Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

NPC-hahmot

Täältä löydät listan pelissä olevista NPC-hahmoista. Hahmoilla ei pelata, mutta heitä voi kuka tahansa hyödyntää  vapaasti kerronnallisissa tarkoituksissa peleissään. Suurin osa NPC-hahmoista ovat jonkin yrityksen omistajia tai työntekijöitä, eikä heitä ole suositeltavaa peleissä käyttää muihin käyttötarkoituksiin kuin yksinomaan ko. yrityksessä asioidessa. NPC-hahmoja lisätään pikkuhiljaa. Myös pelaajat saavat halutessaan niitä kehitellä.

Viktorie Nepomucka Opiston rehtori

Opiston rakastettu ja arvostettu rehtori jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan - saanut tilaisuuden jättäytyä eläkkeelle, mutta on liian omistautunut ammatilleen jättääkseen virkaansa. Aloitti uransa Opistossa ensin maagisen teorian professorina ja yleni lopulta koko instituution rehtoriksi. Kotoisin alunperin Tšekkoslovakiasta, nykyisen Tšekin läntiseltä alueelta, syntynyt vuonna 1943. Suvussa kulkee useampaa eri lajia, mukaan lukien maageja, muodonmuuttajia ja haltioita, mutta voisi määritellä loitsutaitojensa puolesta noidaksi. Pyöreähkö vanha rouva, jolla on siisti pukeutumistyyli, ystävälliset sydämenmalliset kasvot ja harmaantuneet hiukset yleensä napakalla nutturalla. Luonteena reipas ja kannustava, mutta tarpeen tullen tiukka ja vaativa, ja suututettuna jopa pelottavan tuima.  Vetää edelleen joitain kursseja ja pitää luokassa kovaa kuria, vaikkakin lempeällä otteella. Odottaa kaikilta opiskelijoilta erinomaisia suorituksia ja rohkaisee heitä tekemään parhaansa.

Qiquiang Gongsun pankkiiri

Rahaston johtava pankkiiri ja perustaja. Löytänyt keinon muuttaa mineraaleja puhtaaksi kullaksi ja luoda legendaarinen viisasten kivi, ja näistä saavutuksista on kunnioitettu velho ja akateemikko. Syntynyt jo keisarillisen Kiinan aikana, mutta säilynyt hengissä yli tuhat vuotta valmistamalla elämän eliksiiriä, ja harrastanut alkemiaa intohimoisesti nuoresta pitäen. Lajiltaan velhon ja muodonmuuttajan hybridi, eläinhahmonaan jänis, joskin on keskittynyt magiansa harjoittamiseen. Pienikokoinen ja luiseva ukkeli, jolla on valkeat pitkät viikset ja vyötäröön ylettyvä parta, yllään usein tumma puku. Omanarvontunteva, hieman koppava ja ylimielinen vanha herra, joka osaa olla varsin kärttyisä kitupiikki. Suojelee salaisia tekniikoitaan ja reseptejään suorastaan raivokkaasti, joten on turha toivoa, että hän jakaisi alkemian osaamistaan muille. Harleyn tuleva hahmo.

Heddwyn parantajamestari

Parantajain talon johtaja ja henkilökunnan valvoja, niin kutsuttu parantajamestari. Vastuulle kuuluu tavallisen parantamisen ohella uusien työntekijöiden haastattelu ja palkkaaminen sekä laadukkaan palvelun ja järjestyksen ylläpito sairaalassa. Syntynyt syrjäkylässä Walesin nummilla sotaa paenneiden haltioiden esikoiseksi, ja sukujuuret yltävät Vechnostin kaukaiseen historiaan Jalometsän varhaisiin asukkaisiin. Lähemmäs 200-vuotias haltia, joka on vuosikymmenten varrella harjaantunut konkariksi lääkinnällisessä magiassa, erityisesti yrttien ja rohdosten saralla. Ikinuoruuden vuoksi yhä kasvoiltaan sileä ja rypytön, pitkä ja hoikka mies vaaleassa kaavussa kera vihreiden silmien ja letitettyjen platinablondien hiusten. Luonteena hieman ujo ja hiljainen, kohtaa potilaansa aina lämmöllä ja aidolla huolella. Elää unelmaansa, kun saa auttaa loukkaantuneita ja sairaita, ja ajattelee aina toisten hyvinvointia.

Safiya el-Sayed kirjastonhoitaja

Pääkirjaston kirjastonhoitaja, jonka alaisia ovat muut kirjastovirkailijat. Vuonna 1984 Vechnostin pääkaupungissa egyptiläiseen maagiperheeseen syntynyt noita. Suhtautuu työhönsä erittäin omistautuneesti ja huolellisesti ja valvoo kirjastossa rikkumatonta lukurauhaa herkeämättä - jos edes hiiskaiset Safiyan kuullen, saat vihaisen katseen, ja metelöinnistä tulee tupenrapinat. Kohtelee jokaista kirjaa rakastavasti kuin omaa lastaan ja raivostuu, jos huomaa jonkun palauttaneen lainatun kirjan huonossa kunnossa. Tuntee kirjaston joka kolkan kuin omat taskunsa ja tietää tarkalleen, missä mikäkin opus sijaitsee. Keskipituinen nainen, terävähköt kasvonpiireet ja vihreänruskeat silmät, töissä käyttää yksiväristä hijabia ja siistiä vaatetusta. Puheissaan asiallinen, lyhyt ja ytimekäs, ei juuri höpöttele turhia. Kirjastonhoitajan roolissa vaikuttaa kiivauden, pilkunviilaamisen ja sieluun porautuvan katseen takia jopa hieman pelottavalle, mutta työn ulkopuolella on huomattavasti rennompi.

Elliot Goldwell  ravintolayrittäjä

Huippulaadukkaan Goldwell's-nimisen riistaravintolan omistaja. Syntynyt Vechnostin saarella vuonna 1987 Kruunukaupungissa Esme Goldwell -nimiselle muodonmuuttajalle. Äitinsä kuoltua remontoi vanhan kuppilan ja perusti siihen ravintolansa vuonna 2016. Lajiltaan muodonmuuttaja, muuttuu ruskeaksi koirasudeksi. Vekkuli hymypoika, todellinen naistennaurattaja ja miehinen mies. Suklaanruskeat silmät ja tummat, lyhyehköt hiukset, pituutta melkein 190 ja vankka työläisen ruumiinrakenne. Hyväntuulinen herrasmies, metsästää lihansa itse ja suhtautuu ravintolaansa melkein pakkomielteisellä perfektionismilla. Yleinen näky kutsuvieraana pääkaupungin juhlasalissa.

©2019 VECHNOST ★ - suntuubi.com