Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Peli on auki vain hyväksytysti liittyneille pelaajille ja heidän hahmoilleen, joihin voit tutustua Peli-otsikon alta löytyvästä Hahmot-linkistä. Saman otsikon alta löydät myös uutiset, jonne kirjaamme parhaillaan roolipelissä meneillään olevat tapahtumat. Kanssapelaajien kanssa jutellaksesi ja juonitellaksesi suuntaa chatroomiin.

miten pelaan ?

H A H M O N   N I M I

Kirjoita tekstisi tähän joko minä- tai hän-muodossa. "Käytä järkevää kappalejakoa!" sanon pelaajalle, ja pyydän häntä samalla ilmaisemaan puhetta äsken esitellyllä, tavallisesta tarinakirjallisuudesta tutulla tavalla. Toivottavasti kukaan ei luule olevansa ylivoimainen tai liikuttele muiden hahmoja ilman lupaa!

Muistakaa myös, että graafinen väkivalta ja seksuaalisuus (K-18), on ehdottomasti kielletty! Pelimme on virallisesti K-16, joten pelatkaa rajoituksen mukaisesti. Useamman hahmon roolaukset voi hyvin laittaa yhteen ja samaan viestiin. Hauskoja pelihetkiä!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Sonya

13.11.2019 20:21
H A R U

Tarkkailin jokaista Iscariotin liikettä seisoen jähmettyneenä kuin peura ajovaloissa, valmiina pyrähtämään karkuun heti, kun hermoston ja ruumiin yhteistyö suostuu taas pelittämään. Kulmani kurtistuivat hämmennyksestä Iscariotin kaivaessa taskustaan suuren pussukan ja tyhjentäessä sen sisällön eteensä. Pitkän tovin tuijotin lattialle levinneitä sormuksia hiljaa, kuin en olisi muka tajunnut mitä ne ovat.

Hetken kuluttua koko ruumistani ravisutti valtava väristys ja kädestäni loppuivat voimat. Aseena pitelemäni sakset laskeutuivat alemmas, ja hetkeksi katseeni painui lattiaan, vaikka olisi ehkä kannattanut pitää silmät tiukasti Iscariotissa. En vain kyennyt katsomaan häneen, en nyt kun yritin muistuttaa itselleni, miksi olin alun perin lähtenyt. Et sinä saa minua enää takaisin. Et ikinä.

Kun seuraavan kerran kohotin katseeni synkkään hahmoon, heijastui katseessani suunnatonta surua ja ennen kaikkea sääliä - kuin olisin katsonut haavoittunutta, kituvaa eläintä. Kun mitään ei ole tehtävissä asian parantamiseksi, mutta kipuakaan ei saa taianomaisesti loppumaan. Se on paskamaista se.

"You are 20 years too late", totesin ja ääneni värähti, kun valtava suru repi kehoani. Kyynel karkasi poskelleni ja yritin etsiä Iscariotin silmistä jotain samaa: surua, kaipuuta, tuskaa. Näin vain tyhjyyttä.

Nimi: Harley

12.11.2019 23:28
I S C A R I O T

Iscariotin ammolleen avatut silmät miltei kiiluivat pimeässä kuin saalistaan tarkkailevalla bengalintiikerillä, kun hän katsoi hitaasti huoneeseen saapuvaa Harua. Nainen osoitti häntä saksilla puolustautuvasti, Iscarit ei piitannut. Hänen tuoksunsa sai miehen pulssin kiihtymään, hän halusi tarttua häneen ja viedä hänet mukaansa, viedä takaisin heidän entiseen kotiinsa, joka muistutti tunti tunnilta enemmän autiota hautaholvia kuin asumusta. Iscariot ei kuitenkaan pieneen ikuisuuteen liikahtanut, lukuun ottamatta veristä kättään, joka puristui kouristuksenomaisesti nyrkkiin. Hän ainoastaan tuijotti kuin ei olisi edes kuullut käskyä poistua. Kuin hän ei olisi koskaan nähnyt mitään niin ihmeellistä ja kaunista kuin Haru.

Iscariot otti esiin suurehkon nahkaisen pussukan ja avasi sen nyörit. Sisältä ryöppysi sormuksia alas virtauksena kuin kiiltävä metallinen vesiputous. Kaksikymmentä, kolme, viisi, seitsemän, yhdeksän, sata. Pronssi, hopea ja kulta helisivät korviasärkevästi; smaragdien, rubiinien ja safiirien välke loi mosiikkimaisia kuvioita lattiaan. Iscariotin kasvot olivat pelottavan kovat. “You wanted one”, mies sanoi tyhjällä äänellä. viitaten korupinoon edessään. Hän oli hankkinut jokaisen päiväsormuksen, jonka sai käsiinsä, tyhjentänyt jokaisen puodin ja kojun jokaisessa kaupungissa ja kylässä. Haruhan oli niin kovasti halunnut sellaisen.

Nimi: Sonya

12.11.2019 23:12
H A R U

Uuden elämäni ensimmäiset viisi päivää olivat vierähtäneet ohi vauhdilla. Olin saanut aamusta iltaan ja läpi yön nauttia hyvästä seurasta, kilistellen kallista kuplivaa ja tutkien uutta kotikaupunkiani. Sen loputtomat kujat ja arvoituksellinen tunnelma saivat minut aivan uudella tavalla innostuneeksi, ja jaksoin viettää tuntikausia vain kävellen auringossa katuja pitkin. Välillä nukuin päiväunet huoneeni parvekkeella, välillä maltoin yöpyä useamman tunnin silkkilakanoissani. Valitettavasti myös painajaiset riivasivat uniani, enkä edes kokenut halua käydä lepäämään - kuin olisin juossut karkuun jotakin.

Useamman päivän katkonaisen nukkumisen jälkeen olin lopultakin niin uupunut, etten voinut kuin kieltäytyä kutsusta lasilliselle Costa Classiqueen ja painua nukkumaan illan pimetessä. Tavalliseen tapaan istuin harjaamassa huolellisesti lapaluiden ohitse kasvaneita hiuksiani, haukotellen makeasti jokaisen harjan vedon välissä. Pitäisi leikata hiukset pian takaisin lyhyeksi, tämä selvittäminen käy jo ihan työstä.

Saatuani pahimmat takut pois ja hiukset punottua letille, laskin harjan alas ja tartuin kristalliseen juomalasiin, joka oli täytetty verellä. En kuitenkaan ehtinyt saada siemaustakaan, kun pudotin säikähdyksestä lasin käsistäni vihlovan lasin pirstoutumisen äänen kantautuessa korviini - se tuli omalta parvekkeeltani. Tartuin hätäisesti peilipöydällä lepääviin saksiin ja nousin ylös, liikkuen varoen katsomaan tilannetta, vaikka aavistin näkemättäkin, kuka rikkoi ikkunan keskellä yötä.

Iscariot. Jäin jähmettyneenä tuijottamaan entistä miestäni, joka seisoi käsi verta valuen keskellä oleskelutilaa. Sydämeni hakkasi niin kovaa kuin se suinkin kykeni, ja paniikki meinasi saavuttaa minut, kun tajusin Iscariotin olevan itseni ja oven välissä. Minulla ei ollut pakoreittiä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selvitä ilman väkivaltaa.

Pitelin saksia ilmassa turvanani ja tuijotin tuota tuntemattomaksi muuttunutta, uhkavaa hahmoa suoraan sieluttomiin silmiin. Voi rakkaani, miksi meille kävi näin? "You did, yes. And now you can leave", vastasin hiljaa, yrittäen pitää tärisevän ääneni vakaana.

Nimi: Harley

12.11.2019 22:52
I S C A R I O T

Iscariot oli olettanut sen koituvan paljon mutkikkaammaksi, mutta vastaanottovirkailija antoi Haruka Newallin huonenumeron pyyntöä vastaan ilman minkäänlaista taivuttelua. Kiittämättä hän suunnisti ulos takaovista. Kasinohotellin korea terassi oli pakkasyössä pikimusta. Paikalla ei ollut ristin sielua todistamassa, kun tumma hahmo ponnisti maasta ilmaan, tarttui pylvään reunaan, sitten alimman kerroksen parvekkeen kaiteeseen ja veti itsensä tasanteelle vaivattomasti. Pihan hiljaisuutta eivät rikkoneet edes lintujen kiekaisut, ja tuossa syvässä hiljaisuudessa Iscariot kiipesi ilmekään värähtämättä ylös saakka.

Kolmas vasemmalta, sen pitäisi olla oikea huone. Iscariotissa ei näkynyt pienintäkään uupumuksen merkkiä, ei hikipisaraakaan, kun hän kissamaisen äänettömästi laskeutui yhdelle ylimmistä parvekkeista, jotka olivat muita kaksi kertaa leveämpiä. Hän oli hetken liikkumatta kuin patsas, vain tuijotti synkästi sisään korkeita ikkunoista, joiden takaa kajasti himmeänä kellertävä lamppu. Nopealla ja varmalla liikkeellä mies löi nyrkkinsä läpi parvekkeen oven lasista - sirpaleet lensivät matolle vaimeasti helisten. Hän hamuili lukkoa välittämättä siitä, kuinka lasin terävät reunat repivät hänen ihoaan, kunnes sai puskettua oven selälleen. Hän käveli sisään rauhallisesti, kuin omistaisi talon, ja miehen mukana sisälle tunkeutui jäinen viima, joka ravisutti verhoja. Sormenpäät tiputtelivat muutamia veripisaroita lattiaan.

Iscariot jäi seisomaan ovensuuhun kuun valaisemana kuin suuri, kammottava varjo. "I found you."

Nimi: Harley

12.11.2019 22:02
S A L V A T O R E

Salvatore vastasi naisen hymyyn samalla valoisuudella, mutta hänen kasvonsa sulivat vakaviksi, kun neiti Newall kuvaili rikkoutunutta avioliittoaan. Hän silitti lohduttavasti naisen siroa kättä. "I can't even imagine what that must've been like for you to go through. Such a pity", hän huokaili päätään pudistaen, äänessä yhtä aikaa sekä myötätunto Harun tilannetta kohtaan että kiukku Iscariotin tekoja kohtaan. Luoja varjelkoot, jos se kirottu kehtaisi häiritä heitä vielä kertaakaan, Salvatore joutuisi varmaan lähettämään joukkonsa hänen peräänsä.

Naisen kiitokset saivat Salvatoren ilmeen säteilemään pehmeää, rakkaudellista iloa. "I am so glad you didn't. It'd be a shame for someone as beautiul and bright as you to hide away. You need to let the world see you shine", hän sanoi sydämellisesti, taputtaen neiti Newallin kättä reippaasti. Mikä onni, että hän oli saanut tämän timantin luokseen. Kunpa järjestelyt onnistuisivat niin, että Venturit saisivat myös löydön. Vielä mikään ei ollut varmaa, mutta Salvatorella oli tulevasta optimistinen tuntuma.

"Thank you for everything, love. Let's discuss this in more detail later. Meanwhile, think about it. I will have a chat with Eugenio soon. I promise to make sure I mention that you want to spend more time with him", Salvatore selosti ponnistaessaan seisomaan, iskien leikkimielisesti silmää. Hän hyvästeli neiti Newallin poskisuudelmilla ja lyhyellä, mutta lämminhenkisellä halauksella, oikaisten kravattiaan matkalla ovelle. "We'll meet again soon, I assume. Till then, make yourself at home. This is your home now, isn't it?" hän toivotti iloisesti hymähtäen vielä ennen poistumistaan.

Nimi: Sonya

12.11.2019 21:20
H A R U

Kuuntelin herra Castiglionen puheenvuoroa keskittyneenä. Sydämeni pamppaili kummallisesti, kun sisälläni myrskysi sekä suurta intoa että ahdistusta. Tarjous oli houkutteleva ja mies sai ajatuksen kuulostamaan niin kauniilta - mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että tuo kaunis ajatus ei aina kestä toteutukseen asti.

Kuunnellessani isän kuvailua pojastaan tulin siihen tulokseen, että Eugeniota taitaa vaivata sama ongelma kuin kaikkia muitakin kultalusikka suussa syntyneitä. Nirsous, ylimielisyys, itsekkyys - vain muutaman nimetäkseni. Suoraan sanottuna kyseiset ominaisuudet eivät mielestäni kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä, saatika edes ongelmia. Viha, mustasukkaisuus, katkeruus - siinä muutama paljon pahempi ominaisuus näin alkuun. Varmasti tulisin Eugenion kanssa toimeen, siitä ei ole epäilystäkään. Oppisimmeko jopa rakastamaan toisiamme? Ehkä, mutta tuskinpa. Mutta haittaisiko se? Sitä pitää vielä miettiä.

Herra Castiglionen lopettaessa soin hänelle aurinkoisen hymyn. Jotenkin miehen läsnäolo sai minut rentoutumaan ja tunsin olevani ihmeen hyvällä tuulella, ottaen huomioon elämäntilanteeni ja aiheessa piilevän vakavuuden. "A century of happy marriage... For me, it's impossible to imagine such a wonderful thing. My marriage lasted only two decades, yet it felt like an eternity in hell", vastasin haikeana. Hymyni hyytyi hetkeksi, mutta reipastui uudestaan.

"I thought I'd never be married again. That I'd just move somewhere far away and stay there, alone for the rest of my life. Turns out, that doesn't suit me well", totesin naurahtaen hieman. Olisi varmaan helppoa, jos osaisi erakoitua.

Hieman ujosti puristin miehen käsiä omieni väliin. "I will think this through, and while I'm at it, I'd like to get to know your son a little better. But to be honest, thanks to you I've started thinking that I'd like to try marrying again, this time happily ever after", lisäsin vielä, hymyillen herra Castiglionelle kiitollisena.

Nimi: Harley

12.11.2019 19:51
S A L V A T O R E

"Of course, of course. I can't demand that you'd have already formed an opinion on him, that'd be unreasonable. I only meant to ask what is your first impression, that's all", Salvatore hymähti lepyyttävästi, äänensävyn kepeys ja hymyn ystävällisyys luoden hyväksyvän ja huolettoman ilmapiirin. "And I hope that I didn't give you the wrong idea, I certainly don't want you to feel pressured. I wholly understand you've just ended your your last relationship, and it would be distasteful for me to push you into a new one so soon. Think of this rather as a suggestion regarding the future."

Mies asettui istumaan nojatuolille neiti Newallin viereen. Mietteliäästi hän sipaisi viiksiään, harkiten, miten muotoilisi parhaan myyntipuheen poikansa puolesta. "If I am being completely honest, I must admit, Eugenio can be a handful. Despite his flaws, I think he is a splendid young man. He unfortunately hasn't ever shown much interest towards marriage, but no doubt he'll make a faithful and caring husband", Salvatore kertoi, yrittäen tasapainotella rehellisyyden ja kehujen välillä. Jos hän alkaisi oikein toden teolla luettelemaan poikansa heikkouksia, neiti Newall saattaisi kokonaan kieltäytyä hääsuunnitelmista, joten parempi pysytellä ympäripyöreällä linjalla.

"For many years we've been trying to find a wife for him without success. As if there's something wrong with the boy! What a waste. Eugenio has so much potential", Salvatoren ääni vaipui alakuloiseksi. Hän nojasi leukaansa rystysiinsä, kulmat rypistyen alas kuin murehtien. Jotain vikaa pojassa täytyi olla, kun yksikään lupaavista morsioehdokkkaista ei ollut kelvannut. Uppiniskaista ja ajattelematonta käytöstä. "The fact is, he's not a child anymore. He should settle down at last, and marrying is a good start. As his father I am worried sometimes, it is not appropriate for Eugenio to clown around at his age. He needs a level-headed woman by his side - someone exactly like you."

Huokaisten mies suoristi ryhtiään. Hän loihti huulilleen taas saman lempeän hymyn, laskien kätensä neiti Newallin kädelle ja taputtaen sitä isällisesti. "Look at me, rambling on and on", hän naurahti huvittuneesti. "But, I believe you two could very well be a beautiful couple. Fall in love with each other and be satisfied together just like me and Patrizia. Take it from a man who's been happily married for over a century!"

Nimi: Sonya

12.11.2019 18:00
H A R U

Hymyilin iloisesti herra Castiglionen sanoessa, että olisin oikein tervetullut perheeseen. Hänen vakavoituessaan ja todetessaan, ettei sitä ole välttämättä ihan helppo järjestää, hymyni kuitenkin hyytyi ja jäin jännittyneenä odottamaan selvennystä hämmentävään kommenttiin.

Sinänsä avioliittoehdotus ei tullut täysin yllätyksenä, sillä tiesinhän minä, että Venturi-mafia on vain miehille. En olisi voinut ikinä liittyä täysvaltaiseksi jäseneksi, jos sitä olisin halunnut. Sinänsä mafialle työskenteleminen ja mafian johtaminen eivät minua kiinnostaneet lainkaan - haluan vain perheen ja turvaan menneisyydeltäni.

Suuni aukeili omia aikojaan, kun yritin löytää sanoja, mutta suljin sen aina uudestaan, kun en kyennyt vastaamaan. Avioliitto tuntui samanaikaisesti sekä aivan järjettömältä että ainoalta vaihtoehdolta. Kenen kanssa minun edes pitäisi mennä naimisiin? Ei sillä, että miehellä olisi hirveästi väliä. Kuka tahansa olisi parempi kuin entinen...

Miehen tiedustellessa, mitä olin mieltä hänen pojastaan, vastaus mahdolliseen aviomiesehdokkaaseenkin selveni. Tietenkin se olisi hänen omaa lihaa ja vertansa. Jäin hetkeksi muistelemaan Eugenio Castiglionea - tosin muistettavaa ei ollut paljoa, olinhan tavannut hänet vasta muutaman kerran, ja isänsä seurassa. Ainakin silloin hän oli vaikuttanut hyvätapaiselta, mutten voi mitään sille tunteelle, etten usko hänen käyttäytyvän samoin silloin, kun isä ei ole vahtimassa.

"I can't really say I know him yet, since we've only met twice", vastasin mietteliäänä. Mitä avioliitto mafioson pojan kanssa käytännössä edes tarkoittaisi? Halusinko uutta avioliittoa - nyt tai koskaan? Mutta tärkeimpänä kaikista: minne muka menisin, jos nyt kieltäytyisin?

"If your son is anything like you, I believe he is a great man and even better as a husband. But is he, like yourself?" kysyin varoen. "I'm sorry, that came out wrong. I don't want to sound like I doubt Eugenio, I just want to know what he's like", jatkoin, kun tajusin, että kysymykseni saattoi kuulostaa varsin negatiiviselta. Hymyilin pahoittelevasti ja jatkoin vielä: "What do you personally think of your son? Do you think we could be happy as a married couple?" Onni ei tietenkään ole järjestetyissä avioliitoissa tärkeä kriteeri, mutta silti halusin tietää. Olisiko mitään järkeä hypätä onnettomasta suhteesta toiseen?

Nimi: Harley

11.11.2019 23:07
S A L V A T O R E

Salvatoren suupieliin hiipi hymynkare, jossa piili syvää, vaikealukuista tyytyväisyyttä, kuin hän olisi juuri löytänyt ratkaisun vaikealle matemaattiselle yhtälölle. Hän vilkaisi olkansa ylitse neiti Newalliin lempeästi kuin katsoisi omaa tytärtään, omaa lihaansa ja vertansa. "You have no idea how delighted I am to hear that. We are more than happy to welcome you. In honor of your grandfather's memory", mies sanoi isällisen lämpimästi, ja hänen silmäkulmiinsa kertyi naururyppyjä. Colby oli ollut hänelle enemmän kuin pelkkä kauppakumppani, he olivat olleet aidot sielunveljet. Hänen lapsenlapsensa vaikutti kaikin puolin kunnon tytölle - älykkäälle ja rohkealle naiselle, jonka Salvatore mielihyvin liittäisi osaksi hienoa perhettään.

"However, it is not the simplest arragement", mies jatkoi hieman vakavoituen. Hän käänsi rintamasuuntansa ikkunasta suoraan neiti Newalliin, kädet ryhdikkäästi ristittyinä selän taakse. Tähän saakka hän oli ollut vain ystävällinen ja tuttavallinen, mutta nyt olemukseen lisääntyi rikollispomon auktoriteetti. Kuin bisnesmies aikeissa esittää ehdotuksen hedelmällisestä sopimuksesta hän astui pari metriä lähemmäs, jääden seisomaan neiti Newallin vasemmalle puolen. Tummanruskeissa silmissä oli tarkka, puntaroiva katse. "I believe the easiest way for you to enter into our family officially and gain everyone's trust is through marriage."

Salvatore nojasi kätensä rennosti viereisen pöydän reunaan. "Say, what do you think about my son?"

Nimi: Sonya

11.11.2019 22:12
H A R U

Otin kirjekuoren vastaan häkeltyneenä. Puristin sitä käsissäni kuin maailman kalleinta aarretta, jonka pelkäsin jonkun voivan anastaa minulta hetkenä minä hyvänsä. Lahjoja, kunnioitusta ja rakkautta pursuaa ovista ja ikkunoista - vain koska uskalsin vihdoin ottaa kohtalon omiin käsiini. Ajatella, mitä kaikkea olisikaan jo tehty ja saavutettu, jos olisin uskaltanut lähteä vankilastani paljon aiemmin. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. "Thank you. I'll treasure them for the rest of my life", kiitin hymyillen ja laskin kuoren varoen pöydälle vierellämme. Täytyy hankkia niille hienot kehykset - ehkä pääkaupungista?

Herra Castiglionen seuraava kysymys sai minut hieman hämilleen, ja hetken istuin vain hiljaa. Niin minä tosiaan sanoin, eikä mieleni ollut vieläkään muuttunut. Totuus on, että vaikka kuinka sitä halusin, minä en vain kykene elämään omillani saatika edes muutaman ystävän voimin. Tarvitsen perheen; jotain mitä elää ja hengittää - jotain minkä puolesta taistella ja kuolla, jos tarve vaatii. Tottakai minulla on Aviva, kaikista maailman aarteista kallein, mutten voi mitään sille pinttyneelle käsitykselle päässäni, että perhe on jotain paljon suurempaa kuin kaksi toisilleen rakasta ihmistä.

"Yes, that's correct", vastasin, jääden uteliaasti odottamaan, mitä mies ajoi kysymyksellään takaa. Kaipasin suuresti aikaa, jolloin minulla oli valtava mafiaperhe ympärilläni, vaikken kaikkien heidän kanssaan läheinen ollutkaan. Jotain hienoa siinä todella oli: siinä miten olimme niin erilaisia ja niin kaukana toisistamme, mutta silti yhtä vannotun valan nimissä. Vaikka noh, meidän perheessämme tämä uskollisuus olikin ollut vain valetta, ja päättyi tragediaan. Tiesin kuitenkin, ettei Venturi-mafia ollut samaa maata. Se on jotain suurempaa, ja todella haluan kuulua siihen.

Nimi: Harley

10.11.2019 00:55
S A L V A T O R E

"You are very welcome. I'm glad if they gave you joy", Salvatore vastasi naisen kiitoksiin kera lempeän hymynhäiveen. Hän asetti kolme kuvaa siististi pinkkaan, sujautti ne kuoren suojaan ja ojensi sen Harulle. Vaikka omalla tavallaan kuvat olivat hänellekin rakkaita muistoesineitä, ne kuuluivat hänen mielestään reiluuden nimissä neiti Newallin omistukseen. Hänellä ei ilmeisesti entuudestaan ollut yhtäkään valokuvaa perheestään, mikä oli niin suuri sääli, että siihen täytyi saada muutos. "There you go, I want you to keep them for yourself. After all, they are memories of your family more than mine. And I happen to believe that family is the most important thing in our lives. Strongest of bonds", mies saneli pehmeästi ja taputti hellästi neiti Newallin kämmenselkää annettuaan kuoren hänelle.

Salvatore nousi rauhallisesti seisomaan, otti muutaman askeleen eteenpäin. Hän raotti läpikuultavia verhoja vilkaistakseen hiljaiselle kadulle, joka kylpi hailakassa marraskuun auringossa. "Speaking of family", hän rakensi aasinsillan sulavasti seuraavaan aiheeseen, jonka oli koko tapaamisen ajan halunnut nostaa esille. Mietittyään sitä tarkkaan hän alkoi olla hyvin varma päätöksestään. "Something you said earlier stuck with me. You said you would like to be a part of our family, is that correct?"

Nimi: Sonya

10.11.2019 00:45
H A R U

Viimeinen kuva oli kaunis ulkopotretti kahdesta hyvin samankaltaisesta perheestä. Kaikki näyttivät kuvassa onnellisilta ja hyvinvoivilta. Katseeni kiinnittyi pitkäksi toviksi isäni vakaviin kasvoihin. Tästä pystyin jo tunnistamaan hänet: tarkkaavaiset silmät, tuima ilme ja päättäväinen olemus.

Tarkasteltuani aikani isääni siirsin katseeni nuorempaan herra Castiglioneen. Liikaa jos alkaa ajattelemaan, tuntuu todella omituiselta nähdä kaikki nämä ihmiset samassa kuvassa, saman ikäisiä. Nyt kolme kuvan henkilöistä oli poissa, kun taas kolme heistä oli vuosien saatossa muuttunut vain hieman. Itsehän olin enemmän kuin pieni lapsi Kalmankidan väkeen verrattuna, mutta kai vuosia ei pidä vampyyrien seurassa ajatella - vain ulkoinen ja henkinen ikä ratkaisevat.

Käänsin lopulta katseeni herra Castiglionen puoleen ja hymyilin hänelle kiitollisena. "Thank you for showing these", kiitin.

Nimi: Harley

10.11.2019 00:17
S A L V A T O R E

Salvatore hymyili suupielestään neiti Newallille, kunnes tajusi, ettei itse asiassa ollut varmaan koskaan näyttänyt omia lapsuus- ja nuoruuskuviaan pojalleen. Ne oli kyllä säilötty huolellisesti talteen, mutta eivät olleet ikinä esillä, ei hän ollut harkinnutkaan laittavansa sellaisia kehyksiin. Siinäpä ajattelemisen aihetta. Kenties joskus olisi paikallaan käydä albumit läpi Ginon kanssa yhdessä. Tai vähintään antaa ne hänen tutkittavakseen vapaasti.

Mies laski toisenkin kuvan pöydälle, oli viimeisen vuoro. Se ei ollut yhtä rakeinen kuin aiemmat, teknologia oli kehittyneet jälleen lisää. Nurmikolla talon seinustaa vasten seisoi viisihenkinen joukko. Kukin aikuisista poseerasi kameralle hymyillen. Oikealla olivat Salvatore, hänen vaimonsa kesäleningissä ja poikansa raidallisessa puuvillapaidassa. Vasemmalla puolella olivat Colby perheineen, ja kahdentoista vuoden ikään varttunut Blake näytti vakavaa naamaa shortseissaan ja polvisukissaan. "This was the summer of '63. The last time we ever met", Salvatore sanoi huokauksenomaisesti. "We had a nice day."

Nimi: Sonya

10.11.2019 00:05
H A R U

Seuraava kuva ei herättänyt niin paljoa ikäviä muistoja, ja hymyni leveni sivellessäni sormella kuvan pintaa. Onpa omituista nähdä isän vauvakuva. Hän oli aina niin vaikutusvaltainen ja periksiantamaton mies, suuren perheen arvostettu johtaja, että oli vaikea edes kuvitella hänen ikinä olleen viaton lapsi.

"I don't think my father had pictures of himself as a baby around the house. Even if he had, he would've never shown them to us", totesin naurahtaen. Tiesin kyllä isäni hellästä puolesta, mutten ollut ikinä saanut siitä osakseni juuri mitään. Isäni oli käyttäytynyt lempeästi ja rakkaudella vain äitiäni kohtaan. Olikohan isoisäkin ollut samanlainen, ja todella rakastanut vain vaimoaan? Sentään joidenkin suvussa kulkee tapa kohdalle naisiaan kunnioituksella ja rakkaudella...

Nimi: Harley

09.11.2019 23:52
S A L V A T O R E

Salvatoren ikävöivä hymy pyyhkiytyi pois surun tieltä. Hän vilkaisi naiseen vieressään hieman huolestuneesti, mutta onneksi neiti Newall ei vaikuttanut loukkaantuneelta - tarkoituksena ei ollut tuoda mieleen huonoja muistoja. "How unfortunate. I am sorry to hear that. I didn't know", mies pahoitteli vaimeasti, silmät palaten hitaasti kuvan taloon. Hän muisti hyvin eläväisesti hyvin hoidetun pihan, tuoreen maalin ja narsissien tuoksut. Miten ikävää, ettei tuosta paikasta ollut enää jäljellä muuta kuin romahtaneet seinät ja kivijalka.

Salvatore asetti yhteiskuvan sivuun ja sen alta paljastui toinen kuva, edellistä parempikuntoinen. Mustavalkoinen kuva oli hyvin tyylikäs ja asiallinen, varmastikin otettu ammattilaisen studiossa. Valkoista verhoa vasten seisoi Colby Newall pyhäpuvussaan, hänen edessään tuolilla istui sievässä kellomekossa vaimo Belle. Sylissään naisella oli pyöreäkasvoinen vauva. "Here are your grandparents and your father as a baby. He must've been only a few months old at this point", Salvatore totesi hellän huvittuneesti, sormenpää osoittaen pikkuisen hampaatonta hymyä.

Nimi: Sonya

09.11.2019 23:33
H A R U

Vielä jotain parempaa? Arvaamatta lainkaan mitä oli luvassa, seurasin herra Castiglionea istumaan ja jäin jännittyneenä odottamaan. Saadessani vuosien saatossa kärsineen kuvan käsiini tuijotin sitä pitkään mitään sanomatta. En ollut koskaan nähnyt isoisääni, en oikeastaan ollut koskaan nähnyt hänestä edes kuvia - jostain syystä minut vanhempani eivät olleet harrastaneet valokuvien säilyttämistä. Kartanossamme oli ollut vain yksi maalaus, ja minulle oli aina kerrottu, ettei maalaukseen kyetty tuomaan isoisäni todellista olemusta. Nyt saatoin olla samaa mieltä, sillä hyvin pitkälti isäni näköinen mies oli niin täynnä tulta ja tappuraa kuin vain mies voi olla - senkin näki hänen silmistään jopa tässä värittömässä, nuhjuisessa kuvassa.

Isoisäni tunnistaminen ei kuitenkaan varsinaisesti ollut syy käsieni hennolle tärinälle. Katseeni lukittui talon julkisivuun ja sen viereisiin kukkapensaisiin. "It's my childhood home. It was burned down in 1992 after my family died", kerroin hiljaa. Äänessäni ei kuitenkaan ollut surua, vaikka sanani oli synkkiä. Päinvastoin tunsin jonkin sortin iloa muistellessani niitä muutamia kultaisia lapsuusmuistoja, jotka minulla tuosta rakennuksesta oli.

Nimi: Harley

09.11.2019 23:21
S A L V A T O R E

Salvatore nosti kättään vaatimattomasti, aavistuksen huvittunut hymynkare takertuneena suupieleensä. "Not another word, my child", hän hymähti lempeään sävyyn, jossa oli jotain sangen isällistä. Hän ei kuuntelisi vastaväitteitä, neiti Newall saisi luvan nauttia uudesta asumuksestaan, sillä selvä. "I want to help you, so let me do as I please. You aren't in my debt, these are gifts for a friend", hän lisäsi. Tummanruskeissa silmissä tuikki lämpö.

"I saved the best for last. I have a little surprise for you", Salvatore jatkoi, ääneen ilmestyen innostusta. Hän kaiveli takkinsa sisätaskusta sulkemattoman kirjekuoren. "After we first met I glanced through my old albums and found a few photographs that might interest you", mies sanoi avatessaan kuoren ja ottaessaan hellästi esiin kolme ajan haurastamaa, kellastunutta valokuvaa. Hän istahti lähimmälle sohvalle, kädenviittauksella kutsui neiti Newallia tulemaan seuraksi ja sytytti pikkupöydän lampun kristallin napauttamalla sitä kevyesti.

Ensimmäinen kuva oli selvästi kaikista vanhin, pinta oli naarmuinen ja kulma taittunut. Seepianvärisessä maisemassa seisoi kaksi miestä, hymyilevät ystävykset. Miehistä pidempi ja nuoremman oloinen piti kättään toisen, tummatukkaisen ja hymykuoppaisen, hartialla reippaasti. Taustalla näkyi kaistale autosta, talon julkisivusta ja keväisistä kukkapensaista. "Your grandfather and I in the spring of '43", Salvatore sanoi pehmeästi haikean nostalgian vallassa. "We had been friends for a while and I was visiting his house in Wellington for the first time when this photo was taken."

Nimi: Sonya

09.11.2019 23:05
H A R U

Kierroksen käännyttyä loppua kohden olin jo aivan pyörällä päästäni yrittäessäni sisäistää kaiken saamani tiedon ja koittaessani muistaa, mistä pääsisi minnekin. Olin mielestäni saanut pohjakartan aikalailla painettua mieleeni, kun saavuimme viimeiseen kerrokseen. Katsoin herra Castiglionea hämmentyneenä hänen ojentaessa minulle avaimet, jotka suljin nyrkkiini varoen kuin hennon kukkasen.

Sydän pamppaillen työnsin avaimen lukkoon ja avasin oven, joka jo itsessään oli niin hieno, etten osannut kuvitellakaan, mitä sen takaa löytyisi. Valtava, viimeisen päälle laitettu sviitti oli todellakin jotain aivan uskomatonta. Astelin keskelle oleskelutilaa silmät hämmästyksestä selällään - tämä olisi minun uusi asuntoni? "It's... I don't even have words for this, it's unbelievably beautiful", totesin ihastuneena.

Tämähän on aivan liikaa minulle, enhän minä voi tällaista ottaa vastaan. Käännyin hieman hätääntyneenä herra Castiglionen puoleen. "This is just too much. First the rings, and now this... I could never thank you enough", totesin hiljaa. En halua olla rasite, enkä edes koe ansaitsevani tällaisia lahjoja.

Nimi: Harley

09.11.2019 22:54
S A L V A T O R E

Puolen tunnin esittelykierros sujui varsin mukavasti. He kävivät merkittävimmissä tiloissa, viimeisenä ihastelivat maisemia terassilta. Salvatore välillä selosti muutamin lausein kasinon historiaa, mutta suurimmaksi osaksi vain myhäili iloisesti seuratessaan vierestä, miten minuutti minuutilta neiti Newall oli yhä haltioituneempi. Kieltämättä hänkin oli ylpeä yrityksensä kauneudesta - rakennustöistä ja sisustuksesta oli maksettu pitkä penni, puhumattakaan paikan loistokkuuden ylläpidon kustannuksista. Hänelle kasinosta huolehtiminen oli sydämenasia, kaikkien lattioiden piti kiiltää putipuhtaina. Senttiäkään ei kitsasteltu.

Lopulta kaksikko asteli korkeimman kerroksen matolla vuorattua käytävää. Salvatore oli varannut Harun käyttöön yhden koko rakennuksen upeimmista sviiteistä - siihen kuului reilusti säilytystilaa, oma olohuone sohvaryhmineen sekä kylpyhuone kera ison ammeen. Yleellinen sänkykin satiinilakanoineen kelpaisi vaikka kuninkaalliselle. Salvatore luovutti huoneiston mielihyvin neiti Newallille veloituksetta niin kauaksi aikaa kuin hän siellä viihtyisi. "Here we are. I hope it suits you", Salvatore tokaisi ojentaessaan avaimet. Hän antoi rohkaisevan hymyn, joka kehotti naista avaamaan oven ja kurkistamaan sisään.

Nimi: Sonya

09.11.2019 22:35
H A R U

Herra Castiglione oli valitettavasti oikeassa: jonkin sortin ikävä välikohtaus on varmasti vielä tulossa. Mutta kuten sanottu, sitä on turha murehtia etukäteen - vaikka toki varautuminen ennakkoon ei ole pahitteeksi. Juuri nyt oli aika nauttia tämän uskomattoman upean kasinorakennuksen tutkimisesta.

Saapuessamme pääsalonkiin henkeni suorastaan salpaantui. Jäin ihastuneena katsomaan kaunista huonetta ja sen ylellisiä yksityiskohtia. Tuntui, että huone huoneelta arkkitehtuuri ja sisustus vain parani paranemistaan - jokaisen mutkan takana odotti uusi hämmästyttävä taideteos tai arvokas kattokruunu. "I've never seen anything quite like this", totesin ihastuneena. En voi väittää kasvaneeni huonoissa oloissa - myös Newallien koti oli ollut valtava kivikartano kaupungin paraatipaikoilla. Mihinkään tällaiseen en kuitenkaan ollut tottunut.

Nimi: Harley

09.11.2019 22:20
S A L V A T O R E

"I hope for the same, but seeing how he behaved last time... I'm afraid some kind of conflict is inevitable", kummisetä totesi vakavasti, häivä myötätuntoa katseessaan. Olisi totisesti onnellista, jos Iscariot jättäisi heidät suosiolla rauhaan, mutta oli järkevintä varautua pahimpaan. Salvatore ei ollut laisinkaan varma, kuinka pitkälle mies olisi valmis menemään vainotakseen entistä vaimoaan. Jos ei olisi laantunut sitten viime näkemän, joku saattaisi vielä vahingoittua pahoin. Salvatore otti vastuutehtäväkseen pitää huolen, ettei se joku varmasti olisi neiti Newall.

"But le'ts not worry too much. There are plenty of places to see", Salvatore jatkoi leppoisammin, yrittäen siirtää puheenaiheen kevyempään ja keskittyä mukavampiin asioihin. Kuten hän aina sanoi, on tuhlausta pilata nykyhetki murehtimalla mennyttä tai tulevaa. Kaksikko saapui sopivasti kasinon pääsaliin, joka oli kuin palazzon salonki pylväineen ja mahonkisine ovineen. Lattiaa korisi marmorinen mosaiikki, ja öljymaalauksissa oli kultakehykset. "Here is our main parlor. Right now we are closed, of course, but during the evening crowds flood in", Salvatore naurahti tyhjille peli- ja rulettipöydille.

Nimi: Sonya

09.11.2019 21:58
H A R U

Onkohan epäkunnioittavaa olla tuomatta Avivaa tänne, vaikka herra Castiglione oli sitä pyytänyt? En tietenkään halunnut vaikuttaa siltä, etten luottanut heihin - luotin enemmän kuin olin koskaan luottanut keneenkään. Tyttäreni tänne tuomista varten sekään luottamus ei varsinaisesti ollut vielä tarpeeksi, enkä edes uskonut, että Aviva itse olisi vielä valmis tähän. Jonain päivänä kyllä, toivottavasti. "Yes, Aviva is staying with his godfather, who is a good friend of mine", vastasin myöntävästi miehen arvailuihin. Muita ystäviä minulla ei sitten ollutkaan, vielä.

Puheen kääntyessä Iscariotiin huoli lankesi varjostamaan kasvojani. Huokaisiin syvään ja uupuneena. "I really hope it doesn't come to that", totesin. Ei auta kuin toivoa, että Iscariot hyväksyisi todellisuuden ja antaisi olla. Mieheni tuntien kuitenkin tiesin, ettei tämä jäisi tähän. Nyt ei kuitenkaan auta murehtia sitä. "But thank you. I will keep that in mind. I wish I could handle him myself, but he is a troubled man, so..." jatkoin, pakottaen hymyn takaisin kasvoillani. Iscariotin kanssa toimimista on hyvä miettiä vasta sitten, kun sen aika tulee.

Nimi: Harley

09.11.2019 21:45
S A L V A T O R E

Salvatore kuunteli tarkkaan, kulmat painuen mietteliäästi alaspäin. "Yes, finding a new direction most definately is a challenge that calls for bravery. Wise words from a wise woman", hän nyökytteli vakavana, mutta väläytti loppuun hymynpoikasen. Hän yritti parhaansa mukaan kohdella neiti Newallin elämäntilannetta hienotunteisesti ja sen ansaitsemalla kunnioituksella, koettelihan naista suuri murros. Vaikka miehellä oli omat käsityksensä avioliiton pysyvyydestä, ei hän neiti Newallin ratkaisua pitänyt lainkaan häpeällisenä. Ainoa vääryys tässä oli se, millä tavoin hänen entinen aviopuolisonsa oli kohdellut häntä kaltoin, ja ettei yksikään Ventureista ollut saanut sitä tietoonsa. Salvatore toivoi voivansa auttamalla korvata sen, että ei ollut nähnyt Iscariotin lävitse aiemmin.

"I'm very happy and relieved to hear that. I assume, because she didn't come with you, your daughter is staying elsewhere? Maybe with a family friend?" Salvatore kyseli tyttären laitaa. Hän olisi kovin mielellään tavannut neiti Newallin lapsen jo nyt, mutta malttoi toki odottaa myöhempää ajankohtaa. Ehkä oli tervettä varovaisuutta, ettei hän tuonut tyttöä näille main heti, vaan vasta heidän ystävyytensä syvennyttyä. "And I must add, should Iscariot cause any trouble to you in the future, we will take care of it. You are safe and sound with us, I assure you", mies kiirehti lisäämään hieman hiljaisempaan ääneen, katsoen neiti Newallia merkitsevästi. Hänen äänensä vankkuus oli vakuuttavaa ja kenties lohduttavaakin

Nimi: Sonya

09.11.2019 21:31
H A R U

Uskaltauduttuani lopulta sisälle sain heti vastaani herra Salvatore Castiglionen. Vaikken vieläkään kyennyt täysin rentoutumaan vastaan ottaessani poskisuudelmia, en silti ollut lainkaan niin kauhusta jäykistynyt kuin viimeksi. Tunsin suurta luottamusta, kunnioitusta ja kiitollisuutta miestä kohtaan, joten miksipä olisin pelännyt? Olin vihdoin löytänyt omieni luo.

Kohteliaasti hymyillen tartuin herra Castiglionen käteen ja lähdin seuraamaan häntä, tarkkaillen ympäristöäni uteliaasti. Kaikkialla oli niin eloisaa ja mahtipontista, suorastaan vilkasta - jopa itse rakennus tuntui elävän ja hengittävän, eivätkä vain olennot sen seinien sisällä.

"It was... a journey I never thought I'd have. Leaving one's past behind is not simple, but it does spring joy in the end", vastasin, ja yllätyin itsekin, miten syvälliseksi heittäydyin aivan vahingossa. Ei ollut tapaistani puhua näin avoimesti. Vai onko? Ehkä olin vain unohtanut. "But yes, all in all, everything went smoothly, and both me and my daughter are unharmed and safe", lisäsin vielä.

Nimi: Harley

09.11.2019 21:17
S A L V A T O R E

Salvatore Castiglione saapui ottamaan vieraansa vastaan kasinon majesteetilliseen aulaan, sinooperinpunainen puku prässättynä, nahkakengät kiillotettuina ja ylipäänsä viimeisen päälle tyylikkäänä. Hän tervehti kohteliailla hymyillä ja nyökkäyksillä ohitseen virtaavia asiakkaita ja tuttuja, jotka vastasivat kunnioittavalla hatunnostolla. Pari kertaa mies nykäisi hihaansa ylös vilkaistakseen kahdenkymmenenkahden karaatin kultakellonsa viisareita. Sovittu aika lähestyi, mutta hän ei ollut lainkaan kärsimättömällä tuulella, vaan jatkoi odottelua kepein mielin.

Haruka Newallin ilmestyessä pyöreään huoneeseen kattokruunun alle Salvatore riensi hänen luokseen hymyillen. Mies tervehti häntä molemminpuolisella poskisuudelmalla, suorastaan hehkuen ystävällismielistä ja innostunutta energiaa. "Welcome, my lovely", hän nauroi sydämellisesti. Katsastaessaan naisen nopeasti päästä varpaisiin hän oli tyytyväinen, että neiti Newall vaikutti kovin iloiselle. Saattoi olettaa, että kaikki oli sujunut hyvin. "Come, come, we can talk while I show you around. Tell me, how was your journey?" Salvatore yllytti heidät aloittamaan suunnittelemansa esittelykierroksen, tarjoten samalla käsivartensa naiselle.

Nimi: Sonya

09.11.2019 19:59
H A R U

Askeleeni olivat hitaita ja heiveröisiä, kun etenin valkenevan aamuyön usvassa kohti uutta kotiani, Kalmankitaa. Itkeskelin sekä iloa että tuskaa. Miten voikaan olla samaan aikaan näin suunnaton ikävä ja tarve päästä kauas pois? Tätä pohtiessani matka taittui yllättävän nopeasti, ja lopulta olin päätynyt siihen tulokseen, että olen maailman onnekkain ihminen, kun minulla on jotain, mitä kaivata näin paljon. Aviva selviäisi kyllä, ja niin selviäisin minäkin. Meistä tulisi onnellisia, pitäisin siitä huolta.

Kalmankidan siluetti paljastui haihtuvan usvan takaa ja jatkoin kulkuani katuja pitkin. Vampyyrien kaupungissa rytmi on kovin sekava - osa näytti vasta heränneen uuteen päivään, kiitos päiväsormusten, kun taas osa oli selvästi raahustamassa nukkumaan valoisan ajan yli. Osa vastaantulijoista tuntui muistavan minut. He tervehtivät ystävällisesti vilkuttaen tai hymyillen, ja olin häkeltynyt lämpimästä vastaanotosta. Toki joukkoon mahtui muutama, jotka katsoivat minua pitkään hyvin vihaisesti, kuin olisin jonkin sortin petturi. Ehkä olinkin.

Auringon kivuttua niin korkealle, että sen säteet ylettyivät rakennusten kattojen takaa kadulle, kulkuni pysähtyi. Tuijotin aamuauringossa kylpevää katua hiljaa, seisoen varjoissa. Nyt täytyisi kuitenkin päästää irti tutusta ja turvallisesta. Oli aikaa muuttaa elämäni suunta.

Nytkähtäen pakotin itseni astumaan valoon. Ihollani tuntui omituista pistelyä - joko se valmistautui kivuliaisiin palovammoihin, tai sitten tunne johtui jännityksestä. Jatkoin kävelyä, enkä voinut estää säteilevää hymyä, joka pakottautui nykimään suupieliini. Minä kävelen auringossa. Olen vihdoin vapaa.

Kävelin koko matkan keskellä katua, kiinnittäen huomion säteillessäni kilpaa auringon kanssa ja hymyillen kuin mielipuolinen, kunnes lopulta pysähdyin valtavan kasinon edustalle, jääden häkeltyneenä ihailemaan sen arkkitehtuuria.

Nimi: Harley

08.11.2019 23:58
A V I V A

Hartiani jäykistyivät äidin sulkiessa minut taas halaukseen, mutta sain itseni rentoutumaan kuunnellessani hänen hieman itkuisia sanojaan. Ne puristivat sydänalaani. Emme turhan usein jaelleet rakkaudentunnustuksia. En sanonut sitä takaisin, vaikka olisi varmasti pitänyt, kun kerta oli tilaisuus. Vastasin sentään halaukseen, vaikkakin väsyneellä ja varautuneella otteella. Vetäytyessämme irti toisistamme hitaasti väänsin suupielilleni vaimean, vähän toispuoleisen hymynkareen, jonkinlaisen yrityksen saada edes teennäistä iloa ilmeeseeni.

Äidin kertoessa sukunimensä kasvoillani häivähti hämmästys. En totta puhuen ollut koskaan miettinyt sitä, ja nyt tuntui oudolle, ettei mielessäni ollut ikinä käynyt kysyä. Mutta eihän meidän perheessämme kysytty asioista eikä puhuttu asioista. Vaikenemisessa olimme kyllä taitavia. "Yes. I will", vastasin hyvin hiljaa, mutta yllättävän vankasti. Minun ei tarvinnut harkita kauan. Newall sopi minulle paljon paremmin. Oli aina ollut epämiellyttävää liittää omani perään isän kutsumanimi. Hankkiutuisin mielelläni eroon siitä, yksi muistutus vähemmän hänestä.

Siro korurasia laskeutui kämmenelleni. Tiesin vaistomaisesti, mikä se on, ja sydämeni lepatti kiihkeästi. Pitelin rasiaa hellästi kuin pyhää esinettä, raottaen kantta varovaisesti nähdäkseni sisällön. Se oli upea. "Thank you. I will", toistin saamatta silmiäni irti päiväsormuksesta, jollaisesta olin aiemmin pystynyt vain haaveilemaan. Uskomtonta. Pääsisin vihdoin kävelemään auringossa tavallisesti niin kuin kaikki muut. Minun ei tarvitsisi lukittautua valoisaksi ajaksi neljän seinän sisälle ja tilkitä jokaista ikkunaa umpeen varmuuden vuoksi.

Olin hetken täysin sormuksen lumoissa, mutta tajutessani äidin tekevän lähtöä asetin rasian sivuun takanreunukselle ja seurasin äitiä eteiseen katse pyyhkien lattiaa. Hänen seisoessaan ovella tunsin vihlaisun. Varmaan ikävä. Jokin pieni itsepäinen osa minussa ei halunnut myöntää sitä, mutta annoin periksi ja menin halaamaan äitiä vielä kerran. Tein sen nopeasti kuin häveten ja karkasin takaisin olohuoneeseen. "Bye", huikkasin perääni lyhyesti, enkä katsonut taakseni, koska jos olisin katsonut, olisin saattanut itkeä.

Nimi: Sonya

08.11.2019 23:28
H A R U

Sydämestäni särkyi jälleen palanen, kun tajusin, miten kovaa sanani iskivät. Katsoin hädissäni tyttäreni perään, kun hän nousi ja käänsi selkänsä minulle. En tiennyt mitä sanoa tai tehdä, joten odotin vain avuttomana. Hetkeä myöhemmin Aviva toivotti pitämään hauskaa. Voi minun pieni, rakas, sitkeä tyttöni... Mitä me olemmekaan sinulle tehneet kaikki nämä vuodet, jotta kasvoit tällaiseksi. Mutta ainakin sinä pärjäät, selviät vaikka mitä tapahtuisi. Se olisi tärkeintä.

Muutama kyynel vieri poskiltani alas, kun nousin ja kävelin sulkemaan Avivan pitkään halaukseen. "I love you, more than anything. Please believe me, this is the best thing to do - for all of us", sanoin hiljaa hänen korvansa juurella, kykenemättä päästämään irti. Kun lopulta irrottauduin, tunsin oloni kaikin puolin surkeaksi, enkä silti aikonut muuttaa suunnitelmaani. Olen maailman huonoin äiti.

Vedin muutaman kerran syvään henkeä ja pakotin itseni säilyttämään päättäväisyyteni. Tämä on oikein. "I don't think I've ever told you my real surname", totesin hymähtäen. Ehkä olin maininnut joskus, mutta ei siitä oltu varsinaisesti puhuttu. "It's Newall - it's a name for strong people like yourself. If you want to, you can use it instead of Iscariot", ehdotin varoen.

Annoin Avivalle aikaa miettiä ja kaivoin taskustani herra Salvatore Castiglionelta saamani korurasian. Ojensin sen tyttärelleni hymyillen leveästi. "You're free now, my love. Wear this, and you'll never have to be afraid of the sun again. You're free to do anything you want. And I hope you'll have fun doing that", selitin lempeällä, rakastavaisella äänellä, vaikka sydämeni itki.

Nimi: Harley

08.11.2019 23:14
A V I V A

Jokin äidin lempeässä hymyssä pelotti minua hyvin epäloogisella tapaa. Jännityin hänen kosketuksestaan, mutta en kehdannut vetää kättäni pois, olisin saattanut vain loukata häntä turhaan. Ensin en silti katsonut häneen, vaan antiikkisen kaappikellon heiluriin, joka liikkui lasin takana tasaisen tikityksen säestämänä. Vasen, oikea, vasen, oikea, kuin yrittäisin vaipua hypnoosiin. Vasta, kun äiti sanoi lähtevänsä yksin Kalmankitaan, käännyin hänen puoleensa, tällä kertaa terävästi ja järkyttyneesti kuin minua olisi isketty kasvoille. Tuijotin sanaa sanomatta ja suu viivana, koska leukani tuntuivat ruuvaantuneen kiinni. Sinä jätät minut tänne?

Nousin äkisti seisomaan, kuin en kestäisi katsoa äitiä kauemmin. Selkäni loittoni hänestä, otin muutaman askeleen lähemmäs pimeitä ikkunoita. Ulkokuoreni narisi liitoksistaan, yltyvä ahdistus puski sitä voimalla rikki. Ei minulla ollut syytä epäillä, etteikö setä osaisi pitää minusta erinomaisesti huolta, ei se minua vaivannut. Ei, vaan se, että äiti mieluummin muuttaa joidenkin tuntemattomien luo kuin jää tänne kanssamme. Miksi edes olin yllättynyt, tiesinhän olevani vanhemmilleni pelkäksi vaivaksi. Hänelle tulisi paljon hauskemmat oltavat, kun ei tarvitse raahata epäsosiaalista teinityttöä ylimääräisenä painolastina mukanaan. Onneksi minut pystyy kätevästi jättämään sedän hoiviin kuin villakoiran. Ehkä minua nyt käytetään lenkillä kerran päivässä. Ruokakuppi täytetään aamuin illoin.

Koko olemukseni oli kireä ja kylmettynyt, vaikka yritin piilottaa ärtymykseni ja pettymykseni jonkinlaisen fiksun ja kypsän roolin alle. Kai oli pakko sanoa hyvästit, koska en ainakaan anelisi häntä jäämään, hän oli valintansa tehnyt. Koottuani itseäni vielä hetken vilkaisin taakseni. "Have fun. I guess", totesin hiljaa. Säälittävää, miten lattealta kuulostin. Päässäni olin kuvitellut sen edes vähän pirteämmäksi.

Nimi: Sonya

08.11.2019 22:49
H A R U

Avivan istuuduttua viereeni katselin häntä tovin, tarkkaillen sievien kasvojen yksityiskohtia. Miten paljon sitä voikaan omaa lastaan rakastaa, miten paljon voikaan tuntea lapsensa takia. Silti karu totuus on se, etten minä kuulu niihin vanhempiin, jotka ovat valmiita antamaan aivan kaikkensa lapsensa takia. Sitä ei pidä ymmärtää väärin, olisin tietenkin valmis kuolemaan tyttäreni puolesta. En epäröisi hetkeäkään, ja jos hän olisi vaarassa tai kärsisi, ei mikään voisi estää minua suojelemasta häntä.

Nyt ei kuitenkaan ollut enää vaaraa tai kärsimystä. Päinvastoin, ensimmäistä kertaa Avivan koko elämän aikana hän oli vapaa, ja niin voisin olla minäkin. En kuitenkaan kaiken ajattelemisen jälkeenkään ollut keksinyt tapaa, jolla minä ja Aviva voisimme tyytyväisenä jatkaa elämäämme kahdestaan. Juuri tällä hetkellä minulla ei ollut mitään annettavaa tyttärelleni, ei mitään uutta ainakaan - vain samaa vanhaa synkkyyttä.

Minun täytyisi päästä hetkeksi irti kaikesta vanhasta, jotta voisin rakentaa itseni uudestaan. Juuri nyt olen vain rikkinäinen peili, ja jos jään Avivan luo, pelkään hänen kasvavan kieroon tutkiessaan itseään jatkuvasti särkyneen kuvajaisen kautta. Ja kaiken lisäksi Kalmankita kutsui minua luokseen - halusin sinne niin kovasti, että sydäntä vihloi. Olenkohan huono äiti, kun ajattelen näin?

En ollut vieläkään varma, oliko ratkaisuni oikea, mutta päätin seisoa sen takana. Saatoin vain toivoa, että Aviva ymmärtäisi. Laskin käteni hänen kädelleen ja silittelin sitä hellästi. "You will live with Uncle Ilya from now on. Here for a while, and maybe somewhere else later. Cloudfield, perhaps? Or the Capital, even?" aloitin, hymyillen rohkaisevasti. Koko maailma on sinuille avoin, rakkaani. Ja sinä pärjäät siellä ilman minua ja isääsi. Sinun on parempi ilman meitä.

"I will move to Bloodthorn, for now at least. I met people who knew my parents years ago, and they welcomed me to stay with them. They welcomed you also, of course", kerroin totuuden, paljastaen haikeasti näiden olevan hyvästit. "But I don't think you should come there, not yet at least. I don't want your father to find you, and I think you should go have some adventures that don't include vampires", jatkoin, melkein naurahtaen loppuun. Sinun pitäisi todellakin mennä jonnekin, missä vampyyrit ovat vain satunnaisia ohikulkijoita. Jonnekin, missä on pelkkää iloa ja naurua ja auringonpaistetta.

©2020 VECHNOST ★ - suntuubi.com