Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sonya

Synnyin 15. lokakuuta 1998 rauhallisessa maaseutukunnassa Etelä-Suomessa ydinperheen kuopukseksi. Vartuin kahden isoveljen raisun hellässä huomassa ja suuntasin peruskoulun jälkeen oman kylän lukioon. Ylioppilaan paperit saatuani lähdin suorittamaan naisten vapaaehtoisesta asepalvelusta ja etenin siellä lopulta aina reserviupseerikoulun kautta joukkueenjohtajaksi saakka. Tulevaisuudessa aion hakeutua opiskelemaan ensihoitoa ammattikorkeakouluun, sillä minua kiinnostaa työskennellä lääkinnällisissä, sosiaalisissa ja fyysisissä tehtävissä niin Suomessa kuin ulkomailla.

Harrastan monipuolisesti erilaista liikuntaa ja olen hyvin aktiivinen otus. Käyn kuntosalilla ja lenkillä useamman kerran viikossa, minkä lisäksi käyn mm. uimassa, ratsastamassa ja pelaamassa jalkapalloa. Rakastan myös jonkin sortin extreme-urheilua, kuten boulderointia ja trampoliinipuiston ylikuluttamista, ja osallistun vuosittain erilaisiin estejuoksutapahtumiin. Silloin kun en ole hikoilemassa itseäni hengiltä, keskityn pleikkarin hakkaamiseen, kirjallisuuden ahmimiseen ja Netflixin selaamiseen. Kaiken tämän ohella käyn vähintään kolme kertaa vuodessa ulkomailla, ja tavoitteeni on käydä elämäni aikana kaikissa maailman valtioissa.

Olen ollut mukana roolipeleissä suunilleen vuodesta 2008, jolloin Hopeanuoli-roolipelit olivat äärimmäisen kova sana. Vuonna 2011 perustin tämän oman roolipelini, enkä sen jälkeen ole pahemmin kerinnyt muita roolipelejä kuin korkeintaan vilkaisemaan.

hahmot - 11 kpl
 

Nimi Laji Tietoihin
Apollonios Muodonmuuttaja (hurjasusi) click
Arentino da Costa Vampyyri click
Azami Inoue Luonnonhenki click
Erica Watson Muodonmuuttaja (lumileopardi) click
Haruka Newall Vampyyri click
Iris O'Kelley Muodonmuuttaja (muinainen lohikäärme) click
Noel Pennrose Vedenhenki click
Marina Petrov Hybridi (enkeli-metsästäjä) click
Mary Parker Geenimanipuloitu puoliverinen click
Marzela Ousdal Liekinhenki click
Rebecca Fletcher Noita click
Zachary Tremblay Vampyyri click
©2019 VECHNOST ★ - suntuubi.com