Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Peli on auki vain hyväksytysti liittyneille pelaajille ja heidän hahmoilleen, joihin voit tutustua Peli-otsikon alta löytyvästä Hahmot-linkistä. Saman otsikon alta löydät myös uutiset, jonne kirjaamme parhaillaan roolipelissä meneillään olevat tapahtumat. Kanssapelaajien kanssa jutellaksesi ja juonitellaksesi suuntaa chatroomiin.

miten pelaan ?

H A H M O N   N I M I

Kirjoita tekstisi tähän joko minä- tai hän-muodossa. "Käytä järkevää kappalejakoa!" sanon pelaajalle, ja pyydän häntä samalla ilmaisemaan puhetta äsken esitellyllä, tavallisesta tarinakirjallisuudesta tutulla tavalla. Toivottavasti kukaan ei luule olevansa ylivoimainen tai liikuttele muiden hahmoja ilman lupaa!

Muistakaa myös, että graafinen väkivalta ja seksuaalisuus (K-18), on ehdottomasti kielletty! Pelimme on virallisesti K-16, joten pelatkaa rajoituksen mukaisesti. Useamman hahmon roolaukset voi hyvin laittaa yhteen ja samaan viestiin. Hauskoja pelihetkiä!

 << <  2  3  4  5  6  7  8  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Sonya

29.09.2019 00:58
H A R U

Yksi eksynyt kyynel. Enempää en ollut valmis vuodattamaan ensirakkauteni vuoksi. Ei enää. Vedin syvään henkeä ja suljin hetkeksi silmäni. Kun avasin ne uudelleen, kaikki tuska ja raivo oli poissa. Oli vain tyyntä ja varmaa, lähes täydellinen rauha. Kuuntelin Iscariotia keskittyneesti, seuraten katseellani hänen kätensä osoittamaan suuntaan illallisseuraani kohti.

Rikollispäällikkö, murhaaja. Luuleeko Iscariot, etten olisi arvannut? Etten ole koskaan ollut tekemisissä kuin enkeleiden ja pyhimysten kanssa? Oliko hän unohtanut kaiken, mitä olin varoen ja suurella luottamuksella paljastanut? Oliko hän todella unohtanut, kuka olen ja mistä tulen?

"No, I don't want to call them friends", myönsin. Hymy kaartui huulilleni katsoessani hetken Salvatore Castiglionea suoraan silmiin. "I want to call them family", sanoin varmana.

Käännyin hitaasti takaisin Iscariotin puoleen. "I never abandoned you. I don't do that to people who I vowed to", sanoin. Kehtaakin syyttää minua. "It's you who abandoned me. You left me alone to your castle and broke every single promise you ever made. You betrayed me, so I decided it's time for us to finally part ways", jatkoin tyynesti, kaivaen taskustani esiin sormuksen, jonka sain Iscariotilta liki kaksi vuosikymmentä sitten.

Nimi: Harley

29.09.2019 00:45
I S C A R I O T

Miehen rintakehä kohoili raskaasti tiheän hengityksen tahtiin. Leukojaan kiristellen hän otti vastaan vaimonsa iskut, värähtämättä ja perääntymättä, mutta silmistä paistaen alati suurentuva, epäuskoon sekoittunut tuska. Iscariot puristi kättään eestaas nyrkkiin ja vapaaksi, nyrkkiin ja vapaaksi, kuin pystyen hädin tuskin hillitsemään vaiston riuhtaista Harun mukaansa ja retuuttaa hänet takaisin kartanon kiviseinien taakse.

Tikareista syvimmälle upposivat viimeiset sanat. Hänkö muka on vaarallisinta ja pahinta? Hän, joka on aina halunnut vain suojella vaimoaan ja säästää hänet maailman loukkauksilta? Se oli niin vaikeaa kuulla, ettei sopivaa vastausta löytynyt. Iscariotin kurkunpohjalta kantautui vaisu, kumea nauru - karmiva ja vertahyytävä nauru, sellainen, jota nauraa mies, joka ei ole nauranut moniin vuosikymmeniin. Ei nytkään se johtunut ilosta, vaan jostain synkästi kieroutuneesta ivasta.

"Funny how you say such a thing surrounded by the island's most high-class scum", mies totesi synkeästi, kasvonsa palautuen jälleen kylmiksi kuin kuolinnaamio. Hän viittasi kohtausta hämmentyneenä seuraavaan mafiapomoon perheineen. "A crime lord, a murderer", hän sanoi osoittaessaan syyttävästi suoraan herra Salvatore Castiglioneen. "And all around his corrupt underlings. That is what you want to call 'friends'? For them you are willing to abandon me?"

Nimi: Sonya

29.09.2019 00:31
H A R U

Tässäkö on se mies, jota joskus olin niin syvästi rakastanut? Pudistelin päätäni epäuskoisesti. Rakas, sinä et nyt tajua. Sinä et päätä enää. Minulla on ase kädessäni ja se osoittaa sinua. Sanoillasi annoit minulle juuri voiman vetää liipaisimesta.

"Not my place?" kysyin ääni väristen. "You know nothing about my place. You nothing about who I am, and where I've come from", lisäsin tiuhkuen raivoa ja tuskaa, kuin haavoittunut saalistaja taistelemassa hengestään suurella ylpeydellä ja määrätiedolla.

"As I said, I will stay right here", toistin kuuluvasti, tehden koko maailmalle selväksi, etten ole poistumassa vaikka Iscariot repisi minut kappaleiksi. "There's nothing out here that is worse than you", sanoin. Ääni oli kuiskaus, mutta jälleen se kantautui voimakkaana kaikkien korviin. Katsoin Iscariotin suuntaan säälien ja yksi kyynel karkasi poskelleni, kun kuoreni alkoi rakoilemaan.

Nimi: Harley

29.09.2019 00:22
I S C A R I O T

Potku iskeytyi miehen kylkeen arvaamatta ja hänen horjahtaessaan sen voimasta hänen otteensa pääsi vahingossa herpaantumaan. Iscariot käännähti vaimonsa puoleen ilmeettömästi - kylmää vihaa tihkuva kuori ei paljastanut sisällä riehuvaa järkytystä ja epäuskoa. Kuinka hän saattoi puhua lopusta? Mikä hulluus hänet oli vienyt mennessään? Iscariot tuijotti Harun itsevarmaa uhmaa tunnistamatta häntä vaimokseen.

Siitäkö tässä on kyse, yhdestä joutavasta sormuksesta? Niinkö kovasti Haru halusi sellaisen taikakapineen itselleen? Ja minkä turhuuden vuoksi? Ei ulkomaailmassa odota mikään satumainen hyvyys, vaan julmat totuudet ja niitä julmemmat läpimädät oliot, ne, jotka katkovat kauneimmankin linnun siivet ja jättävät sen lentokyvyttömänä vapisemaan maahan. Olisi luullut hänen ymmärtävän sen ja haluavan välttää nuo ulkomaailman sodat ja taistelut.

"I am protecting you, do you not understand?" Iscariot murisi, ottaen muutaman nopean askeleen kohti naista, varjonsa levittäytyen tukahduttavaan ja piirittävään tapaansa hänen ylleen. "Out here is nothing waiting for you. It's simply not your place. Accept it", hän jatkoi samaan ankaraan, mutta hiljaiseen ääneen. Puhuessaan hän oli kirinyt välimatkan umpeen, seisoen jälleen aivan vaimonsa edessä, käsi valmiina sieppaamaan hänet uudelleen väkipakolla mukaansa.

"Come to your senses. Let's go." Käsky oli entistä lujempi.

Nimi: Sonya

29.09.2019 00:06
H A R U

Iscariotin lähtiessä raahaamaan minua kaivoin jostain sisimmästäni niin paljon voimaa, etten tiennyt sellaista omistavani. Olen vain pieni, heikko ja turha tyttö, niin sinä luulet. Niin ovat monet muutkin luulleet, ja he ovat saaneet maksaa siitä kovan hinnan.

Varoittamatta iskin kenkäni terävällä korolla napakan potkun Iscariotin kylkeen ja samalla hetkellä riuhtaisin kättäni niin lujaa, että olkapäästäni kuului ikävä rasahdus sen muljahtaessa sijoiltaan. "I will stay right here, you don't own me, not anymore. This ends now, Iscariot", sanoin kylmästi, peruuttaen otteen irrottua useamman metrin kauemmas, turvaan mieheni käsien ulottuvista.

Tottunein ottein tönäisin olkapäätäni, jotta se pääsi naksahtamaan paikoilleen. Pyörittelin hetken kipeää rannettani, siinä oli todennäköisesti hiusmurtuma, mutta se paranisi pian. Fyysisellä kivulla ei ollut enää mitään merkitystä. Helvetti, sen jälkeen, kun olet puskenut vampyyrilapsen maailmaan, millään tällaisella ei ole enää merkitystä.

"20 years", totesin hiljaa ja painokkaasti, tuijottaen Iscariotia syvälle silmiin. Olin vihainen ja surullinen yhtä aikaa, eikä hento kuoreni meinannut pysyä kasassa. Tärisin paikoillani, mutta sanani olivat vakaita. "That's how long you've taken, trying to find a goddamn daylight ring. All these years I've stayed home and trusted your empty promises", jatkoin silmät jäisesti leimuten.

"You could ask anyone in this city, and you'd get the rings in a week or two. But you didn't want me to get that ring, you never really did and you still don't. Why?" kysyin haastaen. Niin, rakas, miksi? Miksi lupasit jotain, mitä et ikinä aikonut tehdä? Sinä halusit pitää minut häkkilintunasi, jotta pysyisin kotona pakoillessani valoa. Olen elänyt 20 vuotta pimeydessä ja se on sinun vikasi.

Nimi: Harley

28.09.2019 23:51
I S C A R I O T

Koko ravintola oli vaiennut seuraamaan henkeään pidätellen edessään alkavaa näytelmää.
Iscariotin silmät pälyilivät ympärille uhkaavasti, niiden jääkylmä harmaus varoittaen joka ikistä kääntämään katseensa muualle ja palaamaan tyhjentyneiden lasiensa ja turhien keskustelujensa pariin - hänen ja vaimonsa välinselvittelyistä ei tulisi viihdettä kansalle. Lopulta, kun Harun huulilta kuului terävä vastaisku, mies kiinnitti intensiivisen huomionsa takaisin naiseen, viha heittäen yhä tummempia varjoja kasvoille.
"Come. We will leave", hän sanoi jämäkästi, taipumattomasti. Kodin rauhassa vaimo saisi kuulla kunniansa ja selittää temppuilunsa, kuulusteluihin ei olisi järkeä ryhtyä täällä suuren joukon katseltavana. Iscariot, edelleen puristaen tiukasti Harun siroa rannetta, kääntyi määrätietoisesti kohti ovia ja lähti kulkemaan vaimoa mukanaan kiskoen niitä kohti sellaisella synkällä päättäväisyydellä, ettei yksikään sivustaseuraaja uskaltanut estää häntä.

Nimi: Sonya

28.09.2019 23:35
T I N O

Perjantai-ilta oli tuttuun tapaan hyvin kiireinen. Ravintolani vilisi asiakkaita, jotka ostivat innokkaasti juotavaa ja skoolailivat viikon parhailla hetkille suuren riemun vallassa. Yksi kuitenkin mökötti omassa nurkassaan kuin synkkä sadepilvi olisi seurannut häntä kaikkialle. Azariah Iscariot, miksi kaikista maailman illoista, sinun pitää olla täällä juuri tänään?

Epäonniselle sattumalle ei kuitenkaan voinut mitään. Minulla ei ollut syytä pyytää häntä lähtemään, joten jouduin jättämään miehen rauhaan. Valmistelen VIP-tilaa huolestuneena illan kulusta. Arvasin jo nyt, ettei tästä tulisi kovin kaunista katseltavaa. Tosin, kohtalolla saattoi olla näppinsä pelissä. Joskus uusi ystävämme Haru joutuisi paljastamaan juonensa kuitenkin, joten yhtä hyvin sen voisi tehdä tänään.

Kun kauan odotettu seurue saapui, rynnistin heitä vastaan koko ravintolan hiljetessä katsomaan mafiamme suurta johtajaperhettä. Silmät seurasivat uteliaasti ventovierasta naista. Kyllähän pomon pojalla oli useinkin naisia kainalossaan, mutta harvemmin herra ja rouva Castiglionen läsnäollessa.

En ehtinyt edes tervehtimään kaikkia, kun Iscariot oli jo ilmestynyt myrskypilven lailla paikalle. Helvetti, olin jo luullut hänen luikkineen ulos täältä, mutta jostain hän nyt ilmestyi. Seurasin sananvaihtoa sivusta kulmat huolestuneesti kurtussa.

Iscariotin tarttuensa vaimonsa, entisen sellaisen toivottavasti, ranteeseen, olin jo astumassa raivoissani väliin. Ei sillä, että olisin muka joku suuri naisten puolustaja. Päinvastoin, tasa-arvon nimessä sanottakoon, että myös naista saa lyödä, jos hän todella, todella, todella on sen ansainnut. Eläessäni en ollut vielä tavannut ainuttakaan sellaista naista. Myöskään Haru ei kuulu tähän joukkoon, joten silmäni kipunoivat inhosta, kun katsoin miehen lujan otteen puristuvan kapean ranteen ympärille.

Liikkeeni kuitenkin pysähtyivät kuin seinään, kun huomasin Harun katseen. Hän katsoi miestään kuin peto katsoo nurkkaan ajettua saaliseläintä. Hitaasti pienen, ventovieraan naisen läsnäolo huoneessa kasvoi, eikä kukaan muu uskaltanut edes hengittää naisen puhuessa.

H A R U

Minä synnyin epäonnisten tähtien alla. Aina välillä hyvinä aikoina unohdan sen, kunnes elämä taas iskee avokämmenellä molemmille poskille. Tietenkin Iscariot on täällä tänään, juuri kun uusi elämäni voisi alkaa. Hän on täällä estämässä sen, ja huomenna herään taas yksin kylmässä, kuolleessa kartanossa.

Ei. En hyväksy sitä. Tänään tämä päättyy, oli mikä oli. Mielummin poistun tästä rakennuksesta ruumiina kuin häkkilintuna. Nyt saa luvan riittää.

"I could ask you the same question", sivalsin takaisin, kasvoni tyynen ilmeettöminä. Niin, missä olet ollut, rakas? Sinun pitäisi olla kotona. Sinulla on siellä vaimo ja lapsi, joista sinun kuuluisi pitää huolta, joita sinun kuuluisi rakastaa. Unohditko?

Iscariotin otteen kiristyessä ranteessani purin hampaitani yhteen. Se oli kuristusote, yritys käskeä minun takaisin häkkiin karkuteiltäni. Mutta miksi teuraseläin haluaisi palata takaisin häkkiinsä, vain kuollakseen myöhemmin? Yritin riuhtaista kättäni irti, heikoin tuloksin. Tunsin kipua ranteessani vääntäessäni kättäni irti Iscariotin otteesta, mutten välittänyt. Kipu sitoi minut tähän hetkeen ja antoi minulle voimia, muistutti, miksi olen täällä.

Koska tätä hän tekisi koko loppuelämäni. Rankaisisi minua elämisestä. Se ei ole rakkautta. "Let go of my hand", murahdin myrkyllisesti, ääni melkein kuiskauksena, mutta kaikuen huoneen täydellisessä hiljaisuudessa kuin laukaus.

Nimi: Harley

27.09.2019 00:06
G E N E

“Miss Newall, how nice to see you again. Such a lovely evening”, Salvatore Castiglione kajautti hyväntuulisesti heti saapuessaan Costa Classiquen edustalla odottavalle neiti Newallille ja suuteli häntä italialaisittain kummallekin poskelle. Isän ja pojan tervehdittyä neiti Newallia omalla vuorollaan rouva Castiglione siirtyi etualalle, arvioi naisen pikaisesti päästä varpaisiin ja heltyi suomaan hänelle hyväksynnän merkiksi tiukan hymyn.
“Patrizia Castiglione. Delighful to meet you”, perheen keisarinna esitteli itsensä arvovaltaisesti ja kätteli lyhyesti naista, joka hänen tapaansa oli lähes mustahiuksinen tummaverikkö. Se ei välttämättä vaikuttanut kovin lämpimälle vastaanotolle, mutta rouva Castiglionen mittapuulla oli positiivinen ensikohtaaminen.

Lipuessaan sisään ravintolaan myöhäisenä perjantai-iltana mafian pomo vaimoineen ja poikineen olivat jälleen illan komein perhekunta - kummisetä itse tyylikkäässä liituraitaisessa puvussa, rouvansa kiiltävässä mustassa leningissä helmikoruineen ja minkkiturkkeineen, ja nuorempi herra sonnustautuneena haaleaan roosaan. Seurueen neljäs jäsen ei jäänyt upeassa mekossaan lainkaan heidän varjoonsa, kunnioitettu kutsuvieras Haruka Newall.

Rouva Castiglione kulki leuka itsevarmasti pystyssä miehensä kanssa edellä, ja Eugene oli saanut rinnalleen neiti Newallin, jota talutti käsipuolessaan ystävällisesti hymyillen. “How pleasant that you could join us here tonight, miss”, Gene puhutteli kohteliaasti daamiaan. “This will certainly be a fantastic dinner, don’t you agree?”

Keskustelu katkesi ennen kuin ehti alkaa; tyhjästä ilmestynyt Iscariot tukki heidän tiensä.

I S C A R I O T

Kaksikymmentä vuotta ovat tarpeeksi aikaa katkeroitua sydänjuuria myöten. He olivat vannoneet ikuisuutta harkitsematta, kuinka pitkä ikuisuus todella on, ja rakentaessaan yhteistä kotia olivat liian myöhään tajunneet rakentavansa vahingossa omia tyrmiään. Vuosi vuodelta kuilu kävi syvemmäksi ja pohjattomammaksi. Ensin vähenivät sanat, sitten katseet, ja lopulta jäi jäljelle vain raskaana riippuva hiljaisuus, joka tiedosti vastahakoisesti toisen läsnäolon, muttei halunnut välittää siitä pakollista enempää. Viimeisestä hellästä syleilystä oli vierinyt kuukausia, puhumattakaan suudelmista, jotka ennen synkän idyllin hidasta tuhoa olivat olleet sääntö, enää pelkästään poikkeus siihen. Häkkimäiset seinät kapenivat ahtaammiksi, kunnes niiden perustus romahti painon alla. Pölyn ja kivimurskan keskellä Iscariot seisoi yrittämättä korjata sitä, joka oli aikoinaan ollut varjelemisen arvoista.

Vakava siluetti piirtyi jylhänä ravintolan takaseinää vasten. Syrjäisimmän paikan valinnut Iscariot istui pöydässä tavalliseen tapaansa yksin - hänen vakiintunut pakopaikkansa. Edessä odotti lähes koskemattomana lasillinen punaviiniä. Hän ei tullut tänne juodakseen itseään humalaan eikä hakeakseen seuraa lajitovereista, vaan upotakseen ajatustensa kolkkoihin virtauksiin. Hän oli tuttu kasvo tuossa nurkassa, mutta harvempi tiesi hänestä enempää kuin nimen ja sen juoruilijoita inspiroivan seikan, että hänellä oli läheinen bisnessuhde itse mafian kummisetään. Millaisia kauppoja he tarkalleen ottaen solmivat keskenään, sitä pystyttiin vain arvailemaan.

Märehdittyään mietteitään tunteja pääsemättä mihinkään tulokseen tuhannetta kertaa hän joi lasin pohjaan yhdellä kulauksella, nousi seisomaan tuolinjalat narahtaen ja suuntasi läpi puheenhälinästä ja skoolauksen kilistelystä täyttyvän ravintolan kohti narikkaa, johon oli jättänyt takkinsa säilytykseen.

Aulan tuntumassa hän kiinnitti huomiota fiiniin nelihenkiseen ryhmään, joka juuri purjehti sisään ovista. Mafian pomo perheineen ja heidän kintereillään - mitä? Iscariotin askeleet pysähtyivät rajusti silkasta järkytyksestä. Ensin hän ei uskonut sitä todeksi, senhän täytyi olla pelkkä harhaluuloinen erehdys, mutta käännyttyään kunnolla joukkion puoleen totuudesta ei ollut epäilystäkään. Hänen vaimonsa.

Miten ihmeessä hän voi olla täällä - vielä tuossa seurassa, käsikynkässä vaaleanpunaiseen pukeutuneen miehenkuvatuksen kanssa? Mistä hän oli keksinyt hullun idean lähteä luvattomille seikkailuille? Hänen ei pitäisi olla lähelläkään tätä rikollisten asuinpaikakseen nimittämää rotankoloa, vaan turvassa kotona. Sekavien tunteiden hyökyaalto tärisytti Iscariotin kehoa hänen syöksyessään joukon eteen.

“Haru”, Iscariot lausui vaimonsa nimen viileästi ja raivon tukahduttamana yhteenpurtujen hampaidensa välistä. Jäisen kylmiä liekkejä loimuavat silmät kiinnittyivät ensin naisen kasvoihin, huokuen suunnattoman vihan lisäksi välähdyksiä epäuskosta ja pettymyksestä, ja käyden sitten yksi kerrallaan lävitse jokaisen Castiglioneista, kohdistaen eritoten Don Salvatoreen halveksuvan katseen.

“What are you doing here? You should be back at home”, mies tiuskaisi madallettuun ääneen, kuin yrittäen estää läsnäolijoita kuulemasta alkavaa riitaa, ja nappasi Harun ranteesta raudanlujan otteen, kiskaisten häntä lähemmäs itseään, kauemmas hämmentyneistä Castiglioneista. Iscariot pakotti häneen ankaran, polttavan katsekontaktin, joka vaati selitystä.

Nimi: Sonya

26.09.2019 22:27
H A R U

Castiglionejen poistuttua istahdin takaisin alas ja nojasin otsani kämmeniini, tuijottaen mahonkista pöytää. Käsittämätöntä. Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen matkasin toiselle puolelle saarta ja samantien olin menossa illallistamaan mafiosojen kanssa. Mitä kaikkea olisinkaan jo nähnyt ja kokenut, jos olisin lähtenyt paljon aiemmin?

Olin kuitenkin hieman huolissani sekä omasta että lapseni turvallisuudesta. Lupaava alku voisi johtaa todella ikäviin lopputuloksiin. Olin huomannut tunnelmassa pienen muutoksen, kun kerroin avioerosta, ja arvatenkin he eivät oikein pitäneet kuulemastaan. Miten he suhtautuisivat, kun kuulisivat tarinani yksityiskohtaisemmin? Ja mikä vielä pahempaa, miten käy, kun Iscariot saa tietää tästä kaikesta?

"Are you okay, miss?" kysyi lempeä ääni viereltäni ja kohotin katseeni hätkähtäen herra Costaan, jonka silmät tarkkailivat minua aina yhtä tyynesti. Pelon ja innostuksen kamppailu sisimmässäni hellitti yllättäen ilman järkevää selitystä. "Yes, I'm just... nervous, I guess", vastasin.

T I N O

Mielenkiintoinen nainen, kerta kaikkiaan. Enpä olisi arvannut, että keskustelu olisi edennyt aivan tähän pisteeseen. Odotin ensi perjantaita jo nyt suurella innostuksella, siitä voisi tulla sangen viihdytävä tapahtuma, joka sisältäisi paljon lisää paljastuksia. Mitähän herra Iscariot mahtoi tästä kaikesta olla mieltä?

Katselin ahdistaviin ajatuksiinsa vajoavaa neiti Newallia ja tulin siihen tulokseen, että hän taitaa kaikin puolin olla kunnon vampyyri, ja kaiken avun arvoinen. Käytin kykyjäni rauhoittaakseni hänet.

"You should be, one can't be too cautious around a vampire mafia", totesin olkiani kohauttaen. "But don't worry, it will be alright", lisäsin hymyillen. Naisen siniset silmät katsoivat minua huolestuneena, ja saatoin arvata, mitä hän pohti. "Your secrets are safe with me. But you should know... Iscariot is not a stranger here, he has connections to Bloodthorn, obviosly a lot more than you know", paljastin varoen.

H A R U

Katsoin herra Costaa kuin minua olisi juuri isketty avokämmenellä poskeen. Iscariotilla on yhteyksiä Kalmankitaan ja hänet tunnetaan mafian piireissä? Tunsin itseni typeräksi. Ei tämän pitäisi olla yllätys, eihän hän kerro minulle mitään. Miksipä ihmeessä hän ei kiertelisi ympäri saarta tekemässä mitä huvittaa sillä välin, kun minä kyhjötän yksin kotona?

"For 20 fucking years he's been looking a daylight ring, and he couldn't 'find' one even though he has connections to a vampire mafia?" Ääneni oli vaimea raivosta. En tiennyt miten sulattaa tätä tietoa. Aivan helvetin pätevää työtä, rakas. Sinä et onnistunut 20 vuodessa ja minä onnistuin viikossa.

"He sounds like a piece of shit, if you ask me", herra Costa totesi ja virnisti minulle leveästi. "If I had a wife as wonderful as you, I would take her everywhere in the world and tell everyone she's my queen", mies jatkoi ja katsoi minua syvällä kunnioituksella, ottaen selvästi osaa huonoon onneeni miesrintamalla. Kevyt punoitus kohosi poskilleni.

Hiljainen nauru karkasi huuliltani. Tilanne oli niin käsittämätön, etten voinut kuin nauraa. "Thank you, mr. Costa", kiitin koko sydämestäni. "Please, call me Arentino", blondi vaati hymyillen ja lähti saattamaan minua ulos.

"I'll see you next Friday, miss Newall", Arentino sanoi avatessaan minulle ulko-oven. "Haru. Call me Haru", vaadin, ennen kuin katosin yön pimeyteen jälkiä jättämättä. Yksi viikko. Sitten jättäisin entisen elämäni taakseni, pysyvästi.

Nimi: Harley

26.09.2019 00:43
G E N E

Naista painoi siis tuore avioero. Ehkä tämä oli selitys myös aiemmalle välttävälle käytökselle, arasta asiasta saattoi olla vaikea puhua tuntemattomille. No, joka tapauksessa se siitä mukavasta perhetapaamisesta. Minua koko järjestely ei huolettanut muutenkaan, sillä en otaksunut minun hierovan kovin läheistä tuttavuutta naisen kanssa, vaikka entisten bisneskumppaneiden tytär onkin. Toki isä saattaisi maanitella minut osallistumaan illalliselle, mistä tuskin voisin luistaa, jos äitikin pyydettäisiin paikalle.

"How unfortunate", isä otti osaa avioeroon, tällä kertaa ei yhtä empaattisesti ja surumielisesti kuin kuullessaan vanhempien Newallien kuolemista. Isällä on tiukat kantansa avioerosta - lyhyesti ilmaistuna hän ei ole sen suurin kannattaja. Ei hän toki alkanut avoimesti tuomitsemaan saati peräämään, mikä liiton loppuun oli aiheuttanut, noudattihan hän käytöksen kultaista käsikirjaa. Minä en kokenut tarpeelliseksi oman nyreyteni piilottelua, vaan silmäilin naista hieman arvioivasti. Sangen monimutkainen perhehistoria ja salaperäinen tapaus ylipäänsä. Alkoi mietityttää, kukakohan entinen aviopuoliso oli. Joku toinen vampyyri, kenties?

"Why, your company is more than enough. We can meet your daughter some other time in the future, no need to hurry", isä vakuutteli huolettomasti ja alkoi valmistautumaan lähtöön. Illallissuunnitelmat aiottiin toteuttaa siis kokoonpanon muutoksesta huolimatta, hurmaavaa. "And not another word, of course I'll get he rings by next week, that's the least I can do. Whole twenty years without one, for God's sake, you deserve them."

"Well then, friends, I think me and Gino will be off. Thank you for this wonderful surprise, Arentino, I'm truly delighted to have met miss Newall. I'll be waiting to see you next Friday - until then, take care." Isän noustessa pöydästä tein saman perässä. Isä kätteli kiittäen Tinoa, sitten kääntyi naisen puoleen ja antoi hänelle molemminpuoliset poskisuudelmat. Toistin samat muodollisuudet, ottaen kumpaankin vuorollaan suoran katsekontaktin. "Goodnight, miss", hyvästelin pienesti hymyillen.

Poistuin etuoven kautta isän vanavenessä.

Nimi: Sonya

25.09.2019 22:12
H A R U

Helvetti. Voi helvetin helvetti. Ai että koko perhe illallistamaan? Hah, haluaisin nähdä Iscariotin naaman, kun kertoisin. Ilmettä seuraavaa reaktiota tosin en halua kokea. Hiiteen koko ukko, minun elämäni ei enää kuulu hänelle. Hoitaisin tämän itse.

Nyt kun olin lähtenyt totuuden tielle, valehtelu tuskin enää auttaisi asiaani. Mutta kai totuutta edes hieman saa väristää? "I'm sorry, but my husband and I broke up recently... And I don't think he'll let me bring our daughter here either, not yet at least", selitin pahoittelevaan sävyyn. Käytännössä emme olleet vielä eronneet. Mutta helvetti, käytännössä emme olleet koskaan edes oikeasti menneet naimisiin. Sormuksen antaminen ei ole sama asia kuin avioliitto, onneksi olin viimein tajunnut sen.

"If only my company is enough, I'd love to come over for late dinner. And don't worry about the rings. I've been without one all my life, so I can handle being without one until you know I'm trustworthy and deserve such a gift", jatkoin, hymyillen vienosti seurueelle.

Nimi: Harley

25.09.2019 00:46
G E N E

Hänellä on tytär? Tämäpä kummallista, salaisuuksia pulpahtaa pintaan lisää ja lisää. Hän ei tähän saakka ollut maininnut mitään jälkikasvusta saati aviopuolisosta, ei edes vihjannut siihen suuntaan. Pystyin jo aavistamaan, ettei hän ollut enää yksissä miehensä kanssa - tai kauhistus, ehkä lapsi oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Voi mikä häpeä, siitä isä ei ilahtuisi. Minulle naisen rakkauselämän kiemurat olivat suoraan sanottuna hälläväliä, miksi muka murehtisin asiasta, joka ei minua kosketa millään tavalla. Olisi viihdemielessä kiinnostavaa kuitenkin seurata, miten keskustelu etenee tämän pienen paljastuksen myötä.
"Oh, so you have a daughter? How charming", isä heläytti erittäin yllättyneesti, mutta hyvillään. "We must meet her someday soon - and your husband, too, of course. What about you bring the whole family here next Friday? By then we surely should have the daylight rings ready for you and we can have a nice dinner together when you come pick them up", hän ehdotti, että koko perhekunta tulisi illallistamaan ensi viikolla kanssamme. Pikkuriikkinen, ovelanpuoleinen hymy nyki suupieltäni, kun siirryin naisen puolen, odottaen hänen vastaustaan.

Nimi: Sonya

25.09.2019 00:36
H A R U

Sydämeni jätti lyöntejä välistä, kun yritin päättää, miten jatkaa. Tuntui, kuin olisin seisonut vankilan portilla avain kädessäni. Voisin jäädä Avivan kanssa sisälle, tuttuun ja turvalliseen. Tai voisin avata portin kohti vaaroja ja mahdollisuuksia. Kumpi olisi parempi, elää reunalla vai kuolla turvassa? Valitsen ensimmäisen. Raahauduin tänne asti, se on kaikki tai ei mitään.

"Yes, the first one is for me", vastasin myöntävästi. Vedin syvään henkeä. Jos tämä paljastus ikinä tulee johtamaan siihen, että Aviva joutuu vaaraan, en voisi elää itseni kanssa. "And the other one is for my daughter. I've been taking care of her for the last 15 years, but well, she's a teenager now and doesn't really need that much help and care anymore", selitin hiljaa. Katseeni laskeutui pelokkaana syliini, kun odotin miesten reaktiota.

Nimi: Harley

25.09.2019 00:23
G E N E

Kohotin kulmiani hivenen yllättyneesti, kasvojeni neutraalius jättäen perimmäiset tunteet kuitenkin piiloon tyynen pinnan taa. Siksikö hän olikin tullut tänne, kerjäämään päiväsormuksia? Se siitä sydämen äänen johdatuksesta ja muusta hölynpölystä. Olisihan pitänyt arvata, että naisella on joku omaa etua havitteleva taka-ajatus. Mutta ei kai minun pitäisi tosissani uskoa, että hän on elänyt parikymmentä vuotta vampyyrina ilman suojaa auringonvalolta, koko ajan kärventymisen pelossa?
Isä vaikutti olevan myös hämillään tästä. Hän katsoi naista hetken empien. "Of course I'd be happy to help. It is for yourself, I suppose? And the other one for...?" hän tiedusteli hienovaraisesti, kenen näppeihin nämä sormukset tarkalleen ottaen päätyisivät. Hyvä, sen halusin minäkin tietää. Nainenhan voisi vaikka pyytää niitä vain myydäkseen ne eteenpäin, moisilla pikku helyillä on kovat markkinahinnat.

Nimi: Sonya

25.09.2019 00:13
H A R U

Herra Costan silmät kääntyivät ensimmäistä kertaa keskustelun aikana pois minusta. Hän loi pitkän silmäisyn sekä nuorempaan että vanhempaan Castiglioneen, kuin yrittäen tehdä samaa kuin minä eli arvioida reaktioita. Hetkessä harmaat silmät kuitenkin palasivat tyynesti puoleeni, kuin tullen siihen tulokseen, että jotain kiristymistä oli havaittavissa, muttei suinkaan vielä pienintäkään uhkaa.

"Thank you, I'd live to visit the casino", vastasin aidosti kiitollisena. Kasino. Täällä ihan oikeasti on kasino. Mieleni olisi melkein tehnyt mieli lähteä samantien. Pieni lapsille tuttu innostus kupli vatsassani - en ollut ikinä käynyt kasinolla. Veljeni ei ollut ikinä antanut minun lähteä mukaan.

Herra Castiglionen vannoessa, että hän olisi ystävänä aina valmis auttamaan, uskaltauduin siirtymään saapumiseni todelliseen syyhyn. "Well, actually the main reason I came here is because I need a daylight ring. Or two, if anyway possible", sanoin, jääden jännittyneenä odottamaan. He varmasti kysyisivät, kenelle toinen sormus menee. Uskallanko kertoa, että minulla on tytär? Se sinänsä kattaisi viimeiset 15 vuotta elämästäni, ja selittäisi, miksi olen ollut yksin kotona hoitamassa lastani. Siitä seuraisi enää yksi kysymys: missä on lapsen isä. Sen kun tietäisinkin, kävisin lyömässä...

Nimi: Harley

25.09.2019 00:03
G E N E

Oikein fiksu päätös pitää suu supussa. Olisihan valtavan typerää ja vaarallista lipsauttaa kotiosoitteensa mafiosoille. Mutta tiedätkös, mikä myös on typerää ja vaarallista? Salata asioita mafiosoilta. Jokin naisen väistelevässä asenteessa sai minut varpailleni, ja silmäni siristyivät millimetrin verran epäluulosta. En voinut olla varma, yrittikö hän piilotella jotain hämärää, vai oliko hän yksinkertaisesti järkevä ja varoi, kenelle kertoo asuinpaikkansa sijainnin. Naputtelin sormillani pöytää levottomasti ja vilkaisin isää.
"Yes, of course, I understand. My apologies, my question was a bit too forward", isä hymisi ja nyökytteli ymmärtäväisesti. Sävy oli tahdikas, mutta tunsin hänet niin hyvin, että erotin siinä lievää, taidokkaasti hillittyä tyytymättömyyttä. Isä ei pidä, jos hänen kysymyksiinsä ei vastata. Jos minä olisin hän, olisin käyttänyt arvovaltaani puristaakseni tiedon ulos naisesta, mutta sellaiseen isä on aivan liian kohtelias ja hienovarainen.
"Anyway, we'd be more than happy to get to know you, too. Colby's granddaughter is always welcome here. You must visit the casino someday, I'll show you around the place personally", isä vaihtoi aiheen keveämpään ja väläytti hyväntuulisen, lämpimän hymyn. "And if you ever need our help, go ahead and ask. That's what friends are for."

Nimi: Sonya

24.09.2019 23:48
H A R U

Käännyin takaisin vanhemman herra Castiglionen puoleen ja hymyilin hänelle kiitollisena. Omieni joukossa, vai? Ajatus tuntui kaukaiselta: yhteenkuuluvuuden tunne, perhe... Olin saanut niistä vain huonosti valmistettuja maistiaisia.

Seuraava kysymys sai minut jäykistymään. Mietin kuumeisesti, miten asiaa pitäisi lähestyä. "Up in the North, far from here", vastasin ympäripyöreästi. Voisinko kertoa Iscariotista tai Avivasta? En voinut edes olla varma, voisinko luottaa näihin miehiin. "I've been living a complicated life for the past years... I apologise, if this sounds rude, but I'd like to remain silent about it, for now", selitin varoen, yrittäen tulkinta mahdollisia tunnelman muutoksia.

"I don't really know you, yet. I'd really like to get to know you, and I will tell everything, when I'm sure I can trust you. It's nothing personal, it's just... My father always told me to check twice before crossing the road, so...", lisäsin vielä, hymyillen pahoittelevasti Castiglionejen suuntaan. Pelotti suuresti, että herra Costa avaisi suunsa hetkenä minä hyvänsä, mutta yhä edelleen hän vain tarkkaili minua leppoisasti.

Nimi: Harley

24.09.2019 23:32
G E N E

"Fascinating", totesin kera pienen vaikeasti tulkittavan hymyn. Isän kiinnostus naista kohtaan luultavasti vain syveni tässä vaiheessa. Kieltämättä minustakin oli jännittävä yksityiskohta, että hänet oli muutettu vampyyriksi vasta saarella. Toki sellaista sattuu yhtenään kaikkialla, missä lajimme edustajia liikkuu, mutta olisi hauska tietää, missä olosuhteissa se tapahtui neiti Newallille. Aivan vahingossa vampyyriksi ei nimittäin muututa. Rikollisperheeseen syntyminen, vallankumouksen todistaminen. Mitä muita salaisuuksia nainen kätkee?
"You're among your kind now", isä totesi lempeästi. Tietenkin hän on toivottamassa vampyyrin avosylin luokseen. Nainen oli saanut huippupisteet pelkästään olemalla lähisukua entiselle ystävälleen, vampyyriys oli kaupan päälle iso plussa. "How strange that we haven't met before this. Where do you live?" hän jatkoi otsallaan mietteliäs ryppy. Kieltämättä hieman erikoista. Mafiaperheen tyttären olisi voinut kuvitella suuntaavan Kalmankitaan jo paljon aikaisemmin.

Nimi: Sonya

24.09.2019 23:09
H A R U

Nyökkäsin mitään sanomatta herrojen ottaessa osaa vanhempieni puolesta. Olihan se tragedia, enkä voi kieltää, ettenkö miettisi joka päivä, missä olisin nyt, jos Newallien mahti ei olisi sammunut. Mutta kuten sanottua, sitä on turha miettiä.

Nuorempi vampyyreista otti puheenvuoron ja käänsin silmäni hänen suuntaansa varautuneena. Jokin miehen, Eugenioko se nyt oli, olemuksessa sai minut tuntemaan itseni hieman huijatuksi, kuin en olisi tajunnut jotain, mitä olisi pitänyt tajuta. Kaikki maneerit olivat kunnossa, mutta isänsä vierellä poika oli kuin kopio alkuperäisestä. Enkä missään nimessä tarkoita sitä pahalla, molemmat olivat sangen karismaattisia. Mutta sellaista se on, kun syntyy lapseksi miehelle, jonka saappaat ovat aivan liian suuret täytettäväksi.

"Yes, I am", vastasin hymähtäen. Unohtui tosiaan mainita tällainen pikku seikka, herra Costa vierelläni tosin tiesi jo asiasta. Hän oli kuitenkin hiljaa, tarkkaili vain minua rennosti pöytään nojaten. "I was technically a halfblood mage before, but I got turned into a vampire only a few years after I came here. And that would be... over 20 years ago", selitin. Käsittämätöntä, että siitä oli tosiaan jo 20 vuotta, kun saavuin tälle saarelle.

Nimi: Harley

24.09.2019 22:56
G E N E

Newallien taru oli päättynyt siis verisesti kapinoitsijoiden kynsissä. Hah, kuulostaapa huonosti järjestäytyneelle järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Meidän perheessämme ei koskaan tapahtuisi vastaavaa, pidämme sentään jäsenet ruodussa. En kuitenkaan antanut lievän halveksuntani paistaa ulospäin, vaan ilmeeni pysyi tyynen neutraalina. Isän kasvot puolestaan synkkenivät huomattavasti: hetken hän oli järkyttyneesti hiljaa, laski katseensa pöytään ja huokaisi murheellisesti.
"I am truly sorry to hear that. My condolences for your parents, what a tragedy. May they rest in peace", hän sanoi, tehden nopeasti ristinmerkin. Nyökyttelin päätäni isän tueksi vakavana. "My condolences", toimin hänen kaikunaan muodolliseen, en järin myötätuntoiseen sävyyn. Isä antaisi tupenrapinat, jos kohtelisin vanhan kollegavainajan pojantytärtä töykeästi hänen läsnäollessaan, joten on paras käyttäytyä hyvätapaisesti.
Eräs seikka kiinnitti huomioni naisen tarinassa laskeskeltuani pikaisesti päässäni vuosiluvut. Miten hän voisi olla tuolla naamataululla muka yli 40-vuotias? Ei mitenkään mahdollista, ellei hän satu olemaan jokin ikinuori laji. Ei suinkaan Newallien jälkeläinen ollut vampyyri? "Excuse me, miss", otin puheenvuoron haltuuni ja väläytin lyhyen hymynpoikasen. "I'm just wonderin', are you perhaps a vampire? Of course I've heard that your family has magical blood, but I've never known what exactly."

Nimi: Sonya

24.09.2019 22:42
H A R U

Vaikka kuinka yritin pysyä varautuneena, herra Castiglionen olemus pakotti minut hitaasti rentoutumaan. En toki olettanut olevani täysin turvassa tässä seurassa. Olisi suorastaan hullua tehdä niin. Juuri nyt en kuitenkaan ollut vaarassa, ja tuskin tulisin olemaan, jos keskustelumme etenisi näin hyvin.

"Oh, so you haven't heard", totesin aidosti yllättyneenä, kun mies kysyi perheestäni. Omituista, ettei hän ole kuullut perheeni kohtalosta mitään. Toisaalta, en itsekään tiennyt Castiglionen perhettä, vaikka he olivat ilmeisesti tehneet vuosia yhteistyötä kanssamme. Selitys varmaankin löytyisi vuosiluvuista, olin todennäköisesti itseäni huomattavasti vanhemmassa seurassa.

"There was a riot in 1992. It was the end of the Newall family. I was only 15 back then, but I... managed to get away by myself", selitin hitaasti konemaisella äänellä, josta puuttui tunteet kokonaan.

Nimi: Harley

24.09.2019 22:26
G E N E

Vai että oikein sydämen ääni oli johdattanut hänet hellään huomaamme. Sangen erikoisen kuuloista, onkohan eristäytymisen takana ollut jokin valonarka syy. Kokonaisuudessaan naisen selostus huvitti minua lievästi, mutta hymyilin vain ystävällisesti kommentoimatta mitään. Isään sen sijaan tarina vetosi kovastikin, totta kai, kun aletaan puhua hempeitä. "I believe that a it takes intelligence to listen to your sense, but wisdom to follow your heart", hän tokaisi yhden aforismeistaan myhäillen. "Maybe our meeting was destinied to be. After all, our God works in mysterious ways."
Isä oikaisi itsensä mukavampaan asentoon tuolissaan ja tutkaili neiti Newallia mietteliäästi. Tein samaa, tosin luoden välillä myös tulkitsemattomia silmäyksiä Tinoon, koska spekuloin edelleen, oliko hän ennestään tuttu naisen kanssa. "Say, my girl, does your family live here on the island with you or are you all by yourself?" isä tieduskeli kurtistaen kulmiaan hennosti. Hyvä kysymys. Minne loput Newall-klaanista olivat kadonneet?

Nimi: Sonya

24.09.2019 21:02
H A R U

Oloni oli hetken aikaa suorastaan hölmistynyt. Ajatella, että herra Castiglione tosiaan tunsi isoisäni näin hyvin. Kuuntelin hänen tarinaansa hämmentyneenä. Tuntui, kuin olisimme puhuneet eri universumin tapahtumista - seikkailusta, jossa minä en koskaan ole ollut osallisena. Olin hyvin yllättynyt, enkä tiennyt mitä sanoa, tuijotin vain vanhemman miehen innostuneita, lempeitä kasvoja vaitonaisena.

Kun puhe kääntyi isääni, ilmeeni värähti hieman. En ollut kuullut hänen nimeään mafian tuhoutumisen jälkeen kertaakaan, mikä ei tosin ollut haitannut minua. En missään nimessä vihannut häntä, mutten varsinaisesti rakastanutkaan. Isäni oli kylmä mies kaikin puolin. Hän oli antanut kaiken vähän rakkautensa äidillemme, eikä siitä ollut jäänyt muille jaettavaksi kuin satunnaisia rippeitä.

Se oli kuitenkin ollutta ja mennyttä, turha sitä on muistella. Mutta pakko myöntää: outoa, ettei Iscariot tiedä mitään näitä asioita, joita minulle tuntematon mies nyt innolla luettelee. Muka sielunkumppanit, hah. Surkea yritys.

Keskustelun siirtyessä siihen, miksi ylipäänsä olin täällä, jouduin hetken miettimään. Miten asettelisin asian? Pyytäisinkö vain sormusta ja palaisin kotiin sen saatuani? Ei... Haluan jäädä. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tunsin todella eläväni - oloni ei ole ollut näin voimakas varmaan koskaan aiemmin. Täällä minä olen jotain muutakin, kuin nurkkaan unohdettu pölyinen koriste-esine.

"Well, I don't even know where to start", totesin rehellisesti ja soin seurueelle herttaisen hymyn. "I've been living quite far from civilization for some years now, and I guess I finally got bored of it. Sounds silly, but I suppose my heart told me I should come here, to Bloodthorn", yritin selittää, vältellen sitkeästi paljastamasta mitään perheestäni. Täytyy edetä varovasti, olen kuitenkin mafiosojen seurassa. Vedin hitaasti sormuksen pois nimettömästäni pöydän suojissa ja sujautin sen taskuni suojiin muka korjatessani istuma-asentoani. Herra Costa tarkkaili sivusilmällä liikkeitäni, muttei reagoinut - hän tosin oli varmasti nähnyt sormuksen jo aiemmin.

"Seems like my heart right, for the first time ever", totesin hymyillen, eikä se tällä kertaa ollut pakotettu hymy, jolla saisin itseni näyttämään mahdollisimman vaarattomalta. Olin aidosti innoissani ja ilahtunut, suurten muutosten äärellä, ja se näkyi kasvoiltani.

Nimi: Harley

22.09.2019 23:48
G E N E

Oho, kaikkea sitä. Nainen totta tosiaan sanoi olevansa Newall-perheen jälkipolvea, kukapa olisi uskonut. Melkoinen yhteensattuma, että herra Colbyn pojantytär on päätynyt tänne, maailma tosiaan on pieni. Tarkkailin naista tyynesti, kevyt hymy suupielilläni omalta paikaltani. Jätin suosiolla puheenvuorot isälle, koska itse en ollut edes koskaan tavannut Newallien päämiestä saati hänen perillistään, kuullut ainoastaan tarinoita.
Isän ruskeat silmät suorastaan säihkyivät neiti Newallin vastatessa myöntävästi. Hän puristi naisen kättä kaksin käsin ja taputti sitä lempeästi. "How wonderful. What a pleasant surprise to meet you", hän kajautti selvästi hyvin ilahtuneena, että sai tutustua vanhan kuomansa lapsenlapseen. "Your grandfather was a remarkable man. Intelligent, daring. And a loyal friend until the very end, God bless his soul. I also met your father a few times when he was still young. Blake, that determined lad", isä muisteli haikeana nostalgiasta. Hän on aina rakastanut vanhojen hyvien aikojen hehkuttamista.
"Who would have thought I'd meet his daughter one day. A charming daughter, might I add. What brings you here tonight, miss Newall?" isä kyseli. Sen minäkin haluaisin tietää. Mikä kohtalonoikku oli johdattanut Haruka Newallin tähän ravintolaan? Oliko hän asunut saarella kauankin vai vasta päätynyt näihin maisemiin?

Nimi: Sonya

22.09.2019 23:31
H A R U

Sydämeni hakkasi levottomasti seistessäni siinä ventovieraiden miesten edessä. Heidän vaikutusvaltansa oli täysin aistittavissa, vaikken ollut varma kenelle puhuin. Yritin kätellä takaisin mahdollisimman napakasti, mutta käteni vapisi kevyesti kohottaessani sen. Tunsin itseni hetkellisesti kovin pieneksi ja oman vereni kohina soi korvissani, kun ahdistus nosti rumaa päätään sisimmässäni. Tämä oli huono idea.

Kuullessani isoisäni nimen sydämeni hellitti otettaan kuin taikaiskusta. Katseeni kohosi uteliaana vanhemman miehen puoleen. Hän tuntee isoisäni. Miehen, jota en ikinä itse tuntenut, mutta josta olin kuullut paljon. Hän oli häikäilemätön ja röyhkeä, päättäväinen kuin härkä, mutta vähintään yhtä lojaali ja uskollinen, huumorintajuinen mies. Hän valloitti yksinään Uuden-Seelannin pimeät markkinat, ottaen saarivaltion alamaailman haltuunsa. Hän oli valloittaja. Niin minulle oli kerrottu, ja minä olin hänen lapsenlapsensa.

Jännitys haihtui sydämestäni ja pieni hymy taipui huulilleni. Mitä ihmettä minä hätäilin? Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun istun tällaisessa seurassa. Olin tehnyt tätä ennenkin. "Yes, I am", vastasin tyynesti. "Never had the pleasure of meeting him, but he was my grandfather", lisäsin.

Nimi: Harley

22.09.2019 23:20
G E N E

Tavanomainen, rauhallinen illanvietto Costa Classiquessa oli mukava piristys kiireisen viikon päätteeksi. Istuskelin isää vastapäätä puimasssa lähiaikojen tapahtumia hänen kanssaan, nautiskellen ohella pari lasillista kuohuvaa ja seuraten sivusilmällä ravintolan vilskettä. Tuttujen kasvojen joukosta kiinnitin huomiota erääseen tuntemattomaan. Yönmustat hiukset ja samanvärinen elegantti mekko, kaikin puolin kaunis nainen. Entistä tarkemmin jatkoin hänen tarkkailuaan, kun hän ryhtyi keskustelemaan Tinon kanssa baaritiskillä. Silmäni siristyivät mietteliäästi, ellen jopa hieman epäluuloisesti. Mistäköhän lie kaksikko puhuu? Oliko nainen kenties entuudestaan tuttu Tinolle? Outoa, minusta hän vaikutti tyystin ventovieraalle.

Hetkisen kuluttua Tino lähestyi pöytäämme daami vanavedessään, mikä sai minut kohottamaan kulmiani yllättyneesti. Isän noustessa seisomaan tein saman perässä, yrittäen yhtä aikaa hymyillä kohteliaasti sekä tavoitella katsekontaktia Tinoon ottaakseni selkoa, mitä nyt on meneillään ja miksi hän kiikuttaa tätä naista luoksemme näytille. Tinon kertoessa naisen nimen rattaat aivoissani alkoivat raksuttamaan. Newall? Eikös se ollut erään isän ulkomaalaisen yhteistyökumppanin sukunimi vuosikausien takaa?
"Pleasure to meet you, miss Newall. Salvatore Castiglione. Call me Uncle Toto, everyone does", isä tervehti sydämelliseen sävyynsä ja puristi naisen kättä kunnioittavasti. Kopioin häntä taas kättelemällä neitiä omastakin puolestani. "Eugenio Castiglione, his son. Pleasure", esittelin itseni kera lyhyen nyökkäyksen itsevarman hymynpoikasen.
Isä istui takaisin alas, joten otin myös vapauden palata tuolilleni. "Come and sit with us, please, I insist", isä kutsui ystävällisesti sekä naisen että oletettavasti myös Tinon liittymään seuraamme. Aavistin, että isä ajatteli tismalleen samaa kuin minä, Newall-mafiaa, jonka kanssa oli hieronut kauppoja useaan otteeseen vanhoina hyvinä aikoina. Hän katseli naista juuri sellaisella mielenkiinnolla. Tietenkin voisi olla silkkaa sattumaa, että neiti Newall kantoi tuon rikollisjoukon sukunimeä. "So you're a Newall? Are you by any chance related to Colby Newall? He was my good friend and business partner a long time ago", isä otti asian puheeksi suoraan. Ei ainakaan jää arvailun varaan.

Nimi: Sonya

22.09.2019 22:44
H A R U K A & A R E N T I N O - C O S T A C L A S S I Q U E, K A L M A N K I T A

H A R U

Vuosia. Siitä oli kulunut vuosia, kun viimeksi olin kävellyt puutarhan ulkopuolelle, kauas muka turvallisesta kodistani. Ei se tosin mikään koti ole. Ei ole ollut vuosiin. Se on vankila, jonka kolkot seinät jätän aina taakseni suurella riemulla, vaikka ahdistus seurasikin sitkeästi mukana. Olin aloittanut ristiretkeni vain lyhyillä kävelyillä yöllisissä metsissä, väistäen vastaantulijoita varjoihin. Eräänä yönä kuitenkin löysin itseni meren ääreltä, Tyrskynpoukaman kylästä. Se oli ilmestynyt eteeni varoittamatta, täysin yllättäen. Hassua - elää nyt kaikki nämä vuodet näin lähellä merta tietämättä sitä ollenkaan.

Tyrskynpoukamassa ihmisten paljous sai minut suuren jännityksen valtaan, mutta samaan aikaan tunsin itseni elävämmäksi kuin aikoihin. Sinä yönä palanen sitä Haruka Newallia, joka oli kuollut vuosia sitten, heräsi takaisin eloon. Päättäväisyys riepotteli kehoani viikkoja niin polttavasti, etten nukkunut juuri lainkaan. Mietin vain pimeästä, yksinäisestä hetkestä toiseen, mitä kaikkea voisinkaan saavuttaa tällä saarella.

Pidättelin hengitystäni seistessäni luksusravintolan oven edessä. Käteni lepäsi oven kahvalla, kun epäröin sisään astumista. Olin Kalmankidassa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Vampyyrien koti, jota hallitsee Venturi-mafia. Olin kuullut siitä puhuttavan Tyrskynpoukamassa, ja nyt kun Aviva oli Ilyan luona viikonlopun, koin tilaisuuteni tullee. Jokin sisälläni oli ohjannut minut tänne. Venturi. Nimi oli kutsuva. Jotenkin tuttu ja turvallinen.

"Excuse me, ma'am", pitkä mies murahti takanani ja säpsähtäen väistin oven tieltä. Vilkaisin arvioivasti ovin taa pienen joukon marssiessa sisään edelläni. Siellä ei ollut paljoa väkeä juuri nyt, ilta oli vasta nuori. Pystyn tähän kyllä. Vedin syvään henkeä ja kävelin sisälle. Jätettyäni takkini narikkaan etenin hitaasti hämäriä nurkkauksia suojanani hyödyntäen kohti pitkää, vaaleahiuksista miestä, joka ilmeisesti työskenteli baarimikkona.

T I N O

Huomaan aina jokaikisen olennon, joka astelee ovistani sisään. Haamukaan ei pääse silmieni ohitse baaritiskille asti ilman, että olen rekisteröinyt kasvot, yleisen olemuksen ja sen hetkisen tunnetilan tiukasti mieleeni. Jostain syystä tänä iltana kuitenkin aivan yllättäen tuntematon nainen istui edessäni korkealla baarijakkaralla, katsoen minua tutkivasti vaaleansinisillä silmillään. Suoraan sanottuna säpsähdin, pysähtyen hämmentyneenä tapittamaan pienikokoista, sievää naista. Miten ja mistä hän tänne hiippaili? Ei todellakaan kuulunut tapoihini olla huomaamatta tulijoita, varsinkaan naisia.

Päätin kuitenkin suosiolla ohittaa kysymykseni ja siirryin kohteliaasti asiakaspalveluun. Loin pitkän silmäyksen naiseen, arvioiden miten lähestyä häntä. Musta, vartalonmyötäinen pitsimekko korosti kauniisti naisen veistoksellista muotoa olematta kuitenkaan lainkaan mauton. Kalpea iho paljastui läpinäkyvien hihojen ja syvän selkähalkion takaa, jättämättä liikaa mielikuvituksen varaan. Klassinen valinta, suorastaan ihastuttavaa. Vasemmassa nimettömässä kimalteli kuitenkin kapeisiin sormiin aivan liian suuri ja äärimmäisen arvokkaan näköinen sormus. Hitto, se siitä sitten.

"Good evening, ma'am", tervehdin hymyillen. "Would like something to drink?" kysyin esitellen selkäni takana notkuvia täysiä hyllyjä, joilla odotti riveissä toinen toistaan parempia juomavaihtoehtoja. "Just blood, if you have any", nainen vastasi varoen, kuin peläten, että oli astellut väärään paikkaan kysymään vampyyrien erikoistarjoiluja. Hän oli siis vampyyri. En olisi suoraan sanottuna välttämättä heti tajunnut. "Coming right away", nyökkäsin ja valitsin alakaapista pullon laadukkaampaa verilaatua, Jalometsän maagien verta. Uusi asiakas täytyy saada ihastumaan, mutta varaa parannukselle pitää silti jättää.

"If may ask, who are you?" nainen kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, juotuaan muutaman siemauksen valittamatta kertaakaan. "My name is Arentino da Costa, I'm the owner of this place", vastasin tyynesti. En vieläkään saanut katsettani irti naisesta, mutten suinkaan hänen kauneutensa takia. Jostain syystä minusta tuntui, että olin nähnyt hänet ennenkin, vaikka olin hyvin varma siitä, etten ollut. Outoa.

H A R U

Arentino da Costa. Mitähän hän olisi sanonut, jos olisin kertonut hänen olevan ensimmäinen perheeni ulkopuolinen mies, jolle puhuin yli viiteen vuoteen? Ajatus oli niin surullinen, että se oli suorastaan huvittava. Yö oli kuitenkin säälimättömän lyhyt, minun täytyisi ehtiä kotiin ennen aamua. Silloin Iscariot palaisi, jos palaisi, enkä hän saisi tietää, että olin aloittanut päiväsormuksen etsimisen omin voimin.

"Do you work for the mafia?" kysyin hiljaa. Miehen kulmat kohosivat yllättyneesti, ja vino hymy nykäisi hänen huuliaan. "Do you think I could host a restaurant at this location, if I didn't?" hän kysyi selkeästi huvittuneena, mutta ilo ei tarttunut minuun. Vastauksia, kiitos. "I am a member of the Venturi mafia, yes. Why are you asking?" hän kysyi ja nojautui pöydän ylle puoleeni, tarkkailen minua uhkaavan kaikkitietävästi teräksisellä katseellaan.

Nielaisin syvään. Onkohan tämä ollenkaan hyvä idea? Suoraan sanottua minua pelotti, että olin aloittamassa liian haastavan leikin - lähteä nyt kalastelemaan apua mafiosoilta. Jokin kuitenkin käski minua jatkamaan. Se minä, joka olin ollut Newall-mafian hallitessa, paloi halusta päästä mukaan juuri tähän leikkiin. "I need a daylight ring. I thought the mafia would have some extras", vastasin.

T I N O

Juoni sen kun jatkoi mielenkiintoista kehitystään. Katsoin naista pää vienosti kallellaan, viekas hymy nykien suupielissäni. "Interesting. We certainly do have some extras, for sure. But we don't hand them out for strangers, not for free at least", vastasin olkiani kohauttaen. Tokihan meillä on päiväsormuksia varastoissa, ja yhteydet maageihin, jotka voivat luoda niitä lisää käden käänteessä.

"So I'd say it depends on who is asking", totesin, katsoen tuntematonta naista uteliaana. "My name is Haruka Newall. I mean... Iscariot. Haruka Iscariot", nainen vastasi. Silmäni laajenivat yllätyksestä. Newall. Ulkonäkö ja nimi yhdistettynä kaivoivat vuosien takaa muistoja mieleeni. Newall-mafia. Sen takia nainen oli vaikuttanut etäisesti tutulta. Uskomatonta, Newall-mafian perillisiä yhä hengissä, vampyyrina, Vechnostissa. Äärimmäisen kiinnostava juonenkäänne.

"Those are some interesting names you just pointed out", totesin. Iscariot. Siinäkin oli vaikutusvaltainen nimi. Iscariot Azariah käy täällä oikeastaan joka viikko, ja törmää häneen muuallakin mafian alueella riittävän usein. Mies ei ollut ikinä maininnut, että hänellä on puoliso.

"Do I get one or not?" nuori Newall kysyi kärsimättömästi. Naurahdin rauhoittelevasti. "If it was up to me, then yes. But I don't have them, and I don't have access to them", vastasin pahoittelevasti. Astelin baaritiskin ympäri uuden tuttavuuteni luo, viittoen Lucyn hoitamaan baarimikon roolia sijastani. "It's your lucky day. The Castiglione family is here at the very moment. I'm sure they'd like to help you", totesin hymyillen, ojentaen käteni rouva Iscariotille. Hän tarttui siihen epäröiden, seuraten minua kuitenkin suosiolla nurkassa omalla tasanteellaan sijaitsevalle VIP-alueelle.

Genen silmät olivat vilkuilleet väliseinien takaa suuntaamme vähän väliä, ja nyt kun astuin ihastuttava nainen kannoillani seurueen luo, hänen silmänsä lukittuivat meihin muiden muassa. Oma katseeni pysähtyi kuitenkin Salvatore Castiglioneen, jonka katse kääntyi puoleemme odottavasti. Nyökkäsin hänelle syvään tervehdykseni. "Excuse me for interrupting, sir", pahoittelin. "But I'd like you to meet Haruka Newall", esittelin naisen vierelläni hänen omalla sukunimellään. Minusta tuntui, ettei hän halunnut käyttää nimeä Iscariot enkä yhtään ihmetellyt - millainen aviomies ei ikinä mainitse vaimoaan missään tilanteessa?

Nimi: Harley

22.09.2019 20:43
G E N E

Koko tunnustus tuntui turhanpäiväiselle - vaikken toisaalta ollut olettanut sen tarjoavan maagisesti mitään onnellista loppuratkaisua tähän tilanteeseen. Costa ei sanonut mitään enempää, en minäkään. Pitkän, tärisevän hengenvedon jälkeen kohotin katseeni kirkastuneena ja terävöityneenä ylös lattianrajasta kuin olisin palannut takaisin nykyhetkeen ja todellisuuteen jostain kaukaisesta painajaismaasta. Suuni puristui kapeaksi viivaksi.
"If this is all, I'll be on my way", ilmoitin ytimekkäästi kylmäkiskoiseen sävyyn, kääntyen oven puoleen ja puristaen kahvaa tiukasti hetken paikoillani jähmettyneesti. Jostain sisältäni kumpusi outo, ontto suru, jotain pettymyksen tai loukkaantuneisuuden hämärästä välimaastosta. Hah, olinko muka kaivannut Costalta jotain myötätuntoa ja lohdutusta? Naurettavaa, aivan naurettavaa. Inhottava tuntemus silti yritti pakottaa silmäkulmiini kyyneliä, mutta räpyttelin ne vihamielisesti tiehensä. Ei missään tapauksessa. Nolaisit itseäsi lisää.
"Bye. Enjoy your night", hyvästelin epäystävällisellä kohteliaisuudella ennen kuin astuin ulos.

Nimi: Sonya

22.09.2019 20:09
T I N O

Kuuntelin keskittyneesti ilme värähtämättä. Palapelin palaset loksahtivat paikoilleen ja koko kuvio alkoi selkeytyä. "Witalis", totesin hiljaa, maistellen nimeä suussani. "Can't say I knew him, but yeah I met him a few times", totesin, kun edesmenneen vampyyrin kasvot muistuivat mieleeni. Se oli siis hän, joka kuoli.

Jäljelle jäi roikkumaan yksi kysymys. Miksi ihmeessä Witaliksen kuolema oli ollut Genelle niin iso asia? Mafialaisia kuolee aina säännöllisin väliajoin, ei nyt kovin usein, mutta kuitenkin. Harvemmin se hetkauttaa ihan näin suuresti varsinkaan ylempää johtoa.

Hetken asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, ettei asia minulle kuuluisi. Lisäksi saatoin arvata vastauksen, enkä oikein tiennyt, mitä asiasta ajatella. Olisin voinut sanoa ottavani osaa, mutta jotenkin se tuntui typerältä ajatukselta. Tarkkailin varoen miehen kasvoja, tietämättä mitä ajatella tai sanoa.

Nimi: Harley

22.09.2019 19:58
G E N E

Kerrassaan hienoa. En halunnut uskoa enkä myöntää, että olin tosissani itkenyt kivojen poikien surkeisa lopuista ja rääkynyt siitä, miten kaikki aina hylkäävät minut, mutta se kuulosti liian todelle ollakseen valhetta. Tietenkin humalainen minäni sai loistoidean paljastaa kaikki tarkoin varjellut salaisuudet kenellepä muulle kuin arkkiviholliselleni, jonka sänkyä myös sattumoisin välillä lämmitin. Costa olisi aivan hyvin voinut iskeä nyrkkinsä läpi rintakehästäni ja rutistaa sydämeni kappaleiksi, niin pahalle tuntui. Kyhjötin aloillani hengittämättä, liikahtamatta, pää riippuen alaspäin. Jokin suunnaton lannistus painoi minut kasaan. Vihanikin palo sammui mitättömäksi hiillokseksi.
"That's none of your business", sihahdin voimattomasti, yrittäen roikkua turhautumisessa ja suuttumuksessa ja kaikessa turhassa ylpeydessä, mutta olin liian väsynyt siihen. Hieroin kasvojani, suin otsalle pudonneen hiuksen takaisin oikealle paikalleen. Koottuani itseäni muutaman minuutin hiljaisuudessa kohdistin uupuneen katseeni Costaan. Hänen kasvonsa olivat pelottavan lempeät. En pitänyt siitä.
"You remember Witalis? Tall blond fella? He who died last month?" kysyin äärimmäisen sieluttomasti. En voinut uskoa, että aioin oikeasti sanoa tämän ääneen. En edes tiennyt, oliko Costa ikinä edes tavannut Witalista, mutta olivat he saattaneet joskus mafiapiireissä kohdata. Joka tapauksessa hän varmasti oli kuullut uutiset yhden jäsenen kuolemantapauksesta viime kuussa. "He. It was him." Tunnustukseni oli sävytön, ilmeetön toteamus. Ei ollut varaa itkeä, se olisi ollut viimeinen naula arkkuuni. Pystyin vain tuijottamaan seinää tyhjästi.

©2019 VECHNOST ★ - suntuubi.com