Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Peli on auki vain hyväksytysti liittyneille pelaajille ja heidän hahmoilleen, joihin voit tutustua Peli-otsikon alta löytyvästä Hahmot-linkistä. Saman otsikon alta löydät myös uutiset, jonne kirjaamme parhaillaan roolipelissä meneillään olevat tapahtumat. Kanssapelaajien kanssa jutellaksesi ja juonitellaksesi suuntaa chatroomiin.

miten pelaan ?

H A H M O N   N I M I

Kirjoita tekstisi tähän joko minä- tai hän-muodossa. "Käytä järkevää kappalejakoa!" sanon pelaajalle, ja pyydän häntä samalla ilmaisemaan puhetta äsken esitellyllä, tavallisesta tarinakirjallisuudesta tutulla tavalla. Toivottavasti kukaan ei luule olevansa ylivoimainen tai liikuttele muiden hahmoja ilman lupaa!

Muistakaa myös, että graafinen väkivalta ja seksuaalisuus (K-18), on ehdottomasti kielletty! Pelimme on virallisesti K-16, joten pelatkaa rajoituksen mukaisesti. Useamman hahmon roolaukset voi hyvin laittaa yhteen ja samaan viestiin. Hauskoja pelihetkiä!

<  1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kolme plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Harley

10.11.2019 00:17
S A L V A T O R E

Salvatore hymyili suupielestään neiti Newallille, kunnes tajusi, ettei itse asiassa ollut varmaan koskaan näyttänyt omia lapsuus- ja nuoruuskuviaan pojalleen. Ne oli kyllä säilötty huolellisesti talteen, mutta eivät olleet ikinä esillä, ei hän ollut harkinnutkaan laittavansa sellaisia kehyksiin. Siinäpä ajattelemisen aihetta. Kenties joskus olisi paikallaan käydä albumit läpi Ginon kanssa yhdessä. Tai vähintään antaa ne hänen tutkittavakseen vapaasti.

Mies laski toisenkin kuvan pöydälle, oli viimeisen vuoro. Se ei ollut yhtä rakeinen kuin aiemmat, teknologia oli kehittyneet jälleen lisää. Nurmikolla talon seinustaa vasten seisoi viisihenkinen joukko. Kukin aikuisista poseerasi kameralle hymyillen. Oikealla olivat Salvatore, hänen vaimonsa kesäleningissä ja poikansa raidallisessa puuvillapaidassa. Vasemmalla puolella olivat Colby perheineen, ja kahdentoista vuoden ikään varttunut Blake näytti vakavaa naamaa shortseissaan ja polvisukissaan. "This was the summer of '63. The last time we ever met", Salvatore sanoi huokauksenomaisesti. "We had a nice day."

Nimi: Sonya

10.11.2019 00:05
H A R U

Seuraava kuva ei herättänyt niin paljoa ikäviä muistoja, ja hymyni leveni sivellessäni sormella kuvan pintaa. Onpa omituista nähdä isän vauvakuva. Hän oli aina niin vaikutusvaltainen ja periksiantamaton mies, suuren perheen arvostettu johtaja, että oli vaikea edes kuvitella hänen ikinä olleen viaton lapsi.

"I don't think my father had pictures of himself as a baby around the house. Even if he had, he would've never shown them to us", totesin naurahtaen. Tiesin kyllä isäni hellästä puolesta, mutten ollut ikinä saanut siitä osakseni juuri mitään. Isäni oli käyttäytynyt lempeästi ja rakkaudella vain äitiäni kohtaan. Olikohan isoisäkin ollut samanlainen, ja todella rakastanut vain vaimoaan? Sentään joidenkin suvussa kulkee tapa kohdalle naisiaan kunnioituksella ja rakkaudella...

Nimi: Harley

09.11.2019 23:52
S A L V A T O R E

Salvatoren ikävöivä hymy pyyhkiytyi pois surun tieltä. Hän vilkaisi naiseen vieressään hieman huolestuneesti, mutta onneksi neiti Newall ei vaikuttanut loukkaantuneelta - tarkoituksena ei ollut tuoda mieleen huonoja muistoja. "How unfortunate. I am sorry to hear that. I didn't know", mies pahoitteli vaimeasti, silmät palaten hitaasti kuvan taloon. Hän muisti hyvin eläväisesti hyvin hoidetun pihan, tuoreen maalin ja narsissien tuoksut. Miten ikävää, ettei tuosta paikasta ollut enää jäljellä muuta kuin romahtaneet seinät ja kivijalka.

Salvatore asetti yhteiskuvan sivuun ja sen alta paljastui toinen kuva, edellistä parempikuntoinen. Mustavalkoinen kuva oli hyvin tyylikäs ja asiallinen, varmastikin otettu ammattilaisen studiossa. Valkoista verhoa vasten seisoi Colby Newall pyhäpuvussaan, hänen edessään tuolilla istui sievässä kellomekossa vaimo Belle. Sylissään naisella oli pyöreäkasvoinen vauva. "Here are your grandparents and your father as a baby. He must've been only a few months old at this point", Salvatore totesi hellän huvittuneesti, sormenpää osoittaen pikkuisen hampaatonta hymyä.

Nimi: Sonya

09.11.2019 23:33
H A R U

Vielä jotain parempaa? Arvaamatta lainkaan mitä oli luvassa, seurasin herra Castiglionea istumaan ja jäin jännittyneenä odottamaan. Saadessani vuosien saatossa kärsineen kuvan käsiini tuijotin sitä pitkään mitään sanomatta. En ollut koskaan nähnyt isoisääni, en oikeastaan ollut koskaan nähnyt hänestä edes kuvia - jostain syystä minut vanhempani eivät olleet harrastaneet valokuvien säilyttämistä. Kartanossamme oli ollut vain yksi maalaus, ja minulle oli aina kerrottu, ettei maalaukseen kyetty tuomaan isoisäni todellista olemusta. Nyt saatoin olla samaa mieltä, sillä hyvin pitkälti isäni näköinen mies oli niin täynnä tulta ja tappuraa kuin vain mies voi olla - senkin näki hänen silmistään jopa tässä värittömässä, nuhjuisessa kuvassa.

Isoisäni tunnistaminen ei kuitenkaan varsinaisesti ollut syy käsieni hennolle tärinälle. Katseeni lukittui talon julkisivuun ja sen viereisiin kukkapensaisiin. "It's my childhood home. It was burned down in 1992 after my family died", kerroin hiljaa. Äänessäni ei kuitenkaan ollut surua, vaikka sanani oli synkkiä. Päinvastoin tunsin jonkin sortin iloa muistellessani niitä muutamia kultaisia lapsuusmuistoja, jotka minulla tuosta rakennuksesta oli.

Nimi: Harley

09.11.2019 23:21
S A L V A T O R E

Salvatore nosti kättään vaatimattomasti, aavistuksen huvittunut hymynkare takertuneena suupieleensä. "Not another word, my child", hän hymähti lempeään sävyyn, jossa oli jotain sangen isällistä. Hän ei kuuntelisi vastaväitteitä, neiti Newall saisi luvan nauttia uudesta asumuksestaan, sillä selvä. "I want to help you, so let me do as I please. You aren't in my debt, these are gifts for a friend", hän lisäsi. Tummanruskeissa silmissä tuikki lämpö.

"I saved the best for last. I have a little surprise for you", Salvatore jatkoi, ääneen ilmestyen innostusta. Hän kaiveli takkinsa sisätaskusta sulkemattoman kirjekuoren. "After we first met I glanced through my old albums and found a few photographs that might interest you", mies sanoi avatessaan kuoren ja ottaessaan hellästi esiin kolme ajan haurastamaa, kellastunutta valokuvaa. Hän istahti lähimmälle sohvalle, kädenviittauksella kutsui neiti Newallia tulemaan seuraksi ja sytytti pikkupöydän lampun kristallin napauttamalla sitä kevyesti.

Ensimmäinen kuva oli selvästi kaikista vanhin, pinta oli naarmuinen ja kulma taittunut. Seepianvärisessä maisemassa seisoi kaksi miestä, hymyilevät ystävykset. Miehistä pidempi ja nuoremman oloinen piti kättään toisen, tummatukkaisen ja hymykuoppaisen, hartialla reippaasti. Taustalla näkyi kaistale autosta, talon julkisivusta ja keväisistä kukkapensaista. "Your grandfather and I in the spring of '43", Salvatore sanoi pehmeästi haikean nostalgian vallassa. "We had been friends for a while and I was visiting his house in Wellington for the first time when this photo was taken."

Nimi: Sonya

09.11.2019 23:05
H A R U

Kierroksen käännyttyä loppua kohden olin jo aivan pyörällä päästäni yrittäessäni sisäistää kaiken saamani tiedon ja koittaessani muistaa, mistä pääsisi minnekin. Olin mielestäni saanut pohjakartan aikalailla painettua mieleeni, kun saavuimme viimeiseen kerrokseen. Katsoin herra Castiglionea hämmentyneenä hänen ojentaessa minulle avaimet, jotka suljin nyrkkiini varoen kuin hennon kukkasen.

Sydän pamppaillen työnsin avaimen lukkoon ja avasin oven, joka jo itsessään oli niin hieno, etten osannut kuvitellakaan, mitä sen takaa löytyisi. Valtava, viimeisen päälle laitettu sviitti oli todellakin jotain aivan uskomatonta. Astelin keskelle oleskelutilaa silmät hämmästyksestä selällään - tämä olisi minun uusi asuntoni? "It's... I don't even have words for this, it's unbelievably beautiful", totesin ihastuneena.

Tämähän on aivan liikaa minulle, enhän minä voi tällaista ottaa vastaan. Käännyin hieman hätääntyneenä herra Castiglionen puoleen. "This is just too much. First the rings, and now this... I could never thank you enough", totesin hiljaa. En halua olla rasite, enkä edes koe ansaitsevani tällaisia lahjoja.

Nimi: Harley

09.11.2019 22:54
S A L V A T O R E

Puolen tunnin esittelykierros sujui varsin mukavasti. He kävivät merkittävimmissä tiloissa, viimeisenä ihastelivat maisemia terassilta. Salvatore välillä selosti muutamin lausein kasinon historiaa, mutta suurimmaksi osaksi vain myhäili iloisesti seuratessaan vierestä, miten minuutti minuutilta neiti Newall oli yhä haltioituneempi. Kieltämättä hänkin oli ylpeä yrityksensä kauneudesta - rakennustöistä ja sisustuksesta oli maksettu pitkä penni, puhumattakaan paikan loistokkuuden ylläpidon kustannuksista. Hänelle kasinosta huolehtiminen oli sydämenasia, kaikkien lattioiden piti kiiltää putipuhtaina. Senttiäkään ei kitsasteltu.

Lopulta kaksikko asteli korkeimman kerroksen matolla vuorattua käytävää. Salvatore oli varannut Harun käyttöön yhden koko rakennuksen upeimmista sviiteistä - siihen kuului reilusti säilytystilaa, oma olohuone sohvaryhmineen sekä kylpyhuone kera ison ammeen. Yleellinen sänkykin satiinilakanoineen kelpaisi vaikka kuninkaalliselle. Salvatore luovutti huoneiston mielihyvin neiti Newallille veloituksetta niin kauaksi aikaa kuin hän siellä viihtyisi. "Here we are. I hope it suits you", Salvatore tokaisi ojentaessaan avaimet. Hän antoi rohkaisevan hymyn, joka kehotti naista avaamaan oven ja kurkistamaan sisään.

Nimi: Sonya

09.11.2019 22:35
H A R U

Herra Castiglione oli valitettavasti oikeassa: jonkin sortin ikävä välikohtaus on varmasti vielä tulossa. Mutta kuten sanottu, sitä on turha murehtia etukäteen - vaikka toki varautuminen ennakkoon ei ole pahitteeksi. Juuri nyt oli aika nauttia tämän uskomattoman upean kasinorakennuksen tutkimisesta.

Saapuessamme pääsalonkiin henkeni suorastaan salpaantui. Jäin ihastuneena katsomaan kaunista huonetta ja sen ylellisiä yksityiskohtia. Tuntui, että huone huoneelta arkkitehtuuri ja sisustus vain parani paranemistaan - jokaisen mutkan takana odotti uusi hämmästyttävä taideteos tai arvokas kattokruunu. "I've never seen anything quite like this", totesin ihastuneena. En voi väittää kasvaneeni huonoissa oloissa - myös Newallien koti oli ollut valtava kivikartano kaupungin paraatipaikoilla. Mihinkään tällaiseen en kuitenkaan ollut tottunut.

Nimi: Harley

09.11.2019 22:20
S A L V A T O R E

"I hope for the same, but seeing how he behaved last time... I'm afraid some kind of conflict is inevitable", kummisetä totesi vakavasti, häivä myötätuntoa katseessaan. Olisi totisesti onnellista, jos Iscariot jättäisi heidät suosiolla rauhaan, mutta oli järkevintä varautua pahimpaan. Salvatore ei ollut laisinkaan varma, kuinka pitkälle mies olisi valmis menemään vainotakseen entistä vaimoaan. Jos ei olisi laantunut sitten viime näkemän, joku saattaisi vielä vahingoittua pahoin. Salvatore otti vastuutehtäväkseen pitää huolen, ettei se joku varmasti olisi neiti Newall.

"But le'ts not worry too much. There are plenty of places to see", Salvatore jatkoi leppoisammin, yrittäen siirtää puheenaiheen kevyempään ja keskittyä mukavampiin asioihin. Kuten hän aina sanoi, on tuhlausta pilata nykyhetki murehtimalla mennyttä tai tulevaa. Kaksikko saapui sopivasti kasinon pääsaliin, joka oli kuin palazzon salonki pylväineen ja mahonkisine ovineen. Lattiaa korisi marmorinen mosaiikki, ja öljymaalauksissa oli kultakehykset. "Here is our main parlor. Right now we are closed, of course, but during the evening crowds flood in", Salvatore naurahti tyhjille peli- ja rulettipöydille.

Nimi: Sonya

09.11.2019 21:58
H A R U

Onkohan epäkunnioittavaa olla tuomatta Avivaa tänne, vaikka herra Castiglione oli sitä pyytänyt? En tietenkään halunnut vaikuttaa siltä, etten luottanut heihin - luotin enemmän kuin olin koskaan luottanut keneenkään. Tyttäreni tänne tuomista varten sekään luottamus ei varsinaisesti ollut vielä tarpeeksi, enkä edes uskonut, että Aviva itse olisi vielä valmis tähän. Jonain päivänä kyllä, toivottavasti. "Yes, Aviva is staying with his godfather, who is a good friend of mine", vastasin myöntävästi miehen arvailuihin. Muita ystäviä minulla ei sitten ollutkaan, vielä.

Puheen kääntyessä Iscariotiin huoli lankesi varjostamaan kasvojani. Huokaisiin syvään ja uupuneena. "I really hope it doesn't come to that", totesin. Ei auta kuin toivoa, että Iscariot hyväksyisi todellisuuden ja antaisi olla. Mieheni tuntien kuitenkin tiesin, ettei tämä jäisi tähän. Nyt ei kuitenkaan auta murehtia sitä. "But thank you. I will keep that in mind. I wish I could handle him myself, but he is a troubled man, so..." jatkoin, pakottaen hymyn takaisin kasvoillani. Iscariotin kanssa toimimista on hyvä miettiä vasta sitten, kun sen aika tulee.

Nimi: Harley

09.11.2019 21:45
S A L V A T O R E

Salvatore kuunteli tarkkaan, kulmat painuen mietteliäästi alaspäin. "Yes, finding a new direction most definately is a challenge that calls for bravery. Wise words from a wise woman", hän nyökytteli vakavana, mutta väläytti loppuun hymynpoikasen. Hän yritti parhaansa mukaan kohdella neiti Newallin elämäntilannetta hienotunteisesti ja sen ansaitsemalla kunnioituksella, koettelihan naista suuri murros. Vaikka miehellä oli omat käsityksensä avioliiton pysyvyydestä, ei hän neiti Newallin ratkaisua pitänyt lainkaan häpeällisenä. Ainoa vääryys tässä oli se, millä tavoin hänen entinen aviopuolisonsa oli kohdellut häntä kaltoin, ja ettei yksikään Ventureista ollut saanut sitä tietoonsa. Salvatore toivoi voivansa auttamalla korvata sen, että ei ollut nähnyt Iscariotin lävitse aiemmin.

"I'm very happy and relieved to hear that. I assume, because she didn't come with you, your daughter is staying elsewhere? Maybe with a family friend?" Salvatore kyseli tyttären laitaa. Hän olisi kovin mielellään tavannut neiti Newallin lapsen jo nyt, mutta malttoi toki odottaa myöhempää ajankohtaa. Ehkä oli tervettä varovaisuutta, ettei hän tuonut tyttöä näille main heti, vaan vasta heidän ystävyytensä syvennyttyä. "And I must add, should Iscariot cause any trouble to you in the future, we will take care of it. You are safe and sound with us, I assure you", mies kiirehti lisäämään hieman hiljaisempaan ääneen, katsoen neiti Newallia merkitsevästi. Hänen äänensä vankkuus oli vakuuttavaa ja kenties lohduttavaakin

Nimi: Sonya

09.11.2019 21:31
H A R U

Uskaltauduttuani lopulta sisälle sain heti vastaani herra Salvatore Castiglionen. Vaikken vieläkään kyennyt täysin rentoutumaan vastaan ottaessani poskisuudelmia, en silti ollut lainkaan niin kauhusta jäykistynyt kuin viimeksi. Tunsin suurta luottamusta, kunnioitusta ja kiitollisuutta miestä kohtaan, joten miksipä olisin pelännyt? Olin vihdoin löytänyt omieni luo.

Kohteliaasti hymyillen tartuin herra Castiglionen käteen ja lähdin seuraamaan häntä, tarkkaillen ympäristöäni uteliaasti. Kaikkialla oli niin eloisaa ja mahtipontista, suorastaan vilkasta - jopa itse rakennus tuntui elävän ja hengittävän, eivätkä vain olennot sen seinien sisällä.

"It was... a journey I never thought I'd have. Leaving one's past behind is not simple, but it does spring joy in the end", vastasin, ja yllätyin itsekin, miten syvälliseksi heittäydyin aivan vahingossa. Ei ollut tapaistani puhua näin avoimesti. Vai onko? Ehkä olin vain unohtanut. "But yes, all in all, everything went smoothly, and both me and my daughter are unharmed and safe", lisäsin vielä.

Nimi: Harley

09.11.2019 21:17
S A L V A T O R E

Salvatore Castiglione saapui ottamaan vieraansa vastaan kasinon majesteetilliseen aulaan, sinooperinpunainen puku prässättynä, nahkakengät kiillotettuina ja ylipäänsä viimeisen päälle tyylikkäänä. Hän tervehti kohteliailla hymyillä ja nyökkäyksillä ohitseen virtaavia asiakkaita ja tuttuja, jotka vastasivat kunnioittavalla hatunnostolla. Pari kertaa mies nykäisi hihaansa ylös vilkaistakseen kahdenkymmenenkahden karaatin kultakellonsa viisareita. Sovittu aika lähestyi, mutta hän ei ollut lainkaan kärsimättömällä tuulella, vaan jatkoi odottelua kepein mielin.

Haruka Newallin ilmestyessä pyöreään huoneeseen kattokruunun alle Salvatore riensi hänen luokseen hymyillen. Mies tervehti häntä molemminpuolisella poskisuudelmalla, suorastaan hehkuen ystävällismielistä ja innostunutta energiaa. "Welcome, my lovely", hän nauroi sydämellisesti. Katsastaessaan naisen nopeasti päästä varpaisiin hän oli tyytyväinen, että neiti Newall vaikutti kovin iloiselle. Saattoi olettaa, että kaikki oli sujunut hyvin. "Come, come, we can talk while I show you around. Tell me, how was your journey?" Salvatore yllytti heidät aloittamaan suunnittelemansa esittelykierroksen, tarjoten samalla käsivartensa naiselle.

Nimi: Sonya

09.11.2019 19:59
H A R U

Askeleeni olivat hitaita ja heiveröisiä, kun etenin valkenevan aamuyön usvassa kohti uutta kotiani, Kalmankitaa. Itkeskelin sekä iloa että tuskaa. Miten voikaan olla samaan aikaan näin suunnaton ikävä ja tarve päästä kauas pois? Tätä pohtiessani matka taittui yllättävän nopeasti, ja lopulta olin päätynyt siihen tulokseen, että olen maailman onnekkain ihminen, kun minulla on jotain, mitä kaivata näin paljon. Aviva selviäisi kyllä, ja niin selviäisin minäkin. Meistä tulisi onnellisia, pitäisin siitä huolta.

Kalmankidan siluetti paljastui haihtuvan usvan takaa ja jatkoin kulkuani katuja pitkin. Vampyyrien kaupungissa rytmi on kovin sekava - osa näytti vasta heränneen uuteen päivään, kiitos päiväsormusten, kun taas osa oli selvästi raahustamassa nukkumaan valoisan ajan yli. Osa vastaantulijoista tuntui muistavan minut. He tervehtivät ystävällisesti vilkuttaen tai hymyillen, ja olin häkeltynyt lämpimästä vastaanotosta. Toki joukkoon mahtui muutama, jotka katsoivat minua pitkään hyvin vihaisesti, kuin olisin jonkin sortin petturi. Ehkä olinkin.

Auringon kivuttua niin korkealle, että sen säteet ylettyivät rakennusten kattojen takaa kadulle, kulkuni pysähtyi. Tuijotin aamuauringossa kylpevää katua hiljaa, seisoen varjoissa. Nyt täytyisi kuitenkin päästää irti tutusta ja turvallisesta. Oli aikaa muuttaa elämäni suunta.

Nytkähtäen pakotin itseni astumaan valoon. Ihollani tuntui omituista pistelyä - joko se valmistautui kivuliaisiin palovammoihin, tai sitten tunne johtui jännityksestä. Jatkoin kävelyä, enkä voinut estää säteilevää hymyä, joka pakottautui nykimään suupieliini. Minä kävelen auringossa. Olen vihdoin vapaa.

Kävelin koko matkan keskellä katua, kiinnittäen huomion säteillessäni kilpaa auringon kanssa ja hymyillen kuin mielipuolinen, kunnes lopulta pysähdyin valtavan kasinon edustalle, jääden häkeltyneenä ihailemaan sen arkkitehtuuria.

Nimi: Harley

08.11.2019 23:58
A V I V A

Hartiani jäykistyivät äidin sulkiessa minut taas halaukseen, mutta sain itseni rentoutumaan kuunnellessani hänen hieman itkuisia sanojaan. Ne puristivat sydänalaani. Emme turhan usein jaelleet rakkaudentunnustuksia. En sanonut sitä takaisin, vaikka olisi varmasti pitänyt, kun kerta oli tilaisuus. Vastasin sentään halaukseen, vaikkakin väsyneellä ja varautuneella otteella. Vetäytyessämme irti toisistamme hitaasti väänsin suupielilleni vaimean, vähän toispuoleisen hymynkareen, jonkinlaisen yrityksen saada edes teennäistä iloa ilmeeseeni.

Äidin kertoessa sukunimensä kasvoillani häivähti hämmästys. En totta puhuen ollut koskaan miettinyt sitä, ja nyt tuntui oudolle, ettei mielessäni ollut ikinä käynyt kysyä. Mutta eihän meidän perheessämme kysytty asioista eikä puhuttu asioista. Vaikenemisessa olimme kyllä taitavia. "Yes. I will", vastasin hyvin hiljaa, mutta yllättävän vankasti. Minun ei tarvinnut harkita kauan. Newall sopi minulle paljon paremmin. Oli aina ollut epämiellyttävää liittää omani perään isän kutsumanimi. Hankkiutuisin mielelläni eroon siitä, yksi muistutus vähemmän hänestä.

Siro korurasia laskeutui kämmenelleni. Tiesin vaistomaisesti, mikä se on, ja sydämeni lepatti kiihkeästi. Pitelin rasiaa hellästi kuin pyhää esinettä, raottaen kantta varovaisesti nähdäkseni sisällön. Se oli upea. "Thank you. I will", toistin saamatta silmiäni irti päiväsormuksesta, jollaisesta olin aiemmin pystynyt vain haaveilemaan. Uskomtonta. Pääsisin vihdoin kävelemään auringossa tavallisesti niin kuin kaikki muut. Minun ei tarvitsisi lukittautua valoisaksi ajaksi neljän seinän sisälle ja tilkitä jokaista ikkunaa umpeen varmuuden vuoksi.

Olin hetken täysin sormuksen lumoissa, mutta tajutessani äidin tekevän lähtöä asetin rasian sivuun takanreunukselle ja seurasin äitiä eteiseen katse pyyhkien lattiaa. Hänen seisoessaan ovella tunsin vihlaisun. Varmaan ikävä. Jokin pieni itsepäinen osa minussa ei halunnut myöntää sitä, mutta annoin periksi ja menin halaamaan äitiä vielä kerran. Tein sen nopeasti kuin häveten ja karkasin takaisin olohuoneeseen. "Bye", huikkasin perääni lyhyesti, enkä katsonut taakseni, koska jos olisin katsonut, olisin saattanut itkeä.

Nimi: Sonya

08.11.2019 23:28
H A R U

Sydämestäni särkyi jälleen palanen, kun tajusin, miten kovaa sanani iskivät. Katsoin hädissäni tyttäreni perään, kun hän nousi ja käänsi selkänsä minulle. En tiennyt mitä sanoa tai tehdä, joten odotin vain avuttomana. Hetkeä myöhemmin Aviva toivotti pitämään hauskaa. Voi minun pieni, rakas, sitkeä tyttöni... Mitä me olemmekaan sinulle tehneet kaikki nämä vuodet, jotta kasvoit tällaiseksi. Mutta ainakin sinä pärjäät, selviät vaikka mitä tapahtuisi. Se olisi tärkeintä.

Muutama kyynel vieri poskiltani alas, kun nousin ja kävelin sulkemaan Avivan pitkään halaukseen. "I love you, more than anything. Please believe me, this is the best thing to do - for all of us", sanoin hiljaa hänen korvansa juurella, kykenemättä päästämään irti. Kun lopulta irrottauduin, tunsin oloni kaikin puolin surkeaksi, enkä silti aikonut muuttaa suunnitelmaani. Olen maailman huonoin äiti.

Vedin muutaman kerran syvään henkeä ja pakotin itseni säilyttämään päättäväisyyteni. Tämä on oikein. "I don't think I've ever told you my real surname", totesin hymähtäen. Ehkä olin maininnut joskus, mutta ei siitä oltu varsinaisesti puhuttu. "It's Newall - it's a name for strong people like yourself. If you want to, you can use it instead of Iscariot", ehdotin varoen.

Annoin Avivalle aikaa miettiä ja kaivoin taskustani herra Salvatore Castiglionelta saamani korurasian. Ojensin sen tyttärelleni hymyillen leveästi. "You're free now, my love. Wear this, and you'll never have to be afraid of the sun again. You're free to do anything you want. And I hope you'll have fun doing that", selitin lempeällä, rakastavaisella äänellä, vaikka sydämeni itki.

Nimi: Harley

08.11.2019 23:14
A V I V A

Jokin äidin lempeässä hymyssä pelotti minua hyvin epäloogisella tapaa. Jännityin hänen kosketuksestaan, mutta en kehdannut vetää kättäni pois, olisin saattanut vain loukata häntä turhaan. Ensin en silti katsonut häneen, vaan antiikkisen kaappikellon heiluriin, joka liikkui lasin takana tasaisen tikityksen säestämänä. Vasen, oikea, vasen, oikea, kuin yrittäisin vaipua hypnoosiin. Vasta, kun äiti sanoi lähtevänsä yksin Kalmankitaan, käännyin hänen puoleensa, tällä kertaa terävästi ja järkyttyneesti kuin minua olisi isketty kasvoille. Tuijotin sanaa sanomatta ja suu viivana, koska leukani tuntuivat ruuvaantuneen kiinni. Sinä jätät minut tänne?

Nousin äkisti seisomaan, kuin en kestäisi katsoa äitiä kauemmin. Selkäni loittoni hänestä, otin muutaman askeleen lähemmäs pimeitä ikkunoita. Ulkokuoreni narisi liitoksistaan, yltyvä ahdistus puski sitä voimalla rikki. Ei minulla ollut syytä epäillä, etteikö setä osaisi pitää minusta erinomaisesti huolta, ei se minua vaivannut. Ei, vaan se, että äiti mieluummin muuttaa joidenkin tuntemattomien luo kuin jää tänne kanssamme. Miksi edes olin yllättynyt, tiesinhän olevani vanhemmilleni pelkäksi vaivaksi. Hänelle tulisi paljon hauskemmat oltavat, kun ei tarvitse raahata epäsosiaalista teinityttöä ylimääräisenä painolastina mukanaan. Onneksi minut pystyy kätevästi jättämään sedän hoiviin kuin villakoiran. Ehkä minua nyt käytetään lenkillä kerran päivässä. Ruokakuppi täytetään aamuin illoin.

Koko olemukseni oli kireä ja kylmettynyt, vaikka yritin piilottaa ärtymykseni ja pettymykseni jonkinlaisen fiksun ja kypsän roolin alle. Kai oli pakko sanoa hyvästit, koska en ainakaan anelisi häntä jäämään, hän oli valintansa tehnyt. Koottuani itseäni vielä hetken vilkaisin taakseni. "Have fun. I guess", totesin hiljaa. Säälittävää, miten lattealta kuulostin. Päässäni olin kuvitellut sen edes vähän pirteämmäksi.

Nimi: Sonya

08.11.2019 22:49
H A R U

Avivan istuuduttua viereeni katselin häntä tovin, tarkkaillen sievien kasvojen yksityiskohtia. Miten paljon sitä voikaan omaa lastaan rakastaa, miten paljon voikaan tuntea lapsensa takia. Silti karu totuus on se, etten minä kuulu niihin vanhempiin, jotka ovat valmiita antamaan aivan kaikkensa lapsensa takia. Sitä ei pidä ymmärtää väärin, olisin tietenkin valmis kuolemaan tyttäreni puolesta. En epäröisi hetkeäkään, ja jos hän olisi vaarassa tai kärsisi, ei mikään voisi estää minua suojelemasta häntä.

Nyt ei kuitenkaan ollut enää vaaraa tai kärsimystä. Päinvastoin, ensimmäistä kertaa Avivan koko elämän aikana hän oli vapaa, ja niin voisin olla minäkin. En kuitenkaan kaiken ajattelemisen jälkeenkään ollut keksinyt tapaa, jolla minä ja Aviva voisimme tyytyväisenä jatkaa elämäämme kahdestaan. Juuri tällä hetkellä minulla ei ollut mitään annettavaa tyttärelleni, ei mitään uutta ainakaan - vain samaa vanhaa synkkyyttä.

Minun täytyisi päästä hetkeksi irti kaikesta vanhasta, jotta voisin rakentaa itseni uudestaan. Juuri nyt olen vain rikkinäinen peili, ja jos jään Avivan luo, pelkään hänen kasvavan kieroon tutkiessaan itseään jatkuvasti särkyneen kuvajaisen kautta. Ja kaiken lisäksi Kalmankita kutsui minua luokseen - halusin sinne niin kovasti, että sydäntä vihloi. Olenkohan huono äiti, kun ajattelen näin?

En ollut vieläkään varma, oliko ratkaisuni oikea, mutta päätin seisoa sen takana. Saatoin vain toivoa, että Aviva ymmärtäisi. Laskin käteni hänen kädelleen ja silittelin sitä hellästi. "You will live with Uncle Ilya from now on. Here for a while, and maybe somewhere else later. Cloudfield, perhaps? Or the Capital, even?" aloitin, hymyillen rohkaisevasti. Koko maailma on sinuille avoin, rakkaani. Ja sinä pärjäät siellä ilman minua ja isääsi. Sinun on parempi ilman meitä.

"I will move to Bloodthorn, for now at least. I met people who knew my parents years ago, and they welcomed me to stay with them. They welcomed you also, of course", kerroin totuuden, paljastaen haikeasti näiden olevan hyvästit. "But I don't think you should come there, not yet at least. I don't want your father to find you, and I think you should go have some adventures that don't include vampires", jatkoin, melkein naurahtaen loppuun. Sinun pitäisi todellakin mennä jonnekin, missä vampyyrit ovat vain satunnaisia ohikulkijoita. Jonnekin, missä on pelkkää iloa ja naurua ja auringonpaistetta.

Nimi: Harley

08.11.2019 22:17
A V I V A

Tavallisesti olisin yrittänyt imeä joka ikisen maiseman itseeni, kun kerrankin pääsin takapihaa kauemmas, mutta en pystynyt keskittymään mihinkään ajatusteni syvältä, häiritsevältä kolkkeelta. Matkasin jonon hännillä kuin transsissa ja vasta etuoven kynnyksellä havahduin siihen, että olemme perillä. Annoin sedän ottaa laukkuni, joita hän katosi kiikuttamaan yläkertaan, ja riisuin takkini naulakkoon hitain ja kankein liikkein. En edes mennyt peremmälle, vaan jäin seisomaan paikoilleni ilmeettömänä. Siinä katsellessani vaisuna ympärilleni näytin luultavasti hyvin eksyneeltä. Kaikki sedän talossa oli niin kummallisen erilaista verrattuna siihen, millaiseen oli tottunut. Vaaleat seinät, vaaleat lattiat. Lipastokin oli vaalea. Ei mitään synkkää, tummaa tai harmaata niin kuin kotona.

Äiti kutsui minua luokseen olohuoneesta, jonne näin suoraan eteisestä. Tottelin mitään sanomatta, istuen hänen viereensä muodollisen oloisena ja silotellen vekkihamettani. Vilkuilin hieman epäröiden äitiin, pureskellen poskeni sisäpuolelle reikää silkasta hermostuksesta. En tiennyt, mistä pitäisi aloittaa. Tai olisiko edes viisasta olla ensimmäinen, joka avaa suunsa. "So. We will live here from now on. Right?" kysyin mahdollisimman neutraalisti, vaikka yritykseni peitellä kiusaantuneisuutta sekä hämmennystä tuskin onnistuivat. Huomasin kynsiväni sohvan kukallista verhoilua levottomasti ja lopetin sen.

Nimi: Sonya

08.11.2019 19:42
H A R U

Matka Ilyan asunnolle oli hiljainen. Ilmassa oli sekä ahdistuksen että innostuksen tuntua, mutta pelko piteli minua niin tiukasti otteessaan, etten kyennyt nauttimaan siitä, miten hyvin matkamme vapauteen oli alkanut. Vilkuilin olkani yli hätäisesti, tarkkailen ympäristöäni jokaisella askeleella. Jokaisessa varjossa tuntui piilevän vihollinen, uusi vankila johon vajota.

Lopulta ovi napsahti takanamme lukkoon ja huokaisin niin syvään, että voima tuntui pakenevan kehostani. Hoipuin lähimmän istuinryhmän luo ja romahdin alas, hengitellen hetken syvään ja yrittäen käsittää, mitä oli tapahtumassa. Miten pitäisi jatkaa tästä eteenpäin?

Ihan ensimmäisenä pitäisi selittää Avivalle koko tilanne. En suoraan sanottuna tiennyt, miten muotoilisin sanani, mutta jostain oli aloitettava. Käänsin katseeni eteisessä yhä seisovan Avivan puoleen ja hymyilin hänelle niin suurella rakkaudella kuin pystyin. "Aviva, darling. Please come here", pyysin ja taputin kevyesti vapaata paikkaa vieressäni.

Nimi: Harley

07.11.2019 15:32
A V I V A

Päässäni vilisi kysymyksiä, mutta en saanut suutani aukaistua, joten vain nyökkäsin kankeasti ja seurasin äitiä portaikkoon. Sydämeni tykytti pikkulintumaisesti, jännitystä olisi voinut kauhoa ilmasta kuin vettä. Katselin eteisen kulunutta mattoa ja pylväiden varjoja ja tuttua naarmua ovenkahvan alapuolella mietin, onko väärin tuntea helpottuneisuutta lähdöstämme. Lapsuudenkodin pitäisi olla lämmin ja turvallinen paikka, jota jää ikävöimään. Minä en ikävöisi.

Jokin silti pidätteli minua etuovella, kuin näkymätön voima olisi juurruttanut kengänpohjani lattiaan. Epäröinti sai minut voimaan hieman pahoin ja jalkani jäykistymään niin, että hädin tuskin sain ne pakotettua liikkeelle. Yritin kieltää itseäni katsomasta taakse, mutta vilkaisin kuitenkin, melkein vahingossa, aivan nopeasti. Jos isä on tuolla jossain, miksi hän antaa meidän marssia tiehemme vastustelematta? Ehkä he olivat riidelleet. Ehkä isä oli jäänyt alakynteen eikä kehdannut edes näyttäytyä. Tai häntä ei vain kiinnostanut sanoa hyvästejä.

Kuljin kuin kone, askeleeni töksähtelivät mekaanisesti. Ennen kuin tajusinkaan, seisoin huuruisessa yössä muutamien metrien päässä kartanosta. Loppusyksyn pakkanen pisteli ihoa, Ilya-setä suuteli kumartui suukottamaan otsaani, ja hymyilin hänelle vaimeasti. "Everything in order, yes?" setä huolehti äidiltä, minä tuijotin poissaolevasti kartanon mustaa siluettia. Torni, kivijalka, tuuliviiri. Piippu, joka savuttaa. "Good, that is good. Come on then."

Hiljaisena kolmikkona lähdimme eteenpäin.

Nimi: Sonya

06.11.2019 22:05
H A R U

Odotin jännittyneenä ovensuussa Avivan pakatessa, pälyillen jatkuvasti käytävään kuin Iscariot olisi muka voinut rynnistää paikalle minä hetkenä hyvänsä. Tyttäreni saatua tavaransa pakattua huokaisin helpottuneesti ja hymyilin hänelle kannustavasti, vaikka jonkin sortin ahdistus paistoikin läpi silmistäni. "Yes, let's hurry. Ilya is waiting outside, we will go to his house. I will tell you everything else later", vastasin ja enempää aikaa hukkaamatta suuntasin kulkumme käytävään ja rappusten kautta aina koko matkan valtavalle ulko-ovelle ja kuusikon varjoihin Ilyan luo.

Nimi: Harley

06.11.2019 20:51
A V I V A

"Mom?" sanoin, melkein parkaisin hiljaa. Kuultuani äidin äänen takaa huojennus vavisutti minua. En tiennyt, miten kestäisin kohdata isän tämän jäljiltä, joten onneksi se ei ollut hän. Odottaessani äidin paluuta hyppelehdin päkiöilläni levottomasti, näpertäen koristeellista kahvaa. Vaikka hänellä kesti vain pari minuuttia, nuo minuutit tuntuivat uskomattoman pitkälle. Kun lopulta lukko naksahti auki, pystyin vihdoin vapauttamaan kiristyneet hartiani ja ottamaan kunnon hengenvedon. Vielä hetki jumissa täällä ja olisin seonnut.

Heti oven auettua äiti kaappasi minut musertavaan halaukseen. Seisoin jäykästi hänen käsivarsiensa puristamana, häkeltyneenä ja epävarmana. Hieman varoen vastasin halaukseen, enkä mahtanut mitään inhottavalle kurituksen tunteelle, joka johtui äidin itkusta. Se oli huolestuttava merkki, mutten uskaltanut kysyä, mistä. Hän selitti ilmankin, hän sanoi meidän lähtevän. Me lähtisimme. Me todella lähtisimme täältä. En meinannut uskoa sitä, tuijotin vain pyörein silmin ja ilmeettömin kasvoin.

Päässäni surisi. Satatuhatta ajatusta sekä ilon ja pelon omituinen sekoitus myllersivät mieltäni, mutta en jäänyt paikoilleni ihmettelemään, vaan nappasin kukallisen matkakassin ja ryhdyin sullomaan tärkeimmän omaisuuteni sisään. Saatuani pakatuksi muutamat vaatteet, sedän soittorasian, äidin hiusnauhan ja pari muuta tavaraa puin ylleni duffelitakin. Heilautin hartialle sellon kotelossaan, kääntyen katsomaan ovensuussa odottavaa äitiä. "So. We'll leave now?" kysyin melkein epäuskoisesti. Lähtö oli melkein mahdoton ajatus, vaikka olin jo täydessä valmiudessa.

Nimi: Sonya

06.11.2019 18:50
H A R U

Aika tuntui pysähtyneen odottaessani suurten, ikivanhojen kuusipuiden suojassa. Tarkemmin ajateltuna koko maailma tuntui pysähtyneen. Vain sadepisarat hakkasivat syksyn väriloiston kadottua pimentynyttä maisemaa. Mitä pidempään tuijotin sateeseen, sitä hitaammin pisaratkin tuntuivat liikkuvan, ja lopulta tuntui kuin olisin seisonut painostavan sumun keskellä. Päässäni löi rumpua vain yksi ajatus: onko tämä oikein?

Kun Ilya palasi murheellisen näköisenä, minulla oli päässäni selkeä vastaus. Tämä ei ole ainoastaan oikein, tämä on ainoa vaihtoehto. Sanaakaan sanomatta kiiruhdin kartanoa kohti, pääovista sisään ja aina yläkertaan asti Avivan huoneen ovelle. Kuulin tyttäreni huudot oven takaa ja pysähdyin hätääntyneesti remputtaman kahvaa. Se oli tiukasti lukossa, ja tiesin, ettei kummallakaan meistä ollut tarpeeksi voimia oven murtamiseen. "Wait a little longer, my love. I'll find the key and get you out", huudahdin oven läpi. Millainen isä kohtelee omaa lastaan kuin pahaista rikollisvankia?

Kiehuin raivosta ja surusta suunnistaessani halki kartanon sinne tänne, etsien nukkuvaa Iscariotia. Avaimet eivät voineet olla muualla kuin hänen taskussaan, sillä eihän avaimia ikinä voinut jättää jonnekin, mistä minä tai Aviva olisimme voineet ne saada. Lopulta huomasin velton hahmon oleskeluhuoneen nurkassa. Iscariot lepäsi tyynenä takkatulen lämmössä. Hänen kasvonsa olivat rauhalliset ja kauniit. Ne olivat ne kasvot, joihin olin aikoinaan rakastunut. Ne kasvot, joiden olin uskonut kulkevan rinnallani ikuisuuden.

Viha oli kuitenkin vääristänyt nuo kasvot aikoja sitten. Synkkyys ja katkeruus olivat vallanneet ne, eikä rakkaudelle ja myötätunnolle ollut jäänyt sijaa. Pelkkää kylmyyttä oli jäljellä, ja minä tiesin sen, vaikka nyt uinuvaa miestäni katsellessani ajatus tuntui hetken aikaa kaukaiselta. Voi kunpa se olisikin ollut vain painajainen, ohimenevä tuskan hetki, joka aamun valjetessa olisi poissa. Mutta se oli kuitenkin todellisuutta, ja tämä hetki tässä oli se uni. Kurkotin hitaasti käteni rakkaani poskelle ja kumarruin painavaan pitkän suudelman hänen otsalleen. "Please forgive me", kuiskasin murtuneena, kaivoin avainnipun liivin taskusta ja jälkiä jättämättä kiiruhdin takaisin Avivan luo.

Saatuani oven auki hyökkäsin varoittamatta halaamaan tytärtäni tiukemmin kuin koskaan aiemmin. Muutama kyynel karkasi poskeltani jättäen jälkensä Avivan puseron selkämykseen. "It's over now. Never again will we get locked up, or yelled at, or hit for our mistakes. We're finally free from his wrath", sanoin hiljaa, rutistaen Avivaa vielä kerran lujasti, ennen kuin suoristauduin. "We must go, quickly. Take everything you need, we won't come back", kehotin vakavana.

Nimi: Harley

05.11.2019 18:41
I L Y A

“Maybe he can still learn someday”, säveltäjä totesi vaisusti ja osaaottavasti naisen sanoihin. Hän yritti sytyttää edes pientä toivonkipinää, vaikka sisimmässään kantoi raskasta ymmärrystä siitä, ettei Iscariot luultavasti koskaan muuttuisi, ei hän enää oppisi rakastamaan hellästi ja lempeästi elettyään niin kovin kauan itsekkäästi. Ilya laski apean katseensa alaviistosti Harun käteen, joka puristi hänen omaansa rohkaisuna. Hän edelleen epäröi. Oliko oikein viedä lapsi pois ilman isänsä suostumusta? Käyttää taikuutta, jotta hän ei voi edes yrittää estää aikeita? Mutta toisaalta olihan Iscariot itse hallinnut perheensä elämää säälimättömästi yli vuosikymmenen, hänen suunsa jakeli määräyksiä ja sormensa osoitti käskevästi. Ehkä oli aika vastaiskulle, aika hänen maistaa omaa lääkettään. Kyllä, Harun ja hänen tyttärensä vapauden tähden Ilya olisi valmis hiljentämään päässään varoittelevan vaikerruksen, tekemään tämän riippumatta siitä, kärsisikö myöhemmin omantunnontuskia. Hänen mielensä pyysi anteeksi vanhalta ystävältään, kun hänen sydämensä kannusti toimimaan.

Ilya jätti Harun odottamaan hänen paluutaan kuusikon varjoon; hän arveli olevan parhaaksi, että hän käy soittamassa Iscariotin uneen yksikseen. Hän katosi rauhallisesti sisään etuovista, palaten ikuisuudelle tuntuneen hetken kuluttua lievä ahdistus kalvenneilla kasvoillaan. Vasen käsi piteli viulua, ja oikeassa riippui veltosti jousi. Ilya yritti mahdollisimman nopeasti unohtaa Iscariotin raivon vääristämän ilmeen ja tikarimaisesti viiltävät sanat, syytökset, manaukset, pettyneen katseen. Syvään hengitettyään hän viittoi Harun luokseen kartanon portaikolle. “Now he should be asleep for moment. I go watch him while you fetch Aviva”, hän selosti, kääntyen jo takaisin ovelle. “There is no terrible hurry, but please try make haste. I am not perfectly sure how long my spell will last...”

A V I V A

Sormeni hypähtelivät sellon kielillä Chopinin sonaatin tahtiin, ja seurasin nuottiviivastoa kulmat keskittyneesti rypyssä. Hetkeksi liikkeeni pysähtyivät, kun alakerrasta kaikui vaimeina kiireisiä askeleita. Kuinka huomaavaista, isä on varmaankin palannut mistä lie erämaavaelluksiltaan kotiin pikaiselle käynnille. Pudistin päätäni turhautuneesti ja jatkoin tahdista, johon jäin, viuhtoen joustani hurjemmin, miltei hakaten sitä kieliä vasten. Tehokas keino pysyä jotenkuten järjissään tässä talossa on hukuttaa epämukavat keskustelut tai niitä epämukavampi kuolemanhiljaisuus musiikin alle. Tuhat kertaa kauniimpaa kuunneltavaa.

Katseeni ponkaisi epäluuloisesti ovelle, kun kuulin metallista kolinaa, kuin avainta väännettäisiin lukossa. Tajutessani, mitä on tekeillä, sysäsin selloni äkkiä lattialle ja syöksyin ovelle, rynkyttäen kahvaa kaikin voimin. “Open the door! You cannot lock me up!” huusin raivosta täristen, paukuttaen ovea nyrkeilläni niin kovaa, että teki kipeää. Tasaiset askeleet loittonivat käytävässä, katosivat portaisiin. Isä ei voi tehdä näin. Kiskaisin terävästi henkeä, ja kyyneleet kihosivat väkisin silmäkulmiini. Pyyhin ne vihaisesti pois.

Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun isä pisti minut lukkojen taa, mutta ensimmäinen kerta, kun hän teki sen ilman mitään järkeenkäypää syytä. Se oli ennalta-arvattava rankaisu siitä, jos livahdin luvatta ulos, mutta tämä oli täysin epäoikeudenmukaista. Mitä typerää sääntöäsi olin muka rikkonut? Onko nykyään kiellettyä istua kiltisti omassa huoneessani? Aluksi puhkuin sellaista uhmahenkeä, että olisi tehnyt mieli repiä ovi irti saranoiltaan, mutta minuuttien venyessä tunneiksi se tarmo sammui epätoivoksi. Aurinko laski, kuu nousi. Aivan kuin isä olisi unohtanut minut kokonaan, eikä muistakaan ollut merkkiäkään. Jokin oli pielessä ja pahasti. Ehkä isän nerokas suunnitelma oli jättää minut tänne mätänemään ikiajoiksi, pääsisipähän ainakin vihdoin eroon minusta. En voinut muuta kuin istua ja odottaa, istua ja odottaa. Käperryin säälittäväksi mytyksi sänkyyn ja mietin, avaisinko aamulla verhot ja antaisin auringon tehdä tuhonsa. Hakiessaan minua isä löytäisi vain kasan tuhkaa, jos nyt ikinä edes aikoi päästää minut vankeudestani. Vai pitäisikö pakata kassi, rikkoa ikkuna, kiivetä alas katolta, vaihtaa nimi ja juosta tuhannen kilometrin päähän perustamaan uusi elämä?

Kuudennella tunnnilla olin vajonnut lannistuksen pohjalle, yhdeksännellä hyväksyin kohtaloni alistuvasti mutta katkerasti, ja kymmenennen jälkeen olin jonkinlaisessa henkisessä horroksessa. Istuin kippurassa lattialla ja tuijotin lasittuneesti tapetin kiemuraisia kuvioita, kun lopulta havaitsin oven takaa lähestyviä ääniä. Säpsähdin hereille ja säntäsin ovelle, ryhtyen hakkaamaan sitä väkivaltaisesti. “Let me out! Let me out!” toistelin mahdollisimman lujaa, jotta käytävällä kulkija kuulisi. En välittänyt, kuka minua auttaisi, äiti vai Ilya-setä vai murtovaras, kunhan pääsisin vihdoin ulos ja ehkä saisin selityksen tälle outoudelle.

Nimi: Sonya

26.10.2019 15:30
E R I C A

Leipää mutustelevien leukojeni liike pysähtyi, kun jouduin hetken ihan tosissani miettimään. Aika ei kulje tällä saarella täysin samalla tavalla. Ihmisten maailmassa päivämäärä ja kellon aika olivat jatkuvasti oleellisia tietoja, kun taas täällä mennään enemmän fiiliksien mukaan ja uuden vuoden aikaan muistetaan pitää edes pienet juhlat vuoden vaihtumisen kunniaksi.

"Oh god, I think next year is going to be my 10th here. Time sure runs fast", totesin syvään huokaillen, kun sain laskutoimituksen päässäni loppuun. Kymmenen vuotta. Käsittämätöntä edes ajatella, mitä kaikkea näihin vuosiin oli mahtunut.

H A R U

Katsoin Ilyaa vakavana ja nyökkäsin syvään, hyväksyen hänen suunnitelmansa kyseenalaistamatta sitä lainkaan. Tartuin Ilyan käteen ja puristin sitä kannustavasti. "It's not wrong. He will get furious for sure, but deep inside he knows we're doing this because of love, not because of hate", sanoin hiljaa, yrittäen hymyillä. Ele jäi kuitenkin vaisuksi ja surumieliset silmäni kääntyivät kartanon puoleen. "If only he knew what love means..." totesin hiljaa.

Nimi: Harley

24.10.2019 20:03
T O M Á S

Pidättelin jännittyneesti hengitystä odottaessani Jerryn vastausta. Sen vihdoin ja viimein sanoessa perjantain sopivan vedin sisään happea antaumuksella. "Stop teasing me! For a second I thought you were gonna say you have something more important to do on Friday", mukamas raivosin ja hakkasin Jerryä leikilläni olkapäähän. "Though what could be more important than my debut as Puck, right? You even get to see me wear stupid plastic goat horns. And this weird-ass leafy toga dress", lisäsin virnuillen.

"But yeah, the show starts at 6 pm. You probs should be there like fifteen minutes before that, you know, that you make sure you don't run late. The whole thing takes about two and a half hours, the break between the acts lasts twenty minutes", ohjeistin ja jatkoin samalla sushin mussuttamista innokkaasti. "The opening night's been sold out, but I actually got you two free tickets ready to go. You can bring a friend with you, or give the extra ticket for someone, whatever you want. Front row seats, of course", vaahtosin lippuasioista ja kaivoin kassistani kaksi lippua, jotka lätkäisin Jerryn eteen pöydälle hymyssä suin.

"Oh, and we'll be having a party night with the cast after the show! We're gonna dance and have drinks", kerroin vielä jatkoista. Meillä oli perinne lähteä näytelmän avajaisten jälkeen kaupungille juhlistamaan onnistunutta ensi-iltaa. Bilerituaaleihin kuuluu tietenkin kunnon alkoholitarjoilut. Rankat työt vaativat rankat huvit. "You're invited, if you wanna come. I promise it'll be a lot of fun", pyysin ripsiä räpytellen.

G E N E

"Gino, won't you come with us?" Niskalihakseni kiristyivät, kun isä pyysi minutkin mukaansa. Olin toivonut voivani liueta paikalta, jättäytyä pois tulevasta kiusallisesta keskustelusta, antaa ongelman isän puitavaksi. Pakottauduin nyökkäämään jäykästi. Siirtyessämme juhlasalista portaikkoon kävelin vaiti, enkä edes vilkaissut siskooni päin, naulitsin katseeni kivilattiaan. Kävelimme eteenpäin synkän hartaina kuin hautajaissaattue.

Pääni nytkähti äkisti ylös, kun Jay edessäni pinkaisi juoksuun - minä saati isä emme ehtineet tehdä mitään, kun hän jo puski ikkunaruudun läpi, lasinsirut lentäen matolle. Korvissani kohisi, isän säikähtäneet huudot kuulostivat kummallisen etäisiltä kuin pääni olisi upotettu veteen. Vasta muutaman sekunnin viiveellä liikkumiskykyni palautui ja juoksin isän luokse pirstaloituneen ikkunan ääreen, puristaen sydänalaani. Isä toisteli Jayn nimeä, ja seisoin hänen vieressään, katsoin alas, alas, alas pimeälle kujalle, jonne Jay oli hypännyt. Heikotti.

"Jay has ran away and is heavily injured! Go find him immediately! Make it fast!" isän luja ääni kaikkoni rappukäytävään. Hän hälytti apujoukkoja, käski mafian miehet matkaan. Sekuntia tai kahta myöhemmin kuului kolmenkymmenen jalkaparin rummutus, kun he ryntäsivät liikkeelle. He luulivat etsivänsä kotoa karannutta niskuroijaa, joka on loukannut itsensä. Huomenna he saisivat tietää etsineensä vihollista. Kuritonta ottopoikaa, joka oli palkinnut Don Salvatoren hyväsydämisyyden valehtelemalla perheelle. Mieluummin heittäytynyt ulos seitsemännestä kerroksesta kuin jäänyt kiinni ja vastannut rikoksistaan. Petturi ja lisäksi pelkurikin.

Itku takertui kurkkuuni, ja lyyhistyin istumaan seinää vasten. En ollut tarkoittanut tätä.

I L Y A

Kaksikko pysähtyi rauhallisesti sievän talon edustalle. Ilya katseli pihaa, sen muutamia kukkasia, jotka vielä sinnittelivät syksyn kylmyydessä. "Je t'en prie. Thank you for keeping company, miss. It has been real pleasure to talk with you", mies kiitti omasta puolestaan kera pehmeän hymynkareen ja taipui lyhyeen kumarruksentapaiseen. "I look forward to meeting you again. Until then, tout le meilleur", hän jätti ystävälliset hyvästinsä. Toisaalta, vaikka heidän keskustelunsa olivat miellyttäviä, hän odotti jo pääsevänsä istumaan työpöytänsä ääreen, kastamaan kynänterän musteeseen ja kirjoittamaan päässään helisevät melodiat paperille. Oli niin paljon tehtävää.

H A S A N

Nainen pisti lisää pökköä pesään - kylpyhuoneen vesihöyryssä oli tukahduttavan kuuma, ja lämpötila kipusi koko ajan korkeammalle. Lukitsin käteni hänen vyötärölleen hänen kiskaistessaan minut jälleen uuteen kiihkeään suudelmaan, vastaten siihen hyvällä ruokahalulla. Tartuin häntä leuasta, ottaen tilanteen haltuuni, antaen huulteni vaeltaa korvannipukkaan, kaulavaltimolle, solisluulle. Kevyiden suudelmien välissä näykin ihoa kiusoittelevasti, käsitellen naista tottunein ottein kuin ruukuntekijä savea.

"Aren't we clean enough already? Time to move on", totesin kuiskauksenomaisesti ja malttamattomasti, nostaen naisen yhdellä voimakkaalla liikkeellä vedestä altaan reunalle. Mitä järkeä on lillua kylvyssä, kun aikoisimme joka tapauksessa puuhastella likaisia. Kampesin ketterästi ylös, tarttuen Raquelin molemmista käsistä ja johdattaen häntä ovelle, katseeni eksyen naisen silmistä tutkimaan hänen kehoaan, paljasta vatsaa, lantion kaarta. Yhteen kietoutuneena suudelmien symbioosina kuljimme kohti makuuhuonettani, enkä välittänyt, vaikka valuimme vettä ja vaahtoa lattioille ja matoille, se on palvelusväen murheita.

Kompuroituamme lopulta sisään huoneeseen taivutin Raquelin makaamaan selälleen sänkyni silkkilakanoille. Kumarruin hänen ylleen suutelemaan häntä, yhdesti, kahdesti, kolmesti. "How beautiful you look when you lay down there, how divine", ylistin häntä hiljaisin henkäyksin, sivellen hänen leukapieltään kädelläni hellästi ja viekoittelevasti. "My mirthful goddess."

Nimi: Corpiet

18.10.2019 18:31
{Jeremiah}

"You're worth it", totesin hymyillen pehmeästi. Tom tosiaan ansaitsi kaikki kehut, jos se vain saisi hänet tuntemaan olonsa hyväksi. "And trust me, you're gonna hear much more of that", jatkoin virnistäen ilkikurisesti. Usko pois, jos mulla ois varaa niin mä hukuttaisin sut kalliisiin lahjoihin ja kaikkeen mahdolliseen, mitä ikinä vain haluaisitkaan. Ehkä vielä jokin päivä.
Väistin vaistomaisesti Tomin syömäpuikkoja niiden tullessa huolestuttavan lähelle mun silmiä. Vai että katsomaan näytelmää? Vilkaistaas kalenterista, maanantaina on kotona nököttämista ja samaa on myös kolmena seuraavana päivänä. Mutta katos, perjantai on kun onkin vapaa.
"Tom, I don't know how to say this, but... I'm free on Friday", vastaten härnäten miestä. Mitäs koitti tökätä mua silmään syömäpuikolla. "So, when I need to be there?" En ollut ennen eksynyt katsomaan teatteria, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

{Jaime}

Jähmetyin hetkeksi kuullessani Isopomon hyiset sanat, mutta käännyin ympäri niin sulavasti kun vain pystyin tässä tilanteessa. Huomatessani Genen Isopomon vieressä nielaisin hermostuneesti, mutta mulkaisin veljeäni merkitsevästi. Idiootti, haluaisin olla sulle niin perkeleen vihainen, mutten voinut. Tietenkään en voinut, ihan sama kuinka paskamaisesti sä käyttäydyt, olet silti mun veli. Oisin kyllä odottanut sen luottavan muhun vähän enemmän, mutta ymmärrän kyllä. Hyökkäys on paras puolustus.
"Of course", vastasin mahdollisimman rennosti ja lähdin seuraamaan Isopomoa käytävää pitkin. Okei, me ollaan menossa kohti sen työhuonetta. Isopomon tuntien se ei sanoisi mitään ennen kuin me ehditään suljettujen ovien taakse sivustseuraajien pelosta, joten mulla on siihen asti aikaa kadota. Noiden ajoittaisten katseiden perusteella Isopomo arvas, että mä aion paeta, joten taakse jättäytyminen tai juoksu mihinkään suuntaan ei ole mahdollinen.
Kääntyessämme viimeiselle käytävälle ennen työhuonetta katseeni kiinnittyi verhottomaan ikkunaan. Tuo ois mun ainoa pakoreitti, ja luultavasti murran jotain tippuessani, mutta ainakaan en jää kiinni. Vedin syvään henkeä ja syöksyin suoraan ikkunan läpi.
Lasinsirpaleet polttivat kasvojani ja käsiäni hiusteli hulmutessa naamani ympärille. Pyörähdin ilmassa ympäri ja vihdoin laskeuduin maahan tömähtäen. Kuulin äänekkään räsähdyksen ja kipu valtasi koko vasemman kylkeni. Ei kannata hypätä seitsemännestä kerroksesta. Hoipertelin ylös murtuneiden kylkiluideni ja luultavasti poikki menneen käteni kanssa ja lähdin linkuttamaan mahdollisimman nopeasti pois paikalta. Nyt pitäisi vain päästä jonnekkin, missä saisin antaa luideni parantua rauhassa, ja sitten suunnata pois Amerikasta, ehkä Ranskaan tai Espanjaan.

{Gabrielle}

"Fine for me", nainen vastasi hymyillen kohteliaasi. Hän ei todellakaan olisi aamulla herätessään arvannut, että tämä päivä päättyisi näin. Hän pääsisi pitkästä aikaa kirjoittamaan sanoituksia jonkun toisen musiikkiin, ja ehkä jopa esiintymään kunnolla. Gabrielle olisi kyllä tyytyväinen ihan vain vaikka laulaisi tämän laulun herra Lebedintseville. Olisi kunnia päästä laulamaan niin taitavalle muusikolle.
Gabrielle heräsi ajatuksistaan kaksikon kääntyessä hänen kotikadulleen. Muutaman talon päässä oli se tuttu punatiilitalo, jonka pihalla näkyi kirsikkapuu vielä muutamalla keltaisella lehdellä varustettuna. Kukkapenkissä oli yllättävää kyllä muutama valkea kosmoskukka ja kauempana oli kandanruusupuska.
"Well, this is my stop. Thank you for walking me home monsieur Lebedintsev", nainen ilmoitti heidän saapuessaan valkoisen aidan portinpieleen.

{Raquel}

Hei, aika törkeetä keskeyttää fritsujen teko ilmoittamatta mitään. Aivan sama kuinka hyvä sä oot suutelemaan, hävytöntä tuo tommonen. Vastasiin rajuun suudelmaan samalla mitalla, sillä minähän en tälle jää hopealle. Miehen otteen leuastani lujentuessa liu'utin kynsiäni pitkin tuon selkää. Mokoma helvetin kuuma paskiainen.
Kohotin kulmaani Hasanin vannoessa että saisi koko kehoni tärisemään. Aika kova lupaus senhor. "We'll see whose body is tremblin' after this, querido", tokaisin haastavasti ja nykäisin miehen lähemmäs hiuksista ja painoin jälleen intohimoisen suudelman miehen huulille. Kyllä, saattoi olla typerää härnätä miestä, mutta minkäs sille tekee, mä vaan oon tämmönen. Tästä illasta tulisi takulla mielenkiintoinen.

{Cosima}

Hymyilin tyytyväisesti Erican suostuessa jäämään seuraani ja aloin syömään osaani annoksesta. Ei luoja, täällä osataan käyttää mausteita. Ei varmaan pitäisi olla yllättynyt, olihan tämä menestyvä ravintola, mutta silti, täydellisen currykanan tekeminen on vaikeaa.
Nostin katseeni Ericaan tämän kysyessä kauanko olin ollut saarella. Niin, hyvä kysymys. Kurtistin kevyesti kulmiani koittaessani laskea vuosia. "I think I've been here around three to four years", vastasin hetken mietiskelyn jälkeen: "I'm not sure, I haven't kept count. What about you?"
Kolme vuotta, oliko siitä tosiaan jo niin kauan? Herranjestas, mustahan tulee kohta vanha.

Nimi: Harley

07.10.2019 14:04
T O M Á S

Keskityin niin intensiivisesti sushilautasen ahmimiseen, että hätkähdin pienesti, kun tunsin Jerryn peukalon sipaisevan suupieleeni liimautuneen riisinjyvän. Nielaisin suuni tyhjäksi ennen kuin virnistin, ja Jerryn kehuessa puskista mun silmiä näteiksi iloisuuteni vaan paisui. "Oh, constant flattering", tyrskähdin leyhytellen kasvojani imarreltuna ja esittäen ujoa ja punastuvaa. "No but really, I honestly like it, you're so sweet. Makes me feel like a princess", lisäsin enemmän tosissani, kikattaen pienesti ja nostaen leukaa aurinkoisesti hymyillen. Olin kyllä saanut positiivista palautetta mun poikakavereilta ja säädöiltä, mutta yleensä ne kommentoi pelkästään mun takapuolta, joten tämä kohtelu oli harvinaisen suloista.

Paneuduin takaisin syömiseen, kunnes hetken kuluttua mun mieleen ponkaisi eräs tärkeä seikka. "Hey! I just remembered", huudahdin syömäpuikkoja huitoen ja nojauduin lähemmäs Jerryä silmät kiiltäen. "You're gonna come see our opening night? Please, please, please! It's next Friday", anelin häntä tulemaan ensi-iltaan, ravistaen Jerryn käsivartta ja katsoen sitä mun söpöimmällä koiranpentuilmeellä. Olisin ihan musertunut ja sydän särkyneenä, jos se ei pääsisi paikalle, mutta jos se istuisi ensimmäisen näytöksen yleisössä, siitä tulisi varmasti huippuhyvä esitys.

E U G E N E

Mielessäni kaksi vaihtoehtoani pomppivat puolelta toiselle kuin pingispallot: kerronko vai pysynkö hiljaa, lavertelenko vai paljastunko itse. Epäilys häilyi, vaikka valintani olin tehnyt. Kuristuksen tunne kurkussa marssin käytävästä saliin, jossa tungeksivien hiprakkaisten juhlijoiden nauru kohisi korvissani inhottavana kakofoniana. Katseeni etsi ihmismeren seasta isän kasvoja, jotka paikansin onneksi nopeasti lähellä orkesterin lavaa. Anteeksi pyytämättä raivasin tieni suoraan hänen luokseen, ilmeeni kalmankalpeana. Päästyäni käsivarren mitan etäisyydelle tartuin isää olkapäästä, vetäen hänet syrjempään. "We gotta talk", sanoin vakavasti, ja isä pahoitteli keskeytystä ystävilleen ja kääntyi puoleeni sekä ärsyyntyneenä että huolestuneena.

Päästyämme hieman kauemmas hälystä isä katsoi minuun kysyvästi, ja minusta kammottavasti tuntui, että hän näki lävitseni, hän tiesi likaiset salaisuuteni, Jay oli jo ehtinyt hänen puheilleen ja hän odotti tilaisuutta päästää tuomionsa valloilleen. Hetken vain tuijotin takaisin, pakottaen mieleni kuriin, pakottaen ulkokuoreni rauhalliseksi. "It's about Jay. Dunno how else to say this, but... He's a she, a woman in disguise", kuiskasin hitaasti, yrittäen olla takeltelematta tai jäämättä empimään. No niin, se on sanottu. Enää ei voi perääntyä.

Isä oli suunnilleen kymmenen sekuntia painostavan hiljaa - elämäni pisimmät ja vaivalloisimmat kymmenen sekuntia. "How is that possible? How do you know?" hän kysyi vakaudella ja tyyneydellä, jota voi joko ihailla tai ihmetellä tällaisessa tilanteessa. Vilkaisin ympärillemme kuin agentti, joka pelkää vihollisen salakuuntelevan; tarkkailin selustaa sen varalta, että Jay ilmestyy yllättäen paikalle. "She told me a while ago. I don't know why, but she let the secret slip out", vastasin. Yli viisikymmentä vuotta ei oikeastaan ole "vähän aikaa sitten", mutta en voisi myöntää tienneeni tästä vaikka kuinka kauan, tai minuakin nimitettäisiin syylliseksi.

"You believe me, right, Father?"
"I will have to discuss this with Jay."
"There she goes now."

Huomattuani vilinän keskellä Jayn, joka suuntasi uloskäynnille rivakasti, osoitin häntä etusormellani. Jäin seisomaan paikoilleni isän taakse, kun hän kääntyi, odotti hetken ja lähti entisen veljeni perään, saavuttaen hänet pian. "Jay, I need to have a word with you. Please, follow me", kuului isän totinen, jämäkkä äänensävy, se sama pahaenteinen, jolla hän oli puhutellut minua lapsena, kun olin tehnyt jotain kiellettyä ja jäänyt kiinni. Rutistin käteni nyrkkiin ja laskin katseeni lattiaan. Tehty mikä tehty.

I L Y A
(Gabrielle)

"Yes, Tuesday is very fine", mies vastasi myöntävästi ja nyökytteli päätään pienesti. Seuraava tiistai. Hänellä olisi muutama päivä aikaa aloittaa sävellys, siinä ajassa hän ehtisi sopivasti valmistella kappaleen rungon. Tämä inspiraation sade, joka karkoitti hänen mieltään rasittaneen kuivuuden ja ravitsi maan hedelmällisyydellä, sai Ilyan sydämen tuntumaan kevyemmälle kuin moneen kuukauteen. Kuin hänen luomisvimmansa olisi vaipunut horrokseen viime talvena ja vihdoinkin havahtunut hereille, kiitos tämän uuden tuttavuutensa. Miten paljosta hän saisikaan kiittää neiti Poireria.

Ilyan silmissä välkehti ilahtunut valo, kun neiti Poirer ehdotti kirjoittavansa sanoituksen. "That would be fantastic", hän sanoi rohkaisevasti. Hän ei ollut vielä saanut kunniaa kuulla neiti Poirerin sanoittamia teoksia, mutta oli varma, että naisen taidot sananikkarina vastaisivat hänen loistavia kykyjään laulajana. "What if we walk to my house next week when we have first met at park? I have piano there, so I could play you what I have written by then?"

H A S A N

Pistin parhaani peliin ja hukutin naisen intohimoisiin, mutta pehmeisiin suudelmiin, käteni liukuen hitaasti vyötäröltä alaselälle. Hän vastasi samalla mitalla takaisin eikä jäänyt hopealle, mikä entisestään vahvisti, ettei hän ole tässä jalossa taidossa keltanokka. Hetkisen kuluttua tyttönen joutui pitämään taukoa, jotta ei hengästyisi pyörryksiin, ja tyytyväinen virneenpoikanen lepäili huulillani odottaessani hänen saavan henkensä tasaantumaan. Elävän kuolleen miehen ei liiemmin tarvitse murehtia happivajeen kaltaisista ongelmista, kuuluu kiroukseni hyviin puoliin.

Venytin kaulaani sivulle antaakseni naiselle enemmän tilaa työskennellä sen parissa, ummistaen silmäni ja antaen hänen rauhassa tehdä taikojaan. Sormenpääni piirsivät samalla hänen iholleen kuvioita, pyörteitä ja ympyröitä. Liian kauaksi aikaa en halunnut unohtua nautiskelemaan velttona, etten antaisi väärää käsitystä, olisihan tökeröä jättäytyä laiskaksi. Valpastuttuani nykäisin Raquelin tiukemmin itseäni vasten, suudellen häntä yhä rajummin, puristaen siroa leukaa kädelläni vankasti. "I'll carry you to my bed and make your whole boy tremble", lupasin kuiskaten, täysin valmiina nostamaan naisen syliini kuin morsiamen ja viemään hänet yläkertaan.

I L Y A
(Haru)

Kaksikon matka pysähtyi korkeiden kuusien varjoon. Ilyan katse kulki ylitse kartanon harmaan, kivisen julkisivun. Jos hän ei olisi tiennyt siellä asuneen kolmihenkisen perheen tähän päivään saakka, olisi hän voinut luulla sen olevan kauan sitten hiljentynyt autiotalo, jonka pölyisissä nurkissa vain aaveet huokailivat. Tänään yötaivaan ollessa tähdetön ja repaleisten pilvien harsottama se näytti poikkeuksellisen kolkolle. "I will play him a lullaby on my violin. It should make him fall into a sleep for a while. It is long enough for you and Aviva to leave peacefully, without even him noticing", Ilya selosti suunnitelmansa hiljaa, antaen syyn olallaan roikkuvalle viulukotelolle. Hänen katseensa painui alas nuutuneeseen ruohoon. "I know it is wrong to use my magic on him like this, but I am afraid it might be only way to handle this situation without conflict."

Nimi: Sonya

05.10.2019 23:53
H A R U

Saatuani Ilyan hyväksynnän oloni oli kaikin puolin helpottunut. Tuntui suorastaan uskomattomalta, että kaikki eteni hetkittäin näin kivuttomasti. Enää oli edessä kuitenkin suurin koitos. Hymyni laantui pikku hiljaa, kun tummat kartanon ääriviivat alkoivat pimeydessä hahmottua edessämme, ja lopulta pysähdyimme puustoon suojiin katselemaan hylätyn näköistä kartanoa. Hassua, että paikka oli joskus tuntunut kodilta. "How do we get Aviva? Iscariot won't just let us take her", kysyin kulmat huolestuneesti kurtussa. Vatsanpohjassani kupli puhdasta kauhua, kun mielessäni vilisi mielikuvia minusta ja Avivasta lukittuna kartanon torniin.

©2019 VECHNOST ★ - suntuubi.com