli satavarma myös kolmannen erän voitosta ja itsevarmasti laski korttinsa esille. Hänen naamansa venähti pettymyksestä, kun Jay yllätti täydellisesti lyömällä eteensä värisuoran.
Voittiko muka tuo kakara? Miten hän pystyy häviämään jollekulle, joka on typerämpi kuin kulkukoira? Tämä ei ole reilua. Ihan varmasti häntä oli huijattu. Kiukku velloi Eugenion sisässä ja hän kiristeli hampaitaan äärimmäisen turhautuneena, pystymättä sietämään Jayn tyyntä, tyytyväistä ilmettä. Raivoissaan poika viskasi korttinsa lattialle, pomppasi ylös tuolistaan ja tuijotti naama punoittaen uutta verivihollistaan. "Beginner's luck", hän tuhahti halveksuvasti, ennen kuin marssi myrskyn merkkinä ulos huoneesta ja pamautti oven perässään kiinni niin, että ikkunat helisivät. Se siitä pokerinpeluusta.

Nimi: Corpiet

21.08.2019 21:00
{Jeremiah}

"Honestly? And you go and call me evil, you little devil", huudahdin hiljaa ja nostin käden rinnalleni muka järkyttyneenä. Se varmaan sais mut hulluksi jos mä en sais jotain kutinaa loppumaan, loppujen lopuksi kyseisellä alueella olisi varmaan oikeen mukavat raapimajäljet.
Kohotin kulmiani tutun virneen noustessani takaisin naamalleni. "I've got to say, I quite enjoy this date", vastasin räpäyttäen silmiäni suloisesti. "Honestly, I'm really glad that we're here and I think this is good place to say that I've got a surprise for you later", jatkoin virneen vain levetessä.
"Okay, my turn. Let's see... What did you think of me when we first met? I was of course worried at the first glance, but could appreciate the handsome lad I saw there", esitin kysymyksen jälleen vinkaten Tomille flirttailevasti.

{Jaime}

Laskin katseeni Juniorin käsiin tämän sekoittaessa pakkaa ja jakaessa kortteja kuunnellessani tarkkaan joka sanaa. Vaikka vaikutinkin aiemmin epäkiinnostuneelta, pidin huolen että sain painettua joka sanan mieleeni. Epäilin, etten olisin heti saamassa Pikkupomoa takaisin korttien pariin kuhan hän päättäisi että tämä pelisessio riittäisi. Nostin kortit käteeni, patarouva ja herttakolmonen.
"So, what you've got?" kysyin koittaen pitää yllä mahdollisimman neutraalin ilmeen. Vastapäätäni istuvan pojan laskiessa värin pöydälle virnistin hiukan läntätessäni ruutuvärisuoran eteeni. "Guess I won this time, huh?" vinoilin vetäessäni pöydällä olevat tinasotilaat itseäni kohti. Pakotin naamani takaisin neutraaliksi alkaessani sekoittaa korttipakkaa jälleen.

Nimi: Harley

21.08.2019 18:13
G E N E

Inhon väristykset kiipivät selkääni pitkin. Minä olin rukoillut polvillani? Vilkaisin järkyttyneesti taakseni Costaan, joka näytti niin helvetin tyytyväiseltä itseensä, mutta käänsin pääni nopeasti, koska en halunnut hänen saavan lisää iloa kasvojeni räikeästä punoituksesta. Miksi, miksi, miksi? Miksi humalainen minäni ei osannut pysyä housuissaan? Miksi kaikista henkilöistä juuri Costa? Purin hampaita yhteen hermoraunion partaalla ja puristin piironginlaatikkoa kaksin käsin. Oli hilkulla, etten viskannut sitä raivoissani ulos ikkunasta.
Costa kuitenkin ilmoitti hilpeästi, että koko juttu olikin pelkkää vitsailua. Haha, ei naurata. Ei tämäkään ollut loistava vaihtoehto, että olin ilmeisesti vaatinut päästä nukkumaan Costan kainaloon - joka johtuu vain laittoman isosta määrästä alkoholia elimistössäni, en selvinpäin koskaan alentuisi sellaiseen -, mutta ainakin sain hieman henkäistä helpotuksesta. Isä tai äiti eivät varmaankaan olleet saanet selville viinalla läträämisistäni, pieni plussa. Silti olin luultavasti nolannut itseni Costan edessä täydellisesti. Tavallaan olin onnellinen, etten muistanut eilisiltaa. Voin vain potkia Costan matkoihinsa ja teeskennellä, ettei tätä sotkua koskaan tapahtunut.
"Well, guess that's that. Now you can go back to planning your tea salon or whatever you're up to", totesin tylysti, edelleen selkä käännettynä Costaan päin. Sävystäni tihkui jälleen iva ja pilkka, aivan kuin pari kuukautta sitten, kun ensi kerran mies sepitti typeristä ravintolaunelmistaan. Painukoot takaisin rakkaiden bisneksiensä pariin. En jaksanut katsoa hänen naamaansa.

B E N J I

"Wow", totesin kuivasti, kun Zac kertoi nostalgisoiden isukistaan, joka oli ilmiselvästi hänen idolinsa ainakin vapaaottelun saralla. Kiva, että kaikkien isät eivät ole täysin mulkkuja. Huulillani keinahteli kuitenkin huvittunut hymy siinä katsellessa Zacin silmissä tuikkivaa paloa ja vimmaa. On aika siistiä, kun ihmisillä on joku asia, joka oikeasti saa ne syttymään. Sellainen intohimojutska. Ei kyllä mitään käryä, mille sellainen tuntuu. Meikäläiselle kaikki on aina ollut vaan haahuilua, dokaamista ja huumerallia. Ei mitään pitkän tähtäimen tavoitteita.
"All that trouble and pain and you didn't get a gold not even once? Pathetic", piikittelin leikilläni siitä, ettei kansainvälisissä matseissa ollut irronnut kultamitalia. Eihän hän sitä sanonut ääneen, liekö yritti pimittää kakkoseksi jäämistä, mutta noukin tiedon hänen ajatuksistaan helposti. "But I guess silver's not half bad", lisäsin vielä perään ystävällisemmin, töytäisten punapäätä jalallani. Hopea ei ole häpeä.
"Still could beat your ass, though", totesin velmusti.

T O M Á S

Repesin järkyttyneeseen nauruun. "That's not annoying, that's pure evil. Is this your malicious side?" hekotin leveästi virnistäen. Se tunne, että on aivastamassa hetkenä minä hyvänsä, on aivan käsittämätöntä kidutusta, joka on vastoin kaikkia kohtuuden ja etiikan lakeja. En soisi edes pahimmalle vihamiehelleni sellaista kohtaloa (no okei, ehkä pahimmalle, mutta muut voisi säästää). "I would curse my sworn enemies with an itch that wouldn't go away if you scratch it violently. God, that'd drive me crazy."
Pidin pienen mietintätauon samalla, kun mutustin isoa palaa leivästä. Sen nielaistuani naamani suli ovelaan virneeseen. Ristin käteni ja nojailin leukaani rystysiini, räpyttäen ripsiäni viehkeästi. "Are you happy you decided to go on this date with me?" kysyin uteliaana. Odotin totta kai myöntävää vastausta. Olisi aika ikävä yllätys, jos Jerry sanoisikin, että treffimme ovat suuri virhe. "As far as I'm concerned, I'm definitely very, very pleased", vastasin omasta puolestani kera lämpimän hymyn.

E U G E N I O

Eugenio tuhahti pilkallisesti. Eihän tuollainen tyhmä katulapsi tietenkään osannut mitään pelata, turha luulo. Todella kiva, että hän pääsisi opettamaan kädestä pitäen kaiken perusteista alkaen. Poika sekoitti pakkaa ärsyyntyneesti, kunnes jakoi kortit, kaksi molemmille. Sen jälkeen hän aloitti tylsistyneeseen äänensävyyn lyhyen luennon yleisistä säännöistä ja panosten asettamisesta, selosti läpi värisuorat ja täyskädet.
"Got it?" hän kysyi nyrpeästi tiivistelmänsä päätteeksi. "We'll use my toy soldiers as chips", hän jatkoi, kävi keräämässä tinasotilaansa ja asetti ne kasaan pöydälle heidän väliinsä. Varsinaisia pelimerkkejä saati rahaa ei ollut käden ulottuvilla juuri nyt, joten ne kelpaisivat korvikkeeksi harjoittelua varten.
"I'll start", Eugenio sanoi keskittyneesti käynnistäessään pelin.

Nimi: Harley

20.08.2019 23:14
A M B R O S E

Surullisesti suupieleni nykäisivät alaspäin, kun Rebecca vastasi myöntävästi, vaikka olisin kuinka halunnut lohduttaa häntä hymyllä. En saanut sellaista väkisinkään kasvoilleni, joten vain puristin naisen olkapäätä lujaa, yrittäen viestiä rohkaisua ja tukea. "Me too", totesin hiljaa. Emme kumpikaan saaneet Noelia mielestämme hetkeksikään, se oli selvä.
Kävelin parin metrin päähän ikkunaruudun ääreen, tähystäen hajamielisesti ulos. Viime päivinä järkyttävät rankkasateet olivat riivanneet koko saarta, enkä tiennyt miksi, mutta säässä oli jotain hyvin omituista. Luonnoton ei ollut järkevä kuvaus, koska eihän sateessa voinut varsinaisesti olla muuta kuin luonnollista, mutta silti en karistanut tunnetta, että jotakin oli pielessä. Sade ei hellittänyt käytännössä edes muutamiksi minuuteiksi, joten pahoin pelkäsin, että jos tämä tahti jatkuisi, joet ja järvet tulvisivat hillittömästi. Siitä seuraisi harmeja.
Havahduin synkeistä mietinnöistäni, kun Rebecca kertoi yrityksistään ennustaa - jopa kristallipallolla, jollaista en edes tiennyt hänen omistavan. Tunsin rajun pistoksen sydämessäni. Olin liikuttunut, että hän yritti niin kovasti ja periksiantamattomasti, mutta olin huolissani, palaisiko hän loppuun. En kuitenkaan voisi kieltää häntä jatkamasta, koska tiesin, että aivan kuin minä, ei mikään estäisi häntä yrittämästä löytää Noel, keinolla ja hinnalla millä hyvänsä. "You should rest at least for a little bit longer", sanoin. "I understand how important your efforts are, and I'm very thankful, but I don't want to see you become exhausted. Maybe you should try to get more sleep? Maybe I should, too."

Olin jo harkitsemassa takaisin makuuhuoneeseeni suuntaamista, sillä tunti tai pari lisää unta ei todellakaan tekisi huonoa. Ennen sitä halusin auttaa Rebeccaa jollain tavalla, joten nappasin hänen astiansa kera pikkuriikkisen, vaisun hymyn. Astioiden tiskaaminen olisi vähintä, mitä voin tehdä. "I'll clean them up for you", sanoin, viittoen päälläni häntä menemään lepäämään yläkertaan.
Kuljetin astioita keittiön puolelle, mutta en ehtinyt edes puoliväliin, kun yhtäkkiä terassilta kuului juoksuaskeleita. Käännähdin kohti juuri ajoissa nähdäkseni, miten ovi lensi rymisten auki ja joku syöksyi sisään sellaisella vauhdilla, että kaatui suoraan lattialle. Aluksi olin hämilläni, kuka tämä vettä valuva vieras on, kunnes äkillisesti tajusin. Suuni loksahti auki järkyttyneesti, ja pudotin lautaset ja kupin otteestani. Särkymisen ääni soi korvissani.

"Noel!" kiljuin täyttä kurkkua rynnätessäni hänen luokseen, liukuen polvilleni lattialle. Täristen tartuin hänen kylmiin käsiinsä, puristaen niitä äärettömän tiukasti, kuin peläten hänen katoavan ilmaan, jos en pitäisi kiinni tarpeeksi kovasti. Sydämeni pamppaili, kun huolen ja helpotuksen sekamelska myllersi päätäni. Silmäkulmiini puski onnenkyyneleitä, jotka valuivat holtittomasti alas leualleni. Hän on oikeasti tässä.
"You're here, you're really here", mumisin tukahtuneesti samalla, kun rutistin Noelin halaukseen, painaen pääni hänen hartiaansa ja silittäen hänen märkiä hiuksiaan. En voinut uskoa sitä todeksi - kaikkien etsintöjen jälkeen hän vain ilmestyy tyhjästä kahvilaan. Minua ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä kiinnostanut lainkaan, miten hän oli selittämättömästi päässyt tänne. Tärkeintä oli, että hän on turvassa.

Nimi: Sonya

20.08.2019 22:42
R E B E C C A

En ollut juurikaan nukkunut Noelin katoamisen jälkeen, ja sen kyllä huomasi. Elämää suuremmat silmäpussit varjostivat kasvoni vieraiksi ja kehoni oli niin uupunut, etten muistanut koskaan olleeni fyysisesti näin loppu. Päässäni kuitenkin jyskytti jatkuvasti, kun ajatusten virta ei ottanut loppuakseen. En antanut sen loppua, vaikka alitajuntani pyysi minua vähän väliä lopettamaan.

Muistelin tuskaista näkyä Noelin kuolemasta kerta toisensa jälkeen. Katsastettuani paikan, josta veriset jäljet olivat löytyneet, olin äärimmäisen varma, että kyseessä oli juurikin Noelin putoamispaikka. Vuoristossa toki on satoja samankaltaisia kallionharjanteita, mutta silti. Minne Noel olisi siitä siirtynyt ja miten? Verijäljet eivät johtaneet mihinkään, eli hän ei ole voinut itse raahautua pois. Joku on siirtänyt häntä, mutta kuka ja minne? Miksei Noelin löytäjä ole reagoinut katoamisilmoituksiin? Miksi, voi miksi näin piti edes tapahtua?

Hätkähdin tuntiessani käden olallani ja rekisteröin vasta nyt Ambrosen läsnäolon. Epätoivoinen katseeni kääntyi miehen suuntaan. "Yeah", vastasin heikosti. Katsoin rakkaimman ystäväni uupuneita, surun murtamia kasvoja ahdistuksen vallassa.

Nousin sitkeästi seisomaan, korjaten sieltä täältä nakerrellun aamupalan jämät yhdelle lautaselle, asetellen kupposia edes takaisin ilman päämäärää, kädet täristen. "I used three hours trying to predict more possible deaths, in case Noel dodged his fate and the way of possible death has changed... Even digged my old crystal ball out, tried to re-watch Noel's fall. I started getting weary so I had to take a break but I promise I'll be back at it soon", selitin, yrittäen pakottaa itseeni tarmoa ja intoa.

N O E L

Tuntui kuin olisin kellunut vedessä. Olo oli huolestuttavan kotoisa, jotenkin pehmeä. Voisin kuvitella pilvissä loikoilemisen tuntuvan tältä, jos se olisi mahdollista. En olisi halunnut avata silmiäni. Antakaa minun jäädä tähän. Ei ole kylmä eikä kuuma, ei nälkä eikä väsymys. Kaikki on hyvin. Vai onko? Tuntui kuin joku olisi huutanut kaukaa vastarannalta jotain, yrittäen epätoivoisesti tavoittaa minua. Hitaasti keinunta muuttui levottomammaksi, kunnes lopulta luulin hukkuvani myrskyyn.

Silmäni rävähtivät auki ja ponkaisin istumaan, tuijottaen eteenpäin näkemättä tai kuulematta hetkeen mitään. Hitaasti aistini alkoivat rekisteröidä asioita ympäriltäni. Silkkiset lakanat. Hämärä huone. Tuulen kahina avoimen ikkunan edessä heiluvissa verhoissa. Sade. Peilipintoja pahoinpitelevä rankkasade. Loputtomia sinisen sävyjä.

Sininen? Katseeni kiinnittyi sinisiin verhoihin ja niiden aaltoilevaan liikkeeseen. Tämän sinisen olen nähnyt jossain muualla. Jonkun päällä. Kuka kumma... Aivan. Se nainen vuorilla. Hänen sininen leninkinsä.

Samassa muistikuvat tulvivat päähäni sellaisella nopeudella, että hetken aikaa tuntui, kuin päässäni olisi pimennyt taas. Olin patikoinut vuorilla aamuyöllä. Häirikköakka oli liittynyt seurakseni. Mizu... Mizu oli vedenhenki, viimeinen alkuperäinen päähenki. Olimme jo melkein huipulla, kun... putosin.

Hitaasti katseeni laskeutui syliini. Sydämeni alkoi hakkamaan villisti, kun tajusin tuijottavani veren punaiseksi värjäämää paitaa. Jos olen Mizun luona hoidettavana, miksei minua ole kääritty liinoihin? Miksei vaatteitani ole vaihdettu? Miksi olen yksin? Missä olen?

Paniikkikohtaus hyökkäsi kimppuuni varoittamatta. Ei se ollut ensimmäinen kerta, olinhan kärsinyt paniikkihäiriöstä aina silloin tällöin kilpailukausilla. Tämä oli kuitenkin erilainen. Tämä oli täysin hallitsemattomissa. Se iski niin kovaa, etten saanut henkeä. Sydämeni tuntui supistuvan kokonaan pois, kun näkymätön häkki puristi sen kasaan.

Loikkasin ylös sängystä vain romahtaakseni alas kyljelleni, kun jalat eivät kantaneetkaan. Väkisin vääntäydyin ylös ja puskin ulos huoneesta. Silmäni juoksivat holtittomasti vieraita seiniä pitkin. Käytävät tuntuivat jatkuvan joka suuntaan. Missä olen? Missä on koti? Missä Ambrose? Rosie. Rose. Rose Cafe. Koti.

Lähdin juoksemaan käytävää pitkin, kyyneleet vyöryen pitkin poskiani. Muutaman mutkan verran jaksoin, kunnes romahdin jälleen alas, raapien kynsilläni kylmää marmorilattiaa. "Please, let me home. Let me home, I wanna go to Rosie, please, where is he?" nyyhkin ja anelin, kuin itse Jumala olisi seisonut edessäni kuuntelemassa.

Yhtäkkiä tajusin puristavani käsissäni hiekkaa. Meri pauhui taustalla levottomana rankkasateen hakatessa selkääni niin lujaa, että iho tuntui menevän mustelmille. Pääni rävähti ylös adrenaliinin vallassa ja hahmottaessani missä olin, lähdin pinkomaan hiekkalla suoraan kohti Aurinkolahtea, jossa rakkaan kahvilan ääriviivat häämöttivät jo. Yritin kaikin voimin muuttua tunturihaukaksi, jotta olisin voinut lennähtää kotiin muutamalla siiven lyönnillä, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Havainto pahensi paniikkitilaani entisestään, kuin uusi pala vapauttani olisi riistetty.

Pamahdin ovesta sisään niin vauhdilla, että muutaman askeleen kuluttua olin jälleen lattialla, mutta tällä kertaa tutulla ja turvallisella sellaisella. Päässäni jyskytti uuden kolahduksen ja viimeiset voivani vieneen juoksun jäljiltä, enkä kyennyt näkemään eteeni, vaikka aamuaurinko paistoi ikkunoista suoraan ylleni.

"R-rosie? Becca? I-I'm home, please... Please help, I... Help", nyyhkin surkeasti, etsien käsilläni jotain mistä ottaa kiinni.

Nimi: Harley

19.08.2019 22:47
A M B R O S E

Kuin luoti, sikeän uneni lävisti terävästi vertahyytävä kiljaisu. Sydän rinnassani takoen hätkähdin hereille, tuijottaen makuuhuoneeni pimeässä Rebeccaa, joka sänkyni eteen kumartuneena ravisteli harteitani lujalla otteella. Kaikki väsymys kaikkosi kuin taikaiskusta ja olin täydessä valmiudessa sekunneissa, kun huomasin rajattoman epätoivon ja hädän ystäväni kasvoilla. En silti osannut aluksi muuta kuin ponkaista istumaan ja pidellä tiukasti Rebeccaa käsivarsista, yrittäen saada selkoa itkunsekaisista sanoista.
"What?" parkaisin hiljaa, silmäni leviten järkytyksestä. Eihän se voinut olla totta. Noel voi hyvin, hän oli terve kuin pukki, olinhan tavannut hänet viimeksi vasta toissapäivänä. Hän oli ollut hyväntuulinen, vaikka kuuma loppukesä ärsytti häntä. Oliko hän ajautunut vaaraan? Oliko hän vakavasti loukkaantunut? Pahat aavistukset kuristivat kurkkuani ja hetken tuntui, etten saa vedetyksi henkeä. Mutta nyt ei saanut panikoitua. Piti toimia.

Heitin peiton päältäni lattialle ja hyppäsin pystyyn, tunkien kengät nopeasti jalkaani ja rynnäten portaikkoon. Kyyneleet polttelivat silmäkulmiani, mutta ilmeeni oli jähmettynyt päättäväiseksi, ja sydän hakkasi niin, että kuulin jyskytyksen korvissani. "Do you know where he is? Do you have any idea?" kysyin tiukasti samalla, kun riuhdoin takkia t-paitani ja pyjamahousujen päälle. Rebeccan mukaan näyssä Noel oli pudonnut alas jyrkältä kallionkielekkeeltä - kuvaus väänsi vatsaani inhottavasti -, joten keksin vain yhden loogisen vaihtoehdon. Vuoristo.
"I'll go search the mountains. We’ll find him. I promise. We’ll find him", vakuuttelin, vaikka ääneni värisi, ja puristin Rebeccan harteita jonkinlaisena rohkaisuna. "Look for the Guard, wake up the neighbors. Tell them that this is a life-threatening emergency and we need all the help we can get immediately", annoin ohjeita mahdollisimman selkeästi ja tyynesti. Jos tässä on tosi kyseessä, pitäisi hälyttää virkavalta, naapurusto ja kaikki muut, jotka voisivat auttaa etsinnöissä.
"We'll find him", toistin ties kuinka monetta kertaa ennen kuin syöksyin ulos ovesta. Ei ollut aikaa hukattavaksi, joten muutin muotoni lennosta gepardiksi ja kaikin voimin lähdin pinkomaan Suurvuorelle, yliannostus adrenaliinia virraten suonissani. Oikaisin polulta metsikköön välittämättä siitä, kuinka oksat piiskasivat kasvojani ja okaat viilsivät turkkiani. Rauhallisen pintani alla kupli ääretön huoli ja pelko, mutta en suostunut sen ottavan valtaa enkä antanut vauhtini hidastua, vaikka kilometrien jälkeen lihakseni valittivat. En silti tuntenut uupumusta enkä kipua; en lepäisi, ennen kuin Noel olisi varmasti turvassa.

Loikin yli kivenlohkareiden, karjuen Noelin nimeä uudelleen ja uudelleen, yrittäen nähdä edes vilahduksen liikkeestä tai ihmishahmoista. Ei ketään, ei ristin sielua, vain ääneni säikäyttämä lintuparvi. Öinen vuoristo oli aavemaisen äänetön, ja loputtomaan huhuiluuni vastasi ainoastaan oma kaikuni. Pystyin kuvittelemaan minuuttien vilisevän, kellon tikittävän kuin aikapommi. Etsintä vei itäiseltä rajalta länteen, mutta turhaan. Hyödytöntä.
En tarkalleen tiedä, kauanko kiersin ympäriinsä, mutta aamuauringon kivutessa puunlatvojen yläpuolelle voimistani oli jäljellä vain rippeet. Korkealla kallionharjalla vaihdoin ihmishahmoon, purskahtaen lohduttomimpaan itkuun, jota olin ikinä itkenyt. Puhki juoksetut jalkani eivät enää kantaneet, vaan pettivät allani, ja lyyhistyin maahan. "Noel! I'm here! I will find you!" huusin niin kovaa kuin keuhkoistani pystyin. Maisema pysyi edelleen vaiti.
Se oli pahaenteisin koskaan kuulemani hiljaisuus.

Neljättä päivää raastavaa, sietämätöntä epätietoisuutta.
Ennen pitkää minun oli ollut pakko palata kertomaan epäonnistumisestani Rebeccalle, joka myös oli haahuillut koko yön Noelin perässä. Vartioston partiotkaan eivät onnistuneet paikantamaan Noelia - eivät elossa, eivät kuolleena. Mikä karmivinta, ainoa johtolanka oli vuoristoalueelta seuraavana päivänä löytyneet melko tuoreet veriläiskät, joiden alkuperästä ei kuitenkaan ollut varmuutta. Muuten ei ollut jälkeäkään, joka viittaisi häneen, kuin hän olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Noelin talossakaan ei ollut mitään vihjettä siitä, mitä oli tapahtunut. Tämä kuitenkin sai minut sinnikkäästi uskomaan, että toivo ei ollut menetetty. Niin kauan kuin ruumista ei löytyisi, en lopettaisi etsintöjä.
Katoamisen jälkeen olin kiertänyt tauotta ympäri saarta, joka ikisessä kylässä ja kaupungissa. Uutisoin tapahtumista kaikkiin Vartioston päämajoihin, neuvostolaisille sekä kenelle tahansa muulle, joka voisi millään keinolla auttaa. Jaoin vastaantulijoille katoamisilmoituksia ja ripustin niitä kymmenittäin rakennuksiin, seiniin, pylväisiin. Sana tragediasta kiiri nopeasti, mutta silminnäkijöitä ei ilmaantunut.
Sisimmässäni ymmärsin, miten toivotonta tämä kaikki oli. En kuitenkaan voisi luovuttaa.

Kun kahvila oli suljettu, se tuntui luonnottoman tyhjälle ja hiljaiselle. Rose Cafén ovet pysyisivät kiinni, kunnes Noelin tilanteeseen saataisiin selkoa, ja paikalliset ymmärsivät, ettei Rebecca voisi tämän kaiken keskellä murehtia työnteosta. He kaikki rakastivat Rebeccaa, tienoon parhaan kahvilan emäntää ja kylän omaa parantajamestaria, ja olivat pahoillaan hänen puolestaan. Vaikka olin kiitollinen heidän osanotoistaan, seläntaputuksistaan ja myötätuntoisista katseistaan, en voinut olla turhautumatta, kun he suhtautuivat asiaan kuin Noel olisi jo julistettu virallisesti kuolleeksi. Sitä paitsi pelkkä empatia ei toisi häntä ehjänä kotiin.
Neljäntenä aamuna kävelin raskain askelin alakertaan. Olin nukkunut taas pari kolme tuntia, nekin katkonaisesti ja painajaisten riivaamana. Väsymys oli uskomatonta, mutta huoli Noelista niin valtavan suuri, etten edes kiinnittänyt univajeeseen kovin paljoa huomiota. Hieroskelin ohimoitani ajatuksiini uponneena, havahtuen vasta kahvilatilan ovensuussa siihen, että Rebecca istui yksikseen erään pöydän äärellä, hartiat lysyssä ja katse teekupin pohjassa. Hän oli yleensä niin aurinkoinen ja iloinen, tulvillaan energiaa. Hänen näkemisensä näin surullisena riipaisi.
Harkitsin hetken, pitäisikö minun olla häiritsemättä häntä, jos hän kenties haluaisi olla rauhassa. Päätin kuitenkin varoen kävellä peremmälle. "Morning", sanahdin hiljaa, kun pysähdyin hänen viereensä. Vaikka en halunnut lannistaa häntä entisestään, en voinut olla kuulostamatta vaisulle ja apealle. Toisaalta pirteyden teeskenteleminen olisi ollut vielä pahempaa, eikä edes tapaistani. "Are you thinking about him?" kysyin, pyrkien olemaan lempeä, vaikkei hienovaraisuus ole bravuurini. Käteni laskeutui hellästi ystäväni hartialle.

C H A R L I E

Nykäys. Varoittava tuntemus, että jossain jokin suuri muutos on tapahtunut. Kuin tuulen suunta vaihtuisi.
Charlie muisti etäisesti tuon oudon, epäilevän pistoksen, mutta viime kerrasta oli kovin kauan, monta vuosikymmentä. Hänen katseensa nousi autiosta puutarhasta korkeaan lasikattoon, jonka takana purjehti ja pyörteili hitaasti nousevan auringon purppuraksi, vaaleanpunaiseksi ja kultaiseksi värjäämä pilvimassa. Aamu koitti. Jollekulle päivä oli kuitenkin juuri laskenut.

Edes tietäessään, mitä tämä merkitsi, ei Charlie kyennyt aistimaan itsessään hätää tai huolta; pikemminkin kaikki vähäinenkin tunne haihtui, jättäen hänet pelkäksi ontoksi kuoreksi. Hänen kasvonsa olivat jähmeät, vailla väriä ja ilmettä, ja silmissä lasittunut kiilto, kun hajamieliset askeleet ohjautuivat kohti vedenhenkien siipeä, tutun oven luokse.
Kapean käytävän perimmäisen makuuhuoneen oven, siron ja vedensinisen, edessä hän pysähtyi hievahtamattomaksi. Kirjaimet olivat hävinneet hopeisesta laatasta, jossa vielä aiemmin tänään oli lukenut vedenhengettären nimi. Charlien laihat sormet kohosivat sipaisemaan metallia. Jäisen kylmä.

Minuutin tai kymmenen kuluttua Charlie antoi oven liukua auki, astuen sisään ja seisahtuen kynnykselle.
Valkean silkin ja pellavan keskellä makasi tuntematon nuori mies. Marmorinen iho vasten tummanruskeita hiuksia. Hän oli levollinen, syvässä unessa, horroksessa oikeastaan. Niin täysin liikkumatta ja koskematon, että häntä olisi hyvin voinut erehtyä luulemaan kuolleeksi. Sitä hän ei kuitenkaan taatusti ollut.
Aavistus oli osunut oikeaan. Viimeinen viidestä ikivanhasta alkuperäisestä luonnonhengestä oli historiaa. Vedenhenkien äiti ja luoja oli korvattu. Hän oli vasta äsken ollut heidän luonaan, mutta nyt arvaamatta tiessään, niin kuin vesi valuu sormien välistä ja katoaa olemattomiin kuivan ja janoisen maan nielaistessa sen. Charlie ei parkaissut, ei edes inahtanut. Hän vain tuijotti sieluttomasti muukalaista paikalla, joka oli ennen kuulunut Mizulle. Jostain epäloogisesta syystä hän ei kai ollut aidosti uskonut, että Mizu voisi koskaan kuolla pois. Se oli kaukainen, hämmentävä ajatus. Yhtä omituinen kuin yrittäisi väittää merten ehtyvän ja jokien virtaustenkatkeavan, koska niin kuin ne, Mizu oli ollut ikuinen ja muuttumaton. Ainakin tähän saakka.
Kasvot eivät värähtäneet, mutta Charlien kalpealle poskelle valui kyynel. Yksi, kaksi ja tuhat.

Ulkopuolella satojen pilvien rykelmät kerääntyivät suuremmiksi, niiden värit haalistuen ja vaihtuen kauniin heleästä harmaaksi, myrskyisäksi ja synkäksi. Kaikki alkoi pienistä pisaroista, joka yltyi tihkuksi. Pian uskomaton rankkasade vihmoi maahan. Taivaskin itki sateenhengen mukana.

Nimi: Corpiet

19.08.2019 21:15
{Jeremiah}

Tunsin pienen virneen nousevan kasvoilleni kuunnellessani Tomin vastausta. Selvästi joku nautti biletyksestä. Ymmärsin kyllä, tosin mulla mahdollisesti saattaa mennä vähän turhan helposti mikä vaan kurkusta alas, ja sehän vaan kasvattaa adrenaalin himoa ja seuraavana aamuna onkin helvetillinen krapula ja kasa selittämättömiä haavoja.
"Well, I admit it, I have pretty nasty temper and sharp tongue when I'm angry, but I calm down as fast as I get angry", myönsin kohauttaen olkiani ja tunkien lisää paninia suuhuni. Minkäs mä temperamentilleni voin, perinyt sen äidiltä.
"What mildly annoying curse do you wish you could curse people with?" esitin kysymykseni päättäen, että keskustelu kaipaisi vähän kevennystä. "I would curse people to have the feeling that you're going to sneeze, but like, all the time."

{Jaime}

Pyyhin voitonriemuisen virneen naamaltani kääntyessäni jällen kasvokkain Juniorin kanssa. Se anto loppujen lopuksi kumminkin periksi suhteellisen helposti. En pitänyt mitään kiirettä astellessani tuolille, jolle Pikkupomo minua niin innokkaasti viittoi. Nautin voitostani täysin rinnoin laskeutuessani samettiverhoilulle tuolille.
Annoin pikkumafioson ottaa korttipakan pidätellen virnettä kurissa. Jollakin on selvästi hermot kireällä. Mistäköhän se johtui?
"I've seen few of the guys playin' poker few days ago, and I think I understood some of it, but it's the game we're gonna play. So no, I haven't played", selitin tasaisella äänellä Juniorille. Valmistauduin jo sietämään minkä tahansa nälväisyn tuo heittäisi, sillä mä todellakin halusin oppia pokeria.

Nimi: Sonya

19.08.2019 19:02
T I N O

Pitihän se arvata. Pikkumafiosolla ei ollut minkään sortin muistikuvia eilisestä. Voi luoja mikä työmaa tästäkin tulisi... Huokaisin syvään ja hieroin ohimoitani kuin uupunut yksinhuoltajaisä. Lempeyteni oli kulutettu viime iltana aika lailla loppuun, enkä enää jaksanut säästellä, vaan aloin surutta heittelemään teräviä veitsiä.

"Well, you called me over and then I fucked you harder than ever before 'cause you begged for it on your knees", totesin aurinkoisesti ja katsoin Genen suuntaan pirullinen virne huulillani, silmistä paistaen täysi turhautuminen koko mieheen. Kun vampyyrin ilme valahti entistäkin surkeammaksi, jos se nyt oli mahdollista, en kuitenkaan viitsinyt kiusata reppanaa enempää.

"Chill, just kidding", totesin ja heittäydyin rennosti retkottamaan selälleni, ristien käteni pääni taakse. "I came to see your dad but found you instead, drowning on whiskey in the hallway", kerroin totuuden rauhoittelevasti. "And you didn't want to be alone, so I stayed over for the night, and no, we did not have sex this time, even though you were very eager to do so", lisäsin, arvaten mafioson vesan päässä vilisevät kysymykset.

Z A C H A R Y

Silmissäni välähti jo hetkellisesti vaarallinen liekki, kun hetken aikaa luulin, että Benji oli tosissaan valmiina osoittamaan kamppailutaitonsa. Tajusin kuitenkin miehen ilmeestä, että kyseessä oli silkka vitsi, eikä hän tainnut harrastaa kamppailulajeja ollenkaan. Hitto, olisi mahtavaa päästä pitkästä aikaa ottelemaan ihan kunnolla. Ainoa vampyyriksi muuttumisen huono puoli oli, ettei kenestäkään varsinaisesti ollut enää mitään vastusta.

"Mixed martial arts, that's my life", vastasin hymyillen, katsoen jonnekin kaukaisuuteen kuin silmieni edessä olisi kelautunut video urani huippuhetkistä. "My dad took me to watch him fight when I was old enough to walk, and there was no going back", jatkoin, silmät innosta kiiluen. Se oli ollut parasta ikinä.

"I was a reigning six-time Canadian champion when I was still a human", kerroin ylpeänä. "And I've got quite a few medals from the World Championships also", lisäsin, kun tärkein meinasi unohtua. Kulta oli jäänyt saamatta, ja sekös harmittaa.

Nimi: Sonya

19.08.2019 18:25
V E D E N H E N G E N K U O L E M A

Yleensä kesä ja aurinko tuovat pitkän talven jälkeen hymyn ihmisten huulille, mutta nuoren tunturihaukan elämässä vaikutus on täysin päinvastainen. Lämpöasteiden kohotessa kolmenkymmenen asteen pahemmalle puolelle Noel Pennrose vaipui luonteelleen tyypillisesti epätoivoon. Trooppiset yöt aiheuttivat niin suurta pään vaivaa, ettei miehestä lopulta kuulunut ulos kuin marinaa ja valitusta. Ainoa, jolla enää riitti hermoja kitinän kuuntelemiseen oli muodonmuuttajan rakas puoliso. Ambrose ymmärsi talvea rakastavan puoliskonsa tuskan, vaikkei hyväksynytkään entisen herttuan ongelmaista asennetta. Eikä hänellä liiemmin edes riittänyt aikaa rakkaansa loputtoman tuskan lievittämiseen, olihan Rose Cafén kesäsesonki täydessä vauhdissa. Kylmien juomien tarjoilu ja Rebeccan uuden ruusujäätelön valmistaminen vei aikaa aamuyön tunneista pitkälle yöhön.

Noel ei kuitenkaan ole niin surkea vätys kuin saattaisi hellekauden perusteella päätellä, ja aikaisin eräänä aamuna, kolmisen tuntia ennen auringonnousua, tunturihaukka laskeutui Suurvuoren alemmille huipuille, suositun patikointipolun aloituspisteeseen. Muodonmuuttaja ajatteli voivansa levätä ylhäällä vuorilla viileiden tuulien ja raikkaiden vuoristojokien keskellä iltaan saakka ennen paluuta kotiin, ja niinpä hän lähti päättäväisesti taivaltamaan pitkää ja kivistä reittiä huipulle. Huipulle lentäminen ei tullut kysymykseenkään, sillä Noel rakasti haasteita ja kaipasi liikuntaa - taitoluistelija koki kaiken muun murheen lisäksi lihoneensa liikaa kesän aikana.

Eräs toinenkin oli ajatellut kiivetä juuri tänä yönä huipulle, tosin eri syistä kuin helteen uuvuttama tunturihaukka. Vedenhenki oli herännyt painajaisiin keskellä yötä ja pianoaan aikansa soiteltuaan tajunnut, että oli nähnyt Vechnostin saaren henkeäsalpaavat maisemat vuorilta käsin viimeksi loistokauden alussa - mikä siis käytännössä tarkoitti 754 vuotta sitten. Henkien mittapuulla se oli kovin lyhyt aika, varsinkin jos viimeiseltä alkuperäiseltä päähengeltä kysytään. Mizu päätti kuitenkin mieltään virkistääkseen suorittaa pienen yöllisen kävelyn vuorilla - puolivälistä ehtisi vielä hyvin huipulle katsomaan auringonnousua.

N O E L

Mitä korkeammalle pääsin ja mitä viileämpänä vuorien tuulet puhalsivat, sitä leveämmäksi hymyni hitaasti levittäytyi. Pimeydessä eteneminen oli ajoittain hieman kompurointia, mutta jos en aivan väärin arvioinut, minun pitäisi ehtiä huipulle ennen auringonnousua. Kaiken varalta pitänee silti kiristää tahtia, etten vain ole vielä kapuamassa, kun se helvetin valopallo alkaa töihin. Siinä ei tulisi kuin lämpöhalvaus ja paha mieli.

Matkani kuitenkin keskeytyi surkeaan kiljahdukseen ja siihen, että valuin takamus edellä muutaman metrin jyrkkää polun kohtaa alaspäin. Nenäni eteen ilmestyi täysin varoittamatta siniseen leninkiin pukeutunut nainen, joten eipä siinä oikein voinut olla saamatta paskahalvausta.

”Oh my, I’m very sorry. I didn’t think there would be anyone else around at this hour”, brunette sanoi pahoittelevasti ja ojensi minulle kättään. Hetken epäröityäni tartuin auttavaan käteen ja pääsin takaisin jaloilleni. Katsoin irvistäen kiviin naarmuuntuneita kämmeniäni, joista tihkuva veri oli nyt sotkenut tuntemattoman rauhanrikkojankin kädet.

”Let me help with that”, nainen totesi leveästi hymyillen ja tarttui lupia pyytelemättä käsiini. En ehtinyt paeta otteesta ennen kuin jähmetyin paikalleni naisen käsien muuttuessa vedeksi. Toljotin suu auki, kun naarmut paranivat. Naisen irrottaessa normaaleiksi palanneet kätensä riuhtaisin hätäisesti irti otteesta, tutkien käsiäni kuin varmistaakseni, ettei niille oltu tehty mitään epäilyttävää. ”T-thanks”, sain lopulta mutistua. Mitä helvettiä nyt oikeasti taas?

”The least I could do! I apologize for scaring you like that”, nainen jatkoi aina yhtä iloisesti. Samassa tajusin, että hän aikoi jäädä juttelemaan enemmänkin. No voi perkele, olisi pitänyt pysyä kotona. ”Going up to see the sunrise?” nainen kysyi, ennen kuin ehdin livistää mihinkään suuntaan. ”Yes”, vastasin hiljaa, haroen hiuksiani kiusaantuneesti. ”Ah, wonderful. Mind if I walk along with you?” häirikköakka ehdotti ja katsoin häntä vähän turhankin kyseenalaistavasti.

”Why don’t you just… teleport or whatever?” kysyin vakavana, toivoen naisen ottavan vinkistä vaarin. ”It’s a great way of spending time and also exercising. Even nature spirits can get fat”, brunette virkkoi nauraen hetken vitsilleen, jota minä en ymmärtänyt alkuunkaan. Kulmat rutussa katsoin naista tuimana. Nuoko ovat vaatteesi urheilua varten, kesätossut ja mekko? Olkoot, ei paina minun aamujani.

Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten enempää väittelemättä annoin naisen lähteä seuraamaan kulkuani mutkaisia polkuja ylös. Yritin tarkoituksella ylläpitää hillittömän reipasta tahtia, mutta jostain hiton syystä kummajainen ei hyytynyt lainkaan, vaan jutteli aina vaan hengästymättä. Seuraavan puolen tunnin aikana naiselle muodostui nimi Mizu, totesin hänen olevan aivan liian ystävällinen ja iloinen, ja tulin myös siihen tulokseen, että hän on omituinen ja järjetön tapaus, jolla on kummalliset harrastukset.

Tunnin kuluttua huippu häämötti ja tajusin itsekin juttelevani taukoamatta. Kun kävi ilmi, että nainen tosiaan oli joku ihmeen henki, innostuin ihan tosissaan ja paasasin helteestä sekä viime talven vähälumisuudesta suu vaahdoten. Matkaseuraani kommentit hymyilyttivät, mutta kuulema hän lupasi välittää palautteen eteenpäin.
Iloinen matkanteko päättyi kovin yllättäen, kun liukas kivi karkasi jalkojeni alta ja horjahdin kallion reunaa kohti. En ehtinyt tarttua naiseen vierelläni enkä mihinkään muuhunkaan, kun putosin melkein neljän metrin matkan alas. Luja kallionharjanne otti minut vastaan ja kaikki pimeni.

M I Z U

Kaikki tapahtui kovin nopeasti. Vuosituhannet olivat hidastaneet nuoruuteni refleksit, enkä ehtinyt kutsua vettä apuun tai tarrautua reunaa kohti kaatuvan ystäväni käteen. Sormeni pyyhkäisivät tyhjää ja luja mätkähdys alhaalta sai parkaisun karkaamaan huuliltani. Noel makasi liikkumattomana alhaalla ja veri levisi hitaasti hänen kasvojensa ympärille.

Laskeuduin vesipisarana kallionharjanteelle ja ihmiseksi muututtuani painoin korvani hädissäni nuoren miehen rinnalle. Sydän hakkasi yhä, taivaan kiitos. Olimme kuitenkin vuorilla, kaukana avusta. Yritin keskittyä arvioimaan Noelin vammoja. Lakkaisiko verenvuoto ajallaan vai vuotaisiko hän kuiviin? Päästä tunnetusti tulee hämäävän paljon verta. Vaikka verenvuoto tyrehtyisi, olisiko pinnan alla piilossa niin pahoja vaurioita, että mies menehtyisi joka tapauksessa? Pudotus oli niin korkea, että vastaus oli varmasti kyllä.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että minulla olisi korkeintaan minuutteja aikaa pelastaa muodonmuuttajan henki. Millä sen tekisin, ei tietoakaan. Aloin tyhjentämään Noelin omaa reppua, toivoen löytäväni ratkaisun. Kiipeilyköysi, pullollinen vettä, hanskat, pyyhe. Ei mitään tilannetta mullistavaa. Lopulta käteeni jäi vain teräväreunainen puukko. Katselin hopeisesta pinnasta heijastuvaa peilikuvaani ja seurasin katseellani poskeani alas vierivää kyyneltä.

Hassua, miten tärkeäksi ventovieras voi muodostua näin lyhyessä ajassa. Muodonmuuttajan kalpeat, levolliset kasvot olivat vielä hetki sitten olleet niin täynnä eloa ja tahdonvoimaa. Nyt ne tuntuivat vain muistolta. Jäisikö joku kaipaamaan häntä? Onko hänellä perhe ja ystäviä? Ehtikö hän saavuttaa unelmansa?

Kysymykset tulvivat mieleeni ja yhtäkkiä huomasin vastailevani niihin ääneen. ”They’ll miss me for sure. But I hope they’ll be kind to you. What happens next is… not your fault at all”, juttelin hiljaa, silittäen Noelin poskea varoen. “I have the best family one could ask for”, jatkoin, asetellen puukkoa Noelin käteen. “Zimoy is a lot to handle sometimes… But he doesn’t mean to be difficult, he’s just… full of life. He has more emotions than an average spirit. Try to understand that”, selitin tyynesti.

“And Charlie… I think you’ll like him. He’s calm and clever. Oh my, he’s so clever and kind, and he doesn’t even realize it. He will help you, eventually, I promise”, jatkoin, niellen kyyneleitä, mutta hymyillen muistellessani rakkaita lapsiani. ”Ria is delicant, just like fog should be. You’ll learn to love her too”, lisäsin vielä, nyyhkäisten syvään. "And dreams... I've forgotten the dreams I had years ago."

Hitaasti nostin Noelin nyrkkiin sulkemaani puukkoa ylöspäin, kohti rintakehääni. ”I’m not sure if this is a good idea”, totesin hiljaa. ”But it is sad, when you don’t even know how old you are. When you’ve lost so many friends. When you’ve wanted to go with them, but couldn’t.”

“Remember to celebrate your birthdays. They’re important, every single one of them. I should have celebrated instead of mourning all these years. I hope you’ll do better than I ever did.” Katseeni laskeutui alas Noelin kasvoille. Verenvuoto oli lakannut, mutta hän näytti silti surullisen elottomalta. ”I’m sorry. I can’t think of anything else. And… even though my heart is filled with sorrow right now, I feel kind of free.”

Määrätietoisesti käänsin nousevan auringon valossa välkehtivän terän sydäntäni kohti. Noelin kalpea nyrkki puristi sitä omien käsieni välissä, kun terä uppoutui lihaani. Hitaasti ruumiillinen kehoni alkoi haihtua, sulautuen haihtuvan Noelin kehoon, kun voimani siirtyivät seuraavalle vedenhengelle.

Muutama katkonainen henkäys. Viimeinen kyynel. Hymy. Kohotin katseeni kultaiselle taivaalle. Anteeksi, rakkaani. Antakaa anteeksi.

R E B E C C A

Heräsin unestani itkien ja hätäisesti hapuilin käsiini yöpöydän valon. Vedin syvään henkeä ja tuijotin tyhjyyteen kelaten päässäni juuri näkemääni unta. Noel makasi unessani verilammikossa elottomana. Oliko se uni? Voi luoja, antakaa sen olla vain unta.

Kammottavat kykyni tiedostaen jouduin kuitenkin hyväksymään, ettei se ollut unta, vaan ennustus. Kauanko meillä oli aikaa? Tunti, vuorokausi, kuukausi? Ponkaisin ylös ja juoksin käytävään, rynnistäen koputtamatta Ambrose huoneeseen. Mies nukkui sikeästi rankan, pitkäksi venyneen työpäivän jäljiltä.

”Wake up, Ambrose, wake up!” huusin ja aloin ravistella miestä hysteerisesti. Kyyneleet valuivat valtoimenaan poskillani, enkä kyennyt rauhoittumaan. ”Where is Noel, when have you seen him?” kysyin heti, kun Ambrose sai silmänsä raolleen. ”He’s going to die, Ambrose, we have to find him NOW”, jatkoin parkuen.

Nimi: Harley

18.08.2019 22:41
G E N E

Kaamealta päänsäryltä ja väsymykseltä en saanut ajatuksiani kokoon sen vertaa, että olisin voinut muodostaa mitään järkevää toimintasuunnitelmaa. Mitä enemmän yritin miettiä, sitä enemmän ohimoita kiristi. Hätkähdin säikysti, kun arvaamatta sängystä kantautui hyvien huomenten toivotus, ja nostin pääni äkisti kämmenistäni Costaan, joka selvästi oli herännyt. Jäykästi käänsin kylkeni hänelle. En halunnut hänen katsovan minuun tällaisena, saisi vielä sätkyn.
"Morning", vastasin käheästi, mutta kaikkea muuta kuin hilpeään sävyyn. Tilanne vajosi raastavan pitkäksi aikaa hiljaisuuteen, minä tuijottaen peilikuvaani inhoksuen silmiin ja naputellen piironkia. Lopulta en kestänyt sitä painostavaa kiusallisuutta. "Why you're here?" kysyin hitaasti matalaan ääneen. Yritin hillitä turhautumistani jonkin verran, mutta levottomuuteni taisi paljastaa sen.

B E N J I

Oli viihdyttävä näky, kun Zac meni hämilleen siitä, että sai kauniit sääreni syliinsä. Ei tarvinnut edes ajatustenlukua tajutakseen, että hänen oli vaikea suhtautua tilanteeseen. Kaksi melkein toisilleen ventovierasta häiskää boksereillaan istuskelemassa sohvalla, eihän tässä ole mitään epänormaalia. En kuitenkaan avoimesti virnuillut, vaan viileän rauhallisesti haeskelin miehen kasvoista tunnetiloja.
"Hey, don't judge a book by its cover", tokaisin filosofisesti, kun Zac kyseenalaisti tarinani todenmukaisuuden. Hitto, hän ei nielaissut pajunköyttä aivan tuosta vaan. Satuilutaitoni taisivat olla vähän ruosteessa. "You sure you wanna underestimate me? I can be a dangerous foe", uhosin pokkana, vaikken vakavaan sävyyn, koska en sentään halunnut Zacin luulevan tätä oikeaksi tappelun haastamiseksi. Sepä kiusallista, jos ilta päättyisi siihen, että jätkä löylyttää minut. Se siitä kungfu-mestaruudesta.
"And what you're supposed to be? A street brawler?" piikittelin vitsillä.

Nimi: Harley

18.08.2019 22:26
T O M Á S

"We should", henkäisin innostuneena, kun Jerry ehdotti - tosin ei välttämättä ehkä aivan vakavissaan -, että meidän pitäisi lähteä yhteiselle superreissulle. Kuulosti unelmien seikkailulle, vain minä, hän ja avara maailma pullollaan jännittävää nähtävää ja koettavaa. Harmi, että olimme jumissa täällä saarella. Vechnost ei sinällään ollut pöllömpi paikka, vaan tykkäsin siitä kovasti, mutta matkustamisesta pystyi valitettavasti vain haaveilemaan. Ehkä vielä joskus jotkut velhonerot keksivät keinon päästä täältä pois.
Nauroin railakkaasti Jerrryn kertoessaan hulvatonta saippua-anekdoottia, mutta hiljennyin miettimään seuraavaa kysymystä. "Cuddles sound perfect", sanahdin leveästi hymyillen. "I'm not so sure. Sometimes I want someone to hold me close and say nice things. Sometimes I just need to get out and party like there's no tomorrow. It depends on the circumstances", selitin omaa laitaani ja kohautin olkia. Niin kivaa ja sööttiä kuin onkin käpertyä jonkun kainaloon paijattavaksi, musta joskus paras lääke pahaan mieleen on kunnon biletys. Ei tanssilattialla heiluessa ehdi olla surullinen.
"Well, what about when you're pissed off? Do you sulk or do you forgive quickly?" aiheeseen sopivasti kyselin, miten Jerry reagoi suuttumiseen. "I confess that I can be extremely annoying and, who would have guessed, really dramatic if I lose my temper. And not very nice overall", tunnustin naurahtaen. Tiedän, etten ole vihaisena mikään pikku enkeli, mutta kai voisin kamalampikin olla. Ainakaan en antanut nyrkkien puhua.

E U G E N I O

Eugenio yritti jättää kylmästi katulapsen huomiotta ja keskittyä rauhassa omiin puuhasteluihinsa, mutta hän ei voinut estää itseään vilkuilemasta epäluuloisesti Jayn suuntaan. Toisen sanoessa häipyvänsä ja kävellessä ovelle hän nousi äkäisesti takaisin ylös, tuijottaen lähtöä tekevää poikaa raivon partaalla. Hänen lyhyttä pinnaansa oli koeteltu tarpeeksi, eikä kestäisi kauaa, ennen kuin Eugenion kiukku räjähtäisi täydellisesti valloilleen.
"Okay", hän huudahti vihasta punoittaen ja potkaisi jalalla lattiaa. "Let's play some stupid games with your stupid cards then", poika ärisi vastahakoisesti. Eugeniolle ei ollut lainkaan tyypillistä käytöstä suostua muiden komenneltavaksi, jos isää ei otettu laskuihin. Ylpeytensä nielaisten hän kuitenkin istui pyöreän pöydän ääreen kangasverhoillulle tuolille ja viittoi Jayta istumaan vastapäätä itseään. Tämä oli tyhmää ja ärsyttävää, mutta silti parempi vaihtoehto kuin tuottaa pettymys isälle.
"Well? Give me those", Eugenio kivahti kärsimättömästi ja repäisi korttipakan tarkoituksella lujaa Jayn käsistä, kun nuorempi poika istahti hänen kanssaan pöydän ääreen. Hän kyräili kulmiensa alta Jayta koko ajan, kun avasi pakan ja ryhtyi sekoittamaan kortteja. "What we'll play? Have you even played anything before?”

Nimi: Sonya

18.08.2019 21:28
T I N O

En ole täysin varma, missä välissä olin mennyt nukahtamaan. Olin pidellyt pikkumafiosoa tuntikausia, senkin jälkeen kun hän oli varmasti nukahtanut, kuin mikäkin uskollinen vahtikoira. Nyt kuitenkin heräsin ilman suojattini fyysistä läsnäoloa ja hätkähdin istumaan. Katseeni paikansi Genen kuitenkin välittömästi ja saatoin huokaista helpotuksesta. Tosin mitä hittoa minäkin tässä nyt muka hätäilen, aikuinen ihminen saa tulla ja mennä miten huvittaa. Mafioson vesa ei ole pienissäkään määrin vastuullani, päinvastoin enemmän minä olen hänen vastuullaan. Tosin en kunnolla enää sitäkään, mistä jonkin sortin välirikkomme tuntui johtuvan.

Katselin miestä pitkän aikaa hiljaisuudessa, tarkkaillen hänen kärsinyttä edustuskuntoaan ja epätoivoisia ilmeitään. Gene täytti kaikin puolin rekan alle jääneeltä. Olin aina kuvitellut nauttivani suuresti, jos ikinä näkisin hänet näin surkeana, mutta jostain syystä tilanne oli enemmänkin ahdistava. Aistin suurta ahdistusta myös tarkkailuni kohteessa, enkä voinut lakata miettimästä, miten voisin auttaa häntä.

"Morning", sanoin lopulta vain hiljaa, odottaen tietoa siitä, oliko mies yhä humalassa vai elämänsä pahimmassa krapulassa.

Z A C H A R Y

Benjin jalkojen pamahtaessa syliini jähmetyin hetkellisesti täysin, tietämättä minne tunkea käteni. Lopulta ristin ne päättäväisesti rintakehälleni, etten vahingossakaan laskisi niitä toisen jalkojen lähelle tai varsinkaan päälle.

Katseeni kääntyi kiinnostuneena Benjin suuntaan, kun keskustelu siirtyi kamppailulajeihin. Loin arvioivan katseen miehen paljaaseen vartaloon ja tulin nopeasti siihen tulokseen, että laittaisin hänet pakettiin alle kymmenessä sekunnissa, vaikken olisi edes vampyyri.

"Reaaally? You don't really look like a professional fighter, nor a fighter at all", totesin toista kulmaani kysyvästi nostaen, hieman epävarma hymyn kare huulillani nykien.

Nimi: Corpiet

17.08.2019 23:22
{Raven}

Voimakkuus vaarallista? Saattaa pitää paikkansa, mutta se myös pitää sut elossa hätätilanteissa.
"I'm not too good witch myself, just few tricks here and there and also this", vastasin napauttaen sormella ohimoani. Olihan henkien pelastus kätevää ja nopea parantuminen on tullut tarpeeseen muutamaan otteeseen, mutta se ei tositilanteessa ratkaisisi mitään. Pystyisin haavojen paikkaamiseen yrteillä ja parilla kankaanpalalla, eikä se hidastaisi matkaa.
Ehkä on parempi ettei Matvei tiedä uravalinnastani. Saattaisin joutua lähtemään ja vauhdilla. Vilkaisin varmuudeksi huoneen kaikki uloskäynnit läpi. Tietysti olisi se sama raskaalta vaikuttava puuovi, jonka saattaisin pystyä avaamaan jos heittäytyisin sitä vasten koko painollani. Sitten olisi tuo pieni ikkuna toisessa päässä huonetta josta saattaisin päästä yhdellä loikalla läpi sillä ehdolla, että hylkäisin rinkkani. Mutta oletetaan nyt että saan poistua rauhassa ulko-ovesta.
"Believe me, it's even worse near the cities", huomautin nojaten päätä kämmeneeni. Toden totta, kaupungeissa on aina hirveästi kilpailua siitä, kuka saa tyhjentää rikkaimmalta näyttävän herran taskut.
"I assume that you don't invite just anyone into your house, huh?" kysyin koittaen pitää keskustelua yllä.

{Jeremiah}

"Yeah, I guess I had pretty strict parents", vastasin olkiani kohauttaen. Mitäs sille enää mahtaa, hyvällä tuurilla mä en näe kumpaakaan niistä enää ikinä.
"Oh, I wish you could be my tourist guide there, I think I would've enjoyed it even more then", flirttasin iskien silmää Tomásille. "I can confirm, Australia and Paris are both amazing places", jatkoin hymyillen nostalgioiden niitä kertoja, kun olin kyseissä paikoissa käynyt isän kanssa bisneksien takia. "Maybe we should go around the world together."
"Hmm... I guess it would be the one where we got hammered and decided to sneak into public pool and fill the kids section with dish soap. We didn't get caught, luckily, but it was one wild night", naurahdin kevyesti muistellessani kyseisiä pippaloita. Poliisit kävivät kaikki lähialueen lukiot läpi etsien syyllisiä, mutta luovuttivat viikon kuluessa. Jotain hyötyä kotiopetuksestakin.
"How do you like to be comforted when you're sad or upset?" Kallistin päätäni miettiessä hetken omaa vastaustani. "I think all I need is cuddles and some soothing words, like singing."

[Jaime}

Yritin pidättää nauruani, mutta puolikuvittunut tuhahdus karkasi huuliltani. Voi ei, pelkääkö mafian pikku kultapoika rumia sanoja. Uskomatonta. Astuisit joskus ovesta ulos ja kävelisit laitureille niin sulta varmaan tippuisi korvat päästä. Mutta eihän Juniori niin kauas kotoaan lähtisi, saattaisi vaikka eksyä.
Vai jaksaa Juniori vielä panna vastaan? Kävin äkkiä mielessäni kaikki vaihtoehdot läpi kunnes päädyin lopputulokseen, että jos pois kävely ei auttaisi, niin lähtisin tosissani tutkimaan hotellia.
"Well, if you are not goin' to cooperate, then I'm gonna leave. Have fun gettin' yelled at by your father", tokaisin välinpitämättömällä äänensävyllä ja aloin kävellä kohti huoneen ainoaa ovea. Tartuin kupariseen ovenkahvaan ja väänsin oven auki astuen käytävälle. Viimeinen mahdollisuus Juniori.

Nimi: Harley

17.08.2019 16:24
G E N E

Yllättäen mies painoikin minut patjaa vasten tiukasti, häilyen ylläni kuten monesti ennenkin ja nojautuen piinaavasti suoraan kasvojeni eteen. Itkuisuus karisi taas hämmästyttävän nopeasti tiehensä ja kurkotin kaulaani epätoivoisesti häntä kohti, pystymättä kuitenkaan venymään tarpeeksi koskettaakseni hänen huuliaan. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
"Do not", kivahdin vastaväitteeksi, kun Costa yhtäkkiä rikkoi hiljaisuuden töksäyttämällä, että muka löyhkään alkoholistille. No en takuulla haise, ällöttävää. Olisin muuten ollut valmis puskemaan hänet suuttuneesti pois päältäni, mutta menetin toimintakyvyn ja raajani muuttuivat veltoksi äkisti, kun hän painoi kaulanvarrelleni pari kolme suudelmaa. Yritin miehen selkään takertumalla saada hänet jatkamaan, mutta hän vetäytyi kauemmas ja otteeni irrottautui.
En minä halua odottaa aamua enkä minä halua nukkua. Inisten potkin lakanoita ja huidoin nyrkkejä sinne tänne kuin kiukutteleva vauva, vastustellen nukkumaanmenoa. Costan sujahtaessa viereeni peittoihin rauhoituin hitaasti, levoton huidonta sulaen hiljaisuuteen ja liikkumattomuuteen. Kuin pelokas pieni lapsi änkesin itseni miehen kainaloon, liimautuen kiinni viileään, mutta turvalliselta tuntuvaan ihoon. "I don't want to fall asleep, I don't", hoin itkunsekaisesti, kunnes uni vei väkisin voiton.

Havahduin kamalaan jyskytykseen takaraivossani. Jäykästi vääntäydyin istumaan, miltei taipuen kaksinkerroin pahoinvoinnista. Helvetillinen krapula. Hieroin hetken otsaani, kunnes siirryin silmäilemään huonetta, jotta saisin kasattua jonkin käsityksen siitä, mitä ihmettä on meneillään. Viimeisimmät kirkkaat muistikuvat olivat uutiset Witaliksen kuolemasta ja ryyppuputken aloitus, ja siitä taisi olla jo viikko tai ehkä kaksi.
Hätkähdin rajusti, kun tajusin Costan nukkuvan vieressäni alushoususillaan. Hitto. Miksi hän on täällä? Oliko hän todistanut minun humalaisia sekoilujani? Olinko maannut hänen kanssaan lohduksi? Ei kai vanhempani tai joku muu ollut saanut vihiä tästä? Tuhat mahdollista skenaariota ja kaikki yhtä surkeita. Varovaisesti, etten herättäisi Costaa, kömmin jaloilleni sängystä ja tepastelin eteenpäin hatarin askelin, jalat tuntuen heiveröisiltä allani. Raahauduin ovelle tarkistamaan, että se oli lukittu, ja hengähdin helpotuksesta. Jotain positiivista.
Otin tukea piirongonlaatikosta, jonka yllä roikkui pyöreä peili. Kuvajaiseni näytti niin hirveälle, etten halunnut myöntää sen olevan minä. Rasvaiset, takkuiset hiukset, mustat silmäpussit ja epämääräinen sänki. Olin täydellinen sotku. Luoja, miten olin ajautunut tähän tilanteeseen. Upotin kasvoni kämmeniini ahdistuneena.

B E N J I

"You're welcome", sanahdin tyynen viileästi Zacin kiitellessä kehusta, mitä nyt pieni virnistys nyki suupieliäni. Hänen nolostelunsa oli viihdyttävää ja huvittavaa, enkä häpeillyt ottaa siitä kaikkea iloa irti. Jatkoin rauhassa istuskelua ja leivän mutustelua, odotellen mielenkiinnolla, minkä puheenaiheen punapää aikoo repäistä.
"Don't worry, you still look kinda badass", totesin leveästi virnistäen, kun olin nielaissut viimeisetkin muruset leivänkannikasta. Heittäydyin sohvalle niin, että makasin leveästi pitkin pituuttani, ja oikaisin jalkani lupia kyselemättä Zacin syliin. Käsivarteni taitoin niskatyynyksi pääni alle.
"So, you must be the troublemaker type, ya?" kyselin rennosti. "Enjoy a good fight? I can understand. I used to kick all kinds of butt back in the day. My dad's old friend became a Shaolin monk, pretty cool guy. He taught me kung fu. I almost won the national championship when I was nineteen", suolsin täyttä paskaa naama pokerina. En ollut eläissäni osallistunut yhdellekään itsepuolustustunnille puhumattakaan mistään kansainvälisistä mestaruuskisoista, enkä edes ollut kotoisin Kiinasta, mutta eihän Zac sitä tiennyt. Jos kertoisin rehellisesti oikeasta elämästäni, herranen aika, siinähän keskustelukumppani kuolla kupsahtaisi tylsyyteen.

T O M Á S

Virnistin leveästi Jerryn paljastaessa oman emävaleensa. Huvittavaa, että tarinamme olivat oikeastaan melko samanlaiset. Ei hänkään ollut teininä puhdas pulmunen. "Five months? That's like forever", huudahdin järkyttyneesti. Kuka muka pystyisi istumaan kotiarestissa viisi kokonaista kuukautta sekoamatta totaalisesti? Eikö siinä sielu näivettyisi ilman seuraa ja juhlimista ja muuta kivaa? "I couldn't stand grounding for even a week, I'd go nuts. Thank God my parents let me off the hook easily, they didn't even really punish me for that imaginary field trip."
Silmäni syttyivät, kun Jerry sanoi unelmiensa matkakohteen olevan rakas kotisaareni. Aww, voisinpa joskus viedä hänet sinne ja toimia turistioppaana. "As a proud Puerto Rican I can confirm that Puerto Rico is literally the best place in the world. You should totally visit it someday", hehkutin intopiukeena. Vaikka olin asunut vaikka kuinka kauan New Yorkissa, en koskaan lakkaisi identifoitumasta puertoricolaiseksi. "As for me, I guess I'd want to go to Australia. Or somewhere fancy and romantic in Europe, like Paris. I've been to London and it was awesome, so I wouldn't mind going again. I can't decide!" nauroin päättämättömyydelleni. Jos voisin valita, haluaisin matkustaa joka ikiseen maahan ja kaupungiin ja kylään, mutta se ei kai ollut kovin realistista.
"What's the wildest party you've experienced?" kysyin vuorostani. "It's hard to pick one 'cause I've seen some crazy shit, but this one time I went to a nightclub with a huge group of friends and we all basically got high on ecstasy and I woke up with three random guys in a stranger's apartment. Fun times. But don't worry, I don't usually use drugs", lisäsin perään. Oli sitä tullut biletettyä rankasti, mutta yleensä vain alkoholin voimin.

E U G E N I O

Eugenio meinasi vetäytyä taaksepäin, kun poika marssi lähemmäs, mutta pysyi aloillaan itsepäisesti, vaikka pelkästi orpobakteerien leviämistä. "Don't come closer, I don't want your germs", hän sähähti kuvottuneena, mulkoillen nuorempaansa iljetys kasvoillaan paistaen. "And don't use bad words", hän lisäsi vihaisesti huudahtaen, kun Jay sanoi rumia sanoja. Hänen isänsä oli opettanut hyvin tiukasti, että on tuhmaa kiroilla. Jankutus oli mennyt perille.
"I never ever want to play cards with you, stupid", Eugenio sanoi toisen ehdottaessa pokeripelin opettamista, painottaen viimeistä sanaa. Kädet puuskassa hän käänsi selkänsä uhmakkaasti ja torjuasti Jaylle. "Do something else, I'm not playing", hän kieltäytyi, laskeutui takaisin polvilleen ja alkoi keräämään pudottamiaan tinasotilaita järjestykseen itsekseen.

Nimi: Eggnat

17.08.2019 10:23
Matvei

Siirtelin purkkeja tieltäni. olin asetellut kaiken ruokakomerossa aakkosjäjestykseen, mutta sokeria ei näkynyt missään. Hymähdin Ravenin sanoille hiljaa. Erikoista. En ollut koskaan tavannut ihmissutta, joka ei olisi yrittänyt popsia minua suihinsa. Minulla oli hieman huono hirstoria kyseisten olentojen kanssa. Tämän takia en kommentoinut mitään tytön sanoihin. Kävin keittiön puolelle ruokakomerosta ja avasin keittiön pienen kaapin oven. Löysin sokerin sieltä ylimmältä hyllyltä. Olinkohan laittanut sen sinne epähuomiossa? Piiloon lapsilta? Kulmani värähti ajatuksistani ja käännyin katsomaan Ravenia harhauttaakseni itseäni.
"Don't think so.. Powerful means dangerous. I'm good as I am", vastasin tytölle ja asetin sokerikon pöytään.
"There's enough people roaming around here. I don't need people coming after my magic", murahdin tyytymättömänä. En pitänyt kulkureista. Jotkut tulivat kiinnostuksissaan tutkimaan mökkini laitoja, josko minulla olisi jotain kähvellettävää. Säikytin heidät kyllä helposti pois.

Nimi: Corpiet

16.08.2019 23:28
{Jeremiah}

"Oh, poor thing. I'll be a shoulder for you to cry on if needed", virnistin ilkikurisesti miehelle. Sanoissa piili kyllä vakavampikin merkitys, sillä aivan sama mitä tapahtuisi, halusin olla paikalla lohduttamassa Tomia. Vaikka sitten ystävänä jossen muuten.
"Biggest lie? Probably when I told I needed money for new school uniform, but went and got a tattoo. Mother screamed at me for like thirty minutes and put me under arrest for five months. It was annoying, but so worth it", hymähdin kevyesti muistikuvalle. Muistin isän tuomitsevan katseen äidin huutaensa suunsa puhtaaksi ja Carolianan huolen sen jälkeen kun olin marssinut huoneeseeni.
"If you could visit one place on Earth where would you go?" kysyin yrittäen keventää hieman tunnelmaa. "I have always dreamed of going to Puerto Rico. I love the architecture, the culture, the food", vastasin omaan kysymykseeni nojaten päätäni käteeni. "But I guess it's just a dream now.

{Jaime}

Kohotin harjoitellusti toista kulmaani Juniorin näyttäessä siltä, että tuo menettäisi kohta malttinsa. Huvittavaa nähdä joku, jonka isä on aina niin koottu ja rauhallinen raivokohtauksen partaalla. Se oli selvää, ettei Juniori ollut tottunut ihmisiin, jotka uskalsivat laittaa mafian kultapojalle vastaan. Noh, saisi luvan tottua mikäli herra Isopomo halusi hänen tutustuvan minuun, sillä eihän Juniori uskalla laittaa isälleen vastaan.
No mutta katos, Juniorilla onkin vähän sisua. Kohotin kulmiani yllättyneenä pojan räjähtäessä käsiin. Mä oon itseasiassa vähän pettynyt että se sortu tähän näin äkkiä. Astuin muutaman askeleen lähemmäs pikkumafiosoa pitäen tiukan katsekontaktin yllä. Tokihan nuo sanat nipistivät edelleen, mutta tälle pennulle en sitä näytä.
"You know that you can't say anything I haven't heard before? Orphan freak, son of a whore, brat, useless piece of shit, seen it all, heard it all. You can't hurt me, Eugenio", sähähdin pikkumafiosolle, ennenkuin omaksuin jälleen neutraalin ilmeen kasvoilleni nojautuen kauemmas Juniorista. "What 'bout you teach me poker? I've got the cards."

Nimi: Sonya

16.08.2019 23:26
T I N O

Sisäisesti nauroin hetken aikaa ja solvasin, miten typerä pikkumafiosomme onkaan, mutta ulkoisesti olin tyyni ja lempeä, suorastaan pelottavan hellä. Varoin kaikin keinoin loukkaamasta miestä, joka tuntui murenevan koko ajan lisää, vaikka kuinka yritti varoen käsitellä. Pieni, rauhoittava hymy roikkui suupielissäni, ja se leveni lievässä huvittuneisuudessa, kun tajusin, mitä Gene oikein mumisi.

Varoittamatta nappasin miestä ranteista ja iskin hänet tiiviisti kiinni patjaan, nojautuen perässä vain muutaman sentin päähän hänen paljaasta ihostaan. Hiljaa tuijotin Geneä syvälle eksyneisiin silmiin, hengittäen syvään miehen viinanhuuruista hengitystä. En ole eläessäni harrastanut seksiä humalaisen kanssa, enkä aio niin myöskään tehdä. Huhujen mukaan ei ole hyvä kokemus.

"You smell like an alcoholist", totesin hiljaa, annettuani jännityksen kasvaa tarpeeksi pitkään. Painoin muutaman kiusoittelevan suudelman vampyyrin kaulalle, ennen kuin päästin irti ja suoristauduin. "Maybe in the morning, if you promise to sleep well", lisäsin myhäillen. Kävelin kepein askelin tarkistamaan, että ovi oli kunnolla lukittu, ja aloin sitten järjestelmällisesti riisumaan omia vaatteitani, viikaten ne siististi tuolille.

"I'm not going anywhere", totesin hiljaa saatuani viimeisenkin kangaspalan pois yltäni. Napsautin valot pois ja kampesin itseni sänkyyn Genen vierelle. "Not no, and not ever. I promise", kuiskasin miehen korvaan napattuani hänet tukevasti ihoani vasten, silitellen rauhoittavasti hänen takkuisia hiuksiaan.

Kaikkea sitä voikin ajautua tekemään työskennellessään mafialle.

Z A C H A R Y

Vaatteiden vähentäminen tuli muutenkin tarpeeseen, sillä jostain helvetin syystä yhtäkkiä tuli kauhean kuuma. Lopulta heittäydyin pelkissä boksereissa peittojen ja tyynyjen päälle, yrittäen näyttää mahdollisimman huolettomalta ja itsevarmalta. Pieni puna tuntui kuitenkin nousevan poskilleni, kun Benjin silmät liukuivat ihollani. "Well thank you", sain soperrettua yllättävän vakaasti.

Kohensin ryhtiäni ja yritin ohjata keskustelua raiteille, jotka eivät saisi minua hermostumaan. "You should've seen the scars and bruises I had when I was still a human, made me look like a badass", totesin virnistäen leveästi. Kummasti kaikki vanhat katutappeluiden jättämät jäljet haihtuivat, kun heräsin vampyyrina, mutta kai se kuului asiaan.

Nimi: Harley

16.08.2019 21:46
T O M Á S

"Oh god, being a lawyer or doctor or something like that would be so dreadfully boring. Not that I'd ever be one even if I really wanted to 'cause I'm way too dumb for jobs that require that many brain cells, but anyways", naureskelin omalla kustannuksellani. "It's weird to hear these stories about parents that expect thing like that from their kids. Like, just chill and take care of your own business, please. Mine were always totally cool with the idea of me becoming a starving artist. Guess I just got luck that I have so laid-back and supportive family", mietiskelin huvikseni ja kohautin loppuun iloisesti harteitani.
Jerryn nojatessa taas hieman eteenpäin automaattisesti kopioin häntä ja valuin itsekin lähemmäs, lepuuttaen leukaani rystysiäni vasten ja hymyillen onnellisesti ihastellessani jätkän kasvoja. Seuraava kysymys palasi rakkausteemaan, mitä en vastustanut. "Well, I remember in kindergarten my friend - who was a girl by the way, so I had in no shape or form crush on her - gave me a small kiss, but I don't think that counts. My real first kiss was when I was a few of months under fourteen and it was with a super cute freshman, my friend's older brother, during a house party", selitin huvittuneena muistosta. Se oli kömpelöä ja limaista, mutta silti hieno kokemus. "I was madly in love with him after that, but he didn't want to date a 8th grader, which, looking back, I understand. It's embarrasing how heartbroken I was when he told me we would never work out", nauraa räkätin menneelle itselleni. Olin selvästi jo silloin epätoivoinen romantikko.
"Hmm. What's the biggest lie you've ever told?" heitin seuraavan kysymyksen tiskiin. Nyt mentiin aika syviin vesiin. "I think I'm a pretty honest an sincere person, not to brag or anything. But I'm not gonna say I haven't have my weak moments. Probably one of the worst was this one time when I faked that I had an important school field trip to a different state and asked my parents to pay for the costs when in reality I just went there for a concert. Dad was really pissed out when he found out the truth", tunnustin syntini kera virneen.

E U G E N I O

Eugenion kasvot kurtistuivat synkkään, halveksuvaan irveeseen. Koko olemus päästä varpaisiin huokui inhoa edessään seisovaa Jayta kohtaan, kuin hän joka solullaan vihasi tuota melkein ventovierasta poikaa. Hän oli tottunut olemaan ikätovereidensa keskuudessa se, jolle kukaan ei uskalla sanoa ei - saamaan tahtonsa läpi aikuistenkin kohdalla tarpeeksi sinnikkäällä jankkaamisella ja marinalla. Päädyttyään nyt ensi kertaa enäkkäin sellaisen kanssa, joka ei ollut heti valmis tanssimaan hänen pillinsä mukaan, hän oli hämillään. Hämmennystä suurempia olivat kuitenkin turhautumus ja suuttumus.
"I didn't ask to babysit you", Eugenio tuhahti kylmäkiskoisesti ja tuijotti kiukkuisesti nuorempaa poikaa silmiin, pistäen kätensä puuskaan naama väärässä. Hän olisi tehnyt mieluummin mitä tahansa muuta kuin joutunut lapsenvahdiksi tuolle riesalle. Viha kiehui hänen sisässään. "And I don't even want you here. No one truly does. You should go back where you came from. Orphan freak", hän sähähti niin häijysti kuin koskaan osasi.

Nimi: Corpiet

16.08.2019 19:56
{Jeremiah}

"My eyes?" kallistin päätäni virnistäen ilkikurisesti ja räpytellen silmiäni, "aaw, that's so cute." Kyllähän mä tiesin että mun perse on hyvä, mutta silmät oli yllätys.
Tuijotuskilpailun jatkuttua parin hetken ajan kuuntelin Tomásin selostusta tämän herkimmästä pussailukohdasta.
"Sensitive ears, huh?" virnistin härnäten vastapäätäni istuvaa miestä. Hmh, jos vain oltaisiinkin kämpillä niin tästä ois voinut tulla hyvin nopeasti hyvin mielenkiintoista. Ei sillä, ettenkö mä nauttisi Tomin seurasta ihan vain näin, täähän on viikon kohokohta mulle.
"Oh, we're going to personal questions now", härnäsin miestä iskien silmää samalla, "well, my mother always wanted me to become lawyer or doctor, but I wanted to be something cool, like rockstar or mechanic."
"What about... When was your first kiss?" virnistin ilkikurisesti nojautuessani lähemmäs Tomia, aivan kuin nuorena peitoista ja tyynyistä rakennetuissa majoissa salaisuuksia jakaessa. "Mine was when I was seventeen, there was this one guy who just kissed me, I can tell, it wasn't pretty", naurahdin hieman vaivaantuneena. Se suukko oli täynnä yhteen kolahtelevia hampaita ja pieniä haavoja huulissa, mutta oli se jotain.

{Jaime}

Pidätin pienen sävähdyksen kun Juniori huitaisi lelusotilaansa maahan. Ainakin onnistuin ärsyttämään tota perhanan pentua katotaan nyt mihin tää etenee. Se ois kyllä sääli mikäli tuo menee ja kantelee herra Isopomolle, saattaa määrätä meidät pian eroon toisistamme ja mikä tradegia se olisikaan.
No mutta katso, hän puhuu. Tuhahdin puolihuvittuneesti pennun noustessa seisomaan uhmakkaasti. Luuletko sä tosissaan että herra Isopomon kiellot pysäyttäis mut?
"But he didn't say that I can't explore. Also, I'm your responsibility, so it would be your fault, so you better think of something and quick", nousin itsekkin nojatuolista ylös ilman mitään kiirettä. Laskin edelleen käsissäni olevan kirjan sohvapöydälle ja nostin käteni puuskaan rinnalle. Mähän en perääntyisi, jos mä en saa tekemistä, mä hommaisin tekemistä. Kohotin vielä leukani korkealle uhmakkaasti ja otin tiukan katsekontaktin Junoiriin. Uskallappas vielä kieltää mua.

Nimi: Harley

16.08.2019 14:17
T O M Á S

Kuka järkevä ihminen säilyttää makuuhuoneessa puutarhatonttua? Kristus, yritäpä nukkua kun joku parrakas patsasukko tuijottaa yöpöydällä, ei ollenkaan häiritsevää. "Okayyy. No offense to your mom or anything, but that's just plain creepy", sanoin pystymättä estämään hervotonta naurua. En oikeasti tarkoittanut sitä pahalla - olisi aika idioottimaista loukata deitin vanhempia ensitreffeillä päin naamaa -, mutta kyllä Jerry itsekin varmasti tajusi, että tuossa äitinsä tonttuilussa oli jotain äärimmäisen huolestuttavaa.
Esitin imarreltua ja punastelevaa, kun Jerry sanoi pitävänsä minussa eniten hymystäni - ja sitä ennen sain kaupanpäällisiksi vielä kehaisun kiharoistani, minkä takia pitäisi varmaan jossain välissä jättää hiukset suoristamatta Jerryä varten. Voi juku, niin söpö ja viaton vastaus. "Personally, I like your ass", vastasin omasta puolestani ja nojauduin ilkikurisesti hymyillen lähemmäs Jerryä, jonka valitettavasti erotti minusta pöytä välissämme. "And I really love your eyes. So, so dreamy", lisäsin, etten antaisi käsitystä, että välitin pelkästään takamuksista. Samalla unohduin tuijottamaan Jerryn hypnoottisiin silmiin, joita en turhaan ylistänyt.
Jerryn kertoessa seuraavaksi herkimmän suukkokohtansa painoin sen tarkasti mieleeni. "I'll be sure to remember that", sanoin kera itsevarman virnistyksen. "Mine's probably... ears, to be honest. Especially if you nibble or bite a little bit. I know, I know, it's a weird, but I just like it, no can do", vastasin naureskellen ja kohautin olkiani vitsikkäästi. Makuasioista ei voi kiistellä, niin kuin sitä sanotaan. Jostain syystä korvapusuttelu vain on parhautta.
"I wanna know more about baby Jerry. What was your dream job as a kid?" kysyin iloisesti hymyillen. Mun mielestä lapsuuden haaveammatti kertoo henkilöstä yllättävän paljon. "Mine top three were obviously a Hollywood actor, a pop star and a vet", lisäsin oman vastaukseni perään.

E U G E N I O

Toisen pojan rikkoessa pitkäksi venyneen hiljaisuuden Eugenio nosti katseensa tinasotilaistaan hitaasti ja vastentahtoisesti häneen, silmissään inhoava katse. Hänen jo entuudestaan pahantuulinen ilmeensä kiristyi entistä nyrpeämmäksi, kun orpo väitti lähtevänsä seikkailemaan ympäri taloa, jos ei hänelle ei keksittäisi jotain muuta tehtävää. Ärsyyntyneenä poika huitaisi käsivarrellaan puolet pataljoonastaan alas pöydältä matolle kuin mielenosoitukseksi.
"You're not allowed", Eugenio, joka oli sinnikkäästi pitänyt mykkäkoulua, puhui ensimmäistä kertaa koko iltana. Se oli vihainen kivahdus. "Father didn't give you permission, so you can't. If you do it anyway, I will tell father when he comes back home, and he will become really mad at you", hän kielsi ja uhkaili nousevaan äänensävyyn, kömpien lattialta seisomaan kuin pönkittääkseen auktoriteettiaan.

Nimi: Corpiet

15.08.2019 21:13
Raven

Seurasin miehen toimia ympäri keittiötä pää kevyesti kallellaan. Tunsin jo otsan kihelmöinnistä haavan alkaneen parantua, kohtapuolin voisin jo pestä salvan pois arpikudoksen päältä. Olisikohan kannattanut jättää sokeri ottamatta niin Matvei olisi päässyt helpommalla?
"Yah, ma's a werewolf and pa was a wizard", vastasin Matvein varsin retoriselta kuulostaneeseen kysymykseen. "Ya know that most mages don't ever unlock their full potential, right? I think theres more in you than you know", jatkoin. Toteamus kuulosti varmaan sääliltä, mutta tunsin koko mökissä vahvempaa taikuutta, vaikken sitä pystynytkään paikantamaan.

©2019 VECHNOST ★ - suntuubi.com